Avustusta autoon?

Olen kuullut, että jotkut kunnat maksavat jonkinlaista avustusta auton hankintaan. Pitääkö paikkansa?
Meillä on 3 "luomulasta" ja 2 sijoitettua. Biolasten kanssa siis mahtuisimme tavalliseen henkilöautoon, mutta koko perheellä emme. Emme myöskään mahdu tila-autoon, koska nuorimmainen käyttää vielä rattaita, ja näihin "tila-autoihinhan" ei paljon rattaita laiteta. Meillä on pikku-bussi jonka olemme itse 6v. sitten ostaneet, mutta nyt sitä pitäisi nuorentaa. Uutta emme edes haaveile ja mietin, että oletteko muut saaneet autoihin jotain avustuksia sijoittaneilta kunnilta?
Asumme maalla, jossa ei ole julkisia kulkuneuvoja, joten auto on välttämätön.
221929
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Autosta en tiedä, kai se on kunnan rahatilanteesta kiinni...ja hyvästä tahdosta miten haluavat/voivat perheitä avustaa. Olen kuullut, että jotkut kunnat ovat avustaneet isomman asunnon vaihtaneille osan vuokrakuluista (erääseen perheeseen sijoitettiin kerralla 3 sisarusta), miksei sitten autostakin?! Kannattaa kysellä ja neuvotella, missään laissa siitä ei ainakaan ole velvotetta tms.

Äänestä
  • Aivan järkeenkäyvää tosiaan, että avustetaan vuokrassa jos täytyy hankkia isompi asunto. Samoin ajattelen auton kohdalla. Meille sijoitetut lapset ovat samasta kunnasta, joten kyllä ajattelin tätä asiaa sieltä tiedustella.
    Siksi tätä kyselin, että tietäisin vähän muiden kuntien käytännöistä. Olisi vähän pohjaa, jolle nojata..

    Äänestä

Kysytty on. Meillä myös kolme omaa ja 1½ sijoitettua.

Äänestä
  • ..ettei avusteta, vaikka arvokasta työtä tehdään. Ilmankos Helsinki kyseli meiltäkin kaikki tulot ja velat! ettei vaan olla tarpeen vaatiessa käsi pitkänä anelemassa tukea. ajatelkaas hyvät sijaisvanhemmat, että eräs yksinäinen nainen, joka haki Hesasta sijaislasta ei kelvannut, koska hänellä ei ollut autoa ja omakotitaloa. kerrostaloasunto ei kelvannut!! Tämä sanottiin hänelle suoraan!!!

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    ..ettei avusteta, vaikka arvokasta työtä tehdään. Ilmankos Helsinki kyseli meiltäkin kaikki tulot ja velat! ettei vaan olla tarpeen vaatiessa käsi pitkänä anelemassa tukea. ajatelkaas hyvät sijaisvanhemmat, että eräs yksinäinen nainen, joka haki Hesasta sijaislasta ei kelvannut, koska hänellä ei ollut autoa ja omakotitaloa. kerrostaloasunto ei kelvannut!! Tämä sanottiin hänelle suoraan!!!

    Mekin nyt ihan huumorilla sanottiin, että voitais vaikka isompi auto ottaa alotuskustannuksiksi, niin naureskelivat vaan, että joo no se pitää ostaa itse.
    Ei kuulu tapoihin kieli pitkällä kädet ojossa ruinata materiaa.

    Aika ikävästi sanottu, jos kerrostaloasunto ei kelpaa. Luulempa, että on muita syitä, mutta ao. ei ole niitä kehdannut sanoa.

    Äänestä

  • Toi ylempi kirjoitti:

    totta on. Tämä yksinäinen nainen itkien kertoi, miten sossu oli hänelle halveksien asianlaidan kertonut. Tunnen naisen vielä todella vuosien takaa ja tiedän hänen henkilökohtaisista ominaisuuksistaan paljon. Hän jos kuka olisi ihanasti sopinut sijasvanhemmaksi. Valitettavaa, että joidenkin kuntien kanta on tällainen, oikeesti surullista. Sijaisvanhemmista on vielä kova pulakin.
    Eikä se autoasiakaan niin vähäpätöinen juttu ole. Olis kiva tietää millä konstilla lähdette koko perhe esim. kyläilemään, matkalle, tai yleensä yhdessä jonnekkin , jos ei ole kulkuvälinettä. Ei kaikilla ole varaa ostella tila-autoja....paitsi ehkä meillä joilta ne tulot ja velat on jo arvioitu...heh.

    tekee edes kaupungissa? Me ollaan aina juteltu siitä, että me pärjättäis oikein hyvin ilman autoa, jos asuttais Helsingissä. Aika ihme että vetoavat tuohon. No hö.

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    ..ettei avusteta, vaikka arvokasta työtä tehdään. Ilmankos Helsinki kyseli meiltäkin kaikki tulot ja velat! ettei vaan olla tarpeen vaatiessa käsi pitkänä anelemassa tukea. ajatelkaas hyvät sijaisvanhemmat, että eräs yksinäinen nainen, joka haki Hesasta sijaislasta ei kelvannut, koska hänellä ei ollut autoa ja omakotitaloa. kerrostaloasunto ei kelvannut!! Tämä sanottiin hänelle suoraan!!!

    Meidät huolittiin sijaisvanhemmiksi, vaikka asuttiin kerrostalossa (auto oli). Oltiin vieläpä vuokralla, eikä silloin vielä ollut tiedossa, että muutamme omakotitaloon, jossa siis asumme nyt. Mutta kyseessä oli pikkukaupunki.

    Kummalliselta kuulostaa, että kerrostaloasunnon ja auton takia ei huolittaisi...? Ehkä syynä oli ennakkoluulot siksi, että kyseessä oli yksinäinen nainen, kuten kerroit, vaikka sijoitetaanhan lapsia yksinhuoltajillekin, ja mainitut asiat olivat vain tekosyitä?

    Äänestä

  • Kaisa kirjoitti:

    ..ettei avusteta, vaikka arvokasta työtä tehdään. Ilmankos Helsinki kyseli meiltäkin kaikki tulot ja velat! ettei vaan olla tarpeen vaatiessa käsi pitkänä anelemassa tukea. ajatelkaas hyvät sijaisvanhemmat, että eräs yksinäinen nainen, joka haki Hesasta sijaislasta ei kelvannut, koska hänellä ei ollut autoa ja omakotitaloa. kerrostaloasunto ei kelvannut!! Tämä sanottiin hänelle suoraan!!!

    Minä sain ihan hyvin sijoitetun lapsen, vaikka olenkin sinkku ja asun pienessä kerrostaloasunnossa Helsingissä! Velkaakin minulla on, mitään suuria tuloja ei ole. Autoakaan en omista. Ei se siihen ole voinut tyssätä se lapsen saaminen, vaan siinä on ollut muut syyt miksi hänelle ei olla sijoitettu lasta.

    Meillä on ihanaa eloa tässä pienessä kaksiossa ilman autoa ja lainojen kanssa. Mitää ei ole koskaan puuttunut, varsinkaan rakkautta mitä eniten lapsi tarvitsee!

    Että näinkin voi olla!

    Äänestä

Enpä usko, että mikään kunta autoon avustaa tai ihme se on jos näin on, sillä kyllä meille ja muille tutuille sijaisperheille on ainakin sanottu jo heti kättelyssä, että auton hankinnat ja sellaiset sitten kuuluu perheelle itselleen. Mutta sillä lailla ainakin voitte kuluja yrittää peittää, et tulisiko kunta vastaan ja maksaisi jonkun tietyn ajan esim. korotettua hoitopalkkiota ja suurimman startti rahan. Nämä eivät varmasti ratkaise kuluja auton hankinnasta, mutta onhan niistäkin apua. Kovasti on meitä sijaisvanhempia puhuttanut sellaisetkin asiat, et miksei esim. joitakin kodinkoneita ja remonttikuluja saisi vaikka verovähennyksinä sillä jos perheluku kasvaa kolmella, niin esim. pyykin pesu lisääntyy huomattavasti ja kone kestää huomattavasti vähemmän aikaa suuren kulutuksen vuoksi. Monet perheet joutuvat hommaamaan "työnsä puolesta" mm. numeronäytöllisen puhelimen, että tietävät yöntunteina millaisia soittoja on odotettavissa, ruokapöytä ja tuolit on usein uusittava, sänkyjä, patjoja ja liinavaatteita on hommattava lisää, vaatekaappeja jne. lista on todella pitkä ja sitä pidempi mitä isompi perhe. Starttiraha on ainut jolla voi osan näistä kustannuksista saada katettua, mutta suurin osa jää maksettavasti näistä "hurjan suurista palkkioista" joita meille sijaisvanhemmille maksetaan. Oletteko muuten ajatelleet miksi me sijaisvanhemmat harvemmin olemme kateellisia toisillemme?
Juuh... motiivit tähän hommaan täytyy löytyä aika syvältä. Minäkin olen hylännyt kodin ulkopuolisen työn ja jäänyt hoitamaan näitä lapsia kotiin. Kodin ulkopuolella töissä ollessani rahaa jäi aina jonkin verran käteen, nyt se juuri ja juuri peittää kaikki perheen kulut. P.S. Mekin jouduimme vaihtamaan isomman auton ja sitä maksellaan ihan omista.

Äänestä
  • Niinkuin otsakkeessa jo sanoin, alkuavustus on jo saatu, käytetty, eikä edes riittänyt kummallekaan. Toinen tuli 1v. ja piti ostaa rattaat, turvaistuin, vaatekaappi, vaatteet, sänky ja vuodevaatteet. Näihin riittää kuulemma tuo reilu 500e.. Toinen tuli kouluikäisenä, remontoimme autotallista huoneen (n.5000e kulut), sänky, koulupöytä,vaatekaappi muita huonekaluja, vaatteet ja tietysti vuodevaatteet, ja näihin tuli taas ruhtinaalliset reilut 500e!
    Ihan oikeassa olet myös niissä kodinkone asioissa, eipä tässä kaikkia ylimääräisiä menoja edes tule ajatelleeksi.

    Äänestä

  • 2 sijaislasta kirjoitti:

    Niinkuin otsakkeessa jo sanoin, alkuavustus on jo saatu, käytetty, eikä edes riittänyt kummallekaan. Toinen tuli 1v. ja piti ostaa rattaat, turvaistuin, vaatekaappi, vaatteet, sänky ja vuodevaatteet. Näihin riittää kuulemma tuo reilu 500e.. Toinen tuli kouluikäisenä, remontoimme autotallista huoneen (n.5000e kulut), sänky, koulupöytä,vaatekaappi muita huonekaluja, vaatteet ja tietysti vuodevaatteet, ja näihin tuli taas ruhtinaalliset reilut 500e!
    Ihan oikeassa olet myös niissä kodinkone asioissa, eipä tässä kaikkia ylimääräisiä menoja edes tule ajatelleeksi.

    herranjestas! omastako pussista te olette tuon maksaneet?!? Miksette sopineet ennen sijoitusta avustuksista ja siitä miten kaupunki tulee teitä vastaan? Vaatiko sijoittava kaupunki teitä remontoimaan autotallin? silloin sen olisi kuulunut se maksaakkin.

    Ei meitä mitenkään vaadittu lisää tilaa tekemään, mutta mielestämme se oli välttämätöntä. Kysyin kyllä sijoittaneesta kunnasta ennen remonttia, että saako siihen mitään avustusta kun kuitenkin se huone ajateltiin sijaislasten käyttöön. Ei saatu mitään. Ja kun paremmin mietin noita kuluja niin ei tuo 5000 riittänyt, pelkästään sähkömies veloitti yli 1000e.

    Äänestä

  • 2 sijaislasta kirjoitti:

    Niinkuin otsakkeessa jo sanoin, alkuavustus on jo saatu, käytetty, eikä edes riittänyt kummallekaan. Toinen tuli 1v. ja piti ostaa rattaat, turvaistuin, vaatekaappi, vaatteet, sänky ja vuodevaatteet. Näihin riittää kuulemma tuo reilu 500e.. Toinen tuli kouluikäisenä, remontoimme autotallista huoneen (n.5000e kulut), sänky, koulupöytä,vaatekaappi muita huonekaluja, vaatteet ja tietysti vuodevaatteet, ja näihin tuli taas ruhtinaalliset reilut 500e!
    Ihan oikeassa olet myös niissä kodinkone asioissa, eipä tässä kaikkia ylimääräisiä menoja edes tule ajatelleeksi.

    Voitte vieläkin esittää käynnistämiskorvauksella jälkikäteen korvattaviksi alkuhankintoja, esim. rattaat, sänky, huoneen remontointi, ellei sijaislasten tulosta ole kulunut yli viittä vuotta. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on yli 2000 euroa/lapsi ja kuoleentumisaika 3-5 vuotta. Jos sosiaalityöntekijän kädet on sidottu sosiaalilautakunnan tekemällä yleispäätöksellä voitte aluksi valittaa päätöksestä lautakuntaan ja perustella vaatimuksenne henkilökohtaisesti useammalle/mielellään kaikille lautakunnan jäsenille.Meille sijoittajakunnat ovat antaneet käynnistämiskorvauksina 8 vuotta sitten 8000 mk ja 7 vuotta sitten 10 000 markkaa, ilman selvitysvelvoitetta - rahoilla hankittiin tietenkin vauvoille kaikki tarvittava ja lisäksi kadunvarteen aita ja portti.
    Lisähuoneen rakentamisesta saa verotuksessa vähennystä, selvitä asiaa verotoimiston kanssa (tiedän tapuksia täältä meiltä päin). Verotukseen kannattaa myös merkitä tulonhankkimisvähennyksiksi kaikki hankittu kirjallisuus, itse maksetut kurssimatkat jne.

    Ostakaa/Lainatkaa Jarkko Helmisen Perhehoidon lainsäädäntö-kirja, siinä on kerrottu kansantajuisesti kaikista näistä asioista, mitkä tulee eteen perhehoitajan "uralla".

    Äänestä

  • Sijaisäiti kahdelle kirjoitti:

    Voitte vieläkin esittää käynnistämiskorvauksella jälkikäteen korvattaviksi alkuhankintoja, esim. rattaat, sänky, huoneen remontointi, ellei sijaislasten tulosta ole kulunut yli viittä vuotta. Käynnistämiskorvauksen enimmäismäärä on yli 2000 euroa/lapsi ja kuoleentumisaika 3-5 vuotta. Jos sosiaalityöntekijän kädet on sidottu sosiaalilautakunnan tekemällä yleispäätöksellä voitte aluksi valittaa päätöksestä lautakuntaan ja perustella vaatimuksenne henkilökohtaisesti useammalle/mielellään kaikille lautakunnan jäsenille.Meille sijoittajakunnat ovat antaneet käynnistämiskorvauksina 8 vuotta sitten 8000 mk ja 7 vuotta sitten 10 000 markkaa, ilman selvitysvelvoitetta - rahoilla hankittiin tietenkin vauvoille kaikki tarvittava ja lisäksi kadunvarteen aita ja portti.
    Lisähuoneen rakentamisesta saa verotuksessa vähennystä, selvitä asiaa verotoimiston kanssa (tiedän tapuksia täältä meiltä päin). Verotukseen kannattaa myös merkitä tulonhankkimisvähennyksiksi kaikki hankittu kirjallisuus, itse maksetut kurssimatkat jne.

    Onko todella mahdollista vielä jälkikäteen? Kiitos vaan tiedoista, kyllä tutkin vielä tilannetta.

    Äänestä

Ei ole tullut edes mieleen kysyä autoon rahaa vaikka tila-auto on jouduttu ostamaankin. Rajansa kaikella.

Äänestä
  • Ostimme vanhan taksi-bussin, tosin kallis oli sekin, johon saimme pankista kyllä lainaa, ostimme isomman talon aikoinaan, johon saimme "kyllä pankista lainaa", joten "lainaa vain, kuten lapsetkin.....

    Äänestä

Miksi se auto pitäisi teidän saada...Eihän sitä muutkaan saa vaikka on omia lapsia 5. Pitäisikö minunkin saada avustusta autoon.

Äänestä
  • ..että sitä voisi hiukasen enemmän tukea, että voisimme toisten lapsia hoitaa!!! Katsos kun sijaislapset eivät ole omia!

    Äänestä

  • Luna kirjoitti:

    ..että sitä voisi hiukasen enemmän tukea, että voisimme toisten lapsia hoitaa!!! Katsos kun sijaislapset eivät ole omia!

    Meillä ainakin on pitkät välimatkat ja auto on pakollinen olla olemassa.

    Ehkä meidän sijaisvanhempina pitäisi alkaa käyttämään taksin palveluja kaikissa menemisissämme, terapiat, vanhempien tapaamiset, lääkärireissut, palaverit yms ja laskuttaa kuntaa näillä taksikuiteilla. Ehkä sitten huomattaisiin se, että oman auton tukeminen on paljon halvenpaa kuin taksilla matkustaminen.

    Äänestä

  • Olen itsekin bioäiti, eikä meillä ole tullut silloin ennen näiden sij.lapsien tuloa mieleenkään kysellä mistään kunnasta avustusta autoon. Meilläkin tulee vuodessa tuhansien kilometrien ajot sij.lasten vuoksi. (LUE: ylimääräistä ajoa.)
    En ymmärrä miten voit rinnastaa näitä asioita.
    Hyvää loppuvuotta sinulle ja lapsillesi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

2 sijaislasta kirjoitti:

Olen kuullut, että jotkut kunnat maksavat jonkinlaista avustusta auton hankintaan. Pitääkö paikkansa?
Meillä on 3 "luomulasta" ja 2 sijoitettua. Biolasten kanssa siis mahtuisimme tavalliseen henkilöautoon, mutta koko perheellä emme. Emme myöskään mahdu tila-autoon, koska nuorimmainen käyttää vielä rattaita, ja näihin "tila-autoihinhan" ei paljon rattaita laiteta. Meillä on pikku-bussi jonka olemme itse 6v. sitten ostaneet, mutta nyt sitä pitäisi nuorentaa. Uutta emme edes haaveile ja mietin, että oletteko muut saaneet autoihin jotain avustuksia sijoittaneilta kunnilta?
Asumme maalla, jossa ei ole julkisia kulkuneuvoja, joten auto on välttämätön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu