Onko kellään kokemuksia? Kuinka usein järjestetään ja missä? Onko vaikea päästä?
Muuntokoulutuksella farmaseutiksi
2
472
Vastaukset
- harvakseltaan
Vuonna 92 alkoi Oulussa ja seuraava sitten kolmisen vuotta sitten ja Turussa taisi olla myös muutama vuosi sitten. Aika paljon on ollut hakijoita viimeiseen koulutukseen muistaakseni n.1000 kpl eri alojen maistereita ja tohtoreita. Nopeammin taidat päästä opiskelun makuun,kun haet suoraan yliopistoon ko. linjalle.
Erittäin harvoin järjestetään ja itse hain kyseiseen koulutukseen vajaa kaksi vuotta sitten pääsemättä sinne.Oli työkkärin järjestämä.Voin kertoa, että on turha hakea.Järjestäjä oli Helsingin yliopisto ja ei sinne otettu kuin työttömyysuhan alaisia maistereita ja vastaavia.Eräänlaiseen"suojakoulutuspaikkaan".Eli ylikoulutetaan jo kerran koulutettuja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2042368
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo401582Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1351232Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol2881028Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe56972Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis296940Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen20912- 55906
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S19774Aina ku nään sun kuvan
Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭58763