lapsemme on psyk.osastolla hoitojaksolla, pitäisi kestää n. vuoden verran. Onko teillä kokemuksia osastohoidosta ja yhteistyöstä, miten teillä on mennyt? Oletteko olleet tyytväisiä?
Lapsi psyk.osastolla
Kaisa
91057
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Tyttäreni 16v joutui 2 vuotta sitten käymään läpi sen jakson. Otin töistä vapaata ja oli hänen luonaan jatkuvasti. Pelasimme pelejä ja juttelimme niitä näitä, kuten mitä hyvää meidän elämässä on ollut nuoruudesta asti. Tilanne parani 1 viikon jälkeen nopeasti. Sain tyttäreni uskomaan tulevaisuuteen sekä hoitohenkilökunta auttoi muussa asioissa. Hoitohenkilökuntaa arvostan suuresti. He kertoivat kaiken ja ohjasivat kuinka menetellä eri päivinä ja eri tilanteissa. Kuukauden päästä tytär laskettiin kotiin viikonloppulomalle ja kahden kuukauden päästä pääsi kokonaan pois kotiin. Aloitti koulun ja pärjää elämässään ilman lääkitystä ja ilman osastolla oloa.
Tämä asia on kauhistus, kun tulee eteen. Siinä ei ole selviä ohjeita kenellekään antaa. Koska meidän tapauksessa osastolle joutumisen syy ei ollut perheessä vaan koulumaailmasta johtuva, niin oli siinä mielessä helpompi toimia. Ei tarvinnut syyttää itseään vaan oli voimaa ja tahtoa auttaa häntä paranemisessa.
Luota henkilökuntaan ja ota ohjeita vastaan. Tuo lähimmäisen turvallisuutta olemalla lapsesi luona. Jutellessani jälkeenpäin tytär sanoi miten tärkeää hänelle oli läheisen ihmisen olo siinä tilanteessa.
Koeta jaksaa vaan päivä kerrallaan !
Osastohoito on vaatinut meiltä aivan mielettömiä. Ei ole siitä kiinni, etteikö lapsen hoitoa olisi halunnut tukea, päinvastoin, mutta se läsnäolon määrä, keskustelut PÄIVÄaikoihin, lapsen PÄIVÄtapaamiset ymym. tekee sen, että millekkään muulle ei enää jää aikaa, ei edes muille lapsille saatika työlle tai vapaa-ajalle. Meiltäkin on kuitenkin sairaalaan matkaa yli tunnin ajomatka vielä siihen lisäksi..
Meidän sijoitettu on ollu useamman kerran osastolla, että saisimme levätä.
mitään lepäysaikaa se ei kuitenkaan ole ollut. Koko ajan on ollut palavereita, joissa kummankin vanhemman on ollut oltava. On opettajien, omahoitajien, psykologien, sossujen, toimintaterapeuttien, lääkärien ym. Koko oma ja muiden lasten tarpeet jäivät taka-alalle.
Ja se oli pahinta, että tässä kyseisessä sairaalassa, etsitään vikaa sijaisvanhemmista kun lapse oireilee.
Joutui koko ajan olla puollustuskannalla!
Usea sijaisvanhempi onkin laittamassa virallista valitusta ks asiasta.
Mielestäni osastojen pitäisi tukea ja kannustaa sijaisvanhempia tässä hommassa, mutta tuolla ks sairaalassa ainakin syyllistetään ja haukutaan.
..johtavista laitoksista Helsingissä?
Tuon paikkan psykiatriset ovat tulleet liiankin tutuiksi.Hoitajat vaihtuvat koko ajan ja ovat liian nuoria tekemään perhetyötä muuten kuin syyllistämällä vanhemmpia ja ruikuttamalla paikkapulasta,hoitoajat ovat surkean lyhyitä.Paikka on täynnä vastavalmistuneita joilla ei ole edes elämästä kokemusta,lääkärit ovat harjoittelijoita ja myöskin vaihtuvat koko ajan.Hävettää edes myöntää,että suomessa lastenpsykiatrinen hoito on p....stä.
Kun SAIN lapseni vihdoin ja viimein psykiatriselle osastolle, olin surullinen ja helpottunut. Näin jälkeen päin olen ajatellut, että hänen olisi pitänyt päästä jo aikoja sitten hoitoon eikä vasta minun tappelujeni tuloksena. Hoitohenkikökunta oli ammattitaitoista, tiesin, että lapseni on hyvissä käsissä. Hoitojakso teki hänelle todella hyvää. Vaikka säännöt olivat tiukat, ne toivat tarpeellisen turvallisuuden. Kotipaikan ja sairaalan välillä oli satoja kilometrejä, osallistuin kuitenkin viikottain hoitoneuvotteluihin ja puhelinneuvotteluihin. Olihan se vaikeaa kun olen yh ja on muitakin lapsia ja vielä kokopäivätyö, mutta kyllä sitä jaksaa ihmeesti. Minua ei ole koskaan syyllistetty missään vaiheessa, taustalla sentään jo n.10 vuoden jatkuvat ramppaamiset psyk.puolilla.
Minulla on toisenlaisia kokemuksia. Poikamme pääsi monivuotisen pyrkimyksemme johdosta hoitoon
ja hyvä niin, mutta missään vaiheessa me "vanhemmat" emme saaneet tukea eikä osastolla tunnettu sijaisvanhemien maailmaa, vaikka paikka on maan johtava laitos. Kaiken lisäksi saimme kaiken kuraveden niskaamme ja olimme huonoja vanhempia. En ole koskaan joutunut moisen käsittelyn kohteeksi vaikka olen olen ollut jos minkälaisessa myllytyksessä elämässäni.
Jos lapsi olisi ollut omamme, olisimme ottaneet hänet piakisesti pois hoidosta, sillä emme olisi kestäneet sitä kohtelua - siis meidän kohtelua ja lapselle olimme apua hakeneet. Uskomaton tapaus. Sijoitus purkautuu ja toivotaan, että asiantuntijat katsovat lapsen etua eikä omahyväisyyttään.
Meiltä on ollut useampi lapsi osastolla ja en voi muutakuin ihmetellä sitä toimintaa, mitään apua ei saatu, päinvastoin....tuntui, että mentiin monissa asioissa taaksepäin.
tuntuu ettei edes lastenpsykalla ymmärretä mitä tarkoittaa kun lapsella on vaikea kiintymyssuhdehäiriö!! Ja se sijaisvanhemman syyllistäminen on järkyttävää, kun lapsi oireilee, ihmetellään mitä on mahtanut tapahtua kotilomalla (sijaisperheessä) kun lapsi näin reagoi! Hoitojakso oli raskaampaa henkisesti kuin mikään muu sijoituksen aikana! Eikä lapsi siellä kuntoututunut, päinvastoin, meni enemmän sekaisin, sai lopulta lääkityksen, kun meni psykoosiin...et silleen.