Etsin luotettava koiranulkoiluttajaa Vaasankadulta

Selkävammainenseniori

Hei, olen jo viiden vuoden ajan toiminut suloisen ja kiltin,
vaikkakin kovaäänisen coton-koiran hoitajana. Asun Kallion Vaasankadulla.

Nyt asumistilanteeni on muuttunut sillä tavalla, että joudun hoitamaan koiraa yksin jatkossa
ja selkävikani johdosta en pysty ulkoiluttamaan sitä päivittäin. Olen järjestänyt koirulille toistaiseksi hoitopaikan perheestä josta sen ostimme, jossa sen veli vielä asuu.

Mutta olisi upeaa löytää järjestely, jossa vielä voisin ottaa koiran luokseni käymään silloin tällöin, koska kaipaan sitä ja koira kaipaa minua. Etsin siis luotettavaa koiranhoitajaa, joka voisi sitoutua ulkoiluttamaan pientä coton-koiraa pari kertaa päivässä sopimuksen mukaan muutaman päivän verran kuukaudessa.

Cotonit ovat iloisia, pirteitä koiramaailman klovneja. Tämä koiruli on vilkas ja ystävällinen, mutta kova haukkumaan ja sen taluttamisessa tarvitaan tarkkuutta, koska se on kova kiskomaan.

Itse olen kotiin selkävian vuoksi jäänyt tietokirjailija ja muuten hoidan koiran hyvin mutta ulkoiluttamisapua tarvitsen.

Lähetäpä esittelysi ja hintapyyntösi minulle!

4

302

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yst.terv

      "Lähetäpä esittelysi ja hintapyyntösi minulle!"

      Laitapa yhteystietosi minne lähetetään

    • selkävammainenseniori

      Olli Stålström, yht.tri
      Vaasankatu 27 A 6
      00500 Helsinki
      puh: 046 6200 149
      email: [email protected]

      Soitatko mahdollisimman pian?

    • Parantunut

      Toimiiko Vaasassa 4h- yhdistys? Itse ainakin sain sieltä ulkoilutusapua kun jouduin pyörätuoliin pariksi kuukaudeksi.

    • åpol

      Etsitkö edelleen ulkoiluttajaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1403
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1071
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      888
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      703
    5. 68
      703
    6. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      212
      604
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      589
    8. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      551
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      527
    10. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      513
    Aihe