Istuin hetki sitten samassa pöydässä minulle entuudestaan tuntemattoman naisen kanssa. Hän alkoi avautua mieltään painavasta asiasta. Kertoi että hänen miehensä todennäköisesti käyttää heidän yhteistä tytärtään seksuaalisesti hyväksi. Kertoi että tämän vuoksi mies on peloissaan koska mieltä askarruttaa että siitä voi joutua vankilaan. Nainen kertoi miehen luovuttaneen hänen omistukseensa heidän yhteisen asuntonsa siitä hyvästä ettei nainen käräytä häntä. Kuuntelin henkeäni haukkoen tämän ällöttävän itsesäälisen naisen kertomusta. Siinä akka istui perseelllään juoruilemassa tyttärensä yksityisasioista pitkin kyliä. Ei havainnut mitään ongelmaa siinä että oli ottanut lahjuksia pitääkseen suunsa kiinni miehensä tekosista. Ja sitten juoruilee pitkin kaupunkia vieraille ihmisille tällaisia asioita. Ei tullut mieleen marssia ensitilassa poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta? Ei tullut mieleen hankkia tyttärelle ammattiapua? Ei osoittanut minkäänlaista myötätuntoa tytärtään kohtaan. Hän kertoi tarinaa kuin olisi itse uhri. Ja kuinka tuo oireileva tytär aiheuttaa äitiparalle surua ja murhetta.
Tuli mieleen lukemattomat tarinat seksuaalista väkivaltaa kokeneilta miten älyttömiin tilanteisiin seksuaalisen väkivallan kokijat usein joutuvat. Järkyttävimmät reaktiot vaikuttavat tulevan lähes aina lähipiiristä. Ei riitä että on kokenut seksuaalista väkivaltaa. Väkivallan kokemus jatkuu usein sen jälkeen monenkirjavissa muodoissa. Näitä tarinoita olisi syytä alkaa käsitellä myös julkisuudessa enemmän. Yksikin seksuaalisen väkivallan kokemus voi johtaa tilanteeseen jossa väkivallan kokija joutuu jatkuvaan uudelleentraumatisoitumisen kierteeseen lähipiirinsä ja muiden asiasta tietävien ihmisten reaktioiden vuoksi.
Lähipiirin suhtautumien sex. väkivaltaan?
4
288
Vastaukset
- yhteisöperversio
Siinä käy yleensä niin että me kaikki vihaamme seksuaalirikollisia ja olemme uhrin puolella.
Paitsi jos seksuaalirikollinen onkin yllättäen MUKAVA ja hänestä on helppo pitää. Tai jos uhri on ÄRSYTTÄVÄ ja hänen käytöksensä on ahdistavaa. Silloin käännymme kaikki uhria vastaan ja seksuaalirikollinen saa välittömästi sympatiamme.
Käytännössä vihaamme seksuaalirikollista VAIN SILLOIN kun hän täyttää mielessämme olevan käsityksen siitä että seksuaalirikollinen on epämiellyttävä persoonaltaan ja näyttääkin rumalta. Uhrin puolella olemme VAIN SILLOIN kun uhri käyttäytyy kuten odotamme hänen käyttäytyvän. Ihmisillä on tiukat ehdot sille että seksuaalisen väkivallan uhri ansaitsee sympatiamme. Saadakseen suuren yleisön puolelleen uhrin pitää käyttäytyä nöyrästi ja alistuvasti, hänen pitää olla mukava, ja mieluiten hänen tulee korostaa sitä miten hän antaa kaiken anteeksi, miten hän ei anna seksuaalisen väkivallan pilata elämäänsä. Koska sekin on uhrin omalla vastuulla pilaako seksuaalinen väkivalta uhrin elämän vai ei. Se ei suinkaan seksuaalirikollisen syytä jos uhrin elämän menee pilalle. Se on uhrin omaa syytä jos ei ole "selviytyjä".
Seksuaalisen väkivallan uhrin tulee olla lähes täydellinen ja moitteeton ihminen joka tavalla ansaitakseen sen että yhteiskunta on hänen puolellaan. Seksuaalinen väkivalta on väärin. Paitsi silloin kun uhri on esimerkiksi päihderiippuvainen tai muulla tavalla epätäydellinen. Silloin hänen tulee tunnustaa olevansa ainakin jollakin tavalla itse vastuussa tapahtumista. Se hänen tulee jokatapauksessa tunnustaa ettei hän itsekään täydellinen ole, ja virheitä on tullut tehtyä. Kun osoitat syyttävää sormea rikollista kohti osoittaa kolme sormea itseesi. Sitä niittää mitä kylvää.
Sympatiamme uhria kohtaan loppuu välittömästi jos uhri on vihainen, aggressiivinen, mieleltään niin epätasapainoinen ettei kukaan kestä hänen seuraansa, päihderiippuvainen tai muulla tavalla viallinen. Tai sitten liian normaali, vahva ja itsenäinen. Tai jos hän nyt ei vain sovi siihen mielikuvaan miltä seksuaalisen väkivallan uhrin tulee näyttää ja miten hänen odottaan käyttäytyvän.
Seksuaalirikolliselle meillä ei ole vaatimuksia. Pervon ei tarvitse muuta kuin olla mukava ja sympaattinen. Rikokset ovat vain merkki siitä että eihän meistä kukaan ole täydellinen, kaikkihan meistä tekee virheitä ja inhimillisesti erehtyy. Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toistaan. - mustaruusu10
Silloin kun sexuaalisen väkivallan uhri on alaikäinen ,tai pieni lapsi,tekijä on sairas ,joka pitäisi laittaa pakkohoitoon. mielestäni sitä ei voi pois pyyhkiä koskaan ..Omituisemmaksi asian tekee se että,jopa biologinen isä käyttää omaa lastaan hyväksi.
tälläisissä tapauksissa,ehdottomasti, pitäisi vankilatuomio,olla paljon kovempi ! - mustaruusu10
Olen yhden tyttölapsen,isoäiti ,annan neuvon muille. Tyttäreni oli yksinhuolaja kun lapsi oli pieni. Hän joutui työnsä takia matkustamaan,usein ulkomaile, joten mieheni ja minä jouduimme usein sijaisvanhemmiksi..En olisi koskaan jättänyt lasta ,niin että olisi joutunut olemaan ,kenenkään miehen kanssa kaksistaan.. poikkeuksen tekee tietysti oma mieheni,jonka kanssa elin 50v ...
Keskustelimme tyttäreni kanssa,vakavasti hän ei myöskään ,seurustellut kenenkään miehen kanssa,kun tyttö oli vielä lapsi !
tämä tuntuu joidenkin ihmisten mielestä ahdasmieliseltä,ymmärrän sen .
Oman elämänkokemukseni ja tietämykseni mukaan,kaikki miehet eivät ,ole sopivia edes isäksi ,joten miten heidän haltuunnsa voi toisen lasta luottaa..
Lapsuudessani koin,myös aikuiselta mieheltä,sexuaalista häirintää,jota pidettiin jopa asiaan kuuluvana !
Tietysti on myös naisia sexuaalisesti häiriintyneitä,ehkä he ovat myös hyväksikäytettyjä! - päläpäläpää
Kylläpä oli seksististä paskaa puolustella naispuolisia pervoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1404171Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382490Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442138Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet231184Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711082- 52992
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on34923Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63916- 45844
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies104825