Paikallisen aviisin jutussa päijät-hämäläisten kuntien suuntautumista Heinolan Raili Hilden kertoo asian olevan epäselvä. En osannut lukea jutusta, mikä sotkee aiempaa Tampereelle suuntautumista. Kyseessä varmaan allekijoittaneen kilu- ja ympärys... khöm...luki- ja ymmärrysongelma, joten voisiko joku vääntää rautakangesta vastauksen?
Entäs tämä kunnan palveluiden yhtiöittäminen: tuleeko yhtiöihin paljonkin näitä suojatyöpaikkoja? Jaetaanko ne voima- vai perhesuhteiden perusteella? Olisi hyvä tietää ajoissa, että ehtisi liittyä oikeaan porukkaan.
Entäs tämä kunnan palveluiden yhtiöittäminen: tuleeko yhtiöihin paljonkin näitä suojatyöpaikkoja? Jaetaanko ne voima- vai perhesuhteiden perusteella? Olisi hyvä tietää ajoissa, että ehtisi liittyä oikeaan porukkaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei voi olla totta!
hönölässä voima ja perhesuhteet on sama asia. Paikat jaettu jo perheen kesken
Kaikkein pahinta on piirtäjämummot, seppä ja sen sälli.
Hevosmiesten tietotoimisto on nähnyt äidin piirtelemässä uusia kuvioita. Onko liittynyt piirtäjämummoihin?
Heinolan kaupunginhallitus on tehnyt Itä-Hämeen mukaan muun muassa seuraavia päätöksiä:
- verohallintoon tehdään ilmoitus vuosien 2014-2015 kiinteistöverotuksen oikaisutarpeesta tapauksissa, joissa rakennus tai sen laajennus ei ole ollut verottajan tiedossa, ja vero nousee oikaistaessa yli 500 euroa vuodessa
- Vierumäen Metsästysseura saa kaupungilta noin vuodeksi 67600 euron korottoman lainan metsästysmajansa kunnostukseen ja laajennukseen
- Heinola hyväksyy päijänne-Leaderin esityksen ohjelmakaudelta 2007-2013 palautuneen kuntarahan käytöstä
- Heinolan VALTUUTETUT, sote-lautakunnan jäsenet ja palveluista vastaaat virkamiehet saavat loppuvuonna mahdollisuuden tutustua kaupungin vanhustyön arkeen työskentelemllä ohjatusti asumispalveluissa, kotihoidossa tai terveyskeskuksessa yhden työvuoron ajan.
Onkohan Vierumäen Metsästysseura yrittänyt saada kunnostus- ja laajennuslainaa pankista? Ottaako Heinolan kaupunki hoitaakseen pankin antolainaustehtäviä ja minkävuoksi? Mikä on lainan vakuutena? Eikä metsästysseura saanut lainaa pankista, kun piti kaupungilta hakea? Onko Heinolan kaupungilla jokin lainarahasto tai ylijäämää lainaustoimintaa varten. Voivatko kaikki muutkin järjestöt hakea kaupungilta korotonta lainaa?
Pitäisikö myös kaupunginhallituksen jäsenille antaa sama mahdollisuus työskennellä ja tutustua kaupungin vanhustyön arkeen ...
Kun Päijät-Hämeen maakunnasta tulee sote-keskus, joka päättää myös Heinolan sote-asioista ja noin 50 prosentista verotuloja, niin epäilemättä Heinolankin sosiaali- ja terveyspalvelut muuttuvat. Hyvä niihin on päättäjien tutustua ennen muutosta.
Sysmä on hyväksynyt Päijät-Hämeen kuntien yhteisen sivistystoimen kehittämissopimuksen. Onko Heinola hyväksynyt Päijät-Hämeen yhteisen sivistystoimen kehittämissopimuksen ja missä ko. sopimus on luettavissa?