Sekarotuinen

Otin viime viikolla 1vuosi ja 3 kk vanhan sekarotuisen koiran, narttu. Siinä suurin osa on bordercollieta Naama näyttää ihan tuon rodun naamalta. Mutta koira on paljon pienempi. Säkä alle 40. Koira on ollut sellaisessa perheessä, jossa on suurempia koiria. Tämä koira on jäänyt alakynteen aina. Koira oli tullessaan aika arka. Ei hirveän hyvin antanut koskea itseään, peräytyi aina kun yritin ottaa syliin. Häntää aika paljon roikottaa, mutta kun tulee luokseni, aina häntää heiluttaa. Minulla on ollut aikaisemmin jo 4 koiraa, joten pitäisi olla jotain kokemusta. Koira ei leiki ja ihan kuin palloa pelkäisi. Ruokaa syö mutta vettä ei oikein juo, olenkin antanut piimää (AB). Nyt kuitenkin ei vastusta kun otan syliin. Ja tulee odottamaan kun huomaa, että ulos ollaan lähdössä. Kysyn neuvoa siksi, että rotu (bordecollie) on minulle vieras rotu. Kuinka pitäisi edetä. Koira on rauhallinen eikä ole edes haukkunut. Muille koirille heiluttaa häntää. Edellinen koirani nukkui aina jalkopäässä, tämä ei tule sänkyyn ollenkaan, nukkuu lattialla.
Kertokaa jotuin kokemuksistanne, olen kyllä netistä lueskellut bordercolliesta. En tiedä mitä muita rotuja siinä on, arvelisin, että sheltiäkin.
7369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Anna sille aikaa tottua, kotiutua ja sopeutua omaan tahtiin. Älä hoputa tai kiirehdi sen kanssa.

Äänestä
  • Just näin. Koira vaikuttaa traumatisoituneelta jos ihmispsykologisia käsitteitä sallitaan. Aikaa, rakkautta, ymmärtämystä, rohkaisua, ja vuoden päästä sinulla on ihana reipas iloinen paras ystävä!

    Äänestä

Anna juurikin aikaa ja liina on paras ulkoilutusväline. Palkitse ja kannusta kontaktinottoon. Alussa rikkinäinen kolikkoautomastti efektillä niin nousee positiivisuus pisteet nopeasti ja varmasti. Colliet on herkkiä ja luonnostaan etäisyyttä ottavia. Palvelualttius kuitenkin sadassa joten valjasta ja hyödynnä sitä nimenomaan palkitsemisen kautta :)

Äänestä

Komppaan edellisiä(paitsi tosta collieiden etäisyyttä ottavuudesta ja herkkyydestä, oma borderini ei koskaan ole moista tehnyt). Lattialla nukkumisesta taasen, tuli mieleen et joskos se on mahdollisesti opetettu siihen että sänkyyn ei tulla

Äänestä
  • Älähdä paimenluokkaa tuomaroivalle tuomarille joka käsittää KAIKKI paimenet etäisyyttä ottaviksi. Sieltä varmaan minunkin käsitys tulee ;)

    Äänestä

  • Heh :D

    Äänestä

koiralle, varsinkin herkälle on kodinvaihto suuri muutos, vaatii varmaa aikaa kuten edellä joku mainitsi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


onkojokinhäiriö kirjoitti:

Otin viime viikolla 1vuosi ja 3 kk vanhan sekarotuisen koiran, narttu. Siinä suurin osa on bordercollieta Naama näyttää ihan tuon rodun naamalta. Mutta koira on paljon pienempi. Säkä alle 40. Koira on ollut sellaisessa perheessä, jossa on suurempia koiria. Tämä koira on jäänyt alakynteen aina. Koira oli tullessaan aika arka. Ei hirveän hyvin antanut koskea itseään, peräytyi aina kun yritin ottaa syliin. Häntää aika paljon roikottaa, mutta kun tulee luokseni, aina häntää heiluttaa. Minulla on ollut aikaisemmin jo 4 koiraa, joten pitäisi olla jotain kokemusta. Koira ei leiki ja ihan kuin palloa pelkäisi. Ruokaa syö mutta vettä ei oikein juo, olenkin antanut piimää (AB). Nyt kuitenkin ei vastusta kun otan syliin. Ja tulee odottamaan kun huomaa, että ulos ollaan lähdössä. Kysyn neuvoa siksi, että rotu (bordecollie) on minulle vieras rotu. Kuinka pitäisi edetä. Koira on rauhallinen eikä ole edes haukkunut. Muille koirille heiluttaa häntää. Edellinen koirani nukkui aina jalkopäässä, tämä ei tule sänkyyn ollenkaan, nukkuu lattialla.
Kertokaa jotuin kokemuksistanne, olen kyllä netistä lueskellut bordercolliesta. En tiedä mitä muita rotuja siinä on, arvelisin, että sheltiäkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu