Työttömille keppiä ja porkkanaa? Uusnatsismia?

Kaikki on varmaan kuulleet/tietävät hallituksen. SSS:än ja Oikeus - ja työministeri Jari Lindströmin (pihvin) mainitsemista uudistuksista työttömyysturvaan -siis keppiä ja porkkanaa, suurimmaksi osaksi keppiä - hyvä ettei selkään anna.

Toisaalta Työ - ja Elinkeinoministeriön tilastoissa näkyy että:

Vuonna 2015 - n. 50 000 kieltäytyi töistä, 10 469 kieltäytyi toimenpiteistä tai ei hakenut niitä, 16 842 keskeyttää tai on poissa työllistymistä edistävistä palveluista, 10 871 menettelee toistuvasti moitteellisella tavalla, 7126 jättää saapumatta tai kieltäytyy suunnitelmatilaisuudesta, 27 156 eroaa työstä ilman pätevää syytä.

Yhteensä 121 913

Toisinsanoen kaikkia työttömiä kuritetaan näiden 121 913 takia. Hallituksen mielestä KAIKKI työttömät ovat laiskoja ja heitä kuritetaan työpaikkojen puutteen takia (mikä on siis hallituksen syytä että työpaikkoja ei ole - työttömät ovat helppo kohde syyttää omasta epäonnistumisesta). Hallitus ottaa ja on ottanut kaikissa toimissa lähtökohdaksi sen että työttömät ovat laiskoja työnvieroksujia, jotka pitää pakottaa ottamaan työtä vastaan sanktioiden uhalla.

Tämä on siis aika lailla rikkaiden ja etuoikeutettujen kanta yleisestikin - Helsingin sanomissahan oli monta kuukautta sitten artikkeli siitä, miten rikkaat suhtautuivat köyhiin ja tulos oli se, että rikkaat ja etuoikeutetut auttamatta pitivät köyhiä laiskoina, huolimatta siitä vaikka köyhät perse ruvella yrittivät elantoa hankkia. Tai olisivat oikeasti rikkaitakin ahkerimpia.

Avoimia työpaikkoja on kuitenkin vain kymmenesosa työttömien työhakijoiden määrästä.

Hallituksen pitää ymmärtää, että nyt tarvitaan työpaikkoja EIKÄ työttömien ahdistelua

Tiukennusten sijaan kaivataan innostavuutta - monet tutkimukset tutkimusten jälkeenkin ovat todistaneet ettei häpäisy, ahdistelu tai rangaistukset tuo tulosta missään asiassa - netissä löytyy. look it up.

Hallitus aikoo pidentää karenssia, heikentää ammattitaitosuojaa, tiukentaa työn vastaanottovelvollisuutta vaikka Te-toimistot hädin tuskin selviävät nykyisistä tehtävistään. Muutosten toteuttamiseksi tarvitaan AMMATTITAITOISTA HENKILÖSTÖÄ Te-toimistoihin - muuten on vaara epätarkoituksenmukaisiin työtarjouksiin (lääkäri - siivoojaksi, lähihoitaja lääkäriksi jne.) ja kohtuuttomiin sanktioihin - ja näin on jo monet kerrat käynyt

2010 - luvulla työllistymisveroasteet ovat nousseet eli kannatus työllistyä heikentynyt

Toisaalta työstäkieltäytyjä termiä on kritisoitu siitä että työpaikkaa hakematta jättänyttä kutsutaan työstäkieltäytyjäksi - henkilö ei ole kieltäytynyt työstä, vaan jättänyt hakematta työtä, jota mahd. monet muutkin hakevat

Tässä muutamia uudistuksia:

1.Karenssi 60:stä 90:een päivään
2.Oman alan ulkopuolisen työn tarjoaminen kolmen kuukauden jälkeen, voi tehdä "harkinnanvaraisen arvion" jo työttömäksi jouduttua - voi perustua yksilökohtaiseen harkintaan
3. Työtön ei voisi enää kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Te-toimisto voisi tarjota muun alan työtä jos oman alan työtä ei ole tarjolla
4. Työssäkäyntialuetta arvioidaan jatkossa työmatkoihin kuluvan ajan mukaan, päivittäiseen työaikaan voisi kulua 3 tuntia, jos työ on kokoaikaistaa. Jos työttömällä on oma auto, sitä tulisi käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella
5. Työttömällä on tulossa tiukempi velvollisuus osallistua aktivointitoimiin - pakko osallistua kaikkiin hänelle tarjottuihin palveluihin, kieltäytymisestä karenssi ja sossulle...
6. Työttömyysturvaa mahd. käyttää työllistymisen edistämiseen eli starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen

Muutos tulee voimaan vuonna 2017 ja sillä halutaan nostaa työllisyysaste nyk. 68%:stä 72%:iin. Esitetyllä paketilla odotetaan syntyvän 15 000 työpaikkaa.

Lindström itse sanoi että sai 1400 - 1600 euroa työttömänä, varmasti hän siitä nautti ja syyllisyydenpeloissaan teki tällaisen. Toisaalta hän myös kouluttautui. Paperialan työntekijä joutui myöhemmin itse työttömäksi UPM:ältä.

Henkilökohtainen trauma?

Tämä ministeriltä, jolla suojatyöpaikka. Ministerithän saavat palkaa huolimatta työtunneista. Palkan saa vaikkei olisi ollut eduskunnassa tuntiakaan. Kansanedustajan palkkio on 1.2.2016 lukien 6 407 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 887 euroa kuukaudessa. Puhemiehen palkkio on 11 792 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 9 830 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 720 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain- , valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on 1 188 euroa kuukaudessa.

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston ja hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan lisäpalkkio on 720 euroa ja valiokunnan muiden jaostojen puheenjohtajien lisäpalkkio 475 euroa. Jaoston puheenjohtajan lisäpalkkiota ei makseta, jos jaoston puheenjohtaja on oikeutettu valiokunnan puheenjohtajan lisäpalkkion
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

JATKOA!

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston ja hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan lisäpalkkio on 720 euroa ja valiokunnan muiden jaostojen puheenjohtajien lisäpalkkio 475 euroa. Jaoston puheenjohtajan lisäpalkkiota ei makseta, jos jaoston puheenjohtaja on oikeutettu valiokunnan puheenjohtajan lisäpalkkion

Tällä hetkellä ministerin palkkio on 9 102,84 kuukaudessa ja pääministerin palkkio 10 920,06 euroa kuukaudessa. Palkkio on veronalaista tuloa.

Tähän vielä eläkkeet, sidonnaisuudet, kulukorvaukset jne.

Mitenköhän paljon Suomen budjetista menee eduskunnan ja hallituksen palkkoihin? Onko se verrattavissa tulokseen, jota saavat aikaan?

Pitäisi eduskunnan ja ministerien palkkoja laskea ainakin 40 - 50 % - eiköhän sitten vähäosaiselle ala myötätuntoa löytymään.

Suomessa saattaa olla jopa miljoona köyhää - katsantokannasta riippuen. Tähän voidaan ottaa mukaan opiskelijat, eläkeläiset, pätkätyöläiset jne. Väliaikaisesta köyhyydestä kärsii tällä hetkellä noin 800 000 henkilöä, Pitkään jatkuvasta ja kasautuvasta huono-osaisuudesta kärsivä joukko on noin 100 000 ihmisen kokoinen. Pitkäaikaistyöttömät ja asunnottomat lukeutuvat tähän ryhmään, kuten myös leipäjonoissa kävijät, Yli 20 000 suomalaista hakee ruokansa viikoittain leipäjonosta,Nykyinen politiikka ei erityisesti palvele niitä ryhmiä, jotka eivät kiinnity työmarkkinoille

Köyhyys on usein seurausta työttömyydestä, pitkäaikaisesta - siitä seuraa ongelmia terveyteen, mielenterveyteen jne. Syrjäydytään ja syntyy huono-osaisen identiteetti. Jokainen normaali ihminen haluaa tehdä työtä - moni työtön on normaali ihminen. Kun rahanpuutteen takia harrastukset jää - köyhyys tuo mukanaan mielenterveysongelmia, sosiaalisten suhteiden hajoamista ja yksinäisyyttä. Ylipäätään elämän peruspilareiden murtumista

Työttömyyteen, huono-osaisuuteen ja köyhyyteen liittyvät lieveilmiöt ovat ennen kaikkea pitkittyneessä köyhyydessä elävien ihmisten, kaikkein huono-osaisimpien taakka. Pitkään jatkunut köyhyys on omiaan aiheuttamaan ylivelkaantumista, päihteiden käyttöä ja asunnottomuutta

Huono-osaisuuteen ja köyhyyteen valumisesta puhuttaessa ratkaisevaa on se, pitkittyykö köyhyys - eli pääseekö/saako työtä ja riittävätkö ihmisten tulot heidän menoihinsa pitkällä aikavälillä.

Moni on menettänyt jo toivonsa päästä takaisin työelämään käsiksi. Köyhyys on lamaannuttanut monet ja vanhemmat ihmiset. Masennus ja yksinäisyys ovat jatkuvasti läsnä, eikä vakavaraisten, hyvätuloisten ja rikkaiden vinkuminen auta yhtään. TYÖTTÖMYYDESTÄ ON TULLUT SUOMESSA TABU - NIINKUIN HUONO-OSAISUUDESTAKIN.

Siis milloin ja miten Suomi ja Suomalaiset vieraantuivat siitä yhteisöllisyydestä ja toisten yhdessä auttamisesta jolla kehuskeltiin ennen? Eipä ole enää mitään millä kehuskella.

Yleisen määritelmän mukaan köyhyysrajan alapuolella olevan ihmisen käytössä oleva rahamäärä on alle 60 prosenttia suomalaisesta mediaanitulosta.

Ihminen kaipaa elämäänsä tietynlaista rytmiä. Ei niitä kotitöitäkään jaksa loputtomasti tehdä.

Suomi on hyvä yhteiskunta korkeasti koulutetulle keskiluokalle ja duunareille, mutta köyhistä ei osata pitää huolta.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2016 helmikuussa 248 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 20 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 140 000 ja naisia 107 000 henkeä.

Näistä henkilöistä 121 913 oli "työtä vieroksuvia" ja joista 50 000 oli "työstäkieltäytyjiä - joten eikös se keppi pitäisi kalahtaa ankarana näihin 50 000:een ja loppuja pitää kannustaa hanakammin.


Työttömyysaste oli helmikuussa 9,4 prosenttia eli 0,7 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 10,4 ja naisten 8,4 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 9,2 prosenttia.

Työtön on henkilö, joka tutkimusviikolla on työtä vailla, on etsinyt työtä aktiivisesti viimeisen neljän viikon aikana palkansaajana tai yrittäjänä ja voisi vastaanottaa työtä kahden viikon kuluessa. Myös henkilö, joka on työtä vailla ja odottaa sovitun työn alkamista kolmen kuukauden kuluessa, luetaan työttömäksi, jos hän voisi aloittaa työn kahden viikon sisällä. Työttömäksi luetaan myös työpaikastaan toistaiseksi lomautettu, joka täyttää em. työnhaku- ja työnvastaanottokriteerit.

Työvoimaan kuuluvat kaikki ne 15-74 -vuotiaat henkilöt, jotka tutkimusviikolla olivat työllisiä tai työttömiä.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuonna 2015 keskimäärin 252 000 henkeä, mikä oli 20 000 henkeä enemmän kuin vuonna 2014. Työttömyysaste oli vuonna 2015 keskimäärin 9,4 prosenttia, kun se vuonna 2014 oli 8,7 prosenttia. Työvoiman ulkopuolella olevia piilotyöttömiä oli 144 000 henkeä vuonna 2015, mikä oli 5 000 henkeä enemmän vuoteen 2014 verrattuna. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen vuosikatsauksesta Työllisyys ja työttömyys vuonna 2015.

Äänestä

JATKOA

Työttömiä on siis Suomessa 248 000, joista "työtävieroksuvia", jotka voi pienellä patistuksella saada töihin on 121 913, niistä 50 000 on niitä "työstäkieltäytyjiä".

Työllisiä oli vuoden 2016 helmikuussa 2 382 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 10 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 2 000 ja naisia 8 000 vähemmän kuin vuoden 2015 helmikuussa.

Eli työttömiä on 248 000 ja työllisiä 2382 000 - ei siis kovin paljoa työtätekevän/yhteiskunnan kukkaroa höllennä jos vaikka jokaiselta ottaisi 5, 10 tai 20 tai 100 tai 200 euroa työttömien tukiin. 2382 000 X 5 = 11 910 00, 2382 000 X 10 = 23 820 000, 2382 000 X 20 = 47 640 000 - tosin luulen että verotuksessa summat ovat paljon suuremmat sillä 47 640 000 : 248 000 = 192, 096 ja väh. määrä jota työttömyystukea saa taitaa olla noin 700 euroa ja saa ollakin.

2382 000 X 100 = 238 200 000 : 248 000 = 960, 483...
2382 000 X 200 = 476 400 000 : 248 000 = 1920, 967 - tätä määrää ei varmaan kukaan vähätuloinen työtön saa ja jos saa ihmettelen.

Keppi ja porkkana - tässä tapauksessa tuo keppi pitää kohdistaa näihin 50 000 tuhanteen vieroksujaan - EI KAIKKIIN TYÖTTÖMIIN.


Te- toimistojen projekti rantautua yrityksiin ja kartoittaa piilotyöpaikat on hyvä juttu.

Myös se että työttömällä on tulossa tiukempi velvollisuus osallistua aktivointitoimiin - pakko osallistua kaikkiin hänelle tarjottuihin palveluihin on minun mielestä hyvä näille vieroksujille - ja muutenkin.

Oma kokemukseni on että nykyiset toimet ovat riittämättömät. Olen työtön 21v. ja haluan tehdä työtä koska pitää saada rahaa opintoihin säästöön - olen ollut viime vuodesta vain viisi kuukautta palkkatyössä, jonka sain hoitoalan sijaisuuksina - minulla ei siis ole ammattitutkintoa vaan ylioppilastutkinto , muulloin olin noin kuukauden työllistymissä edeltävissä palveluissa ja olen ollut nyt 3 kuukautta työtön ja viime vuonna toiset eli kuusi kk:tta - tosin sivarini loppui 2015 toukokuussa niin sekin vaikutti osaltaan asiaan. Oli vain joku yksi kurssi ja jos saa töitä se on siinä. Työttömäksijäädessä eivät kysele mitään - pitää käydä vain 2h mittaisessa infossa, asettavat aikarajan milloin pitäisi olla töitä/työkokeilu. Sitten vielä ne iänikuiset virheet joita virkailijat tekevät - ja joista ei sitten jälkikäteen voi valittaa - Kelalla sentään sisäinen valvonta toimii ja virheestä ilmoitetaan, vaikka asiakas ei sitä edes huomaisi. Etsiskelen tällä hetkellä työkokeilupaikkaa kuukaudeksi tai muutamaksi. Varmasti löytyy kunhan etsin, ilmaista työtähän tämä on. Tosin olen soitellut ja kysellyt vanhastakin paikasta sijaisuuksia - ei ole kuulunut, olen vilautellut myös palkkatukiasiaa, mutta ei. Pistää vihaksi. Olin sijaisena siis ilman palkkatukea koko palkalla, mikä oli minunlaiselle ihan hyvä: 1500 - 1800 euroa kuukausi plus palkanlisät 100 - 300 euroa. Minulla on säästössä n. 1500 euroa joihin en halua kajota. Muut rahat meni elämiseen ja laskujen maksuun, ruokaan jne. Piti myös ostaa opiskeluita katsoen kannettava jne.

Tästä tuli pitkä viesti ja mun piti kirjoittaa jotain olevinaan nasevaa näistä jutuista mutta tällänen tuli.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


HorizonDeVer8 kirjoitti:

Kaikki on varmaan kuulleet/tietävät hallituksen. SSS:än ja Oikeus - ja työministeri Jari Lindströmin (pihvin) mainitsemista uudistuksista työttömyysturvaan -siis keppiä ja porkkanaa, suurimmaksi osaksi keppiä - hyvä ettei selkään anna.

Toisaalta Työ - ja Elinkeinoministeriön tilastoissa näkyy että:

Vuonna 2015 - n. 50 000 kieltäytyi töistä, 10 469 kieltäytyi toimenpiteistä tai ei hakenut niitä, 16 842 keskeyttää tai on poissa työllistymistä edistävistä palveluista, 10 871 menettelee toistuvasti moitteellisella tavalla, 7126 jättää saapumatta tai kieltäytyy suunnitelmatilaisuudesta, 27 156 eroaa työstä ilman pätevää syytä.

Yhteensä 121 913

Toisinsanoen kaikkia työttömiä kuritetaan näiden 121 913 takia. Hallituksen mielestä KAIKKI työttömät ovat laiskoja ja heitä kuritetaan työpaikkojen puutteen takia (mikä on siis hallituksen syytä että työpaikkoja ei ole - työttömät ovat helppo kohde syyttää omasta epäonnistumisesta). Hallitus ottaa ja on ottanut kaikissa toimissa lähtökohdaksi sen että työttömät ovat laiskoja työnvieroksujia, jotka pitää pakottaa ottamaan työtä vastaan sanktioiden uhalla.

Tämä on siis aika lailla rikkaiden ja etuoikeutettujen kanta yleisestikin - Helsingin sanomissahan oli monta kuukautta sitten artikkeli siitä, miten rikkaat suhtautuivat köyhiin ja tulos oli se, että rikkaat ja etuoikeutetut auttamatta pitivät köyhiä laiskoina, huolimatta siitä vaikka köyhät perse ruvella yrittivät elantoa hankkia. Tai olisivat oikeasti rikkaitakin ahkerimpia.

Avoimia työpaikkoja on kuitenkin vain kymmenesosa työttömien työhakijoiden määrästä.

Hallituksen pitää ymmärtää, että nyt tarvitaan työpaikkoja EIKÄ työttömien ahdistelua

Tiukennusten sijaan kaivataan innostavuutta - monet tutkimukset tutkimusten jälkeenkin ovat todistaneet ettei häpäisy, ahdistelu tai rangaistukset tuo tulosta missään asiassa - netissä löytyy. look it up.

Hallitus aikoo pidentää karenssia, heikentää ammattitaitosuojaa, tiukentaa työn vastaanottovelvollisuutta vaikka Te-toimistot hädin tuskin selviävät nykyisistä tehtävistään. Muutosten toteuttamiseksi tarvitaan AMMATTITAITOISTA HENKILÖSTÖÄ Te-toimistoihin - muuten on vaara epätarkoituksenmukaisiin työtarjouksiin (lääkäri - siivoojaksi, lähihoitaja lääkäriksi jne.) ja kohtuuttomiin sanktioihin - ja näin on jo monet kerrat käynyt

2010 - luvulla työllistymisveroasteet ovat nousseet eli kannatus työllistyä heikentynyt

Toisaalta työstäkieltäytyjä termiä on kritisoitu siitä että työpaikkaa hakematta jättänyttä kutsutaan työstäkieltäytyjäksi - henkilö ei ole kieltäytynyt työstä, vaan jättänyt hakematta työtä, jota mahd. monet muutkin hakevat

Tässä muutamia uudistuksia:

1.Karenssi 60:stä 90:een päivään
2.Oman alan ulkopuolisen työn tarjoaminen kolmen kuukauden jälkeen, voi tehdä "harkinnanvaraisen arvion" jo työttömäksi jouduttua - voi perustua yksilökohtaiseen harkintaan
3. Työtön ei voisi enää kieltäytyä kokoaikatyöstä sen vuoksi että työttömyysturva on suurempi kuin palkka ja työn vastaanottamisesta aiheutuvat kulut. Te-toimisto voisi tarjota muun alan työtä jos oman alan työtä ei ole tarjolla
4. Työssäkäyntialuetta arvioidaan jatkossa työmatkoihin kuluvan ajan mukaan, päivittäiseen työaikaan voisi kulua 3 tuntia, jos työ on kokoaikaistaa. Jos työttömällä on oma auto, sitä tulisi käyttää työmatkoihin myös työssäkäyntialueen ulkopuolella
5. Työttömällä on tulossa tiukempi velvollisuus osallistua aktivointitoimiin - pakko osallistua kaikkiin hänelle tarjottuihin palveluihin, kieltäytymisestä karenssi ja sossulle...
6. Työttömyysturvaa mahd. käyttää työllistymisen edistämiseen eli starttirahan, palkkatuen ja liikkuvuusavustuksen rahoittamiseen

Muutos tulee voimaan vuonna 2017 ja sillä halutaan nostaa työllisyysaste nyk. 68%:stä 72%:iin. Esitetyllä paketilla odotetaan syntyvän 15 000 työpaikkaa.

Lindström itse sanoi että sai 1400 - 1600 euroa työttömänä, varmasti hän siitä nautti ja syyllisyydenpeloissaan teki tällaisen. Toisaalta hän myös kouluttautui. Paperialan työntekijä joutui myöhemmin itse työttömäksi UPM:ältä.

Henkilökohtainen trauma?

Tämä ministeriltä, jolla suojatyöpaikka. Ministerithän saavat palkaa huolimatta työtunneista. Palkan saa vaikkei olisi ollut eduskunnassa tuntiakaan. Kansanedustajan palkkio on 1.2.2016 lukien 6 407 euroa kuukaudessa ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 887 euroa kuukaudessa. Puhemiehen palkkio on 11 792 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 9 830 euroa kuukaudessa.

Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 720 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain- , valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on 1 188 euroa kuukaudessa.

Valtiovarainvaliokunnan verojaoston ja hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan lisäpalkkio on 720 euroa ja valiokunnan muiden jaostojen puheenjohtajien lisäpalkkio 475 euroa. Jaoston puheenjohtajan lisäpalkkiota ei makseta, jos jaoston puheenjohtaja on oikeutettu valiokunnan puheenjohtajan lisäpalkkion

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu