Olis kaks pientä iherbistä ostettua pussia joissa on hampunsiemeniä sekä chiasiemeniä. Parasta ennen päivät on menneet 2 vuotta sitten molemmista. Kehtaako näitä vielä syödä?
Vanhaksi menneet chia- ja hampunsiemenet
Vanhaako
112031
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos ovat säilytetyt kohtuullisen viileässä ja pimeässä, niin todennäköisesti voi. Yleensä kuivatuotteet säilyvät hyvin. Itse olen syönyt monia tuotteita parasta ennen jälkeen, mutta en noin pitkän aikaa. Jos tuotteessa on paljon rasvaa, rasva voi härskiintyä. Olettaisin, että makueron maistaa. Samoin jos tuotteessa on hometta, sen liene maistaa.
Tuli mieleen, että jos niissä ei aistinvaraisesti ole vikaa, olisi voinut sekoittaa vaikka omaan linnunruokasekoitukseen ulkolinnuille. Tosin lintujen ruokintakausi taitaa alkaa olla jo ohi.