Ootteko aatellut ?

Kun tämä sukupolvi väistyy tanssilavoilta, mitä sitten tapahtuu ?
Ikäjakaumassa on selvä taitekohta. Ikäryhmät toisaalta pienenee ja toisaalta nuorilla on enenevässä määrin muita puoleensa vetäviä harrastuksia.
Veikkaan että taitekohta on ennen ja jälkeen 1963 syntyneet. Siis lavoille ei tule tuota vuotta nuorempi väki kuin joku hassu isän perintömökillä käydessään.
Voi kuitenkin olla että pajut ja horsmat on vallanneet sitä ennen parkkipaikan.
Mutta nautitaan tanssista vielä kun voidaan.
621123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Veikkaan että taitekohta on vähän aikaisempikin. 1960 syntyneenä en nuoruudessani ollut lavatansseista kiinnostunut eikä ollut ikätoveritkaan. Vasta viisikymppisenä lähdin kokeilemaan, kun kymmenen vuotta vanhempi mieheni houkutteli. Ja useimmiten olen olen nuoremmasta päästä, kun emme nuoriso- orkesterien keikoille mene.

Äänestä

Huolenne lavatanssikulttuurin säilymisestä on aiheellinen.
Tanssinharrastajien keski-ikä on korkea. Omassa tanssiseurassamme
on kylläkin kaikenikäisiä harrastajia, nuoret vähemmistönä.
Tarvitaan uudistumista ja panostusta hyvään opetukseen ja
monipuoliseen musiikkiin. Tämän kehityksen jarruna on kokemukseni
mukaan "eläkeläistanssijat". Itse saan voimakasta vastustusta, kun ehdotan
toimintatapojen ja käytäntöjen päivittämistä.
Tällä menolla monien tanssiseurojen toiminta hiipuu kohti loppuaan.

Äänestä
  • Miten muuttaisit tanssiseuranne toimintatapoja ja käytäntöjä?

    Äänestä

  • VM-59 kirjoitti:

    Miten muuttaisit tanssiseuranne toimintatapoja ja käytäntöjä?

    Kiitos kysymyksestä. Tanssiseuramme toimii pääkaupunkiseudulla ja
    meillä on kohtuulliset kävijämäärät viikottain. Paljon on kävijöitä,
    jotka toivovat esim. intensiivikursseja joistakin lajeista ja kansantansseja
    (polkka, jenkka ja masurkka). Samoin tanssiseuran matkat voisivat suuntautua
    uusiin kohteisiin, ei aina samoihin paikkoihin. Koska jäsenten keski-ikä on
    korkea, halutaan pitää kiinni perinteistä. Hallituksessa pitäisi olla kaikenikäisiä
    henkilöitä, jotka uskaltavat tehdä muutoksia. Eikä aina "kysyä yleisöltä."
    Pienilläkin muutoksilla saadaan virtaa ja vaihtuvuutta harrastajissa.
    Tanssiseuran pitää olla edelläkävijä, vaikka harrastajissa olisi perässä-
    hiihtäjiä, jotka ottavat lukkoaskelia.

    Äänestä

  • Areveln että lavaseurojen tulevisuus näyttää olevan ohjatun tansimisen suunnassa enemmäm kuin tavoiteeliseen oppimissen tähtäävässä tanssinopettelussa. Harkoista tulee enevässä määrin ohjattuja tanssitapahtumia eli sosiaalitanssimista omassa porukassa varsinaisen lavatanssimisen jäädessä enemmä sivuosaan, vuotuseen bussiretkeen jollekin ennestään tutulle lavalle.

    Äänestä

Tverkkaus orkestereitten puute ja vanhanaikainen valaistus ja savu efektien vähäinen käyttö karsii nuoria tanssi paikoilta. Etenkin nuoret tytöt tykkää tverkkaa. Toisaalt vanhat sedät tulis kattoo

Äänestä
  • Teille pennuille on jo ne diskot valoineen. Pliis ei muuteta lavoja sellaisiksi miksi on jo kunnon tanssiravintolat monesta kaupungista muuttuneet. Turussakin pelkkiä pentujen juottoloita ja diskomeininkiä.

    Äänestä

  • KunMikäänEiRiitä kirjoitti:

    Teille pennuille on jo ne diskot valoineen. Pliis ei muuteta lavoja sellaisiksi miksi on jo kunnon tanssiravintolat monesta kaupungista muuttuneet. Turussakin pelkkiä pentujen juottoloita ja diskomeininkiä.

    Tuollainen pennuttely auta yhtään.
    Kaavoihin kangistuminen on pääsyy miksi tanssilavakulttuuri heikkenee ja lopulta katoaa pois. Nuorisoa ei tanssit kiinnosta, koska tansseista ensimmäinen mielikuva on vanhat ihmiset ja joku 50-60luvun hikinen valssi.
    Saavatpahan "pennut" hyviä ryyppypaikkoja tyhjilleen jäävistä tanssilavoista.

    Äänestä

  • aika_ajoi_ohi kirjoitti:

    Tuollainen pennuttely auta yhtään.
    Kaavoihin kangistuminen on pääsyy miksi tanssilavakulttuuri heikkenee ja lopulta katoaa pois. Nuorisoa ei tanssit kiinnosta, koska tansseista ensimmäinen mielikuva on vanhat ihmiset ja joku 50-60luvun hikinen valssi.
    Saavatpahan "pennut" hyviä ryyppypaikkoja tyhjilleen jäävistä tanssilavoista.

    Käy joskus Valasrannalla tai Särkän lavalla niin näet että nuorta porukkaa käy valtavasti siellä tanssimassa, eikä ne siellä ryyppää jos niin luulet. Ja kiitettävästi käy Valasrannalla nuoria miehiäkin, mikä on erittäin hyvä asia.

    Äänestä

Tällä palstalla on vaikeaa aikaansaada normaalia keskustelua ja
ajatustenvaihtoa. Lavatanssikulttuurin säilyttäminen on
arvokas tavoite. Tverkkaus ei kiinnosta ketään tanssinosaajaa.
"Savuttelijoille" on omat kopit, tervemenoa...

Äänestä
  • Aloittaja ei tiedä mikä on tverkkaus, selviääköhän guuglettamalla ?
    Savuefektit - aiheuttaako ne syöpää ?
    Olikohan lavojen kula-aikaa silloin kun Irvin Goodman tuli Kiteen Kasinolle juhannuksena helikopterilla. Vuosi varmaan 1977

    Äänestä

Itse olen syntynyt 1963, ja aina olen ihmetellyt, että miten ihmeessä ikääntyessään ihmiset alkavat kuunnella isoäitini aikaista musiikkia. Juuri sitä junttimusaa mitä lavoilla soitetaan. Itse olen kuunnellut lähinnä Pantera, Glenn Danzig, Within Temptation, Nightwish, ym lajin meininkiä. Myös radio Kiss FM musiikki on omaan makuuni.
En todellakaan halua sitä skeidaa mennä kuuntelemaan, mitä tanssilavoilla ja "vanhoille" ihmisille esitetään ja soitetaan.

Äänestä
  • Pakko vielä jatkaa.. Siis miksi pitäisi alkaa kuunnella jotain Erkki Junkkarisien ja Reijo Kallioiden tyyppistä musaa,jos tulee ikää?
    Itse olen vannonut, että Guns and Roses, Skid row jne tulee olemaan omaani, tuli vaikka miten paljon ikää. Isoäitini musiikkityyli, jota tanssilavoilla jotkut finlanderssit, agensit ja muut pölvästit soittaa, ei tule koskaan kolahtamaan mulle. Kuolkoot tanssilavat jos eivät seuraa ollenkaan aikaansa.

    Äänestä

  • Sitäkin on kokeiltu että nuorisobändi perjantaina ja pölvästit lauantaina, lopputuloksesta minulla ei ole tietoa.

    Äänestä

  • 87654321987 kirjoitti:

    Sitäkin on kokeiltu että nuorisobändi perjantaina ja pölvästit lauantaina, lopputuloksesta minulla ei ole tietoa.

    Näinhän sen pitää ollakkin. Eri ikäluokat pitävät erilaisesta musiikista ja tarjonnan kuuluu olla kullekin ikäluokalle suunnattua. Tanssilavojen musiikki muuttuu
    koko ajan, ei se ole enää samanlaista, kuin kymmeniä vuosia sitten.
    Tanssilavoja pyörittävien pitää todellisuudessa olla hyvin tietoisia
    mikä on ajankohtaista tanssien opetuksessa ja millaista musiikkia
    bändien pitää soittaa, että "buggaajat" tulevat uudelleen tanssimaan.

    Äänestä

  • Jotainrajaa kirjoitti:

    Pakko vielä jatkaa.. Siis miksi pitäisi alkaa kuunnella jotain Erkki Junkkarisien ja Reijo Kallioiden tyyppistä musaa,jos tulee ikää?
    Itse olen vannonut, että Guns and Roses, Skid row jne tulee olemaan omaani, tuli vaikka miten paljon ikää. Isoäitini musiikkityyli, jota tanssilavoilla jotkut finlanderssit, agensit ja muut pölvästit soittaa, ei tule koskaan kolahtamaan mulle. Kuolkoot tanssilavat jos eivät seuraa ollenkaan aikaansa.

    Nuoria ei todellakaan kiinnosta 60 luvun halonhakkuutangot.

    Äänestä

  • Jotainrajaa kirjoitti:

    Pakko vielä jatkaa.. Siis miksi pitäisi alkaa kuunnella jotain Erkki Junkkarisien ja Reijo Kallioiden tyyppistä musaa,jos tulee ikää?
    Itse olen vannonut, että Guns and Roses, Skid row jne tulee olemaan omaani, tuli vaikka miten paljon ikää. Isoäitini musiikkityyli, jota tanssilavoilla jotkut finlanderssit, agensit ja muut pölvästit soittaa, ei tule koskaan kolahtamaan mulle. Kuolkoot tanssilavat jos eivät seuraa ollenkaan aikaansa.

    Olen innokas tanssinharrastaja. Ketä ovat nuo yllä mainitut laulajat?
    Ennen sotiako vaikuittaneet?
    Käyn viikottain tansseissa, en ole ikinä törmännyt
    mainittuihin esiintyjiin.

    Äänestä

  • Jotainrajaa kirjoitti:

    Pakko vielä jatkaa.. Siis miksi pitäisi alkaa kuunnella jotain Erkki Junkkarisien ja Reijo Kallioiden tyyppistä musaa,jos tulee ikää?
    Itse olen vannonut, että Guns and Roses, Skid row jne tulee olemaan omaani, tuli vaikka miten paljon ikää. Isoäitini musiikkityyli, jota tanssilavoilla jotkut finlanderssit, agensit ja muut pölvästit soittaa, ei tule koskaan kolahtamaan mulle. Kuolkoot tanssilavat jos eivät seuraa ollenkaan aikaansa.

    Lavatanssit ovat olleet 35 vuotta harrastukseni, tosi kiva sellainen. En silti voi sietää sitä musiikkia kuin lavoilla ja harjoituksissa, jossa sitä on pakko kuunnella. Menen esim. Amorphiksen, Viikatteen, Nightwishin,Sonata Arctican keikalle jos suinkin pääsen.Lisäksi käyn sinfoniaorkestereiden konserteissa ja jopa oopperassa.
    Ei kaikki viisikymppiset ole niin rajoittuneita..

    Äänestä

  • Jotainrajaa kirjoitti:

    Pakko vielä jatkaa.. Siis miksi pitäisi alkaa kuunnella jotain Erkki Junkkarisien ja Reijo Kallioiden tyyppistä musaa,jos tulee ikää?
    Itse olen vannonut, että Guns and Roses, Skid row jne tulee olemaan omaani, tuli vaikka miten paljon ikää. Isoäitini musiikkityyli, jota tanssilavoilla jotkut finlanderssit, agensit ja muut pölvästit soittaa, ei tule koskaan kolahtamaan mulle. Kuolkoot tanssilavat jos eivät seuraa ollenkaan aikaansa.

    Miksi sitten vaahtoat tällä lavatanssin harrastajien palstalla
    musiikkimieltymyksistäsi. Meitä ei kiinnosta pätkääkään,
    mistä musiikista pidät ja ketä pölvästejä käyt kuuntelemassa.

    Äänestä

  • Siksi, että itkette lavatanssien kuolemaa, mutta ette halua nähdä, että syy on yksinomaan se surkea vanhanaikainen musiikki, joka kuoleman aiheuttaa. Olen itse syntynyt 1963. Enkä tule tuollaisen musiikin takia yhdellekään tanssipaikalle. Jos vielä pääsylippuihin pitäisi maksaa, ja millaisesta musiikista. Kiitos vaan mutta ei kiitos. Kuolkoon tanssilavat jos eivät uudistu uusien sukupolvien mukana.

    Äänestä

  • Ei täällä kukaan lavatanssin kuolemaa itke.
    Lavatanssimisessa soitetaan tanssimusiikkia ja tanssitaan sen tahtiin.
    Tuosta sinun musiikin kuunteleminen on aivan eri asia kuin tanssin harrastaminen.
    Lavoille siis keräännytään tanssimaan eikä suinkaan yhdessä musiikkia kuuntelemaan.
    Jos sinua ei kiinnosta tanssiminen niin pysyttele poissa vaan lavoilta kuuntelemassa sitä musiikkiasi. Tanssijat eivät sinua sinne kaipaa.
    Tuskinpa lavatanssi kuolee ja jos kuolee niin sinunlaiset musiikin kuuntelijat eivät sitä pelasta.

    Äänestä

  • Jotainrajaa kirjoitti:

    Siksi, että itkette lavatanssien kuolemaa, mutta ette halua nähdä, että syy on yksinomaan se surkea vanhanaikainen musiikki, joka kuoleman aiheuttaa. Olen itse syntynyt 1963. Enkä tule tuollaisen musiikin takia yhdellekään tanssipaikalle. Jos vielä pääsylippuihin pitäisi maksaa, ja millaisesta musiikista. Kiitos vaan mutta ei kiitos. Kuolkoon tanssilavat jos eivät uudistu uusien sukupolvien mukana.

    Joopa, joo... Alat lähestyä jo ikää jolloin lavatanssit alkavat ymmärrettävästi kohdallasi vaihtumaan musiikin kuunteluksi, on siellä nykyisin jo senverran vaativa meno päällänsä.

    Äänestä

Tanssilavojen kulta-aikaan soitettu musiikki oli sen ajan musiikkia tai vähän vanhempaa. Eli tanssimusiikki oli noin 0 - 10 vuotta vanhaa ja laidasta laitaan.

Nykyisin soitetaan sitä samaa SEN AJAN MUSIIKKIA. Eli tanssimusiikki on 40 - 70 vuotta vanhaa ja musiikkilajien tyylilajit on vähentynyt murto-osaan. Ja nuoria tanssilavoille vetävää musiikkia ei edes soiteta.

Äänestä
  • Mitä varten nuoria tarvis saada varttuneenpien tansseihin?
    Pysykööt diskoissa, tai järjestäs jossain omia "humppia"

    Eihän heitä tanssilavoilla kaipaa kuin lapsiinsekaantujat.
    Miksi heitä pitäis saada samaan harrastukseen jo varttuneenpien ja eläkeläisten kanssa.
    Pidetään me hauskaa oman ikäisten kanssa.

    Äänestä

Kyllä nuoria tarvitaan lavatansseihin. Pitää ymmärtää,että puhutaan lavatansseista ei diskoista. Lavataseissa soitetaan lavatanssimusiikkia. Ne ketä se kiinnostaa niin tulee lavatansseihin ja silloin on tietoinen musiikin laadusta. Lavatanssimusiikki on uudistunut kovastikin näiden "lattareiden" myötä ja osa nuoremmista soittajista kasatuista bändeistä soitaa enemmän tätä tyyliä, mutta myös monipuolisina osaajina kaikkea mitä lavatansseihin kuuluu. Jokainen voi valita kenen tansseihin menee ja mistä musiikista tykkää ja tuntuu turhalta valitus,että "vanhat" käyvät lavoilla. Tangot, humpat,valssi jne. kuuluu lavoille ja niitäkin voi tanssia udistuneeseen tyyliin tai niin kuin ennen vanhaan tanssittiin. Nauttikaa lavatanssimusiikkia monipuolisuudesta ja lopettakaa valitus nuorista ja vanhoista,tanssi kuuluu kaiken ikäisille ja ketä tämä ikä asia häiritsee voi katsoa peiliin ja toivottavasti katsoessaan ymmärtää mikä tämä elämän kiertokulku on. Mukavaa lavatanssikesän odotusta kaikille.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Jos lavoilla aletaan soittaa jennivartiaishinitystä ne eivät ole tanssilavoja. Samoin nämä rautalankadiggareiden väännöt eivät kuulu "oikeisiin" lavatansseihin vaan klubeille.
    Ongelma on se, miten saada juhhuhhuu-vartiaista ja muita suomipoppareita diggaavat ylipäätään tanssimaan, heille ei ole tärkeää rytmi vaan sanat. Edes musiikin laatu ei kiinnosta vaan staran olemus ja makeilu, onneksi muusikot tekevät työnsä erinomaisesti ja soiton laatu on hyvää.
    Nuoriso ei käy tansseissa edes vartuttuaan aikuisemmaksi koska siihen ei ole perinteitä. Männävuosina lavat ja ravintolatanssit olivat ne paikat joissa suuri osa tutustui kumppaniinsa, tanssia opeteltiin kotona jotta päästään nimen omaan tuossa tarkoituksessa mukaan. Tanssilajeja esitettiin vähemmän, 40-50-luvuilla pärjättiin lähes valssi-foksi-polkka-jenkka-tango-pohjalta.
    50-luvun loppu ja 60-luku toi rokin Suomeen ja sen aikainen nuoriso esitteli uudet tanssit ensin etelän kaupungeissa joista se sitten levisi maakuntiin omaa vauhtiaan. Vieläkin on alueita joissa arvostetaan enemmän perinteisiä tanssikappaleita kuin poppisävytteistä iskelmää vaikka nykyiset lavaprinsessat ovatkin tunnettuja ja suosittuja omine kappaleineen.
    Ei ole vitsi se, että pohjanmaalla rokkia soittava tanssibändi oli 60-70 luvuilla hengenvaarassa keikan aikana, niin perinteisiä olivat tanssikansan käsitykset lavatansseihin sopivasta ohjelmistosta. Tuo pätee hieman nykyäänkin.
    Ei voi kuvitella vanhojen tanssien olevan sinänsä kiinnostavia, harmoniat ja melodiat ovat usein toistensa kaltaisia ja rytmi yllätyksetöntä ainakin nuorten korvaan. Pitää olla jokin aivan muu koukutin, ehkä liikkumisen ilo tai kaikenlaiseen musiikkiin tutustumisen riemu. Paria etsitään lavoilta enää vähän.

    Äänestä

  • Jenni V:n musa ei ole varsinaista tanssimusiikkia, "rautalankadiggareiden väännöt" sen sijaan kyllä. Hyvissä tansseissa on kaikki mahdolliset tanssilajit illan aikana tanssittavissa.

    Nuorista puheenollen oman kokemukseni mukaan juuri Jennin Missä muruseni on ja KaijaKoon Kuka keksi rakkauden vetivät myös nuoret ihmiset lattialle. Ehkä siitä syystä, että näihin biiseihin ei tarvitse osata jotain askelkuvioita vaan voi vain himmailla hiljaa lähekkäin. Tai sitten rokkia voi jytäillä isolla porukalla ilman paria ja se on muuten hemmetin mukavaa.

    Äänestä

Suomalaiset on kovia vetämään käteen.

Äänestä
  • Saunakauha

    Äänestä

  • Tästä tulikin mieleeni että lennän tänään Turkkiin tutustumaan Suomi -baarin musiikkiin. Sopiiko se kaikenikäisille ?

    Äänestä

  • KysyväEiTieltäEksy123 kirjoitti:

    Tästä tulikin mieleeni että lennän tänään Turkkiin tutustumaan Suomi -baarin musiikkiin. Sopiiko se kaikenikäisille ?

    Siis meet ulkomaille ja siellä Suomi-baariin? Ei helekkari....

    Äänestä

En pelkää lavatanssikulttuurin loppumista.
Itse käyn tanssipaikoissa, joissa on kaikenikäisiä,
myös nuoria tanssijoita. Lavatanssikulttuuri uudistuu
koko ajan. Tulee uusia tanssilajeja ja perinteisempiäkin
tanssilajeja tanssitaan uusilla kuvioilla.

Äänestä
  • ....ja sitä perustanssia peruskuvioin tanssitaan monin verroin paremmin kuin joskus vuosia sitten. Tanssilavojen näyttävin tanssi on pääasiassa sitä perustanssia, koska siihen on helppo tanssia näyttävät peruskuviot.

    Kuviokikkailijoiden tanssia ei usein edes huomaa.

    Äänestä

  • Junttalipoon perustanssissa ei ole mitään näyttävää mutta pakkohan se on itseään kehaista kun kukaan muu ei sitä tee. Hyvät tanssijat jotka taitavat kuvioinnin osaavat tehdä myös perustansseista näyttävän näköisiä pienilläkin askel- tai muilla liikekuvioilla.

    Pieni ja yksinkertainen on joissakin asioissa kaunista, mutta ei aina eikä kaikissa asiossa. Tanssi kuuluu niihin ja tanssia voi kuvioilla joihin mielikuvitus riittää.

    Äänestä

  • Näyttävääperustanssia kirjoitti:

    ....ja sitä perustanssia peruskuvioin tanssitaan monin verroin paremmin kuin joskus vuosia sitten. Tanssilavojen näyttävin tanssi on pääasiassa sitä perustanssia, koska siihen on helppo tanssia näyttävät peruskuviot.

    Kuviokikkailijoiden tanssia ei usein edes huomaa.

    Tässä olen samaa mieltä. Jo vuosikymmeniä tanssin eri pääalueitakin tanssineena tiedän, että näyttävä ja miellyttävä tanssi tehdään yksinkertaisella ja hyvin osatulla perustanssilla. Kuvioiden vuoro tulee kun perustekniikka on kunnossa.
    Kuviokikkailuun sortumalla pilataan tanssi.

    Äänestä

Sitten ja nyt tapahtuu muutosta... Kuten aina, mutta musiikki säilyy.

Mielestäni noita nykyisiä "jumppasaleja" voisi jotenkin kehittää esim. klubimaisempaan suuntaa.

Himmeämpää valaistusta (tunnelmallisuus). Siis, himmeitä koristevaloja, toimivaa ilmastointia, hyvää akustiikka, levyiltoja jne.

Äänestä
  • Bluesia tanssitaan jo kapakoissa. Tanssi tulee uudestaan uusvanhassa formaatissa.

    Äänestä

  • Minummielestä bluesia on tanssittu kapakoissa aina, mutta vasta viime aikoina sitä on alettu nimittää bluesiksi. Ennen sitä kutsuttiin esim horjumiseksi ja nojailuksi.

    Äänestä

  • aikamniontanssinussitä kirjoitti:

    Minummielestä bluesia on tanssittu kapakoissa aina, mutta vasta viime aikoina sitä on alettu nimittää bluesiksi. Ennen sitä kutsuttiin esim horjumiseksi ja nojailuksi.

    Parhaimmillaan se on laahustamista. Puristetaan kunnolla ja laahataan jalkoja.

    Äänestä

  • Siitä on jo vuosia kun kävin joitakin kertoja Jazz Club Storyvillessä Hesassa, meikästä olisi tullut sen paikan vakiasiakas jos viikonloppuöinen kulkeminen ei olisi ollut niin ... hmmm ... haastavaa.

    Itselleni oli ihan ylläri miten paljon siellä tanssittiin jazzin tahdissa, siis no. positiivinen yllätys. Ehkä hieman nihkeän oloiseen lavatanssikulttuuriin aikaisemmin tutustuneelle ero tunnelmassa oli huikea. Johtuikohan se siitä, että kukaan ei tuijotellut, arvostellut ja arvioinut miten asekeleet onnistuvat.

    Äänestä

  • Laahustamista kirjoitti:

    Parhaimmillaan se on laahustamista. Puristetaan kunnolla ja laahataan jalkoja.

    Ei kuulu laahustaa bluesissa. Tanssina varsin vaativa ja moniulotteinen.

    Äänestä

Uskoisin, että tanssilavat säilyvät tulevillekin tanssinharrastajille.
Niinhän se on aina "uusi aika ja uudet kujeet"
myös lavatansseissa.

Äänestä

  • Vaikea_juttu kirjoitti:

    Hei, kiitos ylläolevasta linkistä.
    Olipas mielenkiintoinen ja totuudenmukainen artikkeli.
    Lavatanssit ovatkin tulleet kaupunkiin, koska maaseudulla
    ei ole enää tanssi-ikäisiä tanssijoita.
    Kyllä lavatanssit tulevat säilymään, mutta
    "vanhoihin hyviin aikoihin" ei voida palata kuin
    muistelumielessä.

