Näin se alkoi:
Aluksi huomasin Oskussa, kääpiöluppakanissani, tasapainohäiriöitä. Kun se hyppäsi melko matalalta sohvalta alas, se lensi mahalleen maahan. Se ei myöskään suostunut syömään. Veimme sen eläinlääkäriin, kun tätä jatkui. No, eläinlääkäri leikkasi Oskun hampaat, sillä ne olivat hieman liian pitkät. Sen jälkeen Osku alkoi jälleen syödä melko normaalisti. Mutta yllättäin Oskun tila huononi. Se alkoi horjumaan sen loikkiessa ja ja välillä se kaatui maahan ja kieriskeli hurjasti. Se ei päässyt pystyyn ja minun oli autettava sitä. Päivä päivältä kohtaukset yleistyivät. Yöllä heräsin kun se kieriskeli häkissään hurjasti ja kaikki purut ja oljet lensivät sinne tänne. Minun oli jälleen autettava sitä. Ja kun nostin sen pystyyn, se tuntui kumman jäykältä. Se kallisti päätään ja näytti kovin tuskalliselta. Niin, se alkoi pitämään päätään kallellaan. Koko ajan. Ei se varmaan pystynyt pitämään sitä kunnolla. Joku pakotti sitä pitämään päätään niin. Sitten minun oli pakko soittaa eläinlääkärille. En kestänyt enää. Eläinlääkäri pyysi minua tuomaan Oskun sinne. Niin teinkin. Hän tutki Oskun ja kun kerroin oireet, hän epäili, että vika oli Oskun korvissa...tai sitten aivoissa joku kasvain. Hän puhdisti Oskun korvat ja määräsi antibioottikuurin ja sitä me kokelimmekin. Mutta se ei auttanut. Nyt aloin tulla epätoivoiseksi ja itkin rakkaan ystväni vuoksi. Kanin tila huononi entisestään. Antibiootin antaminenkin tuotti varmasti Oskulle kovia tuskia, sillä se tuntui kovin jäykältä ja käänsi päänsä vaikka kuinka vinoon. Silloin se sai kohtauksia vaikka kuinka usein ja liikkui todella horjuvasti. Osku näytti todella kärsivältä. Vaikka kyllä se välillä vaikutti ihan normaalilta. Silittelin sitä usein ja se söi ja joi melko normaalisti. Mutta aina kun se sai kohtauksen...aivan kun se olisi pyytänyt minua päästämään sen tuskistaan. Ja sitten skoitti se päivä. Äitini soitti eräälle kasvattajalle joka kertoi, että hänen kaneillansa oli ollut samoja ongelmia, ja hän oli päästänyt ne tuskistaan. Kun äitini kertoi tämän minulle, itkin kovasti, mutta ymmärsin, että näin olisi paras. Niin isäni ja siskoni veivät Oskun nukutettavaksi ikuiseen uneen. Minä en pystynyt menemään vaan hyvästelin sen kotona. Eläinlääkäri oli ollut aivan samaa mieltä. Näin oli parempi. Seuraavana päivänä hautasimme Oskun mökkikmme lähellä sijaitsevaan metsään. Sillä siellä maaseudulla Osku on saanut viettää kaksi, ihanaa kesää vuokrakanin kanssa. Osku ehti olemaan minulla vain noin kaksi ja puoli vuotta. Tälainen oli Oskun tarina. Ikävöin Oskua paljon mutta tiedän, että äin oli parempi. Onko muilla ollut mitään vastaavaa? Kertokaa kokemuksianne! Suurkiitos kaikille vastanneille, sillä haluaisin tietää, mikä kanillani oli.
Aluksi huomasin Oskussa, kääpiöluppakanissani, tasapainohäiriöitä. Kun se hyppäsi melko matalalta sohvalta alas, se lensi mahalleen maahan. Se ei myöskään suostunut syömään. Veimme sen eläinlääkäriin, kun tätä jatkui. No, eläinlääkäri leikkasi Oskun hampaat, sillä ne olivat hieman liian pitkät. Sen jälkeen Osku alkoi jälleen syödä melko normaalisti. Mutta yllättäin Oskun tila huononi. Se alkoi horjumaan sen loikkiessa ja ja välillä se kaatui maahan ja kieriskeli hurjasti. Se ei päässyt pystyyn ja minun oli autettava sitä. Päivä päivältä kohtaukset yleistyivät. Yöllä heräsin kun se kieriskeli häkissään hurjasti ja kaikki purut ja oljet lensivät sinne tänne. Minun oli jälleen autettava sitä. Ja kun nostin sen pystyyn, se tuntui kumman jäykältä. Se kallisti päätään ja näytti kovin tuskalliselta. Niin, se alkoi pitämään päätään kallellaan. Koko ajan. Ei se varmaan pystynyt pitämään sitä kunnolla. Joku pakotti sitä pitämään päätään niin. Sitten minun oli pakko soittaa eläinlääkärille. En kestänyt enää. Eläinlääkäri pyysi minua tuomaan Oskun sinne. Niin teinkin. Hän tutki Oskun ja kun kerroin oireet, hän epäili, että vika oli Oskun korvissa...tai sitten aivoissa joku kasvain. Hän puhdisti Oskun korvat ja määräsi antibioottikuurin ja sitä me kokelimmekin. Mutta se ei auttanut. Nyt aloin tulla epätoivoiseksi ja itkin rakkaan ystväni vuoksi. Kanin tila huononi entisestään. Antibiootin antaminenkin tuotti varmasti Oskulle kovia tuskia, sillä se tuntui kovin jäykältä ja käänsi päänsä vaikka kuinka vinoon. Silloin se sai kohtauksia vaikka kuinka usein ja liikkui todella horjuvasti. Osku näytti todella kärsivältä. Vaikka kyllä se välillä vaikutti ihan normaalilta. Silittelin sitä usein ja se söi ja joi melko normaalisti. Mutta aina kun se sai kohtauksen...aivan kun se olisi pyytänyt minua päästämään sen tuskistaan. Ja sitten skoitti se päivä. Äitini soitti eräälle kasvattajalle joka kertoi, että hänen kaneillansa oli ollut samoja ongelmia, ja hän oli päästänyt ne tuskistaan. Kun äitini kertoi tämän minulle, itkin kovasti, mutta ymmärsin, että näin olisi paras. Niin isäni ja siskoni veivät Oskun nukutettavaksi ikuiseen uneen. Minä en pystynyt menemään vaan hyvästelin sen kotona. Eläinlääkäri oli ollut aivan samaa mieltä. Näin oli parempi. Seuraavana päivänä hautasimme Oskun mökkikmme lähellä sijaitsevaan metsään. Sillä siellä maaseudulla Osku on saanut viettää kaksi, ihanaa kesää vuokrakanin kanssa. Osku ehti olemaan minulla vain noin kaksi ja puoli vuotta. Tälainen oli Oskun tarina. Ikävöin Oskua paljon mutta tiedän, että äin oli parempi. Onko muilla ollut mitään vastaavaa? Kertokaa kokemuksianne! Suurkiitos kaikille vastanneille, sillä haluaisin tietää, mikä kanillani oli.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mullakin on kani ja olen pitänyt sitä aivan tyhmänä...Mutta kun luin tarinasi niin heti tuli mieleen: "mitä jos mun kanille tapahtuis noin"
Nyt vasta tajusin että kani on minulle tärkeämpi kuin luulin..
Niin, ei kani mikään tyhmä eläin ole. Kyllä se ymmärtää. Pidä vain hyvää huolta kanistasi. Toivon sille pitkän ja terveen elämän!
Oma kanini kuoli kokkidioosiin.
Etsippä googlesta hakusanalla kokkidioosi ja vertaa oireita.
Voi,otan osaa suruusi! Tiedän kuinka kamalaa toi on! Mun pupu kuoli viime kesänä, se oli noin 5 vuotias (tarkkaa ikää en tiedä koska pelastin sen aikoinaan tappotuomiolta kun edellisellä omistajalla "ei riittänyt aika sen hoitamiseen"). Pupu oli kesäisin suuressa ulkohäkissä, ja viimeiseen asti se oli elämäniloa täynnä. Sitten yhtenä iltana se makasi kopissaan, ja aloin ihmettelemään kun se ei tullut luokseni kuten yleensä. Silittelin sitä, ja kani tuntui kummallisen jäykältä. Tajusin ettei kaikki ole kunnossa ja vein pupuni sisätiloihin. Kun laskin sen sisähäkkiin, sen pää oli kallellaan kuten sinunkin kanilla. Se törmäili häkin seiniin ja teki ihan kipeää katsoa. Kun se rauhoittui, annoin sille omenapuun lehden (kanini herkkua). Se söi sen, kaatui kyljelleen ja hengitti raskaasti. Hyväksyttävä oli että rakas pupu oli tullut elämänsä päähän. Se kuoli seuraavana yönä, ja on haudattuna paikalle jossa se sai viettää kaikki ne ihanat kesät siinä suuressa ulkohäkissä. Aluksi suru oli aivan liian kova, mutta helpotti vähän kun ajattelin että annoin sille kanille kuitenkin lisäaikaa, ja hyvän loppuelämän. Ensin ajattelin myydä häkit, etten enää koskaan ottaisi pupua entisen tilalle. Ajan kuluessa päädyin kuitenkin erään kasvattajan sivuille, ja näin kuvan yhdestä kääpiölupasta. Ostin sen kanin ja ensi kesänä saan taas laittaa ulkohäkin valmiiksi. Uusi kani ei voi korvata vanhaa ystävää, mutta se voi helpottaa menetyksessä. Toivon sinulle voimia!
Suurkiitos kaikille vastanneille! Kaipa minäkin joskus otan toisen kanin...Oskun kuolemasta on nyt jo ainakin 4 kuukautta mutta kyllä vieläkin välillä tuntuu kamalalta. Niin, eihän uusi kani vanhaa korvaa.
Kiitos neuvosta, mutta oireet eivät kyllä olleet aivan samanlaiset.
Sulle myös paljon voimia! Oli varmaan kamalaa menettää kanisi!
Voi miten tutuilta oireet kuulostavat, lisäksi minun kanillani kasvoi suuri paise niskaan jonka eläinlääkäri poisti leikkaamalla. Tasapainohäiriöt ja vartalonkierto oireet ovat tähänmennessä aina hävinneet tuhdilla antibiootti annoksella nahan alle pistettynä. oireita on ollut noin. 1,5 vuoden ajan. Viimeisin kesällä. Kyseessä ainakin minun kanillani on pasteurella-bakteeri ( en ole varma kirjoitetaanko se noin)Harmi kanisi kohtalo!
Otan osaa kanisi kuolemaan ja sinun suureen suruun.Itselläni on hermeliini kani joka saa pomppia kotona vapaana ,paitsi öisin.Olen pitänyt sitä hurjan turhanakin joskus,mutta olen onnellinen että se on terve ja hyvin kiltti..olen myös ajatellut sille uutta kotia mutta ei ole löytynyt ja toiseksi en tiedä raaskinko luopua siitä koska olen sen hankkinut ...aijemmin mulla oli ranskanluppakorva ja se eli 3½ vuotta mutta kuoli johonkin,oli tekemässä pentuja ja onnellisesti hän ainakin kuoli kun oli poika pupu vierellä...ikävöin sitä paljon vieläkin sillä se oli niin ihanan iso,nukkui vierellä ja herkutteli korpulla..ja tuo herkku jaloissani on nii vikkelä mist en oikein tykkää kun en saa sitä syliini mutta lapset ajavatsen häkkiin yöksi.Eläimet on ihania ja niistä pitää pitää huolta!Meillä on myös koira..tykkäävät toisistaan.
Toi oli tosi surullista kuulla. Kanihan oli vielä niin nuori! Voi rukka! Pohdin tässä kanin kuolinsyytä. Pidittekö sitä ulkona vapaana luonnon helmassa jossain metsän lähellä? Aattelin, että se olisi voinut saada vaikkapa jänisruton. Hyönteisen tai ihan jäniksen kautta. Tai sitten se raukka oli syönyt jotain sopimatonta... Joku sairaus olisi kyllä todennäköisempi. Olen tosi pahoillani. Itse en kestäisi oman kaniinini menetystä. Yritä jaksaa. Aikaa voi kulua paljonkin ennen kuin unohdat asian vähäksi aikaa. Tosi surullista on, että se oli niin nuori kani...
Kyllähän Osku välillä...tai ei se nyt metsän lähellä oikeastaan ollut tai on meillä aika lähellä metsä. Ulkona se kyllä oli. Välillä vapaana silleen että vahdin sitä ja välillä ulkoaitauksessa. Ei tiedä sitten, mikä taudin aiheutti. Mutta kamalaa se oli:( Kyllä Osku enimmäkseen sisällä oli.
Oireet viittavaat kyllä pasteurellaan, niinkun joku jo mainitsikin. Yksi omanikin menehtyi vuosia sitten siihen.
Pasteurella aiheuttaa monenlaisi oireita: Joskus se alkaa silmätulheduksesta, nuhasta, kaatuilusta.. ja siksi se on vaikea diagnosoida. (lähes)kaikilla kaneilla on ko bakteeri kropassaan, mutta pahanlaatuiseksi se voi muuttua vasta kun kanin vastustuskyky syystä tai toisesta heikentyy (kani vanhenee, stressaantuu, vilustuu..).
Otan osaa suruusi... Olin viidennellä kun äiti hankki kotiinsa kanin. Me pidettii sitä vapaana ja se juoksi ilosesti ja tuntu onnelliselta. Se alko olla jo tosi kesy, sylissä ei tykänny olla, mutta seuras perässä 100 m matkoja jos sitä kutsu ja ku äiti kerran joi aamu kahvia ni se kuuli rapinaa laski lehden ja siinä se kani seiso tuolilla etukäpälät pöydällä... Me annettiin "jänisten" olla vapaana (sillon meillä oli jo toinen joka ei ole vieläkään yhtä kesy kun pupu oli) ulkona, siis ilman mitään häkkiä tai mitään. Ne oli onnellisia ja tuli sisälle kun huudettiin, tottelevaisia ku oli, tai siis ainakin pupu. Äiti muutti metsässä olevaan taloon ja piti jänöjä sielläkin vapaina. Marraskuun 3 pv. Mentiin äidille ja ootettiin et nähään jänöt. Käytiin hakee pizzat (mikä ei oo kauheen oleellista) ja mulla oli outo olo koko ajan. Matkalla kotiin sanoin et pelkään Pörrin (toinen kani) jääneen auton alle. Äiti sano et äh. Tuleekohan jänöt ilosiks ku te taas tulitte... Ajettiin pihalle oli jo hämärää. Töötättiin autoo ettei jänöt juoksis alle. Näin maassa semmosta pumpulia joka näytti samanlaiselta ku jonku kukan höttö. Ku ajettii tallii näin ku pöllö nous maasta olin innoissani "kattokaa tuol on pöllö" olin harmissani kun muut ei nähny. Pikku veli pelästy mitä jos se on käyny Pupun kimppuu? Mä sanoin et pyh. Mentiin ulos autosta ja isä puoli käveli pumpulin luo nosti maasta ja sano "pupu" sillä se oli pupun karvaa. Järkytyin ja pelko valtasi mut, entä jos näkisin rakkaan kanini raadeltuna??? jäin paikoilleni talliin ja kuulin kun Äiti huusi kovaan ja kärsien EEEEEEEEEEEEEEEEEI PUPU!!!! olin kuin shokissa kysyin että onko se kuollu? oli se. oli kuollu aivan hetki ennenkuin tultii sillä se oli ihan lämmin. Ihan kun ois nukkunu. Pidettiin sitä sylissä ja itkettiin. Näin toisen "epäkesymmän" kanini loikkimassa ja kannoin kanini sen luokse. se juoksi karkuun mutta suostui lopulta tulemaan luokseni. Pörri nuuhki ja haisteli, taisi jopa nuolla Pupua ja sitten juoksi pelästyneenä pois jalkoja paukutellen.Kello oli lähes 10 kun haudattiin rakas kanimme. Suru oli hirveä. Ja on se kuinka hullua ja tyhmää tahansa ainakin minä uskon jollain lailla että kanini oli enkeli sillä pikkuveljeni kuoli vauvana 45 min ikäisenä kaksi vuotta sitten, kanimme oli ihmismäinen ja se hankittiin tasan vuosi veljen kuoleman jälkeen siitä. Enkeliksi kuvittelu lieventää surua. :'(
Voi sinua. Ymmärrän kuinka kova suru oli. Kuinka vanha Pupu oli kuollessaan?
Se kuoli 3 Syyskuuta (taisin kirjottaa marraskuuta) Ja ois täyttäny marraskuun 17 päivänä kaks vuotta!! se oli ihana jänis!!!