Jäin vaunujen kyydistä Gayton Cressin ja Willow Roadin kulmassa melko uuden talon edessä. Viime aikoina tänne Hampsteadiin oli noussut paljon uusia varakkaiden ihmisten taloja, koska Lontoo täyttyi vähitellen Irlannista ja muualta tulevasta roskaväestä. Liekö kuningatar Viktorian ote löystynyt viime aikoina. No, kauanhan tuo oli vallassa ollutkin. Olin kaksi vuotias, kun hän vuonna 1837 nousi valtaistuimelle ja nyt olin jo 53 vuotias ukko.
Talo oli vaaleanruskeaksi rapattu kolmikerroksinen tiilitalo, jota reunusti metallitangoista tehty aita. Aidan kulmissa ja portinpielissä oli tiilistä muuratut pylväät. Kaiken kaikkiaan talo näytti pilvisessä iltahämärässä varsin viehättävältä, jos nyt modernista tyylistä piti. Talon omisti Francis William Elkenbow, Westmorlandin XII jaarli ja hän oli kutsunut minut tulemaan luokseen sunnuntai-iltana 9. syyskuuta 1888.
Koputin oveen ja arvokkaan oloinen, iäkäs hovimestari avasi oven. Ojensin hänelle korttini ja kerroin minulla olevan tapaaminen lordi Elkenbowin kanssa. Hovimestari viittasi minut sisälle, otti päällystakkini ja antoi sen sisäkölle. Hän kertoi lordin odottavan kirjastossa. Seurasin hovimestaria kirjaston ovelle ja jäin odottamaan ilmoittamistani. Kirjaston ovella hovimestari sanoi kuuluvalla äänellä: ”Lordi Elkenbow, yksityisetsivä Edgar Rhythmic on tullut tapaamaan teitä”. Pian sen jälkeen hovimestari viittasi minut sisään.
Kirjasto oli arvokkaan oloinen, vaikka talo oli tuskin 10 vuotta vanha. Kaksi seinustaa oli kattoon asti ulottuvien kirjahyllyjen peitossa ja kahdella seinustalla oli suuret ikkunat. Ikkunaseinien kulmauksessa oli kaksi tummanpunaista nahkanojatuolia vastakkain ja niiden välissä pienehkö tamminen pöytä. Lordi viittasi minut istumaan toiseen nojatuoliin. Hän siirsi lukemansa sanomalehden syrjään ja saatoin nähdä kirkuvan otsikon: ”Viiltäjä-Jackin toinen uhri”.
Hovimestari toi pöytään sikareita ja kaatoi pöydällä oleviin laseihin konjakkia. Lordi imaisi sikariaan ja otti kulauksen konjakkia, minä tein samoin. Juuri kun puhalsin sinertävän savupilven suustani, lordi aloitti: ”Herra Rhythmic, olen kutsunut teidät luokseni, koska tyttäreni on kadonnut ja toivon teidän löytävän hänet. Otin yhteyttä teihin, koska tämän kaiken täytyy pysyä ehdottoman salaisena. Pelkään hänen olevan suuressa vaarassa”.
Katsoin lordia ja vastasin:” Ette ehkä muista, mutta palvelin alaisuudessanne Krimin sodassa. Pelastitte henkeni ja olen teille ikuisessa kiitollisuuden velassa. Mitä ikinä pyydättekin, toivon hartaasti voivani toteuttaa sen”. Lordi vastasi: ”Muistan teidät Krimiltä, teillä oli hauska kutsumanimi - Eggy. Olitte kovin nuori kersantti silloin 34 vuotta sitten. Oikeastaan juuri siksi otinkin yhteyttä teihin. Uskon voivani luottaa teihin”. Lordi jatkoi: ”Pyydän, että tyttäreni löytämisestä tulee teille prioriteetti ja luovutte kaikista muista töistänne siksi ajaksi. Maksan teille viisinkertaisesti mitä tavallisesti palveluksistanne pyydätte”.
