Kidnappauksia tulossa Alanyassa tänä sesonkina?

Kuulin, että Isis, kurdit ja kaikki muut monet Turkissa suositut terroristijärjestöt suunnittelevat kidnappauksia turistikohteissa Turkissa. Ensimmäisenä kohteena mainittuna Alanya. Tarkkana siellä nyt. Myös talvehtijoiden kannattaa tulla kotiin lepäämään jatkuvalta pelolta. Toivottavasti et lapsia vie kuitenkaan, vaikka itse uhmaisisitkin vakavaa vaaran paikkaa?
4173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Samaa juttua kuulin, että Vantaalla suunnittelevat samaa. Saattavat onnistuessaan jopa myös levittäytyä Espoon ja Helsingin suunnalle.

Äänestä
  • Porissa Poliisi onneksi esti tällaisen ja pelkkään yritykseen jäi. Hurjimpien arvioiden mukaan olisivat purreet siepatuilta jäsenet irti ja ahmineet ihmisen jäseniä sisäänsä.

    Äänestä

  • ihmislihanperässä kirjoitti:

    Porissa Poliisi onneksi esti tällaisen ja pelkkään yritykseen jäi. Hurjimpien arvioiden mukaan olisivat purreet siepatuilta jäsenet irti ja ahmineet ihmisen jäseniä sisäänsä.

    Nykyään ne vetävät kurkut auki niin kuin niiltä uhrilampailta ja valuttavat veret pois. Liha on silloin teurastettu oikein. Täällä Tampereella tekevät niin, varmaan leviää muihinkin Suomen kaupunkeihin. Kamalaa kun se 27 cm pitkä vehjekin niin vaan supistuu ja kuolee pois.

    Äänestä

Kumpi sulle tiedotti, kurdit vai Isis. Todennäköiseti kuitenkin äitis.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anti-kidnapping kirjoitti:

Kuulin, että Isis, kurdit ja kaikki muut monet Turkissa suositut terroristijärjestöt suunnittelevat kidnappauksia turistikohteissa Turkissa. Ensimmäisenä kohteena mainittuna Alanya. Tarkkana siellä nyt. Myös talvehtijoiden kannattaa tulla kotiin lepäämään jatkuvalta pelolta. Toivottavasti et lapsia vie kuitenkaan, vaikka itse uhmaisisitkin vakavaa vaaran paikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu