Ihannointina anoreksia ja tavoitteena laihuus

Olen yläastetta käyvä 163 senttinen masennuksesta ja suunnattomasta itseinhosta kärsivä naisenalku, joka on alkuvuodesta aloittanut laihduttamisen.
Aloitettuani painoin noin 63 kiloa, mutta nyt painan 53 kiloa, enkä ole vieläkään tyytyväinen itseeni millään tavalla vaan tavoittelen pari kymmentä kiloa pienempää lukua. Rehellisesti sanottuna tavoittelen anoreksiaa.

Tapani laihduttaa on vaihteleva, mutta tällä hetkellä paastoan [juoden vain vettä] ja harrastan 6-12 kilsan lenkkejä noin 5 kertaa viikossa sekä 2 tunnin lihaskuntoa [painoittuen vatsaan ja käsiin] aina aamuin ja illoin. Noiden lisäksi virallisesti harrastan ratsastusta, joka nyt on omasta mielestäni hyvää vastapainoa lenkkeilylle ja mielelle virkistävää.

Koska olen kieltänyt itseltäni syömisen alkuvuodesta lähtien täysin niin saatan kuitenkin välillä sortua pariin haukkuun ruisleivästä taikka hedelmään, mutta minulla on oma ratkaisu tähänkin, joka pidättelee minua jotenkin ja on myös lohduttavaa henkilökohtaisesti..
Nimittäin lasken jokaisen haukun kaikesta mitä syön ja illan tullen viillän ranteeni niin monesti auki kun olen jotain ruokaa puraissut. Jokainen desilitra joka on jotain muuta kuin vettä on yksi viiltokaulaan.
Reiteni, ranteeni, kylkeni ja kaulani ovat täynnä viiltoja ja arpia, mutta ne muistuttavat minua vain tavoitteestani olla hoikka.
Viiltoja tehdessä mieleni rauhoittuu ja turrutan henkisen kipuni, tuskani ja itseihnoni, fyysiseen kipuun joka tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin murehtiminen kaikesta mitä olen syönnyt.

Tänään olen syönnyt rieskan ja juonnut 8 desilitraa kahvia, koska viime syönti kerrastani oli viikko.

Jatkan tätä peliä niin kauan kunnes painoni menee 30 kilon puolelle, jolloin olisin itseeni tyytyväinen....

Ongelmieni ojossa minulla on tyttöystävä joka on myös ainoa sekä parhain ystäväni, sillä hän kuuntelee eikä jätä minua yksin, vaikka elämä tuntuukin paskalta. Olen hänelle elämäni velkaa.