Itselläni jää sosiaalietuuksista 500 ja rapiat, eli vuodessa 6000. Vaikka tuki on tarkoitettu näkkäriin, niin kukaan ei estä syömässä vaikka äiskällä. Eli 6000 vuodessa käteen. sillä saa kaksi halpaa autoa pari tietokonetta, kotiteattrijärjestelmän ja astianpesukoneen. 10-vuodessa 20 autoa 20 tietsikkaa, 10 älypuhelinta ja astianpesukonetta.
Toiset saa valtiontukea taloyhtiön remonttiin ja tiset romuttavat autoja saadakseen romutuslipulla alennusta uudesta autosta.
Minä olin kait ainut jonka ei pitänyt tukea saada.
Toiset saa valtiontukea taloyhtiön remonttiin ja tiset romuttavat autoja saadakseen romutuslipulla alennusta uudesta autosta.
Minä olin kait ainut jonka ei pitänyt tukea saada.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Minun tuloni on 500 ja rapiat kuussa, eli vuodessa ei jää mitään. Äidin luona asuville ei kuulu tarpeettomat etuudet. Jos väärin perustein tehty maksaminen havaitaan, voit joutua palauttamaan sen. Omaan napaan tuijottaminen ja itsekksyys on lyhytnäköistä ja tuhoaa maatamme. Ajattelepa näin: Seilaamme kaikki samassa orjakaleerissa. Vaikka saisit petkutettua itsellesi ylimääräisen ruoka-annoksen, olet silti edelleen kahlittu soutupenkkiisi. Kun laiva uppoaa, uppoat sen mukana. Meidän olisi parempi yhteistuumin lakata soutamasta; eivät ne ruoskanheiluttajat sitä liikkumaan saa ilman meitä. Vaadimme kahleemme irrotettaviksi ja sitten suuntaamme yhteisen paattimme sinne, minne haluamme. Ja heitämme tietysti yli laidan ne, jotka olivat itsekkäästi keplotelleet omaan mahaansa kaikille kuuluvaa ruokaa. Tai, no, jos nyt ei yli laidan, niin laitetaan ainakin nälkäkuurille korvaamaan ahnehditut sapuskat.
Tolkun ihmiset kyllä kaikki soutaisivat, että päästäisiin perille, eikä laiva uppoaisi. Mutta jotkut näemmä haluavat yhteisen laivan uppoavan, ettei vaan kukaan muukaan kävisi töissä ja oltaisiin kaikki köyhiä.
Matut, mannet, juopot ja narkit saavat huutamalla harkinnanvaraista. Harkinnanvarainen kun muutettaisiin niin, ettei asiakaspalvelua ole tai anonyymina pleksin takana ja vieläpä kirjallisesti haettavaksi :) niin muuttuisiko mikään.
Oon aina ihmetellytkin miksei noita sossurahoja haeta niin ettei ole ketään vastapuolta kenelle räyhätä. Minulla puolituttu sossussa joka aina valittaa ett meinasi taas henki lähteä tms. kun joku kävi räyhäämässä kaljarahaa...
Jos olisi vain luukku seinässä tai netin kautta tapahtuva anominen niin jäisi joutavat räyhäämiset pois. Luukkukin seinässä mallia "pomminkestävä" niin ei sinnekään voisi kuin korkintaan tuhmia sotkea... Mutta mielipahaa sen jälkeen ei kärsisi kukaan työntekijöistä - ainakaan sanojen muodossa ellei sitten tahaton töhrintä luukusta aiheuttaisi sitä. Pahuksen pakollinen luukku kun mahdollistaa sen valitettavasti jos joku mielensäpahoittaja on sossusta mielensä pahoittanut.
Näin avun saavat olisivat oikeasti avun tarpeessa. Olevinaan köyhät jäisi tietty sillon iliman apua mutta niinhän se pitää ollakin. Eiks jeh? Siinä ei auttaisi oletko julle vai jalle kun naamakerroin ei rahantuloon vaikuttaisi eikä huutamisella saisi muuta aikaan kuin itselleen karmeen köheen äänen... ja muutama taloyhtiön "heippalapun" kirjoittaja voisi älämölöä lapullaan jatkossa kommentoida.
No kyllä se on jo netin kautta se hakeminen mutta ilmeisesti ne räyhääjät käy silti paikan päällä uhoamassa että saavat rahansa.