Elikkäs opiskelen ammattiin ja asun asuntolassa. Siellä on entinen kiusaaja. Olen pääsemässä kiusaamisesta yli pikkuhiljaa ammattiavun avulla. On siis viiltelyy ja sun muuta sen takii. Mutta kiusaaja on alkanut taas kiusata. Haukkuu, puhuu paskaa, arvostelee, kommentoi, kettuilee ja yrittää perättömillä jutuilla jne saada kaikki mua vastaan ja niin on käynytkin. Huonekaverikin uskoo sen paskan jauhamiset minusta ja ei oo enää mulle kaveri. Tilanne on tuntuu pahalle ja paskalle. Oon sanonu hänelle, et "Hanki elämä ja jätä mut rauhaa" ni keksii siitäki perättömiä juttuja ja asuntolan ohjaajaa myöte tietää ne valheet. Mitä asialle voisi tehä? Ku en voi lähtee vetää sieltä koska ei rahaa bussi lippuihi, eikä varsinkaa omaa kämppää... Voisko tätä mitenkää lopettaa? Haluisin tän lppumaan, tuntuu et tää ei ikinä lopu ku tätä helvet*** on jatkunu se 4 vuotta... En jaksa enää tätä.
Kiusaamiselle stop!??
AinaSamaaPaskaa
12135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Et olisi nolannut itseäsi niin paljon, että hän rupesi kiusaamaan sinua.
Eiköhä jokkainen tee elämässä virheitä, mutta jos elämän omaa elämää niin ei sen pitäis hänen eikä kenenkään muun persettä paljo kutittaa ja puuttua toisen elämään. Jos on pakko mieli kertoo toisen asioista ni vois faktoja kertoo. Ja se et syön vääränlaista ruokaa hänen mielestä ni ei sil muille pitäis on mtn vitun välii mitä syön.
Mee salakuvaamaan kiusaajia ja kun ne on sormisuussa pehmolelun kanssa kattomassa taotaota meet ja näpsäset kuvan ja kiristät niitä tekee susta koulun kingin
Hei!
Hienoa, että opiskelet ammattiin! Ja asutkin omillasi. Sun kiusaajalla on huono itsetunto, sen takia hän kiusaa. Yrittää sillä nostaa itseään. On ehkä jopa kateellinen sinulle. Syy ei ole sinussa.
Puhu asiasta reilusti luokanvalvojallesi tai jollekin luotettavalle opettajalle. Opettajilla on velvollisuus puuttua asiaan. Muut ovat varmasti huomanneet kiusaajan huonon olon ja huomion hakemisen. He eivät usko hänen juttujaan. Lopulta kiusaaja kärsii itse kaikkein eniten.
Mitäpä, jos puhuisit kiusaajan kanssa kahden kesken. Kerrot myös napakasti, että jos hän ei lopeta, niin tulet puuttumaan asiaan niin, että hän sen taatusti tulee muistamaan.
Monilla työpaikoilla jo työsopimuksessa sanotaan, että kiusaaminen on kielletty. Siitä tulee seuraamuksia. Koulu on sinun työpaikkasi ja se on samaten kiellettyä myös siellä.
Kaikkein tärkeintä on, että et anna periksi. Saat varmasti hyviä kavereita muista opiskelijoista. Omasta kokemuksesta tiedän miten kiusaaminen satuttaa. Sen muistaa vielä silloinkin, kun omat lapset aloittavat koulun.
Toivon sinulle kaikkea hyvää. Olet arvokas! Kiusaaja tekee väärin sinua kohtaan, ja olen varma, että hän sen myös huomaa itsekin jossakin kohtaa.
Kiitos hyvästä vastauksesta. (viidennuorenäiti)
Oon puhunut tästä ja ei mikään ole muuttunut. Mutta tuo voisi olla hyvä idea, että itse käyn sanomassa sille suoraa... Mie en haluu mitää elämässäni enää muuttaa yhen ihmisen takia. Ja huomaa siitä, et se hakee sillä huomioo ja myös sillä et pitää ulospäin näyttää täydellistä eläjää. Joka ikinen vaate on merkkituote ja viimesen päälle, mut raukka ei ymmärrä et ei se Adidaksen huppari tai Niken lenkkarit tee onnellista.
