Hevosmiesten tietotoistosta on kuultu, että Amipappabondenni on
lyöttäytymässä Sepän ja Laitisen porukkaan ensi vaaleissa.
lyöttäytymässä Sepän ja Laitisen porukkaan ensi vaaleissa.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 56
Vanhimmat
? Vasemmiston ja oikeiston kantava voima?? Millä agendalla voi olla tuollainen kokoonpano? Siis onko vanhemmat herrat liittyneet vasemmistoon vai oma ryhmä? Minä Itte vois olla ryhmälle kuvaava nimi.
Ikää porukasta ainakin löytyy, kokemusta ja yhteisytötaitoja sen sijaan vähemmän.
Koko kolmikon keski-ikä reilut 70 vuotta.
Mikä on Laitisen kansalaiskunto?
Bondenni luopui kesken kauden, ei pärjännyt omien ja muiden
ryhmien valtuutettujen kanssa.
Sepälle ei riittänyt viime vaaleissa kannatus, putosi onneksi,
ei päässyt edes varavaltuutetuksi. Laitinen sai vähän toistakymmentä
ääntä ja on kommareiden toinen varavaltuutettu. Mikä on päivän kunto?
Toivotaan, että ehdokkaita saadaan paljon. Heinola tarvitsisi uutta otetta, nykyinen valtuustokausi kun on ollut likimain historian epäonnistunein. Kaupungin perälauta vuotaa asukkaita kuin seula ja kaupunkia uhkaa roima velkaantuminen.
Nyt kaivattaisiin päättäjiä, jotka uskaltavat tehdä muutoksia, nykyiset kun eivät ole siihen kyenneet ja veronmaksajien etukin on unohtunut.
Heinolalaiset äänestää jälleen kerran demarihenkiset valtuutetut ja siihen tyssää muutos ja kehitys. Valtuustossa on turha kellistellä muutoshaluisten, jos ei saa enemmistöä puolellleen. Demarit, kommarit yms. sulle mulle jakajat pitävät siitä huolen, että kaupunki ei kehity.
Niin, eikös se Bondennin isäkin ollut pesun kestävä kommari veljeskylästä, ei ole poika kauas puusta pudonnut. Kävikös Ami
Kauppakoulun vai ei.
Kävi kauppaopiston
Pilkatkaa miten paljon vain, niin minun (kin) mielestä noi edellä mainitut henkilöt on kylläkin siitä fiksuimmista päästä. Uskon jopa, että asioihin saataisiin jotain järjestystä. Näin uskon. Vielä kun siihen porukkaan lisätään muutama muu poliitikko, tilanne päätöksenteossa paranisi. Tämä nyt on vain oma mielipiteeni.
Toinen huomioni on se että, näissä kirjoituksissa usein vähätellään ja jopa irvaillaan noilla äänimäärällä ja valituiksi tulleilla valtuutetuilla, niin eikö olisi helppo tarkistaa nuo äänimäärät. Seppä sai yli 190 ääntä viimevaaleissa, siis huomattavasti enempi kuin joku joka valittiin. Ääntenlaskenta järjestelmä kun vain on mikä on, ja ei päässyt valtuustoon. Joku voi kertoa tuosta järjestelmästä enempi, minulle se ei ole tuttua.
Nimimerkillä "uudistustakehiin" kirjoitti hyvin, ja olen täysin samaa mieltä.
Olen pettynyt äänestäjä, ensin ollaan niin niin kokoomusta ja sitten hypätään ties mihin porukkaan, tämäkö on fiksua politikointia? Suosittelin myös kaverille äänestämistä, mutta onneksi on uudet vaalit ja äänet ei mene epäluotettaville edustajille.
Eipä Heinolassa jäädä jälkeen mitä isossa maailmassa tapahtuu, positiivisessa mielessä :)
Palauttaen mieleen mitä / minkälaista tapahtui politiikassa, onko se yhtikäs kummallista, että pakkaa sekoitetaan.
Olen jo useita vaaleja äänestänyt henkilöä, en puoluetta.
Tuo kommentti epäluotettavuudesta, on mielestäni aika vahva ilmaisu, kun ei se ihminen pohjimmiltaan kait muutu.
Paikkakunnalla on menneisyydessä näyttöä siitä kun osaavia, koulutettuja henkilöitä kammetaan pois, (esim. kj ) viroistaan, tehtävistään, oisko samaa suuntaa myös politiikassa, en tiedä.
Hyvää keväistä tiistaita kaikille.
jotkut ne ei pääse 33-10 äänestyksestä yli millään. Voimia teille.
Ei tässä vähätellä. Mitään, jos todetaan että Matti Seppä putosi valtuustosta, eikä päässyt edes varajäseneksi. Se on totuus ja hyvä asia Heinolallle.
Voi, kun se tekee niin kipeää. Tuo kantasi on jo tullut selväksi, että oot niin onnellinen kun voit kirjoittaa et SEPPÄ EI PÄÄSSYT VALTUUSTOON. Ei päässy, EI.
Kyllä varmaan on hyvä olla kaverin joka meni valtuustoon vain neljänneksellä siitä äänimäärässä mitä Seppä sai. Toki säännöt mahdollistaa sen ja hyvä niin. Mutta se totuus, siis se, että Seppää äänestäneet pitivät luottamuksen arvoisena. Kun taas joku edustaja jota kannatti huomattavasti pienempi joukko edustajaksi. . .
mutta valtuutossa ei päätetä yksin vaan yhteisössä. Ihan sama vaikka Masa olisi läpi mennyt, ajamansa asiat eivät olisi kuitenkaan edennyt.
Eihän siellä valtuustossa mitkään asiat ole edenneet, paremmin taantuneet taaksepäin. Sehän siitä tulee kun osaajat häädetään vääryydellä ja viekkaudella pois. Valtuustossa todella päätetään yhteisössä, mutta kaupunkilaisten valtuuttamana. Nyt moni kaupunkilainen ajattelee, että ei minun valtuutuksellani pitänyt noin huonoja päätöksiä tehdä.
Olet selvästikin valtuuttanut selaisen henkilön, jolla ei ole kavereita aatetta eteenpäin viemään. Eli ajatuksesi mukaan enemmistö heinolalaisista on kuotenkin tyytyväisiä.
Mikä on sitten parempi kuin demokraattinen päätöksen teko?
Jospa siihen liityisivät nekin valtuutetut, jotka Hilden sai erotettua nykyisestä valtuustosta. Näin syntyisi sellainen ryhmittymä, ettei muille jäisi ääniä seuraavissa vaaleissa. Varmasti muutosta tapahtuisi Heinolan poliitikassa.
Jokaisella valtuutetulla on yksi ääni, jopa Hildenillä ja valtuustosta ERONNEILLA sankareilla. Politiikka on joukkuepeliä, eikä soolosähveerääjien leikkikenttä.
Pitää paikkansa, mutta jos valtuutetut toimivat kuten nähtiin Ihämäen infotilaisuudessa. Eivät osanneet käyttää omaa päätään, vaan kiltisti tottelivat Hildenin käskyä, vaikka olivat eri puoleen jäseniä. Mitä merkitystä on sillä, että on yksi ääni, kun äänestyksessä painetaan sitä nappia, jonka Hilden määrää?
Ota lääke, että pääset jotenkin yli traumastasi!
Eikö tämän päivän valtuusto muodostu niistä valtuutetuista, jotka marssivat ulos Hildenin johdattamana, miksipä tilanne olisi muuttunut tällä valtuustokaudella. Ainoa toive on, että seuraavissa vaaleissa saadaan uudet valtuutetut, jotka osaavat ajatella omilla aivoillaan. Tämä toive näyttää olevan heinolalaisista suurimmalla osalla, jotka tänne kirjoittelevat.
Kannattaa katsoa Heinola.fi/päätöksenteko kohdasta valtuuston kokouksen esityslista, että miten tärkeitä, Heinolan tulevaisuuden kannalta merkittäviä asioita siellä päätetään. Suomeen tulee ensiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta maakuntakohtainen itsehallinto. Noin puolet verorahoista ja sote-päätökset siirtyvät Päijät-Hämeen maakuntavaltuustolle. Kunnilta, kuten Heinolalta voidaan vuokrata, tarvittaessa, kiinteistöjä sote-palveluihin. Vaikka sote-päätöksenteko siirtyy Heinolasta maakuntavaltuustolle, niin Heinolan tärkein investointihanke on Hopeasillan vanhainkoti. Jyränkölä rakennuttaa keskustaan Helena-palvelutalon ja Jyränkölän lukuisisa palvelutaloissa on ennestään erilaisia vanhuspalveluja, tarpeen mukaan.
Kaavoitus
Heinolan 30 vuotta vuokralla olleet kaupungin rantapalstat lienevät edelleen kaavoittamatta kaupungin tulevaisuuden kannalta parhaalla tavalla, huomioiden rantojen potentiaalin. Kaavoituspäällikkö otti ja lähti kesken kaiken, mutta ehti sitä ennen tehdä merkittäviä ehdotuksia eri vaihtoehdoista.
Homekoulut
Heinolassa homekoulujen oppilaat käyvät edelleen väistötiloissa. Hyvin kalliissa. Ensiksi odotettiin kouluverkkoselvitystä ja nyt odotetaan "kuuta nousevaa" vai mitä - eikö Heinolasta löydy sopivia koulutontteja, joten rakentamista siirretään milloin mistäkin syystä, on liito-oravia yhdellä tontilla ja mitä lienee muilla kaupungin tonteilla?
Työttömyys
Ensin perustettiin elinkeinotoimikunta, jonka määrärahat supistettiin ja toiminta lakkautettiin, ennenkuin ehti aloittaakaan.
Seuraavaksi perustettiin elinkeinoyksikkö, jonka yksikköjohtajaksi valittiin (ilman valtuustoa) Heinolan entinen kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Dazid Oy:sta, jolta oli ostettu (kilpailuttamatta) asiantuntijatietoutta kaupunginjohtajan erottamiseksi perustetussa selvitystyöryhmässä.
Elinkeinoyksiköstä tulikin elinkeinotoimi ja määräraha korotettiin 800.000 euroon. Päätettiin budjetoida noin kaksi miljoonaa euroa Kelalle palautettavia sakkoja varten, kun työllisyysmäärärahoja ei ole käytetty pitkäaikaistyöttömyyden poistoon/hoitoon.
Valitus-/lakiasiat
Kaupungilla ei ole omaa lakimiestä, vaikka valitetaan lukuisista eri oikaisuvaatimuksista, kun "mikään ei etene". Kansliapäällikön virka "valovoimaistettiin" ja viranhaltijalta ei edellytetty lakiopintoja, kuten oli ollut ei-niin-valovoimaisessa kansliapäällikön virassa. Uuteen valovoimaiseen, hallinto- ja kehitysjohtajan virkaan valittiin Heinolaan henkilöstöjohtajaksi valittu Ypäjän entinen kaupunginjohtaja S. Malin. Malin toimi kaupunginjohtaja erottamisen aikoihin selvitysryhmän sihteerinä, va. kaupunginjohtajana - mutta ei huolehtinut "henkilöstökriisistä", joka puhkesi valtavana heti uuden kaupunginjohtajan aloitettua. Niin suuri oli huoli Heinolan tulevaisuudesta...
Heinolan tulevaisuus
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kertoi paikallislehdessä, että valtuuston kokousta ei tarvinnut yhtenä kuukautena pitää, ei ollut asioita.... näin säästettiin kokouskuluja 5.000 euroa. Turhia kokouskuluja säästetään, jos Heinola liitetään Lahteen. Kun sote-asiat siirtyvät Päijät-Hämeen valtuustolle noin puolet verotuloista siirtyy siinä samalla. Minkälaisia tiloja Heinolasta vuokratan jää nähtäväksi.
Heinolan kunnallisdemokratia
Kannattaa lukea valtuuston ja hallituksen pöytäkirjoista, mitä asioista Heinolassa on pidetty tärkeinä. Ei ainakaan asukaslähtöitä päätöksentekoa, jossa heinolalaisia kuultaisiin ja tarpeisiin vastattaisiin. "Resurssiviisas Heinola" projekti on kuin etiketti hyllytetun mapin päällä, kun siihen mappiin on haudattu Heinolan kehittäminen ja heinolalaisten valtuutettujen aloitteet ja asukkaiden tarpeet.
Kuntaliitokset ja väkiluku
Aiemmin suunniteltiin alle 20.000 asukkaan kuntien yhdistämisiä. Tuolloin Heinolassa oli 19.994 asukasta. Tällä vaalikaudella väki on vähentynyt noin 500:lla, mikä ei osoita resurssiviisautta eikä hyvää hallintoa. Valtuusto ovat turhautuneina lähteneet eniten ääniä saaneet - ei ole resurssiviisasta eikä demokratiaa. Myös lapsiperheiden muuttohalukkuus on suuri, johtuneeko homekouluista tai harrastusmahdollisuuksista? Jos äänestettäisiin Lahteen liittymisestä, todennäköisesti yhä useampi kannattaisi yhdistämistä, varsinkin sote-uudistuksen jälkeen. Nykyistä huonommin Heinolalla ei menisi - eihän niitä valtuuston kokouksiakaan kannata enää pitää. Mitä merkitystä on Heinolan lautakunnilla ollut esimerkiksi kaupungin rantojen kaavoituksessa tai paikallisen kulttuurin tukemisessa ja järjestämisessä?
Vallan_varjot, voisitko aloittaa edellä olevalla postauksella uuden keskustelun. Aihe on niin paljon muutakin kuin Bonden-Seppä akselin pohdintaa. Toivoisin siten syntyvän keskustelua siitä, miten ennen kunnallisvaaleja voidaan selvittää ehdokkaiden kantoja ja sitoutumista ongelmien korjaamiseen. Vaikka IH n mukaan näitä postauksia lukee valtava määrä ihmisiä, emme vielä osaa käyttää somen mahdollisuuksia demokratian laajentamiseen ja elävään vuorovaikutukseen päätöksentekijöiden kanssa. Ehdokkaat tod näk aika paljon valittuja valmiimpia keskustelemaan......
Heinolassa on tyhjillään 30 liikehuoneistoa Heinolan kaupunkisydämen tekemän elinvoimamittauksen mukaan.
Etuovi.com "myytävät talot" mukaan myynnissä on 73 omakotitaloa ja omistusasuntoja kerrostaloissa on myynnissä 108.
Riittääkö jonkun mielestä Heinolan kuihtumiseen keinoiksi "markkinointikello" -konsultin ehdotus muutaman vuoden takaan tai uusi konsulttitoimiston ideoima "resurssiviisas Heinola" brändityökaluineen? Entäpä, miten elinvoimaisuutta lisäisi 24 kerroksinen tornitalo (jonka huoneistot eivät käy kaupaksi...) tai ympäristön katsominen uudella tavalla, kun "ihmiset viihtyvät siellä, missä on kaunista, viihtyisää ja siistiä".
Nyt pitäisi rohkeasti myöntää tehdyt virheet ja ottaa oppia tehdyistä virheistä. Rantatontit pitäisi kaavoittaa ex-kaavoituspäällikön ehdotuksen mukaisesti. Pitäisi järjestää harrastusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille, purkaa investointisuma koulujen osalta ja huomioida heinolalaisten toiveet ja tarpeet yhteisöllisyyden edistämiseksi huomioiden valtuutettujen tekemät aloitteet kylätalosta/järjestöjen talosta. Myös kulttuurilain mukainen paikallisen kulttuurin edistäminen lisäisi Heinolan vetovoimaisuutta ja olisi tärkeä satsaus tulevaisuuden kannalta.
Yrittäjiksi aikoville ja pitkäaikaistyöttömille pitää kehittää mahdollisuuksia, esim. Heinola-lisät, starttirahojen pidennykset, vuokrien alennukset jne. Suurtyöttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys on saatava kuriin eri keinoin. Oppia ja kokemuksia voidaan hyödyntää matalan työttömyyden kunnilta.
Torin ympäristön siistiminen kauniimmaksi ja viihtyisämmäksi ei ole rohkea ratkaisu eikä estä väestökatoa, ei tuo uusia yrittäjiä 30 tyhjään liiketilaan eikä se tuo uusia asukkaita Heinolaan.
Tyhjiin liikehuoneistoihin ei ole tulijoita ennen kuin ne ehostetaan omistajan toimesta, nykyiset ovat vain varastotiloja. Hyvät menee vuokralle, kuten Savonkadun keltainen tiilitalo, josta kulttuuritoimisto joutui väistymään. No se oli järkiratkaisu että siirtyvät kaupungin omiin tiloihin eli tyhjillään olevaan Lamberttiin. Joka on toiminut viimevuodet
Varastotilana.
Omakotitaloja on myynnissä hyviä ja kohtuuhintaisiakin. Mutta puskutraktorillekin olisi töitä, kuten Laukkamäenkadun Kartano,
Jossa tervapahvi ovat roikkuneet jo monta vuotta. Rakennusvalvonta vai levittelee käsiään, pitäs tehdä mutta mitään ei tapahdu.
Tärkeintä olisi saada kiusantekovalitukset eliminoitua. Onneksi laki on
muuttumassa.
Tärkeintä mielestäni olisi saada lopetettua järjettömien päätösten tekeminen kaupungin hallintoelimissä. Kaupunginhallitus ja -valtuusto ja jotkut lautakunnatkin ovat kuuluisia kiusantekopäätösten tekemisestä. Milloin siirtyvät normaaliin käytäntöön. Toivottavasti pian ettei tarvitse seuraaviin vaaleihin asti odottaa.
Kerrotko yhden esimerkin?
Näyttelytila Lambertin ottaminen kulttuuritoimistoksi ylenkatsoen yli 1500 henkilön mielipidettä tilan säilyttämiseksi näyttelykäytössä.
Jos Heinolan ainoaa galleriaa käytetään varastona, se on kulttuuritoimen suuri häpeä, häpeällistä touhua.... Galleria Lambertissa ei ole ollut näyttelyissä valvojia tai näyttelyiden järjestäjiä, mainostajia ja näyttelyvastaavia, kun kulttuuritoimi on keskittynyt kesäteatterifarsseihin ja niiden lipunmyyntiin sekä väliaikatarjoilun myyntiin ja järjestämiseen. Pelkästään se, että kirkonkylän kylätalossa, taloyhtiöiden tiloissa, lintutarhalla, kirjaston portaissa jne. on LUKUISIA NÄYTTELYITÄ, yhteensä useita kymmeniä vuosittain, todentaa gallerin tarpeellisuuden. Eivät ne näyttelyt itsestään synny, tarvitaan järjestäjiä, valvojia ja galleriaosaamista, mitä ei Heinolan kulttuuritoimessa näköjään ole. Yli 1600 allekirjoitusta Galleria Lambertin säilyttämiseksi galleriana todistaa tarpeellisuuden.
KasperiKennolle tiedoksi, kyseinen omakotitalo ei ole Etuovi.comissa myynnissä. Heinolassa on purkukuntoisia taloja ja siivottavia tontteja runsaasti, kuten kaikissa kuihtuvissa kaupungeissa, joissa on väestökato. Vaikka Heinolan keskustan kiinteistöt olisivat hyvässä kunnossa tai kunnostettuja, eivät ne käy kaupan. Esimerkkeinä Heinolan Heili, oikeustalo, samassa kiinteistössä lyhyen aikaa toiminut kangaskauppa... K-market kattopysäköintialueineen jne. Ennen vuokraamista kauppiaat selvittävät tarkat tiedot lähialueen potentiaalisesti ostovoimasta, asukkaiden sosioekonomisen aseman sekä tulevaisuuden ennusteet. Heinolan tulevaisuuden näkymät ovat huonot sekä Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan että työllisyysnäkymien mukaan. Äskettäin palkattu ja pian eronnut yrityskoordinaattori on aloittanut Hollolassa. "Hollola on panostanut pitkään yritystonttien hankkimiseen ja esirakentamiseen", "Hollola on panostanut tontteihin paljon", yrityskoordinaattori sanoo. Hollola on siis palkannut kuntaan oman yrityskoodinaattorin, joka on tehnyt vastaavaa työtä aiemmin Heinolassa. Lue 11.4. ESS:n artikkeli "Hollolassa alkavat kasvun vuodet?" Mielenkiintoista olisi tietää miksi entinen Heinolan yrityskoordinaattori siirtyi virittelemään Hollolaan uusia yrityksiä ja kehittämään Hollolan ja Lahden, Ladecin, yhteistyötä.
Mietihän KasperiKenno ryhtyisitkö itse yrittämään Heinolassa "ehostetussa tilassa" vai odotatko "kasvun vuosia", joita ei ole näkyvissä. Mieti, että milloin kasvun vuodet alkavat ja mitä kasvun hyväksi pitäisi tehdä.
Pitääkö kutsua helsinkiläiset näyttelijät kesäteatteriin ja mainostaa enemmän kesäteatteria erilaisilla messuilla ja tilaisuuksissa. Auttaako kesäteatterifarssi heinolan elinkeino- ja yritystoimintaa? Miten kesäteatterin ylläpito auttoi Heinolan Heiliä? Pitääkö siistiä torin ympäristö ja lisätä kukkaistutuksia tai pitäisikö keskustaan rakentaa se tornitalo? Siinäpä pohdittavaa kaupunginhallitukselle, lautakunnille ja valtuustolle ennen päätöksentekoa.
jaa miksi siirtyi Lahteen???!! Täällähän arvosteltiin ja ihmeteltiin, että miksi hänet palkattiin, että Mäkilä teki sitä ja tätä vääryyttä taas, kun palkkasi Nummisen. Yrittäkää nyt päättää, mikä on hyvin ja mikä ei. Heti kun henkilö nosti Heinolasta kytkintä ja kelpasi muualle, niin hänestä tulikin hyvä tyyppi?! Ihan pakko taas sanoa, että on nää SUOLI24 -kirjoittajat erikummallista, kateellista, katkeraa ja valittavaa sakkia. Oli asia niin tai näin, niin aina valitetaan.
Heiliön oli kesät kiinni. Viime kesänäkin useita kuukausi kiinni keskellä kesää. Miksiköhän??????
Kuka palkkasi Heinolan elinkeinotoimen johtajaksi entisen kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Dazid Oy:stä, jolta nykyinen kehitys- ja hallintojohtaja (selvitysryhmän sihteeri, myös va. vaupunginjohtaja) osti asiantuntija-apua Heinolan henkilöstökriisissä. Mikä on elinkeinotoimen ja sen johtajan tehtävä ja mihin 800.000 € on budjetoitu ja käytetty? Panos/tulos? Katkeraahan ja valitettavaahan se on, kun Heinola kutistuu ja kurjistuu ja vielä katkerampaa päättäjille, kun huonosta hallinnosta kirjoitetaan ja tulosta arvioidaan - arvioidaan "rasvatun koneiston" tuloksentekokykyä sen "pöydän pyyhkimisen" jälkeen.
Moni on Heinolasta nostanut kytkinta ja moni on yrittänyt nostaa kytkintä, siinä onnistumatta - kun heinolalaista parempi hakija on valittu. Aika moni joutuu vielä nostamaan, kun kunta- ja soteuudistukset on tehty, halusivatpa tai ei. Joku onnistuu pääsemään eläkkeelle ja joku onkin ilmoittanut keskittyvänsä viimeisillä virkavuosillaan vaatimattomampiin Heinolan johtotehtäviin kuin esim. noin 2000 asukkaan kunnan johtaminen, jota virkaa hoiti aiemmin ennen Heinolaan tuloaan ja tänne hänelle räätälöityä uutta valovoimaista virkaansa.
Taas on rinnevaaralaiset vauhdissa. Voi niitä poliittisia hylkiöitä.
"HylkiöitäOvat" nimimerkki kirjoittaa "rinnevaaralaisista" ja "poliittisista hylkiöitä" tietämättä mistä kirjoittaa. Nimimerkin "HylkiöitäOvat" mielestä tavalliset heinolalaiset äänestäjät, sitoutumattomat ja puolueisiin kuulumattomat ovat "poliittisia hyökiöitä", jos ja kun eivät hyväksy Heinolassa harjoitettua valtapeliä kotikaupunkinsa kustannuksella. Investointisumaa ei ole lähdetty purkamaan kiireellisemmästä päästä huomioidan VÄESTÖKATO, lapsiperheiden lähteminen ja suurtyöttömyys eivät ole hallinnassa. Kaupungin rantojen kaavoitus ei edisty... Surkuhupaisaa on Heinolan imagon hakeminen "resurssiviisaana" kaupunkina, juurikin kun niitä resursseja ei ole hyödynnetty. Päinvastoin, resurssit on jätetty hyödyntämättä kuten kaupungin omistamien rantatonttien kaavoitus.
Kaupunginjohtajaksi valittiin yksimielisesti muutama vuosi sitten MUUTOSJOHTAJAKSI ja päteväksi osoittautunut Rinnevaara, joka erotettiin heti saman tien epäluottamuksesta. Puolessa vuodessa on erittäin vaikeaa osoittaa kaupunginjohtajan luotettavuus tai epäluotettavuus, mutta Heinolan johtoklikin valtapelin avulla sekin tehtiin. Kiireessä. Työkaluina pienen viranhaltijaklikin huolenilmaisu Heinolan tulevaisuudesta, muutaman viranhaltijan päiväkirjan pit7o ja sen julkaiseminen, työterveysWellamon raportit ja lakitoimisto Butzowin ohjeet selvitysryhmälle ja muita kaupunginjohtajan erottamisohjeita (muun muassa esimerkkejä miten kaupunginjohtajia on erotettu epäluottamuksesta muualla).
