Kohdun koko?

kalanainen

Hei,
lasta on yritetty nyt jonkin aikaa (tosin vielä reilusti alle vuosi) ja perustutkimukset ovat tehty. Minulla kohtu ja munasarjat ovat ok, munatorvet auki ja ovulointi pelaa. Kierrotkin ovat nyt pillereiden lopettamisen jälkeen (söin 10 v) asettuneet säännöllisiksi (29 päivää). Miehen puolelta simppa-analyysi on myös tehty ja kaikki ok (liikkuvuus ja määrä erittäin hyvät), ainoastaan normaali muotoisia oli hieman alentunut määrä. Ei kuitenkaan selittävää määrää.

Munatorvien aukioloultrassa minulla todettiin olevan pieni kohtu. Kohdun "normaali"koko on ilmeisesti n. 7 cm (pituus) ja leveimmältä kohdalta n. 5 cm. Minulla on siis pieni kohtu, olen kyllä itsekin pieni. Oma kohtuni oli noin puolet lyhyempi kuin normaalisti, leveys oli kyllä ihan ok. Gynen mielestä tämäkään ei ole selittävä tekijä, mutta voi toki hidastaa raskautumista kun ei ole "otollisinta maaperää". Normaaleissa ultrissa tätä ei ole huomattu vaan ainoastaan tuossa munatorvien aukiolotutkimuksessa, jossa kaikki käytiin läpi tarkemmin.

Nyt kysyisinkin, että minkälaisia arvoja te olette saaneet, mitä "hoitoja" on ehdotettu ja onko ollut hidasteena raskaaksi tulemisessa?

5

4861

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sype

      Kohtu ja sen koko taitavat olla "venyvä käsite".

      • kalanainen

        Niin, tottakai kohtu on venyvä, mutta onhan synnyttämättömällä naisella joku "peruskoko" eli minkä kokoinen kohtu on perustilassa. Tietysti se vielä laajenee siitä kierronkin edetessä, mulla tuo havainto tehtiin siis ennen ovulaatiota. Järkyttävän pieneltähän se kuulostaa ja siksi huoli.. Kohdun pitäisi raskauden edetessä kuitenkin venyä n. 30 cm pituiseksi, jos ei ylikin.. Pieni kohtuisilla on vaarana keskenmenot (jos kohtu ei veny) ja kohdun repeäminen, jossa on sitten äiti ja lapsi vaarassa. Saattaa olla, ettei kovinkaan moni ole saanut omia mittojaan, ei mullekaan tavallisessa ultrassa ole mitään sanottu eli näyttää siis silmämääräisesti ihan normaalilta.


    • naikkonen

      Synnyttämättömän naisen kohtu on pieni, minullakin. Mitään ihmeellistä siinä ei oma gynekologini näe. Minun mahdollinen lapsettomuuteni johtuu muusta... Toivon onnea sinulle raskaaksi tulemisen suhteen.

      • kalanainen

        Synnyttämätön olen minäkin ja kyllä gyne sen tiesi. Ilmeisesti kohdun olisi hyvä kuitenkin olla hieman isompi kuin mitä minulla oli. Jotenkin vain tuntuu hassulta, ettei kukaan muu lääkäri ole kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka on ultrattu jne.
        Nyt olen kuitenkin löytänyt erilaista tietoa, että kohtu voisi nuorella, synnyttämättömällä naisella olla noin luumun tai golf-pallon kokoinen. Ja onhan se minullakin siihen verrattavissa. Ehkä tässä ei sitten olekaan mitään hätää.. Ja tosiaan, kyllähän se gyne sanoi, ettei ole selittävä tekijä vaan ainostaan voi olla pieni hidaste, kun ei ole niin vastaanottavainen. Meillä kaikki muut tutkimukset ok eli kaipa se sitten ajan kanssa :)


      • tiinariina
        kalanainen kirjoitti:

        Synnyttämätön olen minäkin ja kyllä gyne sen tiesi. Ilmeisesti kohdun olisi hyvä kuitenkin olla hieman isompi kuin mitä minulla oli. Jotenkin vain tuntuu hassulta, ettei kukaan muu lääkäri ole kommentoinut asiaa mitenkään, vaikka on ultrattu jne.
        Nyt olen kuitenkin löytänyt erilaista tietoa, että kohtu voisi nuorella, synnyttämättömällä naisella olla noin luumun tai golf-pallon kokoinen. Ja onhan se minullakin siihen verrattavissa. Ehkä tässä ei sitten olekaan mitään hätää.. Ja tosiaan, kyllähän se gyne sanoi, ettei ole selittävä tekijä vaan ainostaan voi olla pieni hidaste, kun ei ole niin vastaanottavainen. Meillä kaikki muut tutkimukset ok eli kaipa se sitten ajan kanssa :)

        moi,

        mulle on kans kommentoitu ultrassa, että mulla on pieni ja napakka kohtu... Itse olen kuitenkin reippaasti yli suomalaisen naisen keskimitan, joten suhteellisesti mulla on kai tosi pieni kohtu... Mikään lääkäri ei ole kuitenkaan koskaan sanonut lapsettomuuden syyn johtuvan kohdun koosta. Jos saat lisätietoja, niin kirjoitatko? Kiinnostais kovasti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Kohta sanon tämän livenä, älä pelästy.
      Ikävä
      121
      1688
    2. Miksköhän mä oon tuolla

      Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup
      Ikävä
      16
      1372
    3. Tiedätkö miten pahalta tuntui

      Kun vetäydyit? Ei kuukausiksi vaan vuosiksi.
      Ikävä
      61
      980
    4. Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA

      Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR
      Hindulaisuus
      329
      972
    5. Epäiletkö että kaivattusi

      On tai on ollut ihastunut sinuun?
      Ikävä
      65
      826
    6. J miehestä oikeaa

      Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen
      Ikävä
      75
      798
    7. Onko Lahdessa juhannuskokkoa?

      Entä vähän kauempana?
      Lahti
      1
      760
    8. Vanhemmalle naiselle

      Juhannussauna on lämpiämässä. 🌿🥵💦
      Ikävä
      46
      731
    9. Kysyit firman bileissä..

      .. että tulisinko luoksesi yöksi... Oliko se vain heitto. Mitäs jos olisin tullut? Naiselta
      Ikävä
      9
      671
    10. Miksi Suomessa uskotaan Usan kanssa tehtyihin sopimuksiin

      Kaikki viestit Usan suunnasta on ollut jo pitkän aikaa sen kaltainen että muiden liittolaismaidenkin sotilaallista autta
      Maailman menoa
      60
      653
    Aihe