opiskeluaaikoina 80 luvulla tuli ajeltua tipalla, jäi ihan hyvät muistot. oli ensimmäinen monikäyttöauto muuten , siihen aikaan. !
tipparellu
ttipallamentiin
4362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tipparellu oli tosiaan mainio peli. Renault on jäänyt mieleen sinnikkäänä kombiautojen tarjoajana. Tajusin jo joskus 70-luvulla miten fiksu tuollainen kombiperä on mutta muut ottivat sen käyttöön pikku viiveellä.
Muistaako kukaan yhtään autoa jossa olisi ollut kombiperä ENNEN Renaultia?
Entä mikä mahtlk olla ensimmäinen kombiauto Renaultin JÄLKEEN? VW, Saab?
Tavaratila pieni, kiinteät putkirunkopenkit, keinuva ja huojuva kinneri, hauska ainakin, mutta aika kamala ja kun vielä muistaa sateenvarjokahvan vaihdekeppinä, niin olihan se hupaisa peli.
Sotket Tipan kyllä 2CV:hen, joka oli kuvaamasi tyylinen.
Ostin ekan Tippani 1967, ja toisen 1975, jonka myin vasta 1998. Piti myydä varaosiksi, kun uusia ei enää saanut.
Niissä oli uskomattoman paljon kuljetustilaa. Kun takapenkin sai käännettyä kaksinkerroin ja sen vielä eteenpäin, tilaa oli kuutiokaupalla.
Ja niissä oli parhaat ajo-ominaisuudet koskaan. Sohjossa menivät kuin juna ja polanteen yli ne menivät sinne minne pitikin kaasua painamalla.
Ja sateenvarjokahvan ansiosta etuosan lattia oli tasainen koko leveydeltä. Toki lämminilmakanava sitä hiukan jakoi mutta muuten simppeliä.
Melu oli ainoa haitta, mitä vielä muistan.
-kyllä kiepsahtaa metkasti tuo auto kuin telineelle....onko rellu?
https://youtu.be/SvZhF-UDPDw