Näytä, älä selitä?

Näytä:
-Kirsi ja Sanna on nykyisin kavereita.
-Ai mistä lähtien muka?
-En tiiä. Kai ne sopi välinsä sillä risteilyllä.
-No, ihmeiden aika ei näemmä oo ohi.

Selitä:
Kirsi ja Sanna ovat pitkään olleet huonoissa väleissä. He eivät ole puhuneet toisilleen moneen vuoteen. Nyt heidät kuitenkin on nähty monta kertaa huutonauramassa yhdessä kahviloissa. Ystävät ihmettelevät tätä. Miten se on mahdollista? Keväisen risteilyn jälkeen tilanne muuttui.

Näytä:
Herkullinen tuoksu houkutteli ketun paikalle. Sen nälkäiseen päähän ei mahtunut mitään muuta kuin mahdollisuus hyvään ateriaan ilman suurta vaivannäköä. Se ehti jo hehkuttaa mielessään hyvää tuuriaan. Se suorastaan syöksyi nappaamaan tyrkylle jätetyn lihapalan. Se sai saaliin pudotettua, mutta samassa viiltävä tuska runteli sen käpäliä. Kauhukseen se huomasi jääneensä jalastaan kiinni.

Selitä:
Kettu jäi käpälälautaan.

Se miten minä ymmärrän selittämisen ja näyttämisen, tai niiden eron: älä koskaan selitä. Kerro, tai anna ilmi. Selittämisellä on huono kaiku. Asiantilojen näyttäminen, hmmm. Dialogi on hyvä, muttei välttämätön. Asia ei ole helppo. Olisi mietittävä asiaa draamalliselta kannalta; mikä toimii parhaiten. Dialogi elävöittää tekstiä ja sillä voi ilmaista asioita hienovaraisesti. No, en ole ammattilainen, mutta harjoittelemalla oppii ja ateljeekriitikoilta saa palautetta joka opettaa sekin. Sori. Ei ole nyt esimerkkiä alkuperäiseen kysymykseen.

Jaa sen kun tietäisi. Jos lukee tarkkaan selittelevät kohdat omasta kirjoituksesta niin ehkä keksii tavan esittää sen kuin näytelmän. Jos visualisointi auttaa, miettii miltä se näyttäisii. Ei kiirehdi tässä asiassa. Minä selitän valtavan usein, eli en taida tietää miten siitä pääsee.

Sen verran vielä lisäilen, että itse olen ymmärtänyt tuon näytä, älä selitä -neuvon tarkoittavan lähinnä sitä, että kun sinulla on tarinassasi niitä henkilöhahmoja, ja haluat kertoa heistä lisätietoja, tyyliin Erkki on ylioppilas ja Liisalla oli rintasyöpä vuosituhannen vaihteessa, niin et kerro tätä suoraan, vaan näytät sen tarinan lomassa. Eli että viet Liisan sinne syöpäkontrolliin tai pistät Erkin naulakoita siivotessaan löytämään sen kellastuneen ylioppilaslakin.
Samalla saat tarinaan sisältöä ja sivumäärää. Ei ketään kiinnosta lukea pelkkää juonisynopsista, eli että tässä olis nyt tämmönen hahmo, jolla on tämmönen tausta ja sitten sille tapahtuu yhtä sun toista, jos et "näytä" näitä asioita tekstissä. Tarina siis ikään kuin vasta alkaa siitä, kun rupeat "näyttämään", että näin se tapahtuu. Romaanin kirjoittaminen on itse asiassa näyttämistä, jos vain selität, joutuu lukija kuvittelemaan, mitä ehkä tarkoitat, mutta kyseessä on sinun fiktiosi ja näyttäminen on sinun tehtäväsi.
Nuo ylläolevat esimerkkini eivät edes ole onnistuneimmasta päästä. Näyttäminen ei vaadi vuoropuhelua, mutta toisaalta pitkät sivutolkulla jatkuvat taustoitukset, joissa kukaan ei sano mitään, ovat pitemmän päälle ehkä raskasta luettavaa. Toisaalta onnistuneita tällaisiakin on olemassa. Esim. Saara Turusen Rakkaudenhirviö on älyttömän hyvä kirja ja mitä muistelen, se sisältää aivan olemattoman vähän dialogia. Eikä romaanin tarvitse olla näytelmä. Mutta mielen sisäisiä liikkeitäkin voi näyttää, älä selitä, että nyt tätä masentaa, vaan kuvaile, miten se käyttäytyy ja anna lukijan päätellä, että se on masentunut.
Tärkeintä varmaan on löytää oma tyyli. Joku voi olla järjettömän hyvä selittäjä. Itse en kyllä ole. Olen saanut teksteistäni palautetta, että "niissä on raportoinnin makua".
Mutta ei kaikkia kirjoitusoppaiden neuvojakaan kannata haudanvakavasti ottaa. Jos Aleksis Kivi olisi seurannut sen aikaisia kirjoitusperinteitä, ei hän varmaan koskaan olisi kehdannut kirjoittaa Seitsemää veljestä.

Yksi hyväharjoite on sananselityspelin pelaileminen itsensä kanssa. Eli älä mainitse jokaista sanaa suoraan, esitä asia muilla keinoilla. Tässä esimerkissä näitä kierrettyjä sanoja ovat ''mänty'' ja ''pelokas''.


Selitys:

Takapihalla oli mänty, jonka alle piilouduin pelokkaana.

Näyttäminen:

Käyrä ja harvaoksainen puu kaartui nurmen ylle ja jätti allensa suojaisalta näyttävän varjon. Kiiruhdin sen suojaan ja painauduin karheaa runkoa vasten. Luonnon konkreettinen kosketus ja pihkan raikas tuoksu rauhoittivat säpsähtelevää ja värisevää kehoani tehokkaasti.

Tunnelma välittyy tehokkaammin, jos kaikkea ei kerro aivan suoraan.

Tyypillisempi muoto on "näytä, älä kerro". Selittämiseen ei pidä sortua koskaan, mutta kertominen on sallittua. On kirjoittajan ammattitaitoa valita tilanteet, joissa näyttää ja joissa kertoo. Tilanteiden erottamiseen en osaa antaa neuvoja, mutta ainaskin voi siis muistaa, että kertominen ei ole pannassa.