Haluan ottaa osaa koko kansakuntaa koskettavaan suureen suruun,etenkin suomalaisuhrien ja heidän perheiden puolesta myös unohtamatta omaisia, tuttavia, ystäviä ym. Suru on suuri ja vie aikansa ymmärtää edes koko tapahtumaa todeksi. Lapset ja nuoret, joiden elämä päättyi liian varhain tai jotka menettivät vanhempansa tai muita omaisiaan on tragedia, josta toipumiseen ihmisten tulee nyt antaa lähimmäisrakkautta ja aitoa välittämistä ammattiavun lisäksi, jota tulisi saada heti ja sillä tulisi olla jatkuvuutta.
Itse haluaisin ottaa kantaa etenkin siihen, että ehdottomasti alkuvaiheessa olisi pitänyt lähettää FRC paikalle ja samoin Air Finlandia. Mitä enemmän etsijöitä ja pelastushenkilöstöä paikalla heti alkuvaiheessa, niin paremmat mahd.löytää ja auttaa ihmisiä. Oliko koenenkään edunmukaista, että tyhjiä koneita lentelee? En halua syyllistää ketään mutta tosiasiat ovat tosiasioita!
Paikalliset asukkaat tekivät ja tekevät varmaan parhaansa mutta eiväthän hekään näin laajan onnettomuuden kohdatessa "koneita" ole, joten varahenkilöstöä olisi hyvä olla paikalla, että toiset saa levätä välillä.
Toivon kaikille jaksamista ja myötäelämistä ihmisten kanssa; ketään ei tulisi nyt jättää yksin!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.