Moosecow ja Viiltäjä-Jack, osa 4

Lämmin kylpy teki hyvää. Palvelusväki korjasi veriset rääsyt lattialta ja toi tilalle ilmeisesti lordin vaatteita. Puku oli hyvin laadukas. Menin alakertaan ja ruokasaliin. Siellä oli hämärää ja näin vain yhden hahmon pöydän ääressä. Lähemmäs päästyäni tein karmean havainnon. Pöydän ääressä istui lordi, mutta ilman päätä. Haukoin henkeäni järkytyksestä, en saanut sanotuksi sanaakaan ja ryntäsin ruokasalista ulos.

Olin aikeissa juosta ulos koko talosta, mutta kuulin kirjastosta outoa ääntä ja puhetta. Katsoin ovelta varovasti sisään. Grace lojui suuressa nahkaisessa nojatuolissa alasti. Hän liikutti käsiään hiljakseen jalkojensa välissä ja voihki vaimeasti nautinnosta. Jähmetyin paikalleni, olin mesmeröitynyt.

Pian Grace alkoi puhua: ”Tätähän sinä halusit alusta asti”. Luulin ensin, että hän puhui minulle, mutta hän ei ollut edes huomannut minua. ”Halusit poikaa, mutta himoitsit minua”. Pienen tauon jälkeen Grace jatkoi: ”Nauti siitä nyt. Nuole! Ime! Syö!” Hän liikutti käsiään ripeämmässä tahdissa ja pian hänen hoikka kehonsa värisi hekuman huipun kourissa. Hän huokaisi syvään, katsoi ovelle ja huomasi minut.

”Nautitteko näkemästänne herra etsivä?” Otin askeleen eteenpäin. Grace kohotti käsiään jalkovälistään ja piti kiinni jostain möykystä. ”Isäni, Westmorlandin kahdestoista jaarli, on teihin tyytyväinen. Toitte hänen tyttärensä takaisin kotiin”. Tämän sanottuaan Grace alkoi nauraa ja nosti lordin pään jalkovälistään tammiselle pöydälle. Lordin silmät olivat auki ja kieli roikkui hervottomana suusta.

Olisin pyörtynyt, ellei hovimestari olisi rynnännyt huoneeseen. Hän oli löytänyt lordin ruumiin keittiöstä. ”Voi hyvä Luoja” hän huusi ja komensi miespalvelijaa lähtemään viemään sanaa Harold Elkenbowille. Kysyin, kuka on Harold Elkenbow, ja hovimestari kertoi hänen olevan lordin serkun poika. Hän tulisi perimään lordin tittelin ja omaisuuden. Hän lisäsi, että Harold myös käytännössä johti Lontoon poliisivoimia, millä voisi olla suvun maineen säilymisen kannalta merkitystä.

Sidoimme Gracen kädet ja jalat. Jouduimme sitomaan myös hänen suunsa, nauru ja raivo olivat kamalaa kuultavaa. Kannoimme Gracen sänkyynsä ja makuuhuoneessa hovimestari pyysi minua lähtemään talosta ennen kuin Harold saapuisi. Mitä vähemmän paikalla oli väkeä, sitä helpommin kaikki sujuisi. Olin samaa mieltä ja poistuin. Kävelin koko matkan kotiini.

Seuraavina päivinä lehdet mässäilivät Viiltäjä-Jackin viidennen uhrin - Mary Jean Kellyn - kohtalolla ja koko tapaukseen liittyvillä huhuilla. Sisäsivuilta löytyi viimein pieni uutinen, jonka mukaan lordi Elkenbow oli kuollut tapaturmaisesti kotonaan. Hänen tyttärensä oli saanut tapauksen johdosta hermoromahduksen ja oli nyt parantolassa lepäämässä.

Tapasin Harold Elkenbowin ja kerroin hänelle osallisuudestani tapaukseen. Esitin hänelle myös mittavan laskuni. Perinnön jaon jälkeen hän maksoi sen mukisematta. En ole Haroldille mitään velkaa, mutta kunnioitan edesmennyttä lordia edelleen. Minun puolestani Viiltäjä-Jackin salaisuus saa vaipua samaan hautaan kuin minäkin.