Meno oli aikamoista ja tuolloin tärkeintä ei suinkaan ollut Heinolan tulevaisuus vaan tärkeintä oli juuri palkatun va. kaupunginjohtajan erottaminen - maksoi mitä maksoi. Ja maksoihan se - sekä Heinolan maineen että erottamispuuhastelun ajankäytön, lakimiesten palkkiot ja johtajasopimuksen mukaiset korvaukset oikeudenkäynnin jälkeen.
Nykyään omaa omituista valtapeliään käyvät (kuten nimimerkki "HylkiöitäOvat") kutsuvat rinnevaaralaisiksi niitä heinolalaisia, jotka halusivat muutosta kaupungin parhaaksi. Vieläköhän "Heinolan kehityksestä huolissaan olleet adressin allekirjoittavat nimittävät tavallisia äänestäjiä "rinnevaaralaisiksi" senkin jälkeen kun Heinola on liitetty Lahden kasvukeskittymään muiltakin osin kuin sote-palvelujen osalta?
Onneksi päästiin Rinnevaarasta eroon, tilalle syntyi kymmenkunta uutta rinnevaaralaista poliittista narsistia, jotka yrittävät kaikin keinoin hämmentää päätöksentekoa kiusantekovalituksillaan ja kirjoituksillaan.
Höpö höpö. Sinä se yrität kerta toisensa jälkeen luokitella meitä kuntalaisiakin rinnevaaralaisiksi, kun et kertakaikkiaan keksi argumentteja, joilla osoittaa että kritiikki olisi aiheetonta.
Heinolassa vallitsee aikaansaamattomuuden ja osaamattomuuden ilmapiiri, josta seuraa tyytymättömyys ja joka nopeuttaa omalta osaltaan kaupungin taantumista ja väestön vähenemistä. Virkoihin ei ole valittu pätevimpiä hakijoita ja sen kyllä huomaa, samoin kuin sen, ettei poliitikkojen kompetenssi riitä johtamaan kaupunkia, vaan siihen tarvittaisiin kaupunginjohtaja, jonka annetaan johtaa.
Harmillista, ettei mikään ennuset osoita, että kaupungin tilanne olisi muuttumassa paremmaksi.
Edellinen valtuusto aiheutti Heinolan alamäen. Kaupunginjohtajaksi haki Rinnevaaran lisäksi myös päteviähakijoita, mm. Heinolan surullisen kuuluisan Rinnevaaran valitsemisen aikaan Kemin kaupunginjohtajista valittiin Nissinen, joka haki myös Heinolaan.
Mutta Hannele Rämö ja edesmennyt Juhani Ahonen olivat sopineèt
että Rinnevaara juntataan ilman psykologisia testetäjä virkaan. Testit olisivat varmastikin paljastaneet epäkelpoisuuden kaupunginjohtajan tehtävään. Myöhemmin Ahonen kaatui syvästi tekemäänsä virhettä.
Kaupunki oli muutaman vuoden ilman vakinaista johtajaa. Totta on että muutamat kolmannen kerroksen virkanaiset raivasivat itselleen lisää pelitilaa, mikä valitettavasti myös näkyy turhanpäiväisenä puuhasteluna.
Vai että kymmenen poliitista narsistia.
Väärin, poliittinen narsisti tunnistaa kyllä itsensä ja hän ei ole rinnevaaralainen. Kaikki päätetään yksimielisesti ja yksimielisyyttä hoetaan joka paikassa.
MUTTA... tiedoksi tämän takapajulan päättäjille, YKSIMIELISYYDEN PARADOKSI on vaarallinen tilanne. Aito yksimielisyys on erittäin vaikea saavuttaa, näkemyksissä on aina hajontaa. Samoin mittaustuloksissa. Esim Volkkarin käry jenkeissä kävi liian samankaltaisten, auton iästä riippumattomien päästötuloksien vuoksi. Ei ollut hajontaa, mikä on systemaattinen virhe.
Sama pätee organisaatioiden päätöksentekoon. Jos mielipiteissä ei ole hajontaa, kyseessä on todennäköisesti yksimielisyyden paradoksi, joka johtuu vääristä lähtötiedoista tai organisaation johtajan harjoittamasta jyräämisestä ja pelottelusta. Tutkimuksien mukaan organisaatiot, jotka näyttävät ulos suurta yksimielisyyttä ovat epäluotettavia. Heinolan tapauksessa tämä epäluotettavan yksimielisyyden varjo lankeaa etenkin demareiden niskaan.
Kaada ittelles vaan...
Jopa sinä suustasi päästät tosi möläyksiä. Edellinen valtuusto halusi tdella muutosta Heinolan hallintoon valitsemalla yksimielisesti muutosjohtajan, mutta sehän ei sopinut Hildenille, koska hän olisi menettänyt vallan. Sen takia tämä valtuustokausi on ollut samanlaista junnaamista ja riitelyä kuin aikaisemmat.
Tämä valtuustokausi on ollut aikaansaamattomuudessaan ennätyksellinen.
Mitkään asiat eivät ole edenneet, paitsi kaupungin kärkihankkeet;
Liian pieni vanhainkoti ja Kulttuuritoimiston siirto sen vuosia havittelemiin tiloihin.
Valitettavasti noilla kärkihankkeilla kaupungin tila ei pahemmin ole kohentunut..
"KaikkeenOnTotuttava".... Onko tosiaan? Onko totuttava suurtyöttömyyteen, onko totuttava siihen, että Heinolassa keskusta tyhjenee (tyhjillään on jo 30 liiketilaa), onko totuttava homekouluihin ja siitä seuraaviin väistötiloihin... entäpä onko totuttava siihen, että kaupungin varoin tuetaan pääasiassa kesäteatteria jopa niin, että kaupungin ainoa galleria valjastetaan kesäteatterin lipputoimistoksi ja väliaikatarjoilun järjestämiseen kulttuurijärjestön toimieassa ilman tiloja? Entä onko totuttava leipäjonoihin ja lasten sekä nuoten huostaanottoihin ja syrjäytymiseen?
Nimimerkin "KaikkeenOn Totuttava" maininta "kymmenestä poliittisesta narsista" tarkoittanee 10 vaalissa eniten ääniä saaneita... jotka tahtoivat pitää vaalilupauksensa ja yrittivät toimia heinolalaisten parhaaksi. Eivät siis omaa, ystäviensä tai sukulaistensa etuja ajaen ja ohittaen Heinolan edun. Epäluottamuksesta erotettu ex kaupunginjohtaja valittiin Heinolaan yksimielisesti ja jopa kiirehdittiin kaupunginjohtajan tuloa mutta ei annettu mahdollisuutta tehdä työtä, johon hänet palkattiin johtajasopimuksen mukaisesti. Heinolaiset eivät usko minkäänlaisista vakuutteluista huolimatta, että vajaassa puolessa vuodessa voitiin (ohijohtamisen lisäksi) osoittaa kaupunginjohtajan epäluotettavuus. Epäluottamusta nähtiin valtuustotalon info-tilaisuudessa, josta asukkaat yritettiin väkisin häätää pois, kun nykyinen hallituksen puheenjohtaja niin vaati vedoten "arkoihin asioihin". Silloin meni viimeinenkin luottamus epäluottamus-erottajiin, adressivirkamiehiin ja niihin valtuutettuihin, jotka kannattivat asukkaiden häätämistä. Eikä se luottamus enää palaa.
On se kumma,jos aisoissa saadaan yksimielisyys päättäjien kesken, Sekään ei ole hyvä. Miksi ? Pitääkö aina päätöksentekijöiden riidellä
Lamberttiin meni hyvin, valitukset hylättiin yksimielisesti. Mikä siinäkin meni pieleen? Kyllähän se tosi on, että joukossamme on muutama poliittinenrinnevaaralainen narsisti.
VoiNarsistiRassukalle tiedoksi. Pitäisikö päättäjien kuulla omassa yhteisessä "yksimielisyydessään" myös Heinolan asukkaita - niitä jotka maksavat viranhaltijoiden palkat ja luottamumiesten palkkiot? Heinolassa 1600 allekirjoittaa vastusti Galleria Lambertin muuttamista kulttuuritoimiston konttoriksi. Asukkaiden mielipide ei kuulunut yksimielisille budjettiseminaarilaisille eikä liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenille lukuunottamatta lautakunnan puheenjohtajaa, joka ei kannattanut galleritilan muutosta. Edellisellä nimienkeräyksellä riitti 300 allekirjoittajan nimi, kun myös kulttuurilautakunta kielsi gallerian muuttamisen konttoriksi ja päätti, että kulttuuritoimistolle haetaan tilat muista kaupungin omistamista tiloista. Heinolan kaupungillahan ei ole sopivia tiloja. Ainoat sopivat ovat olleet kaupungin edustustila, ja kun sitä ei saatu - niin galleriatila. Muut eivät mitenkään sovi tai eivät ole kesäteatterin vieressä.
Kulttuurilautakunnan lopettaminen ja kulttuurin yhdistäminen liikunta- ja kulttuurilautakunnaksi onkin mitä ilmeisemmin tehty siitä syystä, että kulttuuritoimessa haluttiin varmistaa gallerian muuttaminen kulttuuritoimistoksi, kun se ei kulttuurilautakunnassa mennyt läpi.
Kulttuurisihteeri on Heinolassa osastopäällikkö, joka toimii taidemuseon johtajan, lintutarhan johtajan ja kulttuuritoimiston sekä kesäteatterin työntekijöiden esimiehenä. "Kulttuuriosastoon" (ei siis kulttuuritoimeen) kuuluu Heinolassa kulttuuritoimen johtaminen: kesäteatteri, taidemuseot, lintutarha ja galleria Lambert, jonka näyttelyiden järjestäminen on jätetty hunningolle. Näin on haluttu ossoittaa, että galleriaa ei Heinolassa tarvitakaan. Aikaisemmin kulttuurisihteeri yritti saada kulttuuritoimistoksi jopa Heinolan kaupungin edustustilan, minkä silloinen kaupunginjohtaja Komonen torppasi.
Tarvittaisiinko Heinolassa kulttuurilautakunta, jonka tehtäväksi tulisi KULTTUURILAIN mukaisen kulttuuritoiminnan järjestäminen ja kulttuurilain toteuttamisen valvonta? Yksimielisesti ja lain mukaisesti. Mikähän siinä menee pieleen, ettei Heinolassa toimita kulttuurilain mukaisesti, ei haluta ylläpitää ympärivuotista kulttuuritoimintaa, ei haluta tukea paikallisia kulttuurijärjestöjä eikä ainakaan järjestää taidenäyttelyitä?
Hyvä kirjoitus! Lisäksi minä ihmettelen sitä, että miksi kulttuuritoimisto ei voi olla kaupungintalossa. Ei sieltä ole pitkä matka keskustaan ja kesäteatterille ja tilaa on. Toinen sopiva paikka kulttuuritoimistolle olisi vesitornissa. Sinnehän ne työkavereita ja kai asiakkaitakin pelkäävät ovat aikaisemminkin muuttaneet.
Kakkaa jauhatte! Juna meni. Lambertille uutta käyttöä. Hyvä asia.
Mummot kutimille.
Tässähän on otsikkona Bondeenin mahdollinen liittyminen Sepän ja Laitisen leiriin.
Mitä tulee Sepän ja Laitisen poliittiseen manifestiin, niin heidän ainoa pätevä nousunsa ylöspäin poliittisella kartalla olisi se, että he oikeasti löytäisivät sen etsimänsä laiturin.
Bonden, Seppä,,,,puuttuu yksi porukasta tuuliviiri Turunen...
Onko vielä Rämön agentti, vaalipäällikkö
Kruunatuksi Kuninkaaksi/Kuningattareksi nousee se, joka löytää laiturin......
mikämikäpuolue - on puolue, joka Heinolassa kärsi rökäletappion viime vuonna eduskuntavaalissa? Mikä puolue menetti ääniä -8.8 %. Millä puolueella oli v. 2011 ääniä 3427 mutta vuonna 2015 enää vain 2375 eli vähennystä tuli peräti 1052 ääntä.
Oikea vastaus on eniten ääniä Heinolassa menetti SDP.
Kokoomus sai ääniä +4,7 % lisää, KD sai +3,8 % lisää, Keskusta +1,0 lisää, PS +1,8 % lisää muiden säilyttäessä suurin piirtein saman äänimäärän.
Mielenkiintoista on nähdä jatkuuko Heinolassa SDP:n alamäki eduskuntavaalin viitoittamalla tiellä. Heinolan demareita tuskin auttaa äänestäjen haukkuminen "rinnevaaralaisiksi" tai eniten kuntavaalissa ääniä saaneiden ehdokkaiden parjaamineen "rinnevaaralaisiksi poliittisiksi narsisteiksi". Pilkka tulee osumaan parjaajien omaan nilkkaan, kun tulokset puhuvat puolestaan ja konsulttivetoinen imagon kohentamisyritys ei ole kaupunginjohtajan erottamistaitossa maineensa menettänyttä, mustamaalattua ja kahtiajakautunutta Heinolaa kehittänyt vetovoimaiseksi tai resurssiviisaaksi.
Bonden ei lähde enää ehdokkaaksi. Varma tieto.
Kun on ikäperusteella eronnut valtuustosta, niin kummalliselta tuntuu suunnitelma, että uudelleen ehdolle asettuisi. Kuka edes äänestäisi, uskottavuushan tuollaisessa touhuasa on mennyt jo aikoja sitten.
Otsikkona Bondeenin mahdollinen liittyminen Sepän ja Laitisen leiriin. Bonden olisi vahva vaikuttaja heidän leirissään, nostaisi kaupungin suosta, jossa se nyt on.
Mitä tulee Sepän ja Laitisen poliittiseen manifestiin, niin heidän ainoa pätevä nousunsa ylöspäin poliittisella kartalla olisi se, että he oikeasti löytäisivät sen etsimänsä laiturin.
Miten yksi vanha mies voi kaupungin nostaa? Jos ei ole yhteistyökykyä, niin yksin ei asioita hoideta. Kuvastaa Bondenin yksinkertaisuutta ja perässävedettävyyttä, jos on Sepän ja Laitisen peesiin lähtenyt.
Olet varmaan tullut päätelmääsi tämän hetken Heinolan tilanteesta. Meillähän on tällä hetkellä vanha nainen nostamassa Heinolaa ylös. Hän on osoittautunut täysin yhteistyökyvyttömäksi. Valtuuston aloittaessa hän sai erotettua pahimmat vastustajansa valtuustosta. Näin valtuusto toimii kumileimasimena. Toinen tapaus osoittaa yhteistyökyvyttömyyttä, kun ei välittänyt ottaa huomioon yli 1600 allekirjoittamaa adressia.
Bondenni on kyntensä näyttänyt, ei pysty mihinkään, ei yhteistyökykyä
lainkaan. Pärjää vain Sepän ja Laitisen kaltaisten valittajien ja ,....".
kanssa.
Valitettavasti saman olemme nähneet esimerkiksi kaupunginhallituksen osalta - pelkkää tunarointia ja vetkuttelua.
Eivät pysty mihinkään, paitsi siirtämään yhtä toimistoa jonka voisi sulkea eikä kukaan edes huomaisi :)