rumuus

Nyt olisi aika antaa vinkkejä miten ruma mies voisi saada naisen, jos voi?

Ikä alkaa lähenemään 20 kovalla vauhdilla, kärsivällisyys ja toivo alkaa oleen mennyttä.

Miten ruma (etenkin naamasta), laiha, tyylitiedoton, ujo ja yksinäinen luuseri voi saada itselleen ainoan asian jonka oikeasti haluaa, oman kullan?

Ikinä en ole seurustellut, kerran suudellut vuonna miekka ja kilpi ja poikuuskin tallella vielä.

Pitäisikö itkeä vai nauraa, vai molempia?

Kohta on inttiinlähtö ja asia tulee siellä esille kuitenkin. Hävettää jo valmiiksi. Todennäköisesti musta tulee siellä se ylimääränen hylkiö. Kauhistuttaa jo etukäteen koko juttu.

Sitten vielä pitäisi päästä masennuksesta ja ikävistä ajatuksista.

..säälittävää, pitäis varmaan mennä sovittamaan köyttä.Ja menenkin jos tää jatkuu vielä kauan.

olen puhunut.
412644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

mä olen 12 vuotias ja mä olen ruma.mitä mä teen?mä olen laiska ja pyöreä ja kasvot on tosi rumat

Äänestä

Tärkeämpää on se, mitä ajattelet, puhut ja teet. Niin että hoida vaan se masennus kaikessa rauhassa ja pidä hyvää huolta itsestäsi.

Äänestä
  • Ikävä kyllä olen joutunut sen huomaamaan, ettei sillä, mitä ajattelet, puhut ja teet ole mitään väliä ellei ole ulkonäköä. Ilman kaunista pärstäkerrointa on ihan turha mennä esim. baarissa juttelemaan kenellekkään. Ja nimenomaan se "vika" kasvoissa on se pahin juttu... ei auta se "urheilullinen kroppakaan", kun en sitä niin esittele. Ja tuskin auttaisi, vaikka esittelisinkin.

    Äänestä

  • Siis ole ylpeä itsestäsi !
    Ei väliä mitä kuoren päällä on , vaan mitä on sisältö!
    Oo ylpee et oot tollanen , ja jos oot ujo (mäkin oon ujo.) , ja jos se häiritsee rohkastu! Mä oon yrittänyt pikku hiljaa , ja se onnistuu! Täytyy ottaa itteään niskasta kii!
    Holehdi siitä sun sydämestä hyvin!

    Äänestä

mä oon melkeen sun kaksoisolento. =)
ikä ja kaikki muut melkein täsmää mut no emmä nyt niin ruma oo enkä tyylitiedoton mut silti... =)
onnee jatkoon.

Äänestä

Älä hyvä ihminen hauku itseäsi! Hyvät piirteesi voi jäädä sulta huomaamatta, jos keskityt siihen, mistä et pidä itsessäsi. Loppujen lopuksi luonne on paljon tärkeämpää kuin ulkonäkö.

Ei siinä ole mitään hävettävää, ettet ole koskaan seurustellut. Olet esimerkiksi säästynyt sellaisilta sydänsuruilta, joita monilla teineillä on seurustelun päätyttyä. Kun alkaa myöhemmin seurustella, on paremmat mahdollisuudet onnistua.

Tiedän, että vaikeuksien kanssa eläminen on tosi rankkaa yksin. Etsithän siis apua, jota todella tarvitset. Ehkä sun on vaikea luottaa muihin, mutta kun kyse on sun elämästä, sun ei kannata antaa kielteisten tunteiden estää avun etsimistä.

Kaikkea hyvää!

Äänestä

Eli vaikka se ulkonäkö onkin melkeinpä se ensimmäinen asia mihin kiinnittää huomiota, niin ei se tarkoita että ulkonäkö on kaikki kaikessa! ei todellakaan ole. Ainakin omasta mielestäni käytös ja luonne ratkaisevat ulkonäköä enemmän.
Itsekkin olen pitänyt itseäni aina rumana, mutta silti se oma kulta on löytynyt, hänen silmissään olen kaunis. Ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa se masennus hoitaa pois alta ihan rauhassa, ammattiauttajien avulla. Itsellä neljän vuoden pituinen masennus takana, mutta eroon olen onneksi vihdoin ja viimein päässyt. Harkitsin itsekkin vielä vuosi sitten itsemurhaa, elämä ei jaksanut enää innostaa yms. mutta siitä pääsee yli, usko mua

Äänestä
  • Minulla ainakin on sellainen harhaluulo?, ettei miehiä ja naisia voi näissä asioissa vertailla. Miehillä on paljon pienemmät mahdollisuudet itse vaikuttaa näihin asioihin kuin naisilla...