    Äänestä

  • Miks ei muka juhuhuhuuuu Vartiaista voi tanssia ? Kyllä sekin sosiaalifoksiin taipuu kuin mato koukkuun.
    Remu Aaltostakin olen tanssinut. Siis kaikki menee kuin päätä leikattais.

    Äänestä

  • Olet aivan oikeassa; melkein kaikki musiikki on tehty tanssittavaksi ja / tai liikuttavaksi. Omat jalat ovat lähteneet nappaamaan tahtia lattiaan myös ison sinfoniaorkesterin konsertissa.

    Äänestä

Lavatanssi on voimissaan. Eilen Pavin avajaisissa oli tuhansia
ihmisiä. Autoa ei saanut pysäköityä kovin lähelle, koska
kaikki parkkipaikat ja tienvarret olivat täynnä. Mutta ei haitannut.
Orkesteri oli loistava, tunnelma tungoksessakin hyvä.
Tästä se tanssikesä alkaa.

Äänestä
  • Ooottelen Jormuan lavaa kuin hepo kesää. Siellä on tunnelma ja naiset kohdallaan,
    Kajaanista bussikuljetus ja silleen.

    Äänestä

  • Paville tuskin mahtuu "tuhansia ihmisiä" ja autojahan on aina joka paikassa ihan hirveästi kun useimmiten yhdessä autossa kulkee yksi tai kaksi.

    Äänestä

  • Äläisottele kirjoitti:

    Paville tuskin mahtuu "tuhansia ihmisiä" ja autojahan on aina joka paikassa ihan hirveästi kun useimmiten yhdessä autossa kulkee yksi tai kaksi.

    Ei mahtunutkaan. Osa avajaisiin tulleista lähti parin tunnin jälkeen
    pois, kun ei mahtunut tanssimaan, eikä buffetin puolellekaan.
    Määrä pitää paikkansa, yli tuhat henkilöä oli paikalla.
    Myös bussilla oli tullut tanssijoita, keskustelin muutaman henkilön
    kanssa. Mutta sehän olikin varmaan vain avajaishuumaa ja
    kävijämäärät tasaantuvat, kun kaikki kesälavat aukeavat.

    Äänestä

Oikestaan tanssilavoista saisi hyviä terminaaleja. Esim. polttopuuvälitykselle.
Isännät tekisivät talvella klapuja jotka rekka hakisi seuraavana syksynä vaikka pääkaupunkiseudulle.Siellä omakotitalossa pakkasilla kärvistelijä saisi kuivat
klaput uunn

Äänestä

Itse olen syntynyt 1981 ja lavatanssit ovat parasta mitä tiedän. :) Myös -90-luvulla syntyneitä käy jatkuvasti lavoilla. Yritän levittää lavatanssien ilosanomaa muillekin ja kirjoitan reissuiltani Kemuihin-blogia: http://kemuihin.blogspot.fi/.

Äänestä

Ainakin suosituimmilla lavoilla nuoret ovat lisääntyneet runsaasti viimeaikoina. Enemmänkin nuoria lavoille tulisi, mutta musiikkitarjonnan ollessa auttamattomasti vanhakantaista ei oikein nuoria houkuttele. Muutama vanhemmista "nuorten poikien bändeistä" vetää edelleenkin nuoria, mutta esimerkiksi sinitaivas ja hurma ovat auttamattomasti mummobändejä.

Äänestä
  • Ei se ole se musiikki, vaan toiset nuoret.
    Jos nuoret löytää toisensa vaikka tanssilavalta, sinne mennöön uudestaan ja otetaan vielä kaveritkin mukaan.
    Jos ekan kerran meet lavalle ja saat heti kimppuun jonkun oman isäsi ikäsen. Et varmaan heti uusi käyntiä lavoilla?

    Äänestä

Tilalle tulee "Lava-Twerkkaus" Näkeehän sen jo iltapäivälehdistä, kuinka tätä maata hapatetaan :)

Äänestä

200 nuorta kaikilla etelän lavoilla yhteensä! Missähän ne 1 000 000 (lue miljoona) viipyvät.

