Uudistuva Katinkulta

Pettynyt_osakas

Katinkulta on nykyään suuntautunut enemmän perhekohteeksi ja siksi pesäero vanhemman sukupolven lomaosakkeiden omistajiin (ovat selvä enemmistö) tuntuu olevan tärkeää. Käsittääkseni Osakasklubi edustaa juuri omistajia. Katinkulta koostuu monesta eri yrityksestä, silti se muodostaa markkinointimielessä yhden kokonaisuuden jotka on riippuvaisia toisistaan. Katinkullalle on pääasia että joku omistaa lomaosakkeita ja samalla vastikkeille on maksaja. Se millä hinnalla ulkopuolista kauppaa tehdään ei ole niinkään meritystä. Aluksi Katinkulta oli vain lomaosakkaiden ulkopuolisilta suljettu lomakohde ja vähitellen ovet avattiin muillekkin. Nykyään kaikki asiakkaat ovat tervetulleita ja kaikkien mielipidettä kuunnellan oli osakas tai ei. Lomaosakkaat edustaa nykyään asiakaskunnan vähemmistöä ja siksi sen vallankäyttöä pyritään vähentämään. Jotenkin tuntuu että aikaisemmin oli asiat paremmin. Vanha me Katinkultalaiset henki tuntuu olevan menetetty.
Mikä on teidän näkemys asiasta?

13

1811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin_se_vain_on

      Katinkulta saa lapsiperheistä enemmän asiakkaita kuin ikääntyneistä. Katinkulta on kasvanut jo niin suureksi, ettei paluuta entiseen enää ole. Oikeastaan Villas asuntojen kannattavuus perustuu aika paljon, ei osakkeenomistajien lomailuun. Käytännössä lomaosakkeen omistajat mahdollistavat (ovat maksajina) ei osakkaiden edulliset lomat.

    • jos.se.niin.on

      Jos se noin on, niin kerroppa esimerkki kuinka viikko-osakkeiden omistajat maksavat villas lomailijoiden majoitusta ?? Parikin esimerkkiä riittää

      • Niin_se_vain_on

        Anteeksi epäselvä kirjoitus. Tarkoitan sitä, että (villas) lomaosakkeen omistaja maksaa yhtiö ja hoitovastikkeet osakkeestaan, niin se voidaan edullisemmin vuokrata eteenpäin. Aikalailla sama periaate pätee viikko-osakkeissakin. Holiday club saa myymistään lomaosakkeista suuren perustulon lomaosakkeen omistajilta, oli niissä majoittujia tai ei . Näin niitä pystyy välittämään hyvinkin halvalla eteenpäin.


    • Jihuuu

      Kylpylän laajennuskin on jo suunnitteilla. Se on ainakin hyvä uudistus.

      • Järkeä

        Surkuhupaisaa luettavaa. Pitäisikö Katinkullan vallankahvaan päästää kokemattomat 50 - 80v osakkeenomistajat? Mitä siitäkin seuraisi, ei tarvitse paljon mielikuvitusta käyttää. "Pysyköön suutari lestissään"


    • Kylpylään

      Suuntaus on aivan hyvä, ei muillakaan kohteilla ole kehitystä jarruttavaa Osakasklubia. Katinkullan osakasklubi sai aivan liian kauan rellestää, nyt se saa olla ohi. Katinkulta on kuitenkin kaikkien lomakohde, oli sitten osakas tai ei niin kuin kaikki muutkin suomen holiday club kylpylät.

      • osakkaatmaksumiehinä

        Et ymmärrä yhtikäs mitään.
        Miten se osakasklubi on saanut rellestää? Avaa vähän.
        Osakkaat ovat rahoillaan saaneet Katinkullan pystyyn. Vastikkeilla pidetään edelleen pystyssä.
        Kaikki voivat lomailla, tottakai, mutta maksavat, niin kuin osakkaatkin ovat maksaneet.


      • Kanta_asiakas
        osakkaatmaksumiehinä kirjoitti:

        Et ymmärrä yhtikäs mitään.
        Miten se osakasklubi on saanut rellestää? Avaa vähän.
        Osakkaat ovat rahoillaan saaneet Katinkullan pystyyn. Vastikkeilla pidetään edelleen pystyssä.
        Kaikki voivat lomailla, tottakai, mutta maksavat, niin kuin osakkaatkin ovat maksaneet.

        Esim: Osakasklubi sain pidettyä nudisti saunamaailmasta kiinni aivan liian kauan. Heti kun "ei lomaosakkeen omistajiakin" kuultiin, muutettiin saunamaailma yleisen mielipiteen mukaiseksi. Muutenkin nykyään kaikkien asiakkaiden mielipiteitä kuunnellaan ja toteutetaan paremmin.


      • Osakkaana
        Kanta_asiakas kirjoitti:

        Esim: Osakasklubi sain pidettyä nudisti saunamaailmasta kiinni aivan liian kauan. Heti kun "ei lomaosakkeen omistajiakin" kuultiin, muutettiin saunamaailma yleisen mielipiteen mukaiseksi. Muutenkin nykyään kaikkien asiakkaiden mielipiteitä kuunnellaan ja toteutetaan paremmin.

        Katinkullan pitäisi olla ensisijaisesti osakkaita varten. Nyt on menty hakoteilla!!!


    • takkuilua

      Mukavaa Holiday Clubille, kun osakkaeiden omistajat maksavat kyselemättä ylisuuret vastikkeet. Omituista on, että HC pitää kaikissa kohteissaan esim. isännöinnin omissa hyppysissään. Tasainen tulo vastikemaksuista - jää niistä aina hiukka itellekin.
      Osakkeiden myynti saa sitten vaikka vähän takkuillakin.

    • Mietippä_sitä

      Vertauskuvainnollisesti: Jos olet ongella järvellä, sulla on syötti järvessä olevia kaloja varten, eikä sangossa olevia kaloja varten. Järvessä olevat kalat = Ei osakkaat ja Sangossa olevat= Osakkaat.

    • Pettynyt_nykykäytäntöön

      Jotenkin tuntuu siltä, että Katinkulta on jollainlailla etääntynyt lomaosakkeenomistajista. Syynä on kai se, että nykyään mielistellään enemmän ei osakkeenomistajia kuin osakkeenomistajia asiakasmäärän nostamiseksi.

    • KK-osakas

      Uudet osakkeenomistajat ovat niitä jotka laajentavat HolidayClubin rahoituspohjaa.

      Vanhat osakkaat ovat ne joilla mm. katetaan lomakohteiden käyttökustannukset.

      Lomaosakkkuutta ei kannattane nähdä taloudellisesti tuottavana sijoituksena vaan säännöllisenä kulueränä. Riippuu toki siitä mitä kukin lomaltaan hakee ja kuinka asian kokee omalla kohdallaan.

      HolidayClubin loma- ja harrasteosakkeiden hinnoilla ei ole kuin yksi suunta ja se on alaspäin. Tarjontaa on markkinoilla yksinkertaisesti aivan liikaa. Näin on myös Katinkullan tapauksessa ellei se pysty ajallaan uudistumaan ja ellei se pysty tuottamaan vuodesta toiseen lomaympäristöä jossa ihmiset viihtyvät.

      Miksi omistaa lomaosakkeita kun vaihtoehtoisia lomapaikkoja on maailma täynnä? Sitä kannaattaa miettiä kun vertaa osakkuutta ja ei-osakkuutta lomakohteisiin.

      (Osakkuuden täytyy olla KANNATAVAA verrattuna ei-osakkuuteen ollakseen kannattavaa. Siinä asia pähkinänkuoresssa ja dilemma purtavaksi HolidayClubille.)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1117
    2. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1077
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      47
      1002
    4. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      999
    5. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      902
    6. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      827
    7. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      87
      791
    8. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      790
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      105
      689
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      46
      687
    Aihe