”Kertoisitteko tyttärestänne”, pyysin. Lordi vastasi: ”Grace Adelaide on ainut lapseni ja hän oli ja on edelleenkin aika raisu tapaus. Yritin parhaiden opettajien avulla kasvattaa hänestä arvonsa tuntevaa ladya, mutta Gracea ei niin vain kasvatettukaan. Minulla ei ole poikaa, joten arvonimeni ja omaisuuteni tulee perimään serkkuni poika. Ilmeisesti Grace oletti, että olisin halunnut hänen olevan poika. Aluksi tietysti toivoinkin, mutta opin vähitellen rakastamaan tytärtäni”.
Lordi jatkoi: ”Grace alkoi kuunnella ryhmien puheita, jotka vaativat naisten vapauttamista, äänioikeutta heille ja muuta roskaa. Lopulta hän päätti kuutisen vuotta sitten lähteä Oxfordiin ja alkavansa opiskella siellä lääketiedettä”. Kysyin: ”Lääketiedettä? Aikoiko tyttärenne hoitajaksi?” Lordi vastasi: ”Ei, kirurgiksi”. Silmäni laajenivat hämmästyksestä ja leukani putosi ihmetyksestä alas. Lordi räjähti nauramaan ja minä noudatin hänen esimerkkiään. Sanoin: ”Kohta naiset haluavat varmaan parlamenttiin taikka veturia kuljettamaan”. Lordi lisäsi naurunsa lomasta: ”tai värväytyä armeijaan”. Nauroimme vedet silmissä vielä hetken aikaa, kunnes lordi vakavoitui ja sanoi: ”Ei Grace tietenkään olisi kirurgina voinut työskennellä, mutta ajattelin hänen voivan kenties avustaa jossain vakavasti otettavassa tutkimustyössä”.
Lordi jatkoi edelleen: ”Oxfordissa hänen opintonsa sujuivat hyvin, kunnes alkoi pyöriä jossain sosialistien taikka muiden sellaisten vallankumouksellisten teatteriporukoissa. Tyttäreni lopetti yhteydenpidon noin vuosi sitten ja teatteriporukka siirtyi Lontooseen Whitechapelin alueelle. Yritin vahtia tytärtäni ja järjestin varjostajia hänen kannoilleen, mutta hän onnistui jotenkin karistamaan heidät kannoiltaan”.
Talo oli vaaleanruskeaksi rapattu kolmikerroksinen tiilitalo, jota reunusti metallitangoista tehty aita. Aidan kulmissa ja portinpielissä oli tiilistä muuratut pylväät. Kaiken kaikkiaan talo näytti pilvisessä iltahämärässä varsin viehättävältä, jos nyt modernista tyylistä piti. Talon omisti Francis William Elkenbow, Westmorlandin XII jaarli ja hän oli kutsunut minut tulemaan luokseen sunnuntai-iltana 9. syyskuuta 1888.
Koputin oveen ja arvokkaan oloinen, iäkäs hovimestari avasi oven. Ojensin hänelle korttini ja kerroin minulla olevan tapaaminen lordi Elkenbowin kanssa. Hovimestari viittasi minut sisälle, otti päällystakkini ja antoi sen sisäkölle. Hän kertoi lordin odottavan kirjastossa. Seurasin hovimestaria kirjaston ovelle ja jäin odottamaan ilmoittamistani. Kirjaston ovella hovimestari sanoi kuuluvalla äänellä: ”Lordi Elkenbow, yksityisetsivä Edgar Rhythmic on tullut tapaamaan teitä”. Pian sen jälkeen hovimestari viittasi minut sisään.
Kirjasto oli arvokkaan oloinen, vaikka talo oli tuskin 10 vuotta vanha. Kaksi seinustaa oli kattoon asti ulottuvien kirjahyllyjen peitossa ja kahdella seinustalla oli suuret ikkunat. Ikkunaseinien kulmauksessa oli kaksi tummanpunaista nahkanojatuolia vastakkain ja niiden välissä pienehkö tamminen pöytä. Lordi viittasi minut istumaan toiseen nojatuoliin. Hän siirsi lukemansa sanomalehden syrjään ja saatoin nähdä kirkuvan otsikon: ”Viiltäjä-Jackin toinen uhri”.
Hovimestari toi pöytään sikareita ja kaatoi pöydällä oleviin laseihin konjakkia. Lordi imaisi sikariaan ja otti kulauksen konjakkia, minä tein samoin. Juuri kun puhalsin sinertävän savupilven suustani, lordi aloitti: ”Herra Rhythmic, olen kutsunut teidät luokseni, koska tyttäreni on kadonnut ja toivon teidän löytävän hänet. Otin yhteyttä teihin, koska tämän kaiken täytyy pysyä ehdottoman salaisena. Pelkään hänen olevan suuressa vaarassa”.
Katsoin lordia ja vastasin:” Ette ehkä muista, mutta palvelin alaisuudessanne Krimin sodassa. Pelastitte henkeni ja olen teille ikuisessa kiitollisuuden velassa. Mitä ikinä pyydättekin, toivon hartaasti voivani toteuttaa sen”. Lordi vastasi: ”Muistan teidät Krimiltä, teillä oli hauska kutsumanimi - Eggy. Olitte kovin nuori kersantti silloin 34 vuotta sitten. Oikeastaan juuri siksi otinkin yhteyttä teihin. Uskon voivani luottaa teihin”. Lordi jatkoi: ”Pyydän, että tyttäreni löytämisestä tulee teille prioriteetti ja luovutte kaikista muista töistänne siksi ajaksi. Maksan teille viisinkertaisesti mitä tavallisesti palveluksistanne pyydätte”.
”Kertoisitteko tyttärestänne”, pyysin. Lordi vastasi: ”Grace Adelaide on ainut lapseni ja hän oli ja on edelleenkin aika raisu tapaus. Yritin parhaiden opettajien avulla kasvattaa hänestä arvonsa tuntevaa ladya, mutta Gracea ei niin vain kasvatettukaan. Minulla ei ole poikaa, joten arvonimeni ja omaisuuteni tulee perimään serkkuni poika. Ilmeisesti Grace oletti, että olisin halunnut hänen olevan poika. Aluksi tietysti toivoinkin, mutta opin vähitellen rakastamaan tytärtäni”.
Lordi jatkoi: ”Grace alkoi kuunnella ryhmien puheita, jotka vaativat naisten vapauttamista, äänioikeutta heille ja muuta roskaa. Lopulta hän päätti kuutisen vuotta sitten lähteä Oxfordiin ja alkavansa opiskella siellä lääketiedettä”. Kysyin: ”Lääketiedettä? Aikoiko tyttärenne hoitajaksi?” Lordi vastasi: ”Ei, kirurgiksi”. Silmäni laajenivat hämmästyksestä ja leukani putosi ihmetyksestä alas. Lordi räjähti nauramaan ja minä noudatin hänen esimerkkiään. Sanoin: ”Kohta naiset haluavat varmaan parlamenttiin taikka veturia kuljettamaan”. Lordi lisäsi naurunsa lomasta: ”tai värväytyä armeijaan”. Nauroimme vedet silmissä vielä hetken aikaa, kunnes lordi vakavoitui ja sanoi: ”Ei Grace tietenkään olisi kirurgina voinut työskennellä, mutta ajattelin hänen voivan kenties avustaa jossain vakavasti otettavassa tutkimustyössä”.
Lordi jatkoi edelleen: ”Oxfordissa hänen opintonsa sujuivat hyvin, kunnes alkoi pyöriä jossain sosialistien taikka muiden sellaisten vallankumouksellisten teatteriporukoissa. Tyttäreni lopetti yhteydenpidon noin vuosi sitten ja teatteriporukka siirtyi Lontooseen Whitechapelin alueelle. Yritin vahtia tytärtäni ja järjestin varjostajia hänen kannoilleen, mutta hän onnistui jotenkin karistamaan heidät kannoiltaan”.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.