1918 (osa-1)

Punaiset kurjenjalat täyttivät tähtimäisillä kukillaan koko niityn, niityn jolle niin usein kuljimme isoveljeni kanssa leikkimään. Polku niitylle oli kiumuretelevaa sumuista metsäpolkua, jonka laidoilla kasvoi villejä valkovuokkoja. Paikoitellen auringonvalo paistoi pimeälle polulle tiheän kasvuston läpi. Tämä ympäristö tarjosi lapsen mielikuvitukselle rajattomat mahdollisuudet. Olin 6-vuotias ja isoveljeni Yaytsodrovitšin von Rythmus oli 12-vuotias. Elettiin vuotta 1910 Suomen suuriruhtinaskunnassa. Isoveljeni eriskummallinen nimi "Yaytso" tarkoitti munaa, hän oli syntynyt pääsiäisenä ja isämme oudon huumorinsa johdattamana nimesi
hänet Yaytsodrovitšiksi.

Asuimme Viipurissa Monrepos’n kartanossa. Isämme paroni Ludwig Heinrich von Rythmus oli saapunut Suomen suuruhtinaskuntaan 1856 pietarista.
Hän oli pelastanut Krimin sodassa itse Aleksanteri II hengen ja täten Aleksanteri II aateloinnin lisäksi suuressa kiitollisuudessaan palkitsi hänet Monrepon kartanolla ja runsailla maa-alueilla.

Isämme oli Aleksanterin lojaaleimpia ystäviä ja suurimpia ihailijoita, ehkä tästä syystä hän oli nimennyt minut Aleksanteriksi. Isämme oli jo yli 70-vuotias siittäessään meidät maailmaan, palvelusväki usein vitsaili, että paroni siitti meidät maailmaan "pyhällä hengellä" emme tajunneet mitä tämä tarkoitti.

Äitimme oli kaunis nainen. Syntyjään hän oli suuriruhtinatar Mary Aleksandrovna Romanova. Hän oli isäämme lähes 40-vuotta nuorempi ja ehkä siksi hän oli paljon läheisempi meitä kuin juro ja joskus ankara isämme. Lisäksi perheemme lähipiiriin kuului isä Kowalski ortodoksinen pappi, joka oli erityisen läheinen äitini kanssa, isä Kowalski oli vaikuttava hahmo. Hän oli lähes 190cm pitkä ja komea kuin mykkäelokuvien tähti. Hän myös muistutti minua ja veljeäni yllättävän paljon fyysiseltä olemukseltaan. Perheeni mailla oli useita torppareita, ehkä eniten tekemisissä olimme Mari Hirven kanssa. Mari Hirvi oli rehevä karjalainen nainen, joka oli aiheutti usein "rohkeilla" puheillaan pahennusta. Hän piti lehmätilaa
miehensä Sergei Bladudrovitšin kanssa. Hänen miehensä Sergei oli usein mielentervesparantossa hoidettevana.

1915 isäni lähetti isoveljeni Nikolain ratsuväenopistoon, vastentahtoisesti ja murheenmurtamana isoveljeni lähti matkaan. Minulle tuli isoveljeäni heti ikävä. Vuoden päästä isoveljeni kirjoitti minulle.

"Nyt olen ollut täällä yli kolmesataa päivää enkä ole vielä saanut uutisia teiltä rakkaani. Toivon, ettei tämä selittämätön hiljaisuus ei anna aihetta huoleen.
Nämä rivit saavuttanevat teidät vuoden 1915 ensimmäisinä päivinä. En voi kylliksi ilmaista pettymystäni, jota koen isäämme Ludwigia kohtaan. Luulin jo, että tulevaisuus onnea täynnä oli juuri edessäni, ja piteleväni sitä jo kädessäni. Minulle tuottaa uskomattoman suurta tuskaa aiheuttaa teille tämä pettymys ja tietää aiheuttaneeni teille surua. Saavun lomalle luoksenne pian ystäväni Carl Gustaf:in kanssa, toivottavasti voimme silloin unohtaa menneet."

"Rakkain terveisin Yaytsodrovitšin von Rythmus"

Olimme kokoontuneet suuren ruokasaliin illastamaan veljeni loman alkamisen kunniaksi. Suuren ruokapöydän ääressä olivat Mari Hirvi ja hänen miehensä Sergei Bladudrovitš, isäni Ludwig istui oikeutetusti pöydänpäässä, hänen vierellään istuin minä. Äitini ja isä Kowaski istuivat vierekkäin. Palvelusväki täytti suuren ruokasalin seinustat. Katselin pöydän keskellä palavia suuria valkoisia kynttilöitä kun ruokasalin ovet yhtääkkiä aukesivat. Kaksi miestä chevalierkaartin ratsuasuissa käveli käsikkäin sisään, katselin hämmästyneenä veljeäni joka tuntui muuttuneen todella paljon. Veljeni tarttui tuoliin ja ohjasi herrasmiehenä toisen miehen ensin istumaan ja istui sitten itse hänen viereensä. Hän sanoin -"rakas pikkuveli kuinka
ihana onkaan nähdä sinua" katsoessaan hieman hämmentyneenä minua. Olin hiirenhiljaista, kaikki odottivat uteliaana mitä tulisi tapahtumaan. Veljeni tarttui viinilasiin ja nousi ylös seisomaan, hän kolkutti viinalasin kylkeä lusikalla ja sanoi -"rakas perheeni, minulla olisi teille kaikille kerrottavaa". Hiljaisuuden keskeytti Mari Hirven kommentti -"koska sitä viiniä saa." hän sanoi vaativalla ja tulistuneella äänellä. Veljeni naurahti -"tuokaa Marille viiniä, nyt onkin aihetta pieneen juhlaan". Palvelijat kiirehtivät täytämään Marin viinilasin. Veljeni jatkoi ja katsoi
intensiivisesti toista miestä, jonka oli tuonut mukanaan lounaalle. Hän sanoi -"Carl Gustav saanko pyytää." Toinen mies tarttui veljeni käteen ja nousi ylös seisomaan veljeni rinnalle. Veljeni puristi lujasti Carl Gustavin kättä ja sanoi lähes huokaisten -"tämä on Carl Gustav Munnerheim ja me olemme rakastuneet". Isäni Ludwig nousi vihastuneena ylös ja huusi -"irstautta! Mitä jumalanpilkkaa tämä on olevinaan!" Veljeni vastasi -"totta se on." Hän kääntyi kohti Carlia ja tarttui kädellä tämän päähän, veljeni suuteli Carlia intohimoisesti. Tämä sai Isä Kowalskin oksentamaan
voimakkaasti lautaselleen. Isäni tärisi inhosta ja kaatui rintaansa pidellen lattialle.

Jatkuu.