koirat hihnaan taajamassa.

myöskoiranomistaja

Tämä koskee myös kuumolanpellolla ulkoilutettavaa harmaata koiraa. Ja varsinkin sen ajattelematonta omistajaa.

Suomen Kennelliitto haluaa muistuttaa, että metsästyslain mukaan koirat on pidettävä kytkettyinä maaliskuun alusta aina elokuun 19. päivään asti. Koirien kiinnipito tuo turvan luonnoneläimille niiden herkän lisääntymisajan aikana.




Myös kiinnipitoajan ulkopuolella koiran irtipitoon on oltava maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan lupa.

Metsästyslain lisäksi koiranomistajia koskee 1.10.2003 voimaan tullut järjestyslaki. Järjestyslain mukaan koirat on pidettävä taajamassa kytkettyinä. Koiran vapaana pitäminen on sallittua ainoastaan koirapuistoissa, koirien harjoituspaikoissa ja suljetuilla piha-alueilla. Koiran tulee näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

Järjestyslakiin nojaten koiran ulkoiluttaminen on kiellettyä yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla, urheilukentällä, kuntopolulla, lasten leikkipaikaksi varatulla alueella tai toriaikana torilla, jollei koiran vieminen näihin paikkoihin ole erikseen sallittu.

Lisätietoja:

8

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • poliisikoirarex

      Aivan totta. Metsässä ( valtion sekä kuntien) omistamalla saa koiran pitää irti mutta sen on oltava välittömästi kytkettävissä. Muuten tarvitset maanomistajan luvan, tosin mistä helvetistä tiedät kuka sen maan/ metsän omistaa? Järjestyslaki toimii taajamissa.

    • talutinvinkki

      Periaatteessa kannattaa aina se koira pitää kiinni, jos ei ole varma voiko se olla ko. paikassa irti. Tämä sen vuoksi, että koira on aina hieman arvaamaton.

      Suosittelen hankkimaan esim. rautakaupasta nailonista sinistä köyttä useampi metri esim. 5 m:ä ja siihen päähän karabiinilukko tai palohaka. Pujota karabiini tai se palohaka köyteen, 10 - 15 cm köyden päästä työnnä sinne punokseen (pitkään osaan) suippokärkiset pihdit ja levittä punosta niin että saat työnnetyä tai vedettyä niillä pihdeillä esim. sen köyden pään punoksen sisälle ja kiristä punos . Lämmitä sytkärillä tai kuumailmapuhaltimella hieman punosta jotta kutistuu tiukaksi ja kiedo esim. jääkiekkoteippi vahvikkeeksi liitokseen. Tässä sulla on pitkä juoksutusköysi koiralle ja aina on kytkettynä ja hallinnassa. Toimii missä maastossa juoksuttamisessa, jäljityksessä ihan missä vaan, eikä tarvi arpoa saako olla irti vai ei.

    • fligjhieö

      Henkilöetsinnässä koira on aina vapaana. Muuten ohjeesi oli ihan kiva.

    • Vrtyuig

      Vittu näitä valittajia riitää. Pistä ittes paskapönttöön kiinni ja pidä turpas kiinni.

      • koirantaluttaja

        Mene sinä nukkumaan. Heräät ehkä huomenna viisaampana


    • älävälitä

      Koirankin pitää saada juosta vapaana. Jos koira on tottelevainen eikä edes riistaviettinen, mikään järkisyys ei sitä estä. No, laki määrää toisin, mutta poliisi ei ehdi onneksi tuollaista kyttäämään. Mä oon pitäny koiriani vapaana kaupunkialueella aina (tietysti paikoissa jossa ei ole lähellä muita ihmisiä tai koiria) eikä ikinä kukaan ole huomauttanut mulle mitään. Otan osaa, harmaan koiran omistaja, kun joudut tuollaisen pikkusieluisen kyylän uhriksi.

      • prioriteetithukassa

        Eihän täällä kukaan mitään kyylää. Sokeita luusereita koko kylä täynnä. Mitään ei nähdä eikä kuulla eikä varsinkaan avata suuta sillon kun pitäisi. Perseen takana kyllä vedetään sätkää, ilveillään ja nauretaan toisten vahingoille.
        Jos jonkun koira vääntää paskakikkareen portin pieleen, tai piski juoksee irrallaan isäntänsä vierellä se tiedetään naapuripitäjää myöten. Mutta kun tehdään oikeasti hyvin ilkeämielistä pahaa ja aiheutetaan vahinkoa, niin että toisten terveys menee, omaisuus pilataan, ei mitään tiedä kukaan, on laput silmillä ja tulpat korvissa. Suojellaan kusipäiden tekemisiä. Ja kusipää luottaa luusereihin.
        Missä kulkee hyväksyttävyyden ja järkevyyden raja?
        Jokainen voi tsekata peiliin ja miettiä sitä.


      • koiranparhaaksi

        No eipä tarvitse kyylätä kun harmaa koira jolkottelee vastaan vapaana pyörätietä pitkin ja omistaja perässä 100 metrin päässä huutaen rekkuaan. Ei tämmöiset koiran ulkoiluttajat ole muuta kuin itseään täynnä olevia v- päitä.
        Kyllä itsekin annan koirani olla vapaana, mutta se tapahtuu kyllä aivan muualla kuin yleisillä kulkuväylillä ja reiteillä.
        Eihän tuollainen käytös johda muuhun kuin, että koirien vihaajat ja kakkakikkareiden laskijat saavat lisää vettä myllyynsä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1503
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      27
      1365
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1308
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      217
      1181
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1105
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      282
      946
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      307
      943
    Aihe