Äänestä

Kohta on lavat tyhjiä

Äänestä

Viiden viimeisen vuoden aikana elvytettyjä tanssipaikkoja on tullut monin verroin enemmän lisää kuin mitä on lopettanut toiminnan. Lisäksi moni tanssipaikka on lisännyt viikottaisten tanssitilaisuuksien määrää. Myös tungostanssien määrä on selvästi lisääntynyt.

Äänestä
  • Lauantaisin voi olla neljät viidet tanssit 20-30 kilometrin säteellä, ja viikollakin lähes joka päivä pääsisi tanssimaan. Kunpa vain tulisi tämän myötä myös uusia tuoreita hyvää musaa soittavia tanssiorkestereita buumiin mukaan.

    Äänestä

Jos joku niitä nuoria kaipaa , tanssilavakultturin ylläpitämisen toivossa.
Nuorille tarvis olla omat tanssit. Yläikäraja.
Olen vakuuttunut, muutaman vuoden päästä nämä paikat menestys ja niitä alkais tuleen ympäri suomenniemen.

Papparainen, joka on ollut myös joskus nuori.
Minun nuoruudessa papat pysy pois minun apajilta.

Äänestä
  • Sinun(kin) nuoruudessasi pappauduttiin ja mummouduttiin paljon aikaisemmassa ikävaiheessa kuin nykyisin. 50-vuotta tarkoitti ennen vanhaan keinutuoliin kiikkumaan asettumista.

    Tänä päivänä 50 on vielä varsin nuori jos hän on terve ja toimintakykyinen, liikkuvainen ja positiivisella asenteella rokotettu, on hulluuden huippua rajoittaa hänen menoaan minnekään.

    Äänestä

  • Ikärasismiaseolisi kirjoitti:

    Sinun(kin) nuoruudessasi pappauduttiin ja mummouduttiin paljon aikaisemmassa ikävaiheessa kuin nykyisin. 50-vuotta tarkoitti ennen vanhaan keinutuoliin kiikkumaan asettumista.

    Tänä päivänä 50 on vielä varsin nuori jos hän on terve ja toimintakykyinen, liikkuvainen ja positiivisella asenteella rokotettu, on hulluuden huippua rajoittaa hänen menoaan minnekään.

    Onhan näille 50v. ja meille oikeille papparaisille nytkin tansseja. Näissä ei näytä olevan ruuhkaksi asti nuoria.
    Jos minä vielä olisin nuori (alle25v.) haluaisin tanssia n. omaikäisteni tai hiukan nuorenpien kanssa. Enkä hauais "tyttöjäni" haettavan minun isoisien toimesta.
    Nythän lavoillavn käytäntö, 20v. neitosta hakee yli 60 vaarit.
    Minä en ainakaan hakis "ihastustani" tyttöjen joukosta jotka tanssin kiihkossa vetää itseään 40 v. vanhenpien kanssa. Etsisin tyttöni eri piireistä.

    Mitä tulee minun ikäsiini ja nuorenpiin. Ollaanhan sitä vielä " vireitä" ja sehän tästä tekeekin tyttöjen ja etenkin niitä katselevien poikien mielen mustaksi.

    "Joku pappa tossakin hinkkaa ja kähmii tota kaunotarta, saakelin lumppu."

    Mitä luulet, innostaako tämä nuoria miehiä lavoille?
    Eikä tytöistäkään kovin moni ole innostunut kävijä lavoilla.
    Usein riittää yksi kerta, kun saa kimppuunsa jonkun pedofiilin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


danceswing kirjoitti:

Kun tämä sukupolvi väistyy tanssilavoilta, mitä sitten tapahtuu ?
Ikäjakaumassa on selvä taitekohta. Ikäryhmät toisaalta pienenee ja toisaalta nuorilla on enenevässä määrin muita puoleensa vetäviä harrastuksia.
Veikkaan että taitekohta on ennen ja jälkeen 1963 syntyneet. Siis lavoille ei tule tuota vuotta nuorempi väki kuin joku hassu isän perintömökillä käydessään.
Voi kuitenkin olla että pajut ja horsmat on vallanneet sitä ennen parkkipaikan.
Mutta nautitaan tanssista vielä kun voidaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu