Lain mukaan ja meidan kristillisen kasvatuksemme mukaan fyysinen rakkaus avioliiton ulkopuolella on uskottomuutta ja aviorikos. Näin on myos, vaikka se tapahtuisi ilman mitään "tunteita" (esim maksullisen naisen tai -miehen käyttö). Sen sijaan täydellinen kylmyys, rakkaudettomuus ja pidättäytyminen keskinäisestä fyysisestä kontaktista aviopuolison kanssa ei ole lainmukaan aviorikos - vaikka sillä tavoin voi henkisesti "tappaa" toisen. Näyttää myös, ettei se ole edes meidän kristillisen oppimmekaan mukaan aviorikos, vaan enintään lieväâ syntiä kun ei osaa rakastaa lähimmäistään.
Missä teidän mielestänne kulkee, tai pitäisi kulkea aviorikoksen raja ja mitkä sen tuntomerkit ovat/tulisi olla? Antaako oman avioliiton fyysinen rakkaudettomuus oikeuden "syrjähyppyihin" vai onko rikos silti rikos?
Missä teidän mielestänne kulkee, tai pitäisi kulkea aviorikoksen raja ja mitkä sen tuntomerkit ovat/tulisi olla? Antaako oman avioliiton fyysinen rakkaudettomuus oikeuden "syrjähyppyihin" vai onko rikos silti rikos?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Itse erosin rakkaudettomasta 10 v kestäneestä liitosta juuri sen kylmyyden takia, ei fyysistä kosketusta, ei mitään seksuaalista kanssakäymistä.
Toki näin ei ollut ensimmäiseen 6 vuoteen ja sitten kaikki muuttui sisko ja veli meiningiksi.
On totta että ilman hellyyttä ja kosketusta ja rakkautta ihminen kuihtuu.
Pettäminen voi tuoda hetkeksi apua mutta ei poista ongelmaa.
En tiedä suhteestanne muuta kuin että tutulta kuulostaa ja jos ei suhde muutu parempaan niin pakkaa hyvä ihminen kamat ja lähde. Maailma on täynnä rakkautta ja lämpöä-
Jos näillä perusteilla otan ja lähden, olen minä se, joka katkaisee liiton.... ja joutuisin maksamaan siita taloudellisesti... eli omaisuus puoliksi (voisi tietysti olla hyväkin ratkaisu)... mutta mikä olisi katkerinta - lapset määrättäisiin todennäköisesti toiselle, sille joka on "kunnon ihminen ja kasvattaja". Tässä joitakin syitä, miksi ei ole sittenkään helppo vain lähteä, laki kun on laki.
Nykylakien mukaan on Kaksi Aivan Eri Asiaa kahden ihmisen liitto, sen päättyminen, purkautumiseen, avioeroon ja toisaalta lasten oikeudet ja heidän huoltamisensa asiat!
Eli, avioerossa EI käsitellä lasten asemaa, ellei niitä sitten niputeta.
Voit siis (sen perusteella) erota ja lasten huoltajuusasia on täysin eri asia. Eronne on vain syy siihen miksi huoltajuudesta päätetään.
Siitäkään EI ole pakko päättää oikeudessa. Voitte sen sopia halutessanne ihan keskenänne.
Useinkaan se ei vain onnistu. Valitettavasti.
Tiedän joitain tapauksia, joissa keskinäinen sopimus yhteishuoltajuudesta toimii täydellisesti.
Mitäpä siihen muilla olisikaan sanomista?
Omaisuudenkin jakamisen voitte tehdä keskenänne. Sovussa, kuten konsanaan fiksut ihmiset.
Miksi ihmeessä ihmiset ei käsitä, että seksuaalisen haluttomuuden takana on useimmiten se, että rakkaus on kuollut. Ei se sen kummempaa ole.
viritysohjeita, ei tässä muuten pärjää.
siinä on se ongelma juuri, kun toiselta on kuollut. Pitääkö silloin toisenkin opetella olemaan ilman rakkautta (huom: en sano rakastelua!) jos toinen ei tunne sitä puolisoaan kohtaan. tuo oli se alkuperäinen ongelma: eli pitääko rakkaus ja halut sammuttaa, vai olisiko "oikeus" poiketa vaikka maksullisella partnerilla?
Ei se haluttomuus tarkoita rakkauden kuolemista. Se on hormooneista kiinni ja kiusaa sitä halutontakin. Keskustelu asiasta puolison kanssa auttaa. Haluton voi kertoa, että rakastan sinua, vaan vartaloni ei pelaa yhteen. On se kyllä niinkin, että toisin ajoin haluaa ja toisin ajoin ei. Puolisokin vois joskus pitää lähellään ilman ainaista sexiä, kun rakkaus on muutakin. Naiset usein pelkää läheisyyttä, kun se tahtoo noilla miehillä johtaa siihen.......
ymmärrettäväksi, että olisin mies. Jos näin päin olisi, niin minulla olisi kai aika yleinen tilanne; mutta kun se mieheni ei rakastele/rakasta. Ymmärrätte kai, että Naisen on vaikea vain lähteä "ostamaan rakkautta" jota kai miehet tekevät tässä tilanteessa.
Kyllä tekee mieli välillä mieli lähteä vieraisiin,kun ei ukon kans ole enää muuta yhteistä kun osite.
kanssasi samaa mieltä. Eihän naisetkaan aina halua seksiä. Ajatelkaahan esimerkiksi, mistä on syntynyt vitsi, että ei nyt kun päätä särkee. Minun mielestä rakastelu ei ole ainoa koossa pitävä voima avioliitossa. Täytyy siinä olla muutakin, joten aika hutera on sellainen avioliitto. On meilläkin parin-kolmen kuukauden pausseja enkä ole myrkkyyni tukehtunut. Vaikka olen vanha, on se hieno tunne nousta "aallon harjalle", mutta muu elämä ja keskinäinen suhde määrää avioliitossa viihtyvyyden. Saahan tätä haluttomuutta ja ehkä muita asioita käyttää tekosyinä.
Onpa ikävää. Pääsisiköhän tilanteesta irti yrittämällä itse tarjota hellyyttä. Miehet eivät osaa aina ilmaista helliä tunteitaan ja jos taas nainen tuntee, että aloite on miehen niin lukossa ollaan? Toisilla tuntuu tuo syrjähyppy olevan sisäänrakennettu asia. Yksi ei vain riitä. Aviorikos taitaa sanana olla menettänyt merkityksensä, ei lakikaan erotilanteessa syyllisiä etsi ts. ei sillä ole mitään merkitystä esim. omaisuuskysymyksissä. Jos vaan ei suju, niin onko pakko jatkaa yhdessä? Ei siinä mitään rikosta ole, on vaan kasvettu erilleen.
ja siksi kyselen tällaista. Miehenä varmaan olisinkin jo käynyt vieraissa...
Tilanteesi. Tiedän lähipiiristä monta vastaavanlaista tarinaa. Ja juuri nimenomaan niin että mies ei enään halua. Vieraissa käyminen naisellakin on varmasti vain väliaikainen ratkaisu. Eiköhän paras ole se ero...kun vielä kenties ystävinä voi. Miten miehesi siihen suhtautuisi?
omantunnon kysymys ja omatunto on kaikilla hieman erilailla viritelty - toisilla se on hyvin viruva käsite ja toiset taas ovat ns. tiukkapipoisempia - esim. kristillisen kasvatuksen tuloksena.
Paras kai silloin on vaan erota jos suhde ei kertakaikkiaan toimi, mutta niinkuin sanoit, se on taas helpommin sanottu kuin tehty.
Voisiko se pohdinta olla paikallaan, että mitä tältä loppuelämältään oikein haluaa ja ajattelematta pelkästään taloudelliselta kannalta asiaa - ei tätä eloa enää niin kamalan paljoa enää ole jäjellä - vain 50 vuotta .)
...parannuskonsti.Jos avioliitossa ei saa kaipaamaansa hellyyttä, läheisyyttä ja fyysistä kosketusta, niin avioliitto rupeaa viemään elämästä sitä energiaa, jota me kaikki tarvitsemme, jotta jaksaisimme olla positiivisia ja muillekin iloa tuottavia yksilöitä.
Kannattaa todella harkita ennen syrjähyppyyn ryhtymistä, onko tilanteelle omassa avioliitossa jotain tehtävissä esimerkiksi puhumalla puolison kanssa.
Avioero on kuitenkin niin iso henkinen ja aineellinen ponnistus, että kaikilla ei ole rohkeutta ottaa sitä askelta, vaikka se olisikin tie, jonka kautta saisi mahdollisuuden rakentaa uuden tyydyttävän elämän itselleen.
Minä erosin puolisostani puoli vuotta sitten juuri sen vuoksi, että koin jatkuvaa torjuntaa puolisoni taholta osittain hänen alkoholiongelmansa vuoksi. Keskustelin puolisoni kanssa useiden vuosien ajan avioliittomme ongelmista, mutta hän ei löytänyt itsestään mitään vikaa, minusta vain.
Edellä mainitun tilanteen vuoksi en nähnyt muuta järkevää etenemistietä kuin ottaa avioero 30 vuotta kestäneen yhteisen taipaleen jälkeen. Vaikka tämä ratkaisu merkitsi suuria taloudellisia uhrauksia, niin voin sanoa tämän ratkaisun kannattaneen. Tuloksena on ollut minun kohdallani aineellisesti köyhempi, mutta henkisesti huiman paljon rikkaampi elämä. En ole katunut ratkaisuani.
