Kansanedustaja Ronkainen Lahden ohitustiestä

Hevospiiska

2

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kauppamaisteri

      Yhden tutkinnon rakennusmestaria eivät sivistyksen peruskustannukset vaivaa, kunhan pakettiauto on suuri, komea ja yhdysvaltalainen.

      http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2016/04/06/hallitus-leikkaa-opintotuesta-122-miljoonaa-panostaa-700-miljoonaa-liikennehankkeisiin/20163694/12?pos=tuoreimmat

      Tuo kehätien hehkuttaminen on älykkyystesti. Mitä enemmän "säteilee", sitä enemmän sitä hehkutetaan uutena valtionvelan kohteena.

      Kansanedustaja Jari Ronkainen toisi katsoa Kirkkotien kunnon ensiksi ja pyytää siihen asfaltinreikiin muutaman kympin tai satasen bitumia. Näin äänestäjä pääsisi helpommin syömään grillimakkaraa, jota kansanedustaja Ronkainen grillaa aivan kiitettävästi.

    • Siwan_kassa

      Rakennusmestari Ronkainen tavallaan ratsastaa muiden ohitiemaineella moittien oppositiopuolueita. Ronkainen on oppinut savolaisena poliitikoksi paljon nopeammin kuin pohjoispohjalainen Sipilä, jota ajoittain vaivaa niin asiallisuus, diplomi-insinöörimäisyys, asiakeskeisyys kuin pohjoispohjalainen vaatimattomuuskin - miljonääriluokassakin.

      Ronkainen on höveli. Harmi vain, että hänen on vaikea päästä uudelleen valituksi, koska Perussuomalaisten kannatus on alle Vihreän liiton takiaispuolueen luokkaa. Kansanliikejohtaja Timo Soini ei paljoa televisiossa esiintymällä tai Euroopan unionin asioita ulkoasiainministerinä hoitamalla kannatusta kohenna niin kauan kuin Perussuomalaisten kurinpitomenettelyt ovat "mitä sattuu". Nuivien ja kansallissosialistien lisäksi Perussuomalaisten puoluehallitus erottaa myös asialliset, koska puoluesihteeri tai muukaan puoluetoimisto ei valvo kurinpitomenettelyjä. Perussuomalaisilta kansanliikkeenä puuttuu paljon virkapätevästä hallinnosta, koska puolueella ei ole Suomen Keskustan, Suomen Sosialidemokrattisen Puolueen eikä Kansallisen Kokoomuksen tapaan omia virkamiehiäkään.

      Heikkoa esimerkkiä mm. Sebastian Tynkkysen osalta näyttää myös puheenjohtaja Soini.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      79
      10311
    2. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    3. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      101
      6275
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6133
    6. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      94
      5817
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5384
    8. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    9. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5153
    10. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    Aihe