Heräsin radiosta kantautuvaan meteliin. Äitini ilmeisesti kuunteli presidentin puhetta - Jimmy Carterin tai jonkun sellaisen valkonaaman. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kello lähestyi yhtätoista. En yleensä noussut näin varhain aamulla. Katsoin itseäni peilistä, afrokampaukseni oli yön aikana painunut toiselta puolelta. Pöyhin sen nopeasti kuntoon ja pukeuduin. Vedin jalkaani muodikkaat farkut, joiden lahkeet levenivät tyylikkäästi. Puin ylleni myös nahkatakin, jonka selustassa oli jengini tunnukset. Harlem Knights oli kirjoitettu hartioiden väliin kirkkaanpunaisilla kirjaimilla.
Äitini laittoi ruokaa keittiössä ja radio pauhasi olohuoneessa. Kävelin hänen ohitseen eteiseen ja huikkasin niin huomenet kuin hyvästitkin. Äitini kysyi: ”Etkö aio syödä mitään?” Vastasin: ” Jou mutsi, ota iisisti, relaa, älä ole vitsi”. En viihtynyt kotonani ja lähdin yleensä heti herättyäni hengailemaan kulmille ja kuppiloihin muun jengin kanssa. Olin tehnyt sitä jo muutaman vuoden ajan, aina siitä lähtien kun minut potkittiin koulusta 13 vuotiaana. Olisinhan minä sinne takaisin jo päässyt, mutta miksi menisin? Kaduilla liikkui rahaa, ei sitä saadakseen tarvinnut koulussa istua.
En olisi nuorena välttämättä halunnut jengiin liittyä, mutta olin aika hintelä kaveri. En olisi selvinnyt hengissä ilman jengiä. Meillä oli aina hauskaa yhdessä, ryypiskelimme, jotkut käyttivät heroiinia, jotkut imppasivat. Yleensä ryöstimme ainakin muutaman ihmisen illan ja yön aikana. Tappelutkaan eivät olleet harvinaisia, oikeastaan juuri tappelemisen takia monet jengiin olivat tulleetkin. Parhaimmat kahakat saatiin Puerto Ricolaisten ja muiden latinoiden kanssa. Meidän mustien jengit tappelivat tietysti keskenäänkin, varsinkin jos muun värisiä ei ollut saatavilla.
Minulla oli jengissä paljon kavereita, mutta läheisin ystäväni oli lapsuudesta asti ollut kowalsky. Ei se tietenkään hänen oikea nimensä ollut. Oikeastaan siihen nimeen liittyy aika hauska tapaus:
Matkustimme silloin tällöin metrojunalla keskustaan ja saatoimme ryöstää matkan aikana kaikkien muiden matkustajien rahat. Kuljimme vaunusta toiseen ja hakkasimme jokaisen, joka ei lompakkoaan taikka käsilaukkuaan raottanut. Kerran joku vanhempi valkonaama ojensi kätensä meitä kohti, kun tulimme hänen kohdalleen. Hän sanoi: ” Olen Kowalsky. Tiedän miltä teistä tuntuu. Minä vietin lapsuuteni Saksassa ja minua syrjittiin siellä niin kuin teitä syrjitään täällä Amerikassa”. Iso Mike tuli miehen luokse, otti häntä vasemmalla kädellä hiuksista kiinni ja löi häntä nyrkillä nenään. Mies kaatui taaksepäin ja hänen hiuslisäkkeensä jäi Ison Miken käteen. Aloimme kaikki nauraa. Iso Mike asetteli miehen vaaleanruskean hiuslisäkkeen päähänsä ja sanoi ivallisella äänellä: ”Olen Kowalsky” ja ojenteli kättään meihin päin. Siitä lähtien Iso Mike oli kowalsky. Hän taisi olla Harlemin ainut kowalsky, ellei koko maailman.
Hengailimme yleensä jengin kanssa, mutta saatoimme Kowalskyn kanssa olla ihan kahdestaankin. Esimerkiksi muutama kuukausi aikaisemmin kävimme elokuvissa yhdessä. Oli Tähtien Sodan ensi-ilta. Jono lippukassalle oli pitkä. Kiilasimme koko jonon ohi ja ryöstimme muutamien jonottajien rahat. Ei meidän tarvinnut lippuja ostaa, ryöstimme nekin parilta typerykseltä. Elämä stiletin kanssa on niin helppoa, älä koskaan lähde kotoa ilman sitä.
Minä en siitä rainasta juuri välittänyt. Koko galaksissa oli vain yksi musta kundi, Darth Vader. Onneksi hän oli sentään kunnon kingPin ja johti kunnon jengiä. Minä pidin enemmän Shaftista, vaikka hän poliisi olikin. Niissä rainoissa ainakin riitti toimintaa ja naisia, eikä niissä ollut mitään hiton miekkailua.
Harlem Knights osa1
0
81
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2444268Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1202724Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412482Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?841519Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466- 481199
- 781117
- 45986
- 59983
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En173965