    Äänestä

Nyt pienin huoles on toi neitsyys.Ihmisestä ei tiedä onko se neitsyt jos se ei ite sitä kerro.
Ton oon huomannu monesti.

Millä tavalla olet muka ruma??

Laihuus: mitä siinä on muka pahaa
vikkinä voisin sanoa että voisit vaikka ruveta kasvattamaan lihasmassaa.Käymään salilla tai lenkillä. sitä paitsi salilla voi tavata kivoja naisia.
Tyylitiedoton:Kavereilta saat hyviä vinkkejä pukeutumiseen.Myös kaupassa mielellään neuvotaan. Hyvin pukeutunut, tyylikäs herrasmies huomataan aina. Viimeisenä muttei tietenkään vähäisimpänä, hieman kallis ehkä, on stylisti. Heiltä saat neuvoja pukeutumiseen. Sun ei tarvii ostaa mitään omaa stylistiä vaan voit mennä sellaseen juttuun missä katoteen että mitkä värit vaatteissa sopii sulle jne.
Ujo. ei ole sekään huono asia, ellei mene äärimmäisyyksiin. pieni ujous on söpöä. Ja sitten kun olet kerran sen ujoutes voittanu nii se ei enää olekaan iso juttu.

Sitte ku meet sinne inttii nii oo vaa oma ittes ei sun tarvii kertoo et et oo ikinä seurustellu tai ollu sängyssä. Liityt vaan joukkoo siltähä voit saada usia frendejä.

Masennuksesta pitää vaan päästä yli joko omin avuin tai sitte lääkkeillä.

Etköhän sä selviä

Äänestä
  • "Millä tavalla olet muka ruma??"
    Naama näyttää enemmän petolinnunperseeltä kuin ihmisen naamalta.Etenkin iho, eikä tätä ongelmaa saa pois millään finnivoiteilla.

    Mielluummin olisin vaikka hieman ylipainoinen kuin laiha. Painoa on koitettu nostaa mutta turhaan, ei se siitä tunnu nousevan. Punttien kanssa on kotona riehuttu, mutta ei niistä ole mitään apua.10 vuotta pelasin futista, eikä silti mitään lihaksia edes jaloissa.

    Kaverit oli lähinnä koulukavereita, eikä niitäkään enää. Eli en oikeen voi kysyä pukeutumisvinkkejä.Muutenkin niin pieni kylä ettei kunnon kauppoja ole. Eikä ole vielä sellaista vaatetta tullut vastaan mikä näyttäisi epämuodostuneen vartaloni yllä hyvältä. Rahaa ei ole hirveesti ylimääräistä joten mitään stylistejä on turha kuvitella.

    Itsellä ei ole mitään mitään hyötyä ujoudesta koskaan ollu, päinvastoin. Miten niin KUN olen ujouteni voittanu? Ehkä se ei ole voitettavissa?

    Luulenpa että asia tulee intissä ilmi, halusi sitä tai ei.

    Äänestä

  • ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    "Millä tavalla olet muka ruma??"

    sun iässäs ei enää olla niin pinnallisia että katsotaan pelkkää naamaa!!!
    jos sulla kerta on niitä koulukavereita niin ne ei kyllä varmasti ota pahakseen jos vaikka soitat niille ja pyydät mukaas viettää iltaa vaikka baariin tai yökerhoon tai jonneki...Mua ei ainakaa todellakaa haittais jos mua jonneki pyydettäis..toisaalta kannattaa kyl lähtee isolla porukalla nii ei juttu lopu kesken.

    JA sen mä sulle sanon että et kyllä ikinä halua olla ylipainoinen.Sä valitat siitä että oot laiha??? Nyt saat kyl monien vihat niskaas. Jos olet laiha nii sitte oot.Nii oon mäki. mitä se haittaa!!!

    Lähe vaikka kavereides kaa pelaa futista...
    TEE JOTAIN sä et voi ollettaa että yhtäkkiä sulla vaan on kavereita...pidä niihin vanhoihin ees yhteyttä. Niitä ei todellakaan haittaa se.

    Kuule jos mä löydän vaatteita ja saan itteni näyttämään normaalilta ihmiseltä nii kyllä sunki pitäis siihen pystyi!!!

    Siellä missä ikinä asutkin on varmaan bussi-asema.Eli otat bussin hesan keskustaan(bussi matka ei voi maksaa paljoa) ja sieltä kyllä varmasti löydät vaatteita. Mä sanon sulle et kysyt myyjältä!!! Se saa olla sun ensimmäinen ujoudesta ylipääsemisen askel.

    Mite ihmeessä se voi tulla siel intis ilmi, jos et kerro??

    Äänestä

  • lauren kirjoitti:

    Ai mun iässä ei enää katsota pelkkää naamaa, vaan nyt pitää myös olla trimmattu kroppa?eniveis..i got the point.
    Mä oon aina ollu se ylimääränen jokapaikassa. Koulut on ollu ja mennyt jo.

    Miksen haluis? Joka paikassa saa kuulla et kuinka laiha ja heikko mä oon. Ei jaksais kuunnella sitä enää yhtää. Lihottaminen on maailman toisiks vaiken asia, mutta laihduttaminen helpoin. Näin siis minulla, muista ne mee sanoo mitää.

    Mitä ite oon tiedän, niin naiset ottais mieluummin semmosen vahvan, turvallisen ja nalleimasen miehen ennemmin kuin heikon kynäniskan (anteeksi yleistys).

    Kuka on sanonu että mulla ei yht'äkkiä olis kavereita. Mulla ei oo niitä ollenka, lukuunottamatta kokulutovereita. Futista tuli pelattuu 10 vuotta, lätkääki tuli kokeiltuu. Vois sanoo et olin urheiluhullu ennen, mut nytte ku ei enää oo kavereita ni ei saa itteensä lähtee minnekkä. Toivottavasti intistä löytää niitä.

    Mä todellakin olen aivan toivoton vaatteiden kanssa. Kyllä täällä on bussiasema, mutta en kuitenkaa saisi itteeni liikkeelle, olen niin saamaton.

    Naiset ei todellakaa ole kiinnostunu miesten lihasmassasta. Tai no onhan se ihan jees mut eiköhän mukava kiinnosta enemmän ku joku helvetin hyvännäkönen kusipää??

    Ehkä sun pitäis alottaa uudestaa toi futis vaik jossai harrastaja jengis. Siel varmaa löytyis kavereit. Ja kannattaa sun sitä urheiluu harrastaa iha senki takia et pysyy kunnossa.

    Sun on varmaan vaikeeta tajuta se et kyl naiset mieluummi ottaa laiha ku sellasen läskin. JA mitä sil vahval miehel tekee? eihä siit haittaa oo mut eikähön me selvitä ilman. Tajuust sä et et ikinä haluu olla ylipainonen. Kaikki kenet mä tunnen pitää ylipainoa vastenmielisenä. Ootko muuten sattunu huomaan et yleensä bodareil on pieni muna?:D

    Laihaan vartaloon sopii suorat löysät huosut, neule jossa alla kaulaspaita ja siistit kengät. ei se sen vaikeempaa oo.

    Intis kannattaa vaa rohkeeesti "tunkee" muitte mukaa.

    Jos et saa ittees liikkelle nii et kyl voi syyttää muut ku ittees. Nouse ylös. NYT. HETI.

    "Naiset ei todellakaa ole kiinnostunu miesten lihasmassasta"
    Eikö? Sitten näen näkyjä ja kuulen harhoja.
    "eiköhän mukava kiinnosta enemmän ku joku helvetin hyvännäkönen kusipää"
    Ahahaha, mistä lähtien :D Itse en ole tuota huomannut, ellei henkilö ole omannut molempia luksuuksia.

    Jokin harrastus pitäis kyllä alottaa, keksis vaan minkä.

    "Sun on varmaan vaikeeta tajuta se et kyl naiset mieluummi ottaa laiha ku sellasen läskin"
    Niin on. Kyllähän vahvuudesta hyötyä on aina. Esim. muuttohommissa ym..

    "Ootko muuten sattunu huomaan et yleensä bodareil on pieni muna"
    Nyt kyllä täytyy tunnustaa etten ole asiasta ottanut selvää..

    "Laihaan vartaloon sopii suorat löysät huosut, neule jossa alla kaulaspaita ja siistit kengät. ei se sen vaikeempaa oo"
    Eli ns "nörttikuteet"?

    "Intis kannattaa vaa rohkeeesti "tunkee" muitte mukaa"
    En halua tunkeilla minnekkään jos mua ei haluta sinne.

    kukaan ei halua olla kusipään kanssa, paitsi sellasen säälittävät kulahtaneet muijat jotka on vaa rahan perään.

