Naiseni haluaa lapsen, mutta minä en halua

Mitä teen? Hän painostaa minua. Minä en halua lasta ja sitä paitsi pelkään synnyttämistä. Miten saisin hänet lopettamaan tuon painostuksen? Olen jo sanonut monta kertaa etten halua lapsia. Hän tiesi että en halua lapsia jo ennen kuin alkoi minun kanssani olemaan. Sovimme silloin ettei meillä tule lapsia olemaan. Minua loukkaa se kun hän kysyy koko ajan, että onko mieleni muuttunut. Vastaus on ei. En haluaisi erotakkaan, mutta en kestä jatkuvaa painostamista.
3328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletteko keskustelleet, miksi hänen mielensä on muuttunut suhteen alkuajoista, jolloin olette sopineet, ettei lapsia tulisi? Kuinka kauan siitä on aikaa? Muistaako naisesi, että näin on sovittu?

Sinuna avaisin avoimen keskustelun, jossa kertoisin, että koko asiasta keskusteleminen tuntuu sinusta painostamiselta. Kerro hänelle sama kuin olet kertonut täällä. Ellette kommunikoi avoimesti, painostus naisesi puolelta tuskin loppuu, etkä sinäkään pääse ahdistuksestasi eroon. Se on lopun alkua se...

Äänestä

Tee niinkuin tutun heteropariskunnan (munaton vässykkä)mies -- kunhan nainen tarpeeksi hormonikärvistelyissään itkee, kiukuttelee, painostaa ja rukoilee lapsenhankintaan niin unohdat vaan kaiken mitä itse haluat ja et halua ja suostut lapseen.

Tai hetkinen -- NOT! Älä ole munaton nainen vaan pidä pääsi, varsinkin jos teillä sopimus lapsettomuudesta on ollut.

Äänestä
  • Ei tuo lapsitoive siitä enää häviä, kun on päässyt pintaan. Vaikka alunalkaen naisesi olisi ollutkin kanssasi samaa mieltä, ei hän ehkä kuitenkaan ole tajunnut ihan pohjimmiltaan, mistä on luopumassa. Kun vuodet kuluvat ja tilanne tulee ajankohtaisemmaksi, omat toiveet kirkastuvat. Ehkä olisi siis parempi lähteä omille teille tai suhteeseen jää ainakin yksi katkera kumppani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Auttakaa.minua kirjoitti:

Mitä teen? Hän painostaa minua. Minä en halua lasta ja sitä paitsi pelkään synnyttämistä. Miten saisin hänet lopettamaan tuon painostuksen? Olen jo sanonut monta kertaa etten halua lapsia. Hän tiesi että en halua lapsia jo ennen kuin alkoi minun kanssani olemaan. Sovimme silloin ettei meillä tule lapsia olemaan. Minua loukkaa se kun hän kysyy koko ajan, että onko mieleni muuttunut. Vastaus on ei. En haluaisi erotakkaan, mutta en kestä jatkuvaa painostamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu