1918 (osa-5)

Carlin pää lepäsi jäiden seassa sterlingisessä viinicoolerissa keittiönpöydällä, jonka palvelusväki oli meille kattanut teehetkeä varten. Yaytsodrovitš tunki Carlin suuhun keksiä ja sanoi -"syö kulta, että vahvistut." Katsoin isä Kowalskia, joka siemaili teetä vieressäni. Hän nyökkäsi minulle ja myhäili hiljaa tyytyväisenä. Juotuamme tovin aikaa teetä isä Kowalski sanoi hiljaisuuden käydessä jo kiusalliseksi -"Katsokaas kun minä olen teidän oikea isänne." Sitten isä Kowalski aloitti kertomuksensa.

"Oikea nimeni on tosiaan Aleksandr Iljitš Uljanov ja Lenin, jona te hänet tunnette on minun nuorempi veljeni Vladimir Iljitš Uljanov."

Kuuntelin kertomusta lumoutuneena.

Isä Kowalski jatkoi kertomustaan.

"Kuuluin nuorena
Narodnaja voljaan, kansan tahto nimiseen järjestöön, jonka tehtävänä oli ajaa Venäjän demokratisoimista. Suunnittelimme tsaarin salamurhaamista ja tehtäväni oli päästä häntä lähellä, tässä onnistuinkin. Hovissa tutustuin äitiinne Mary Aleksandrovna Romanovaan. Me rakastuimme toisiimme, tiesimme kuitenkin, että avioliittomme olisi säädyttömyyteni takia sula mahdottomuus. Kun solumme ja hankkeemme paljastui, meille langetettiin kuolemantuomiot. Tämä tarjosi minulle ja äidillenne oivan tilaisuuden lavastaa kuolemani. Kuolemani lavastuksen jälkeen vietin muutaman vuoden Valamon luostarissa, jossa minä tulin uskoon ja myöhemmin vihkiydyin papiksi. Äitinne tapasin uudestaan melko pian ja annoin hänelle suostumukseni avioliitton Ludwigin kanssa."

Katsoin Yaytsodrovitšia, joka edelleen koitti tunkea keksiä Carlin suuhun ja kysyin hämmentyneenä -"isä mitä me teemme?"

Isä Kowalski vastasi -"Älä huoli poikani, minulla on suunnitelma."
Isä Kowalski käski palvelusväen siivoamaan verijäljet rappusista. Heitä ei haitannut yksi kuollut valkoinen, eikä asiasta vaikeneminen ollut mikään ongelma. Kannoimme Carlin päättömään ruumiin puutarhaan ja hautasimme sen omenapuun alle. Tässä kesti monta tuntia koska maa oli jäässä. Suurin haasteemme oli Yaytsodrovitš, joka vartioi Carlin päätä kuin haukka, kukaan ei saanut koskea siihen. Maalasimme perunasäkille silmät ja suun, kun Yaytsodrovitš vihdoin nukahti, vaihdoimme perunasäkin Carlin tilalle. Hän ei huomannut mitään eroa.

Aamunsarastessa veimme isä Kowalskin kanssa Yaytsodrovitšin mielenterveyshoitolaan, Mari Hirvi auttoi meitä saamaan hänet hoitoon koska tunsi paikan lääkärit miehensä Sergei Bladudrovitšin mittavan hoitohistorian takia. Vastineeksi hän vaati vain Carlin irtopään, En tiedä miksi tai mitä hän sillä teki. Myöhemmin kylällä levisivät huhut Marin harrastamista seksuaaliriiteistä ja satanisimista, rituaaleissa käytettiin huhujen mukaan irtopäätä.

Kävin usein katsomassa veljeäni Yaytsodrovitšia mielenterveyshoitolassa, missä hänen homoseksuaalisia taipumuksiaan koitettiin tuloksetta parantaa mm. sähköshokkihoidolla. Hän kantoi perunasäkkiään ja puhui sekavia, en saanut enää kontaktia häneen. Hoitajat kertoivat hänen harrastavan seksuaalista kanssakäymistä perunasäkin kanssa, ehkei siksi kukaan tohtinut koskea siihen tai ottaa sitä häneltä pois.

Kartanon elämä jatkui normaalina, oli ihanaa nähdä isäni ja äitini ansaittu onni, he elivät kartanossa kuolemaansa asti.

Joka kevät kun kuljin pimeää metsäpolkua niitylle ja näin kukkivat valkovuokot, sekä niityn punaiset kurjenjalat. Kysyin itseltäni, miksi tämä järjetön sota tapahtui? Sota jossa kukaan ei voinut kutsua itseään voittajaksi.