    Jos on laiha nii se ei tarkota ettei vois olla vahva. Muuttohommissa??prkl
    Onks sun mielest se sitten jotenki seksikästä ku on läski on sellane löllyvä vatsa..hyi vittu.

    Eli ns "nörttikuteet"?
    No sitte ostat maiharit, nahkatakin ja niittivyön.
    Mist tiiät et sua ei jonneki haluta. Onks joku sanonu nii?

    Vielä muuta?

    Äänestä

  • En ole siis tämä alkuperäinen kirjoittaja, mutta hyvin samassa tilanteessa olen minäkin: ikää kohta 20 ja intti edessä. Ja poikuus edelleen tallessa (vielä piiiitkään). Mutta se ei ole mikään ongelma ainakaan minulle. Se puolestaan on, että tietää ja huomaa, ettei kelpaa kenellekkään. Itse voisin olla koko elämäni ilman seksiä, jos vain saisin joskus kokea läheisyyttä. Halauksia, käsi kädessä kävelyä, sylikkäin istumista jne...

    Itse en osaa omaa rumuuttani sanoin kuvailla. Kuulostaa varmaan pahalta?;) Vartalooni olen oikein tyytyväinen, ja koko ajan olen tekemässä siitä parempaa. Siihen kun voi itse vaikuttaa. Mutta aina kun näen pärstäni peilistä, iskee se armoton vi****s.

    Ja vielä intistä... itse ajattelin noudattaa rehellistä taktiikkaa, mikäli poikuudesta ja seksistä tulee siellä puhe. Tyly "mitä hel****ä se sulle kuuluu, vaikka neitsyt oonkin" kommentti varmasti menee perille... toivottavasti.

    Äänestä

Se, onko ihminen jonkun mielestä ruma, johtuu ihan siitä kuka kahtoo. Jos joku on sinua rumaksi sanonut, tai niin olet itse päätellyt, niin ei se kaikille merkkaa mitään. Esim. Me aina joskus kavereitten kanssa mietitään, kuka on kenenkin mielestä hyvän näkönen ja mukava ja muutenkin silleen "seurustelu kelponen" (voi kuulostaa lapselliselta ja ehkä se onkin sitä, mutta minkä sitä itselleen mahtaa. Eikä me ikinä millään pahalla). Oon saanu huomata, että semmoset kaverit, jotka on minun mielestä hyvän näkösiä, ei ookkaan sitä muiden mielestä. Se riippuu ihan siitä kahtojasta, kuka on hyvän näkönen ja kuka ei.

Äänestä
  • Niin kuin edellinen kirjoittajakin sanoi, "kauneus on katsojan silmissä", ja niin se todellakin menee. Kuten edellinenkin kirjoittaja mainitsi, että hän on huomannut, että hän pitää sellaisia jätkiä hyvännäköisinä, mitä hänen kaverinsa eivät pidä, on minulla sama juttu kavereideni keskuudessa. Muutama on jopa pitänyt ihastuksiani rumina, mutta mitäs minä heistä välittämään sen asian suhteen, se on minun makuni. Ja makuja on monia.

    Äänestä

moi!!!
oletko niin ujo ettet uskalla luoda katsetta tyttöön? nimittäin tytöt tykkää todella paljon jos poika uskaltaa luoda katsetta ja HYMYILEE!!!=) monet pojat unohtaa sen hymyn!!! ja jos poika katsoo tyttöä, yleensä silloi tyttö ymmärtää sen jonkinlisena kiinnostuksena.

sä et ole todellakaan säälittävä, ja eihän se inttiin meno mitään haittaa, sä seurustelet silloin kun sä haluat! ja sitten vielä, että ei mua ainakaan haittaa yhtään ulkonäkö, saa olla ihan minkä näkönen tahansa kunhan on luonteeltaan ystävällinen, huumorintajunen, luotettava...jne...=) tottakai se ulkonäkö merkkaa niin että pojan pitää olla kuitenkin ihan siististi pukeutunut(ei nyt mitään smokkeja, mutta kuitenkin) ja pessyt hampaat sun muuta tollasta tärkeetä!

toivottavasti löydät sen oman kullan vielä jostain, kyllä se jostain löytyy!=) hyvää jatkoa ja pidä intissä hauskaa!!!=)

Äänestä
  • Sanonta pitää hyvin paikkansa mun tapauksessa. Kyllähän niitä katseita luodaan, mutta siihen ne sitten jääki.

    Höpö höpö, kaikkihan kattoo ainakin vähän ulkonäköä, näin olen todennut. Pelkkä luonne ei tunnu riittävän kenellekkään. Kukaanhan ei tätä ikinä myönnä mutta se on helppo huomata. Ikinä ei pääse siihen tutustumisvaiheeseen kun tytöt kaikkoaa kauas pois heti kun näkee. Sad but true.

    Äänestä

Saat kyl tilantees kuullostamaan aika toivottomalta. Mutta suoraan sanoen kuinka voit olettaa että joku pimu sinut tuolta kadulta bongaisi et "hei sinä hiljainen mies,olet varmasti kultainen sisältä ja sul on varmaa luonnetta. Lähetkö mun kaa treffeille?"

Tuo että itseluottamuksesi on noin alhaalla ei varmasti ainankaan nosta suosiotasi naisten keskuudessa. Kuinka pystyisit sitä nostamaan? Mieti noita luettelemisiasi huonoja puolia...Voitko niille jotain...Jos voit, niin tee. Mutta koita etsiä itsestäsi myös jotain hyvää. Koska kaikissa sitä on!
Koita tehdä itsellesi itsevarmempi olo.Teet sen sitten vaatteilla tai urheilemalla...ihan sama. Eikä se ulkoinen muutos ole tärkeintä. Vaan tärkeintä että saat itsesi sisäisesti tasapainoon. Nauti elämästäsi harrastamalla jotain kivaa ja liiku ihmisten seurassa. Kotiin jäämällä,yksin hiljaa kirotessa ei kyl tuloksia tuu aikaan. Ja muista olla oma itsesi. Sun ei tartte esittää mitään. Kyllä hieman ujotkin miehet voivat kiehtoa naisia ;) Ei tartte olla se seuran suulain ja äänekkäin.

Äänestä
  • En myöskään oleta että kukaan minua kadulta bongaisi, saati mistään muualtakaan.

    Tiedän kyllä ettei huono itseluottamus ole hyväksi, mutta sille en voi mitään? Se, että saa jäätäviä ja hyljeksiviä katseita ei ainakaan nosta itseluottamusta. Hyvää on koitettu etsiä, mutta ulkoisia hyviä puolia ei ole tähän päivään saakka löytynyt. Olen kyllä miettinyt jotain harrastusta, mutta enpä ole sopivaa keksinyt.

    Jos olisi katseenkestävän näköinen niin elämä olisi helppoa kuin paskantaminen.

    Äänestä

ei kai tuo ulkonäkö nyt sentään ole kaikki kaikessa. toki jokainen siihen jonkin verran kiinnittää huomiota, mutta ei kaikki välitä.
ei sitä inttiä kannata pelätä. saatpahan ehkä hyvällä tuurilla hieman lihaksiakin siinä... ja kavereitakin voi tulla; ei siellä kaikki ole semmoisia jotka on 20n iässä olleet sängyssä jo tuhansia kertoja (tekemässä 'sitä') vaan on siellä myös sinunlaisia ihmisiä joten voit löytää sieltä myös kavereita...eikä siellä tarvi paljastaa olevansa neitsyt, jos et muuta keksi niin valehtele jotain.
kyllä sie vielä jonkun lödyät. usko pois. kato vaikka Napoleon Dynamite leffa, et varmasti ole niin toivoton tapaus kuin se päähenkilö siinä vaikka kuin väittäisit. ;)

Äänestä
  • Ei se kaikki kaikessa ole, mutta se pitää minut yksinäisenä loppuelämäni. En pelkää inttiä, vain sitä että joutuu naurunalaiseksi. Lihaksia siellä tuskin saa, tiedä saako siellä edes ruokaa 4 kertaa päivässä.

    En osaa valehdella, enkä tykkää siitä. Rehellisyys maan perii, pahat saa palkkansa ja hyvät jää nuolemaan näppejänsä jne..

    Itseltä ainakin toivo mennyt siitä että saisi jonkun. En aio odottaa että olen 45v äijä kunnes tapaan jonkun. Kukaan ei jaksa yksin?

    Äänestä

  • ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    Ei se kaikki kaikessa ole, mutta se pitää minut yksinäisenä loppuelämäni. En pelkää inttiä, vain sitä että joutuu naurunalaiseksi. Lihaksia siellä tuskin saa, tiedä saako siellä edes ruokaa 4 kertaa päivässä.

    No, onhan niitäkin, jotka ovat eläneet elämänsä yksin ja ihan (melko) tyytyväisinä... Jää vain kotiin, kato lätkää ja kittaa kaljaa... Naiset on ihan perseestä, ei niistä ole muuta kuin harmia... Ja ainahan voi vetää käteen... itekin joudun tyytymää masturb. ku ei ole ketään muuta hellijää... Elämä on raakaa... (olen ite naishlö) Mut toivotan onnea... Aina on toivoa... Ennustan sulle kauniin vaimon, hyvätuloisen ja mieluisen työpaikan ja liudan kersoja... ;)

    Äänestä

  • ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    Ei se kaikki kaikessa ole, mutta se pitää minut yksinäisenä loppuelämäni. En pelkää inttiä, vain sitä että joutuu naurunalaiseksi. Lihaksia siellä tuskin saa, tiedä saako siellä edes ruokaa 4 kertaa päivässä.

    En osaa valehdella, enkä tykkää siitä. Rehellisyys maan perii, pahat saa palkkansa ja hyvät jää nuolemaan näppejänsä jne..

    Itseltä ainakin toivo mennyt siitä että saisi jonkun. En aio odottaa että olen 45v äijä kunnes tapaan jonkun. Kukaan ei jaksa yksin?

    Tajuan kyllä että sun on vaikeeta itseluottamukses kanssa, mutta jostain sitä nyt on löydyttävä edes hiukan, muuten et pääse kovin pitkälle. Sun kirjotuksestas päätellen sä oot menettäny jo kaiken toivon, mutta ET SAA MENETTÄÄ SITÄ!!

    Ja siitä intistä... Siellä voi olla monenmonta samanlaista kuin sinä, ja paikka hurisee muutenkin monista erilaisista miehistä, et varmasti ole niistä se ns. "huonoin".

    TSEMPPIÄ!

    Äänestä

  • ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    Ei se kaikki kaikessa ole, mutta se pitää minut yksinäisenä loppuelämäni. En pelkää inttiä, vain sitä että joutuu naurunalaiseksi. Lihaksia siellä tuskin saa, tiedä saako siellä edes ruokaa 4 kertaa päivässä.

    En osaa valehdella, enkä tykkää siitä. Rehellisyys maan perii, pahat saa palkkansa ja hyvät jää nuolemaan näppejänsä jne..

    Itseltä ainakin toivo mennyt siitä että saisi jonkun. En aio odottaa että olen 45v äijä kunnes tapaan jonkun. Kukaan ei jaksa yksin?

    Mulle tuli 8kg painoo intissä lisää ja kaikki on lihasta.
    Eväät on intissä pääosin erittäin maukkaat ja jos ei jonkun päivän evvät maistu niin senkun menet sotkuun syömään,se kun on tosi halpakin.

    Äänestä

huorissa....... ilotyttö saa viedä poikuutes.

Äänestä
  • Vaikka olenkin säälittävä, niin en tommoseen halua ryhtyä, enkä todennäköisesti edes uskaltaisi.
    Ei mun moraali tykkäis hyvää tommosesta. Kuitenkin se hyväksyminen, läheisyys ja rakastaminen on ne tärkeämmät asiat, ei pelkkä seksi.

    Äänestä

Sanon vaan, että se laihuus ei todellakaan ole huono asia. Ite tykkään laihoista miehistä enkä ikinä ottais jotain lihavaa. Ja luulen, etten oo ainut, niin että ei se kyllä siitä oo kiinni.

Äänestä
  • Vartalo nyt ei kuitenkaan ole se olennaisin osa, sitä voi muokata intin jälkeen sitten jos mahdollista.
    Naama ja itsetunto ovat ne pahimmat osa-alueet. Toista ei voi muuttaa, toista voi?
    Kasvothan ne ensimmäisenä huomataan..

    Äänestä

Luuletko sä, että oot ainoo laatuas? Et tosiaan oo.. kaikki jätkien sänkykokemukset yms, on aika pitkälti liiottelua... et niistä ei kannata välittää. ja rumuus on kai katsojan silmässä??? sä oot noin taitava suustas (kirjoituksestas päätellen), eli mee jutteleen niille mimmeille, kyllä hyvä tulee!

Äänestä
  • Todellakin, vaikutat puheliaalta mieheltä kun pääset vauhtiin, joten, mene IHMEESSÄ juttelemaan tytöille! Ei kannata välttämättä mennä semmoisen naisen kanssa juttelemaan joka näyttää siltä, että tahtoo vain ja ainoastaan ison ja komean miehen, vaan kannattaa liittyä ns. tavisten joukkoon. Vaikka juttelet ihmisten kanssa, niin se ei tarkoita että siinä olisi tuleva naisesi, vaan se voi hyvässä tapauksessa tarkoittaa silti ystävyyttä (taikka sitten vain hyvää small talkia..). Tartu tilaisuuteen!

    Äänestä

  • En luule että olen ainoa laatuani. Kai niitä muitakin on jotka joutuvat olemaan koko elämänsä yksin.
    Ja olen kaikkea muuta kuin taitava suustani.
    Jos ensin sais rohkeutta ennen kuin uskaltaa mennä juttelemaan.

    Äänestä

Mitä sä oikein haluat täällä kuulla? Oon nyt lukenu näitä läpi, ja kaikki on yrittäny täällä saada suhun vähän puhtia ja itseluottamusta, mut sä et vaan suostu uskomaan ketään. "Ei mussa oo mitään hyvää, en mä ikinä saa ketään, kukaan ei koskaan haluu mua jne.." Mitä sä oikein haluat kuulla?? Pitäskö kaikkien haukkua sut pystyyn niin et olisit samaa mieltä? Ei se auta vaikka me täällä mitä kirjoteltais, kun sä et sitä kuitenkaan suostu uskomaan.

Äänestä
  • Hyviä ehdotuksia jolla voisin saada itsetuntoni nousemaan. Ei itsetuntoni nouse jos joku tuntematon sanoo: kyllä se siitä..
    Jotain mitä _itse_ voisin tehdä sen nostamiseen. Ei kukaan muu sitä puolestani voi tehdä?
    Muutamia ideoita on jo tullu ja lisää kaivattaisiin.

    On vaikea uskoa itseeni kun en näe itsessäni juuri mitään hyvää.
    Ongelmat liittyvät lähinnä ulkoiseen olemukseen ja yksinäisyyteen/ujouteen.

    Tiedän kyllä että minussa on myös hyviä puolia, mutta niitä en pääse näyttämään ulkoisen olemukseni ja ujouteni takia.
    Yleensä kestää aina kauan ennenkuin pystyn olemaan rennompi ja vapautuneempi uusien ihmisten seurassa, riippuen ihmisestä. Silloin kyllä juttua riittää, ehkä liikaakin.
    Ensivaikutus ihmisestä yleensä tapahtuu muutamassa minuutissa? Siinä ajassa en pysty kenellekkään näyttämään todellista minääni..

    Äänestä

  • ruma ankanpoikanen kirjoitti:

    Hyviä ehdotuksia jolla voisin saada itsetuntoni nousemaan. Ei itsetuntoni nouse jos joku tuntematon sanoo: kyllä se siitä..
    Jotain mitä _itse_ voisin tehdä sen nostamiseen. Ei kukaan muu sitä puolestani voi tehdä?
    Muutamia ideoita on jo tullu ja lisää kaivattaisiin.

    On vaikea uskoa itseeni kun en näe itsessäni juuri mitään hyvää.
    Ongelmat liittyvät lähinnä ulkoiseen olemukseen ja yksinäisyyteen/ujouteen.

    Tiedän kyllä että minussa on myös hyviä puolia, mutta niitä en pääse näyttämään ulkoisen olemukseni ja ujouteni takia.
    Yleensä kestää aina kauan ennenkuin pystyn olemaan rennompi ja vapautuneempi uusien ihmisten seurassa, riippuen ihmisestä. Silloin kyllä juttua riittää, ehkä liikaakin.
    Ensivaikutus ihmisestä yleensä tapahtuu muutamassa minuutissa? Siinä ajassa en pysty kenellekkään näyttämään todellista minääni..

    Ujous tottakai vaikeuttaa paljon elämää, itse löysin miehen (ensimmäiseni, 20-vuotiaana) chatista.
    Menin treffeille tietysti valmiiksi kännissä. :)

    Tuo tilanteesi on varsinainen noidankehä, koska huono itsetuntosi ja se että pidät itseäsi luotaantyötävänä, tekeekin sinusta sellaisen.

    Huonoa ihoasi voit yrittää hoitaa ruokavaliolla. Tärkempää on kuitenkin ymmärtää, että jos hymyilet, ja olet positiivisen ja avoimen oloinen, se merkitsee huomattavasti enemmän, kuin finnit, niinkuin joku huomautti.

    Tietenkin on vaikeaa hymyillä ja olla avoin, jos ujostuttaa... Ja tässä palataankin tuohon noidankehään. Kannattaakin miettiä, mikä sinusta tekee ujon ja mitkä ajatukset vahvistavat tätä, ja sitten ihan tietoisesti yrittää muuttaa omaa käsitystä itsestä.

    Vaikeaa, mutta yritä, lainaa vaikka kasa kirjoja kirajstosta, ehkäpä osastolta psykologia ja elämäntaito tms.
    Tiedän tarkkaan miltä sinusta tuntuu, koska olen itse ollut samantapaisessa tilanteessa,olen osittain vieläkin, eikä siitä pois pyristeleminen yleensä tapahdu hetkessä. Itse kävin terapiassakin.

    Itselläni oli aina vahva usko siihen, että lopulta löydän oman tieni terveyteen, vaikka terapiakin tuntui toivottomalta. Nyt olen kuitenkin sen löytänyt.

    Juuri oman menneisyyteni takia haluaisin kovasti auttaa, toivottavasti tästä oli jotain hyötyä...

    Äänestä

  • tydy kirjoitti:

    johonki sivulle missä haetaan seuraa. Joku voi hyvinkin diggaa sun ulkonäöstäsi. Muista vaan, että älä odottele liian hyvää kalaa.

    Itsekin tutustuin netissä erääseen tyttöseen, pientä ihastusta oli puolin jos toisin huomattavissa, siihen asti kunnes tavattiin.Mutta ei siitä sen enempää.

    "Huonoa ihoasi voit yrittää hoitaa ruokavaliolla"
    Itse olen kuullut ettei ruokavaliolla ole tekemistä ihon kanssa. Finnit ihossa se pienin ongelma, nekin ovat vähentymässä koko ajan.

    "Tietenkin on vaikeaa hymyillä ja olla avoin"
    Ei ole juuri syitä hymyillä. Pienempänä tuli kyllä oltua aina iloinen ja positiivinen jne..En osaa olla avoin, ainakaan tuntemattomien seurassa. Tuntuu siltä että minua pidettäisiin heikkona ja jos kertoo jotain, sitä voidaan käyttää minua vastaan myöhemmin. Naurettavaako? Ehkä? Luottamus pitää kuitenkin ansaita, ennenkuin voin alkaa mitään syvällisempää kertomaan.Ja se voi viedä _kauan_.

    Onko pakko lainaa kirjojaa, äitii, mä en haluuu uuu!
    ..Yleensä inhoan siis lukemista, jotain poikkeuksia lukuunottamatta.
    Musiikki on käyny terapiasta tähän asti, vaikka monet muut on ihan oikeaa terapiaakin ehdotellut (vanhemmat, lääkäri..)

    Äänestä

soita stailistille.. tai mee kampaajalle ja vaate liikkeisiin, hanki itevarmuutta.. ja lähe baariin

Äänestä
  • Kuten aiemmin sanoin, rahaa ei ole juuri ylimäärästä.
    Baareissa tuntuu olevan paljon pinnallista väkeä, joten en usko että sieltä löytyy ketään minulle. Sieltä yleensä etsitään yhdenilllan juttuja, ei sen vakavampaa? Baarit alkaa muutenkin olla koluttu ja ihmiset nähty. Sen verran pieni kylä on.

    Huomena kuitenkin lähtö inttiin, joten en ole kirjoittelemassa säälittäviä tarinoitani täällä. Vaihteeksi jotain oikeaa tekemistä..Saa nähdä jääkö viimeiseksi reissuksi tuo.

    Adios!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ruma ankanpoikanen kirjoitti:

Nyt olisi aika antaa vinkkejä miten ruma mies voisi saada naisen, jos voi?

Ikä alkaa lähenemään 20 kovalla vauhdilla, kärsivällisyys ja toivo alkaa oleen mennyttä.

Miten ruma (etenkin naamasta), laiha, tyylitiedoton, ujo ja yksinäinen luuseri voi saada itselleen ainoan asian jonka oikeasti haluaa, oman kullan?

Ikinä en ole seurustellut, kerran suudellut vuonna miekka ja kilpi ja poikuuskin tallella vielä.

Pitäisikö itkeä vai nauraa, vai molempia?

Kohta on inttiinlähtö ja asia tulee siellä esille kuitenkin. Hävettää jo valmiiksi. Todennäköisesti musta tulee siellä se ylimääränen hylkiö. Kauhistuttaa jo etukäteen koko juttu.

Sitten vielä pitäisi päästä masennuksesta ja ikävistä ajatuksista.

..säälittävää, pitäis varmaan mennä sovittamaan köyttä.Ja menenkin jos tää jatkuu vielä kauan.

olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu