Kannattaako enää aloittaa lukemista jos Turkuun?

TurkuTaiAvoin

Halusin keskittyä YO-kirjoituksiin ja sen jälkeen pitää pienen breikin ennen kuin aloitan luku-urakan, mutta nyt mietin että kannattaako enää edes aloittaa tänä keväänä jos mielii Turkuun jonne yleensä vaaditaan aikas korkeat pojot?

Minulla on myös kirjoitusten jälkeen pieni ryyppyputki menossa jonka päättäminen tuntuu vaikealta. Olen jo pari viikkoa ajatellut, että "aloitan sit huomenna". Nyt minulle vielä poikkeuksellisesti tarjottiin kesätöiden aloittamista jo ensi viikolla.

Pähkäilen nyt 24/7 kahden vaihtoehdon välillä:

1. Yritän Turkuun vaikka aikaa on vähän ja lukukapasiteettini on tällä hetkellä huonohko YO-kirjoitusten jälkeen

2. Menen nyt jo töihin ja syksyllä avoimeen ja käytän säästyneet rahat myöhemmin opintoihin.

Se ei ole vaihtoehto, että sekä luen että menen töihin, ei myöskään se, että menen muualle kuin Turkuun vaikka pisterajat olisi muualla alhaisemmat.

Fiilikset näiden kahden vaihtoehdon välillä vaihtelevat päivittäin - välillä jopa päivän aikana - siksi tämä raastaa minua kun en saa tehtyä päätöstä. Minun pitää ilmoittaa työn alkamisajankohta viimeistään tämän viikon perjantaina, toisaalta minun pitäisi jo siinä vaiheessa olla jo täyttä häkää lukemassa.

Voi tätä valinnan vaikeuden aiheuttamaa tuskaa ...hmpf

2

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tällätavallaolehyvä

      Ensimmäisenä vuonna on vaikea päästä sisään juuri sen takia, koska yo-kirjoitukset ja "ei jaksa" painavat päälle. Jos ei oikeasti jaksa, niin fiksuin veto on silti mennä pääsykokeisiin. Lue sen verran kuin ehdit, panosta tietenkin kunnolla sillä ei ole mikään mahdottomuus päästä jopa ensimmäisellä haulla suoraan lukion jälkeen, ja mene testaamaan koetta. Jos et pääse, niin ensi vuonna pääsykokeeseen meneminen on jo helpompaa, koska sinulla on kokemusta siitä. Jos et pääse, hanki töitä ja aloita lukeminen jo tammikuussa.

    • Ensiksi kysymykseen kuuluu, että oletko muistanut laittaa yhteishaku-lomakkeen. Jos et, niin ens vuonna.
      Jos muistit, niin sun motivaatio\elämätilanne huomioon ottaen itse aloittaisin työt ja alkaisin myös lukea "kokeilu mielessä" Tiedät varmaan jo itsellesi toimivat opiskelutekniikat niin niitä hyödyntämällä lue tehokkaasti lyhyessä ajassa kuin pidemmässä ajassa tehottomasti. Tärkein juttu on että sulla on halu\mielenkiinto lukea ja yrittää, jos ei ole sitäkään älä edes vaivaudu avaamaan kirjoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2034
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1445
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1144
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      882
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      836
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      794
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      16
      722
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      703
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      195
      617
    Aihe