Koiran närästys??

Hei
Epäilen että koirallani on närästystä, nykyään saa ruokaa kolmesti
Päivässä, näin oireet pysyy suht hyvin pois, oireina
Maiskutus ja tyhjän vatsan oksentelu, joskus jättää aamuruuan
syömättä ja silloin oireita tulee, nyt kuitenkin kaksi kertaa
on tapahtunut niin, että on jättänyt aamulla syömättä
Ja sitten on oksentanut "kellertävää" niin siinä onkin
ollut verta mukana, ikäänkuin pieniä verihippuja
Ja kun katsoo läheltä niin näyttää sellaisilta hyytyneiltä verihipuilta.
2 kertaa käynyt näin ja välissä n. Kuukausi. Koira on
kokoajan ollut reipas, syönyt normaalisti, uloste normaalia
Mistäköhän voisi olla kyse?
31596
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Soita ell jos vertakin on jo tullut ja oireet selviä. Suolitulehdus voi olla kyseessä tai ärtynyt sellainen. Saat lääkkeen siihen alkuun ja sitten pohditte ruokavalion uusiksi. Osa on vaihtanut raakaravinnolle kokonaan toiset hypo pohjaisiin kuten Brit Care tai Golden Eagle syöttäen 4X päivässä ruuat sittemmin.

Äänestä
  • Eläinlääkäri on sanonut että syöttää närästyslääkettä, nyt antepsin eli vatsansuojalääke menossa, on raakaruokinnalla, tälläisiä oireita siis kaksi kertaa ollut sitten taas ei mitään, lähinnä ajattelin että on ärtynyt ruokatorvi ym. koska uloste normaalia en usko suolistotulehdukseen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valeri111 kirjoitti:

Hei
Epäilen että koirallani on närästystä, nykyään saa ruokaa kolmesti
Päivässä, näin oireet pysyy suht hyvin pois, oireina
Maiskutus ja tyhjän vatsan oksentelu, joskus jättää aamuruuan
syömättä ja silloin oireita tulee, nyt kuitenkin kaksi kertaa
on tapahtunut niin, että on jättänyt aamulla syömättä
Ja sitten on oksentanut "kellertävää" niin siinä onkin
ollut verta mukana, ikäänkuin pieniä verihippuja
Ja kun katsoo läheltä niin näyttää sellaisilta hyytyneiltä verihipuilta.
2 kertaa käynyt näin ja välissä n. Kuukausi. Koira on
kokoajan ollut reipas, syönyt normaalisti, uloste normaalia
Mistäköhän voisi olla kyse?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu