Eli suunnilleen sama kuin ulkolämpötila.
Tallinnalaisessa asunnossa on nyt lämpötila +12
MihkelKrav
25586
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Eikö sulla ole varaa maksaa lämmityksestä.
Jos on kaukolämpötalo, lämmitys maksaa saman verran kuin suomessa, jos taloon perustettu korteriyhistys, niin lämpö voi sen toimesta olla pois päältä viikonkin.
Sähkölämmitys on jo superkallista, jo nyt paljon kalliimpaa kuin suomessa ja varmaan nousee tänäkin vuonna sen perinteiset 15%.
Euoopan paras talous vielä mukamas Virossa tätä nykyä? Ja sen kyllä huomaa totta tosiaan väki palelee ja kärsii entisestään näemmä siis.
Virolaiset voisivat painua oman maansa työttömyyskassaan.
Lontoosta,siis laitakaupungilta, voi sanoa, että porukka menee talvella kadulle lämmitelemään.
Kyl meillä vielä eilen 21, kuten pitääkin olla. Itse n. 50-50 Helsinki-Tallinna asuvana alkanu v*t*tt** nää paskanjauhajat joilla ei ole minkäänlaista tosiasioiden tajua. Aloittaja tuskin edes koskaan käynyt Tallinnassa. Suurin osa haukkujista ryssien trolleja tai katkeroituneita vanhoja kommunisteja. Faktapohjaista tietoa todella vähän. Pääasiassa mennään mutu tuntumalla tai miten käsketään isoveljen taholta.
Ja joillakin kämppä lämpenee ilmaiseksi. Vittu tollanen valehtelija missään tallinnassa asusut sekuntiakaan.
Nettipalstoilla ei oikein muuta olekkaan kuin juuri äärimielipiteitä molempiin suuntiin, aivan perusteetonta herjaa tai sitten niinikään perusteetonta ylistystä. Näistä äärimielipiteistä myös pidetään tiukasti kiinni ja eikä suostuta keskustelemaankaan muusta. Näitä mielipiteitä halutaan julistaa totuuksina.
Samaa mieltä, että Tallinnassa asiat on paremmin. Tietty, että asuntoon pitää löytää siellä hieman pääomaa. Faijalla on asunto Stockmanin kulmilla, ja parempaa ei Suomesta kohtuuhinnalla saa. YIT:n rakentama. Yhtiövastike melkein naurettavan halpa, siis suomalaisiin hintoihin verrattuna. Periaatteella, mitä kulutat, siitä maksat. Bussit ja ratikat eivät maksa kuin jotain kolmanneksen Suomen hinnoista. Ei sinne autoa kannata viedä, sillä vuokraamalla saa edullisesti. Bussilla ja junalla pääsee tosi edullisesti pitkin Viroa. Siis noin apostolinkyydillä liikuvalle ihan hyvä paikka. Eivätkä nuo taksitkaan kallita ole, kunhan ottaa luotettavan yhtiön auton, Tallink ja Tulika esimerkiksi.
A-terminaalista Stockan kulmille taksilla 2 henkilöä ja kapsäkit noin 10 €.
Eikö Virossa asuta enään maakuopissa
http://nihilist.fm/wp-content/uploads/2014/12/Drunkard.jpg
Onneksi tulee kesä. Virulaiset pääsevät pois maakuopistansa kesäasuntoihinsa eli laavuihin. Niissähän on ilman kiertokin parempi kuin talviasunnoissa. Maalla on mukavaa!
Jos on joku eteläsuuntaan oleva nurkka-asunto niin ei varmaan tällä viikolla mitään lämmitystä tarvitsekaan. Olin siellä eilen ja mukavasti aurinko lämmitteli vielä ilta seitsemän aikaan laivalle kävellessä. Laivasssakin piti ottaa takki pois päältä.
Nämä on näitä Pa*ka trolleja ei kerrostaloissa lämpö noin laske koskaan jos asutaan. Se on varmaan totta, että sähkö on nykyisin kallista virossa ja muukin energia(?)
Modernissa tietoyhteikuntavaltiossa saa olla turkki päällä sisälläkin.
Kannattaa vaihtaa hotellia tai maksaa enemmän, jos paleltaa ja jätä liioittelu fiksumillesi. Asu sinä et Tallinnassa, joten anna kirjoittelun olla. Mistä näitä ääliöitä puskee.
Meillä on ollut näin talvella siinä 20- 25 astetta asunnossa muutama kilsa keskustasta. Alin kerros on, vaikuttaako sitten asiaan ja uudehkot ikkunat ja ovet. Eräs kommentoija taisi vahingossa mainita Tulika ja Tallink taksit jotka ovat kalleimpia ei edullisimpia taksifirmoja.
Meillä on tänään 5c hyvin tarkenee kossupullo lämmittää!
Kossupullo lämmittää? Kylmä se on Suomenkin kämpissä. Tallinnassa eivät kämpät Kossulla lämpene eivätkä kyllä porukatkaan. Lienee ihan Suomijuntin tapa lämmitellä Kossulla.
Tallinnassa rajoitetaan sähkönkäyttöä että sitä pystytään myymään Suomeen.
Lounais-Lontoossa kielikursseilla piti mennä kadulle lämmittelemään. Yksinkertaiset ikkunat jne.
Siis en maksaisi Virossa hotellista, en halvemmasta majoituksesta enkä mistään muustakaan. Viinaa, huoria ja kivikatuja. Helsingissä heti kahvi halvempaa ja parempaa, jopa ruoka lounaispaikoissa parempaa ja monipuolisempaa. Kannattaa suhteuttaa, saahan sitä puolitetulla nuudelipaketilla tietty katetta kaupassa ja voi luulla että on halvempaa. Entä erikoisoluet, takuulla saa parempaa laatua Ruotsin laivoilta jos haluaa edullisia erikoisoluita ja viinejä.
Miksi ihmeessä sitten edes vaivaudut kommentoimaan tälle palstalle kun et mistään mitään tiedä! Pysy poissa, kiitos.
Miksi joku vararyssä valittaa täällä suomi-foorumilla.
Mikä on ongelmasi, mielenterveyskö? Onko lääkkeet unohtuneet?
missä apteekissa on halvimmat hinnat