Missä muualla toilaillaan kuin Hesyssä ja Tesyssä? Tuskin ovat ainoita, joissa meno on muuta kuin päällepäin näyttää.
Eläinsuojeluyhdistysten toilailut koko Suomi?
Eläimetensin
12149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikista eniten toilailevat suomessa kissanomistajat, ne jotka ei osaa itse huolehtia niistä kissoistaan, vaan jättää ne heitteille lain vastaisesti.
Jos ihmiset osais huolehtia kissoistaan, ei löytöeläintalot olis niitä täysi jatkuvasti.
Kuulin että täälläkin päin on alkuvuonna loukutettu irtokissoja, ja taas muutaman kilometrinpäässä on kuulemma kissoja vieraiden nurkissa niin paljon, että niitä otetaan loukuilla siellä taas kiinni.
On se kumma, kun otetaan lemmikiksi kissa, ja ne sitten hylätään ulos niin että niitä on vieraiden pihoissa niin paljon, että eläinsuojelu sen joutuu sieltä pois keräämään.Vuosi kymmenten valistustyö kissanpidosta, ei ole saanut näitä vastuuttomia ihmisiä muuttamaan lemmikinpitotapojaan, ja kissat siitä sitten kärsii, vieraissa nurkissa luuhastamalla ja parempaa kotia sieltä etsimällä.
Surullinen kohtalo on ulos yksinään jätetyllä kissalla, jos se ei auttajaa mistään löydä .
Toivottavasti ne saavat uuden, ja lopultakin sen hyvän kodin.
Vastuuttomia kissanomistajia on tosiaan paljon, mutta se ei ole mikään syy olla puuttumatta myös eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan liittyviä epäkohtiin. Eihän pahoinpitelyjen yleisyys anna aihetta lakaista harvinaisempia ihmiskaupparikoksia maton alle, eikä henkirikosten vakavuus tarkoita sitä ettei myös ryöstöihin pitäisi puuttua kovalla kädellä.
Aloita uusi ketju, jos tahdot keskustella kissojen hylkääjistä etkä löydä aiheeseen sopivaa ketjua. Täällä on tarkoituksena keskustella esyjen toilailuista.
Täällä keskustelupalstalla on ihan jokaisella lupa kertoa mielipiteensä, vaikka vähän vierestäkin.PIste.
Näissä tapahtunut jotain, kun tarkastuksellakin käyty.
http://yle.fi/uutiset/laakari_elainsuojelijat_kohdelleet_kissoja_kaltoin/8814931
Järkyttävää luettavaa. Kissaparat jotka joutuvat "eläinsuojelun" uhreiksi.
Aika mielenkiintoista, että tämä asia ei herätä tämän enempää keskustelua. :) Taitaa olla kova pala nieltäväksi niille trolleille, jotka täällä ovat lähes palvoneet näitä vapaaehtoispohjalta toimivia eläinsuojeluhörhöjä. Toisaalta samanlaisia kissojenkiduttajia hekin ovat.
Höpö, höpö.Paras ja eläinsuojelullisin teko ihmiseltä , on kerätä luontoon heitteillejätetyt lemmikit kuten kanit ja irtokissat pois.Ja hoitaa, leikkauttaa, ja hommata niille hyvät, ja vastuulliset kodit.
Mä ostan aina niiden kärryyn ruokaa kisuille kun niillä on keräys, kissoja hylätään niin paljon ulos, että niitä löytölässä on paljon, ja ruokaa tarvitaan varmasti runsaasti niille.Olis parempi tapa ostaa löytöeläintaloihin ruokaa, kun että ottaa ulkokissan, jolle pihalle ruokaa laittaa,ja josta ei sitten todellisuudessa muuten huolehdikkaan .
parasta on lopettaa irtokissat heti löydettäessä kuten eläinsuojelijat toimivat.
Olen jo kauan ihmetellyt eläinsuojelun välinpitämättömyyttä Johanna Tukiaisen koirien pidossa! Tuo alkkis ei mielestäni saisi pitää minkäänlaista elävää olentoa! Todistettavasti rääkkää, ja jopa on tappanut omia koiriaan! Koirien olot humalaisten ja muitten hörhöjen joukossa, on selvää eläinrääkkäystä!!Tämä on yleisessä tiedossa, silti koirien rääkkäys vain jatkuu vuodesta toiseen! Miksi?
Jos tietää kaikki asiat kaikesta, noin tarkasti,ja on niistä noin varma.Miksi ei ole tehnyt itse ilmoitusta, ja mennyt oikeuteen asian vuoksi?
Ihmiset vain luulee tietävänsä, uskoo sepitettyihin juttuihin ja pitää niitä tosina,sekä levittelee ja lisäilet niihin viellä omiaan.
Ei pidä elää rikkinäistä puhelinta totena, se on vain yhden totuus, ei kenenkään muun.
Ihmisillä on kummallinen tarve kertoa toisesta pahaa, vaikka ei toista tuntisi, eikä asioiden oikeaa laitaakaan tietäisi.
Julkisuuden henkilöt ovat nimettömien haukkujien ykköskohteita.Ei ole kyllä omassa elämässään haukkujalla ja valheellisen tiedon levittelijälläkään kaikki hyvin, mutta kompensoi sitä, ja oman elämänsä tylsyyttä, ajankulukseen muista pahaa keksimällä.
Voihan sitä noinkin silmänsä sulkea! Tukiaisen kännisekoiluista on videoitakin todisteena, missä koirat pyörii känniläisten jaloissa. Kun katsoo maailmaa "enkelin silmin", usein ei näe sitä likaista ja julmaa todellisuutta! Kyllä Johannan läheisten ja tuttavien pitäisi ensisijaisesti ottaa häneltä eläimet kokonaan pois!
"parasta on lopettaa irtokissat heti löydettäessä kuten eläinsuojelijat toimivat."
Vaan sepä kun ei olekaan lain mukaan mahdollista. Kiinniotettuja lemmikki- ja harrastuseläimiä on lain mukaan säilytettävä vähintään 15 vuorokautta paikassa, jonka kanssa asianomainen kunta on tehnyt löytöeläinten hoitopaikkasopimuksen.