Hyvät jatkot sinullekkin! :)
vaa 4? mua o kiusattu koht 10 vuotta, eikä ketään kiinnosta! (oon lukion vikal)
Hei vielä!
Kiitos kommentista alkuperäisen viestin laittaja! Kuulostaa siltä, että itseasiassa olet jo selättänyt kiusaajasi. Jatka samaan malliin pää pystyssä. Hän ei voi vahingoittaa sinua enää.
Minä kävin ala-asteen pienessä kyläkoulussa. Yläasteelle tulin kirkonkylälle. Minulla oli aluksi eräs ystävä, mutta olimme kai liian erilaiset ja ystävyys päättyi. Muistan vieläkin, miten ikävältä tuntui, kun esim. yksi luokkalaiseni tyttö tarjosi karkkia kaikille muille paitsi minulle. Kiusaaminen oli enemmänkin ulkopuolelle jättämistä kuin haukkumista tai rajumpaa. Oli toki jotakin nälvimistä ja nimittelyä.
Lukiossa homma jatkui. Kaikilla tytöillä oli oma kaverinsa, minä olin ulkopuolinen. Opin käymään itsekseni kauppojen ilmaiskahveilla jne. Opin kyllä olemaan reipas, mutta olisin kovasti kaivannut ystäviä. Tämä ulkopuolelle jättäminen oli erittäin kivuliasta ja aiheutti mm. masennusta.
Kirjoitin kuitenkin ylioppilaaksi ja pääsin eteenpäin. Seuraavana keväänä aloitin talouskoulun. Ajattelin olla reipas ja yrittää saada kavereita. Kaikki olivat kuitenkin tulleet ihan eri kouluista ja sain aloittaa alusta. Muistan vieläkin, miltä tuntui, kun minua pyydettiin kahville mukaan jne. Se oli aivan mahtavaa!
Myöhemmin saatuani jo lapsia, tapahtui seuraavanlainen tapaus. Joulukirkosta lähtiessäni, eräs vanha luokkakaveri tuli pyytämään minulta anteeksi. Hän oli kovasti pahoillaan käytöksestään minua kohtaan. Hän toivoi, ettei minulle olisi jäänyt asiasta pahoja traumoja. En heti muistanut, mitä hän oli minulle tehnyt. Kotona sitten muistin, miten pahalta minusta oli tuntunut, kun esim. äidinkielen tunnilla minua ei meinattu ottaa ryhmätöihin mukaan. Toinen kaveri pyysi minulta myös anteeksi eräällä linja-automatkalla. En ollut kuvitellut ulkopuolelle jättämistä ja kiusaamista, vaan kiusaajat itse muistivat tekosensa.
Kun ensimmäinen lapseni aloitti koulun, olin valmiina puolustamaan häntä. Ajattelin olla valmiina, kun kiusaajat tulevat. Niin syvälle kiusaaminen oli jättänyt haavan, että kokemus ikäänkuin aktivoituí omien lasteni kohdalla. Koulunkäynnissä olen pitänyt tärkeimpänä asiana, että lapsillani olisi kavereita eikä heitä kiusattaisi. Muu tulee kyllä sitten mukana.
Älkää hyvät lapset ja nuoret kiusatko ketään! Se voi jättää elinikäiset arvet. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja nautitaan elämästä toinen toistemme kanssa.
Sinulle, jota on kiusattu 10 vuotta, sanoisin. Olen puolestasi tosi pahoillani. Toisia kyllä kiinnostaa sinunkin elämäsi. Jostakin syystä, et ole saanut apua. Ihmettelen, miksi aikuiset tai opettajat eivät ole huomanneet tilannettasi? Mutta älä anna periksi, pääset vielä elämään kyllä. Jätät ikävät taaksesi ja siirryt elämässä eteenpäin. Harvalla aikuisella on niin monta työkaveria, kuin mitä nuoret joutuvat kohtaamaan joka päivä. Kaikkea hyvää sinulle! Periksi et saa antaa.
Kiitos viestistä, "viidennuorenäiti"
On todellaki kiva et joku näkee vaivaa kirjoittaa tosissaan ja ajan kanssa.
No ite kiusaajat oon ehkä selättänyt mutta asia pitää käsitellä et pystyy elää sen kanssa. Vaikka en usko ikinä pääseväni kokonaa ylitse tästä.
Todella ikävää et olet joutunut kokemaan kiusaamista. Mutta sehä on hyvä et ne on älynnyt tulla anteeks pyytämään. Ja nyt tietenki ossaat paremmin lastesi kanssa tehä asialle jottai.
Toi kiusaaminen on nykyään todella erimuodossa. Sitä on vaikee huomata. Kaikki tuntuu välil tosi paskalle mutta ehkäpä joskus sit yli pääsen tästä...
Uhkaile jos ei lopeta niin vedä turpiin
Ei saa kiusata!
Guhy
Hyvä kirjoituksen aloittaja
Ei todellakaan kestä kiittää. Olet ottanut tosi hyvän aiheen esille ja kirjoittanut omasta kokemuksestasi. Kirjoituksesi kosketti minua niin, että se saa kyyneleet silmiin. Tästäpä huomaan itsekin, miten satuttava asia tämä on aikoinaan ollut.
Missään, koskaan koulusta päästyäni en ole törmännyt kiusaamiseen. Tai no, ikävää käytöstä olen saanut mm. ammattiin opiskellessa, näyttötutkinnoissa. Siinä omaa osaamista pitää osoittaa toisten työpaikoilla. Aikuisena ihmisenä pitää itseään saman arvoisena kuin kaikkia toisiakin. On todella hassua, kun huomaa itseä kohdeltavan alentuvasti opiskelija-ohjaaja tilanteessa. En toki ole uudessa työpaikassa harjoittelijana läheskään yhtä hyvä kuin alalla 10 vuotta toiminut. Mutta ihmisenä olen yhtä pätevä ja samanarvoinen kuin kuka tahansa. Näihin asioihin osaa suhtautua nyt kuitenkin eri tavalla. Ajattelee niiden kertovan kuitenkin enemmän ikävän ihmisen omasta elämästä kuin minun puutteistani.
Minulla on ollut useita masennusjaksoja elämässäni. Syyt niihin ovat varmasti moninaiset. Mutta uskon myös kiusaamiskokemusten vaikuttaneen. Ymmärrän hyvin, että kiusaamisen jättämien jälkien korjaamiseen menee aikaa. Mutta äläpä huoli! Sinä selviät niistä aivan varmasti! Anna itsellesi aikaa. Tee hyviä asioita itsellesi. Nauti tulevasta kesästä. Ajattele, että valmistut pian ammattiin! Pääset pois koulusta ja pääset elämään. Myös vanhemmille kannattaa puhua. Jos ovat tolkun ihmisiä, niin varmasti ymmärtävät ja tukevat.
Nuorella ihmisellä on tuhannen eri asiaa, jotka verottavat paljon henkistä jaksamista. Oma kasvu on vielä kesken, ja elämän tärkeät kysymykset auki. Mutta kaikki ajallaan.
Kiitos vielä kerran "viidennuorenäiti" ku vastailet huolella ja asiallisesti :)
Kiva jos koskettaa tää asia muitakin, mut toivon etten nosta toisille mielee meneitä huonoja kokemuksia. Itsekkin itken monesti kun luen kirjoituksia täällä tai muualla kiusaamiseen liittyen.
Se on totta ja todella harmillista, että ihmiset purkaa toisiin omaa pahaa oloaan. Se on säälittävää.
Miula sama välil et on todella rankkaa ja ei meinaa jaksaa millää mittää. Mutta on vain kestettävä.
Tosiaan yritän keskittyä olemaan perheen kanssa mikä on hyvä tuki silti kotona oon pystynyt kertoo tilanteesta, mutta ei haavat itestää parane tai sillä, et on kokonaan alttiina kiusaamiselle.
Ole huomannut jo ettei voi vaan voi olla kaverina, sitten vasta kun itse on kunnossa ei vaan oma pää kestä ja jaksa.