Minun kohdallani syrjähypystä ei olisi ollut apua, vaikka en olisi sitä omassa tilanteessani rikokseksi kokenutkaan. Syrjähyppy olisi voinut aiheuttaa sen, että tilanteeseen olisi vain tullut turhaa sotkua ja pahimmassa tapauksessa olisi tullut loukattua viatonta kolmatta henkilöä ongelmallisen avioliittomme vuoksi.
Anteeksi pitkä vuodatukseni, mutta tämä piti saada sanottua.
Toivon, että löydät omassa avioliitossasi teille oikean onnellisen lopputuloksen.
Olen viimeaikoina miettinyt samaa asiaa ihmissuhteessani,antaisinko miehen mennä "luvalla"
tyydyttämään tarpeitaan toisen kanssa koska en itse siihen kykene.
Olisiko se pettämistä jos tiedän? Ja miten ajattelen sen jälkeen? En haluaisi erota ja aloittaa alusta
lähes kuusikymppisenä,vaikka yhteinen taipaleemme ei olekaan niin pitkä(8v)
Tapasimme vanhoilla päivillämme ja hullaannuimme toistemme erilaisuuteen,nyt siitä on muododtunut rasite.Ikäero,10v,on myös ollut jkv elämää rajoittava asia.
Siinäpä miettimistä,itse en voisi"pettää" tietoisesti toista,en voisi katsoa silmiin ja olla kuin ei mitään olisi tapahtunut.
Siis yksi kerrallaan.
Laki ei enää - muistaakseni vuodesta 1988 - kiellä fyysistä eikä muutakaan uskottomuutta. Toisaalta se jättää itse kunkin yksinäiseksi yksilöksi avioliitossa. Hän saa mm. aviopuolisoltaan kysymättä tehdä avioerohakemuksen ja viranomainen myöntää automaattisesti eron, kunhan lakisääteinen määräaika on kulunut.
Kristinusko on vähän toinen juttu etenkin, kun sen opetuksia on tulkittu niin monin tavoin. Mielessäni on kaksi ääriasennetta, joista kannatan itse jälkimmäistä, kaipa heikkouksissani.
Ensimmäisen kristillisen ääriasenteen mukaan Jumalan asettamaa ja papin siunaamaa avioliittoa älköön purettako (vaikka kylmyys, rakkaudettomuus ja pidättyminen fyysisestä kontaktista vallitsisi - ja vaikka henkinen väkivalta siksi kohdistuisi puolisoon). Minusta tämä asenne on tosi kamala, mutta minkäs sille voin.
Toisen kristillisen ääriasenteen - jota kannatan, kaipa sitten heikkona ihmisenä - on suoranainen velvollisuus Jumalaa kohtaan Jumalan kuvana erota, jos joutuu kylmyyden ym. kohteeksi eikä tilanne parane. Ts., jos suostumme väärinkäytettäviksi, teemme pahaa itsellemme Jumalan kuvina suostuessamme siihen, jättäessämme vetämättä rajat, jotka estäisivät sellaisen. Pahaa saa tältä kannalta myös vihata, eli kristityn lempeys ei tarkoita suostumista kynnysmatoksi tai sylkykupiksi.
Ääriasenteiden väliin mahtuu kyllä myös paljon. Voihan esimerkiksi olla aiheellista mennä, ellei toisen kanssa, niin yksin, ensin perheasiain neuvottelukeskukseen sondeeraamaan, mistä on kysymys ja voisiko liittoa korjata. Ja muitakin tapoja on.
Eikös siellä sanassa myös sanota, että "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" (ja lisäksi, että rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi ym.). En - ultravapaamielisenä huonona kristittynä - pidä lähimmäisen rakastamatta jättämistä yhtään pienempänä syntinä kuin vaikkapa puolison pettämistä. Pettämisessä en kuitenkaan pidä syntinä (vain tai ensi sijassa) sitä, miten ja mihin intiimejä ruumiinosiaan käyttää, vaan rikkomista puolisolle tehtyjä intimiteettilupauksia kohtaan, niin tunneperäisiä kuin fyysisiä. Toisin sanoen: emmekö ole avioituessamme luvanneet, ettemme anna ruumistamme tietyiltä osin muille kuin puolisollemme ja ettemme sen enempää avaudu intiimisti keskustellen saati rakastaen muille ainakaan vastakkaista sukupuolta oleville kuin puolisollemme?
Mikä siihen uskottomuuteen oikein ajaa?
Meidän avioliitossa mies on aina pettänyt.
Enkä minä ole ainakaan seksistä kieltäytynyt.
Pidän siitä hänen kanssaan.
Uskottomuus loukkaa todella karvaasti, mutta siihenkin tottuu, kumma kyllä. En olisi uskonut.
Silti hän sanoo rakastavansa minua. Haluaa olla avioliitossa kanssani.
Onko se joku miesten vietti??? Alkukantainen oikeus???
"Mikä siihen uskottomuuteen oikein ajaa?
Onko se joku miesten vietti??? Alkukantainen oikeus???"
Sitähän se juuri on, miesten vietti ja ikiaikainen oikeus. Naisille se on uusi, opittu asia, jota yritetään tasa-arvon nimissä harjoitella - vaihtelevin tuloksin.
Luin pitkän pätkän esille nostamastaso aiheesta kirjoitettuja vastauksia. Ihmettelen, miksi kukaan teistä ei ottanut esille vaihtoehtona itsetyydytystä. Siitä parhaat "orkut" saat. Jos miestäsi pelottaa suoritus ja epäonnistuminen, älä vaadi sitä häneltä. Käy seksi kaupassa ja osta tarvittavat apuvälineet, niin seksielämäsi kukoistaa. Fantasiat , sensuellit elokuvat ja muut voivat auttaa sinua nauttimaan vileä enemmän oamsta seksuaalisuudestasi. Ei siihen miestä "livenä" tarvita. Anna miehellesi muunlaista hellyttää ja lupa olla olematta yhdynnässä, jos hän ei sitä halua. Luulen, että teidän olisi hyvä kuitenkin puhua asiasta avoimesti. Keskustella siitä mitä sinä haluat, mitä hän haluaa ja jos olette eritahtisia, kuinka asia hoidetaan ettei kummankaan tarvitse kärsiä.
Toinen juttu on tietysti väsymys, rankka työ tai muu henkinen ja fyysinen rasitus. Yhtälailla se vie halut miehiltä kuin naisiltakin. Samoin meillä jokaisella on oma seksuaalinen tarpeemme eikä se aina osu yksiin ihmisen kanssa, jonka kanssa elää.
Oletko jutellut miehesi kanssa millanen hänen kotikasvatuksensa oli. Kuinka hänen omat vanhempansa suhtautuivvat seksiin. Mikä käsitys miehelläsi ylipäätään seksistä on. Jos se on välttämätön lapsen tekoa varten ja muuten siitä nauttiminen on kiellettyä, ei hän siihen uskaltaudukaan. Jos hänen mielikuvansa on aina orgasmin vaimolleen tuottava ja energinen mies, ei ihme että pelottaa eikä seksi suju. Seksissä kaikki on mahdollista, tavallista ja luonnollista. Myös epäonnistumiset , eri tahtisuus, erilainen kiinnostus seksiin. Yhdessä niihin on mahdollista löytää molempia tyydyttävät rataksiut. Hakekaa seksuaaliterpautin apua, jos omin nokin ette puheen alkuun pääse.
Sivusuhde, satunnaiset yhdenillan jutut sun muut eivät avioliittoanne paikkaa ja korjaa. Luulen niiden loukkaavan yhtä lailla mietsä kuin naistakin. Tosin tiedän parisuhteita, joissa nainen on ilmoittanut miehelleen, että hoida tuo seksi puoli jossain muualla, mutta siten ettei minun tarvitse tietää siiät mitään. Näin pariskunta on elellyt yli kymmenen vuotta. Omaisuun on liian monimutkainen jaettavaksi. Miehellä on omat suhteensa muualla ja vaimo on tyytyväinen.
moi. loistava aloitus.
olen juuri siinä "iässä" :) että pohdin tätä- liitostamme on tullut rutiini.
kuolen kun en saa rakkautta
tästäkin appelsiinista tulee kohta kuiva ja katkera sitruuna.
tukehdun!
mitä voi tehdä oikeasti?
mitä te olette tehneet?
APUA
HANKI RAKASTAJA.
tai sitten voit yrittää vietellä miehes..
kohmit hiukan alapäästä..kuti,,kuti...
laita seksisukat jalkaan pienet liivit.
tai sitten kun miehesi makaa sängyllään riisut housusi, ja jätät hameen leveän yllesi, menet härskisti hänen päälleen.. ja .. eiköhän se siitä ala seisoo....vilautat välillä karvojasi....ja sanot että nyt on paikat ihan märkinä..
uskallatkos tehdä noin.. ole estooton, minulla se on auttanut, kun tuntuu että on välillä kuiva kuin korppu puutteesta, mutta kyllä ne vanhatkin koirat vielä temput osaa,,ja ah, kun tuntuu hyvälle se...lutkutus..