Eli voiko sosionomiopiskelija tehdä lähihoitajan sijaisuuksia esim. päiväkodissa kun tietty määrä opintopisteitä on kasassa?
Sosionomiksi opiskelu ja työnteko
Sosiaalinenko
3
160
Vastaukset
- silirimpsishei
Sosionomi ei ole pätevä lastenhoitajaksi, eli ei voi tehdä. Lastenhoitajaksi vaaditaan ihan eri koulutus.
Toki joissain paikoissa myös epäpätevänä voi tehdä jonkin verran töitä, mutta silloin palkasta vähennetään epäpätevyysvähennys. - kysyvä.eieksy
Eikös sosionomit toimi lähinnä narkkareiden ja alkoholistien kanssa kuntapalveluiden saralla? Lastentarhoissa on sitten korkeasti koulutettuja ennemminkin, kuten kasvatustieteilijöitä ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoita.
- holjhhhhg
Sosionomi voi työskennellä lastentarhanopettaja päiväkodeissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1774077Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1043705Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423233Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest222557- 1872312
Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu281490- 981307
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja251184Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1341181Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt691068