messa!
Kirjaväite: Putinin taistelujoukkoja solutettu länteen – valmistautuvat sabotaasiin, lietsontaan ja sotaan.
Saksalainen uutuuskirja väittää tiedustelupalvelujen epäilevän Venäjän lähettäneen erikoisjoukkojen taistelijoita länteen.
Tunnetun saksalaistoimittajan perjantaina ilmestyvä kirja on jo ennakkoon nostattanut kohua Saksassa, sillä se väittää Venäjän soluttaneen erikoisjoukkojen taistelijoita länteen.
Kirjan mukaan nämä odottavat vain toimintakäskyä ryhtyäkseen lietsomaan levottomuuksia ja järjestämään sabotaaseja tärkeitä kohteita vastaan.
Toimittaja Boris Reitschusterin kirja Putins verdeckter Krieg (suom. Putinin salattu sota) väittää toiminnan keskittyvän venäläisen systema-taistelulajin treenipaikkoihin, joissa solutustehtäviin valitut entiset sotilaat paitsi harjoittavat kamppailutaitojaan myös pitävät yhteyttä omaan ryhmäänsä. Reitschuster sanoo nähneensä länsimaisia tiedusteluraportteja epäilyistä.
Reitschuster on tunnettu Putin-kriitikko, joka on työskennellyt arvostetuille uutistoimistoille kuten saksalaiselle DPA:lle ja ranskalaiselle AFP:lle. Hän toimi vuosina 1999–2015 saksalaisen Focus-lehden Moskovan-toimiston johtajana.
Viimeiset neljä vuotta hänen asemapaikkanaan oli Berliini, koska hän ei omien sanojensa mukaan saamiensa murhauhkausten takia enää uskaltanut asua Venäjällä. Nykyisin hän on freelancer-toimittaja ja kirjailija.
Nämä vihollismaahan sijoitetut taistelujoukot ovat Putinin länttä vastaan käymän salaisen sodan kantava voima.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.