kaivelin jouluna esiin joskus puoli vuotta sitten kirjoittamani tekstin ja mietin sen julkaisua. Mutta nyt kun tekstin luki, tuli selkeä mielikuva siitä, että tekstin pitäisi kertoa ulkopuolelta, nyt melkoinen osa on minä-tyypistä kerrontaa.
Kyseisen tekstin on lukenut nyt kymmenkunta tavallista tallaajaa eikä tuosta ole kukaan sanonut, sanoneet vain sen olevan kirjakauppakamaa tai kehoittaneet julkaisemaan vaikka omakustanteena, menee varmasti kaupaksi. He eivät siis ole kerrontatyyliin puuttuneet, itselle vain nyt luettuani tekstin alkoi asia vaivaamaan.
Onko olemassa jotain selkeää sääntöä (taiteen nimissä rikottavia, tottakai), joilla määritellään, tulisiko esim tietyn tyyppinen teos kertoa ulkopuolisena, tietyt jännärit ja halpateokset kertoo yleensä päähenkilö, onko tähän siis mitään sääntöä, kirjoitan nyt varmuuden vuoksi alkukappaleen ulkopuolisen kertomana, jotta hahmotan asiaa paremmin.
Jelpatkaa vähän, jos on jonkinlaista mielikuvaa...
Kyseisen tekstin on lukenut nyt kymmenkunta tavallista tallaajaa eikä tuosta ole kukaan sanonut, sanoneet vain sen olevan kirjakauppakamaa tai kehoittaneet julkaisemaan vaikka omakustanteena, menee varmasti kaupaksi. He eivät siis ole kerrontatyyliin puuttuneet, itselle vain nyt luettuani tekstin alkoi asia vaivaamaan.
Onko olemassa jotain selkeää sääntöä (taiteen nimissä rikottavia, tottakai), joilla määritellään, tulisiko esim tietyn tyyppinen teos kertoa ulkopuolisena, tietyt jännärit ja halpateokset kertoo yleensä päähenkilö, onko tähän siis mitään sääntöä, kirjoitan nyt varmuuden vuoksi alkukappaleen ulkopuolisen kertomana, jotta hahmotan asiaa paremmin.
Jelpatkaa vähän, jos on jonkinlaista mielikuvaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eiköhän se minä-kerronta ole enemmän aikuiseen makuun. Se on harvinaisempaa ja tehokkaampaa. Onhan kirjallisuudessa yksi sääntö: ei sääntöjä.
Oikeastaanhan tuolla ei ole niin väliä, jos juttu kerran muuten luistaa. Kumpi kuulostaa itsestäsi paremmalta, laita se.
ja lisäksi sitä käytetään valitettavan vähän.
Valinta on tehtävä heti alussa. Minä-kerronnan vaihtaminen hän-kerronnaksi ei noin vain onnistu.
Minä-kerronnalla voi kertoa hyvinkin vapaasti esimerkiksi tuntemuksista ja tarkkailla ympäristöä. Mikäli sellaista on runsaasti, hän-kerrontaan vaihtaminen alkaa tuntua omituiselta sielun sisällön tirkistelyltä. Varmaan käytännön asioissakin ristiriitoja ilmenee.
Hän-kerronta tuntuu mielestäni vähän luonnottomalta. Sellainen on jo pelkästään sana "hän", lähinnä varsinaissuomalainen vastine suomalaisten enemmistön käyttämälle se-sanalle. "Pääsankarin" nimen toistaminen tuntuu sekin typerältä. Mikäli tarinassa seikkailee isompi joukko, tulee sentään hieman vaihtelua. Mutta näin kai ei sinun tapauksessasi ole?
Jostakin olen lukenut, että esikoiskirjailijalle suositellaan minä-kerrontaa. Kokeneempi voi ryhtyä kertomaan kolmannessa persoonassa. Moneen kertaan palkittu Antti Tuuri on pitäytynyt tiukasti minä-kerronnassa.
tuo ensimmäinen vai kolmas persoona?-kysymys on vähän ilmassa tässä keskustelussa. Ei voida sanoa että jompikumpi olisi parempi, se riippuu ihan siitä, mitä halutaan sanoa ja miten. Eikö niin? Niitä voi yhdistellä samaan teokseen, jos tarve niin vaatii (esim. Salama), mutta lähtökohtana on aina se mikä on tekijän lähtökohtana. Ja sitä taas ei ulkopuoliset voi päättää.