Hei, ajattelin tehdä puulaatikon kukille. Mietin vaan millä kannattaisi puu käsitellä, jotta kestäisi vuosia, vai mitä tapahtuu käsittelemättömälle puulle ulko-olosuhteissa? Olen kuullut, että jokin puu harmaantuu kauniiksi ilman käsittelyä? Haluaisin kuitenkin, että kestäisi vuosia, joten maalaanko jollain talomaalilla vai pelkkä lakkaus? Kiitos.
Vastaukset 3
- PuullaPäähän
Puu harmaantuu ulkona. Toki kastuu myös ja aikaa myöden myös lahoaa. Käsittelemätön puu ei koskaan ole ruma, mieti sitä.
Maalattu tai lakattu puu ravistuu ja maali/lakka lohkeilee. Muutaman vuoden jälkeen tekeleesi näyttää rivolta. Maalattu tai lakattu pinta pitää uusintakäsitellä muutaman vuoden välein, jotta se näyttäisi siistiltä.
Mielestäni kätevintä on jättää kukkalaatikot käsittelemättä ja myöntää, että ne sitten uusitaan vaikkapa viiden vuoden välein. - GiinaH
Kiitos vastauksesta. Öljyistä olen nyt lukenut paljon, että se taitaisi olla paras vaihtoehto, jos haluaa käsitellä jollain. Haluaisin myös tehdä jotain "koristelua" laatikon kylkeen, esimerkiksi numeroita/kirjaimia. Miten ne onnistuisi? Pystyykö esimerkiksi leikkaamaan kalvoon kuviot ja tuputtamaan sienellä akryyliväriä? Vai maalata vapaalla kädellä? Olen myös lukenut että ruuvilla kannattaa mielummin laittaa kukkalaatikko, kuin nauloilla, mutta itse haluaisin vanhanajan henkeä, joten mielummin laitan nauloilla. Hieman vanhojen omenalaatikoiden fiilistä. Sellaiset laatikot omalle pihalleni haluaisin. Katsotaan, mitä saan aikaiseksi.
- juhuukin
voihan ne juhannuksena kokossa poltta!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1601522Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291190Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216879- 65801
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63717- 52690
- 46685
- 76586
- 52582
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187568