Haluaisin kuulla muiden smile laserleikkauksessa käyneiden ihmisten kokemuksia! Miltä tuntui seuraavat päivät, kauanko meni kun silmät parantui kunnolla, vai menikö leikkauksessa jokin pieleen?
Itse kävin 15.4. smile leikkauksessa. Kuivuutta on vähän, mutta sitä oli jo ennestäänkin. Ei ole mitenkään kovin häiritsevästi. Tippoja käytän ahkerasti ja vielä on tietty lääketippakuuri menossa. Toisella silmällä näen suurinpiirtein samanlailla kuin piilareilla. Eli ei ole mikään ihan terävin näkö. Piilarit eivät sopineet mulle. Toinen silmä on sumeampi ja näen välillä melkein kuin kahtena. Onkohan tämä normaalia, muilla ollut tällaista? Lääkäri ei ainakaan mitään sanonut että olisi ongelmia ollut. Ja koska vielä on mennyt niin vähän aikaa leikkauksesta niin odottelen vielä. Smilehän parantuu hieman hitaammin kuin esim femtolasik. Tuntuu vaan vähän inhalta kun toinen silmä on noin paljon huonompi.
Smile laserleikkaus kokemuksia
64
33861
Vastaukset
- 7891
Eikö kukaan? :o
Se mainittakoon vielä että hämäränäkö ei ole huonontunut eikä kirkkaus häiritse tai koske silmiä. Ei edes heti leikkauksen jälkeen. Mutta esim katuvalot ja autojen valot ovat sellaisia levähtäneitä valosuttuja.- Anonyymi
Väärä linssi,silloin tulee sädekehä autonvalojen ympärille.
- harkinnassa_on
En ole käynyt, koska melko paljon miinuksia laseissa (-9), ja piilareissa, mutta harkinnassa on ollu jo pitkään. Paljonko sinulla oli ennen leikkausta miinuksia laseissa?
Haittaako tuo autojen, ja katuvalojen "suttuisuus" autolla ajoa ?- 7891
Mulla oli päälle -2. En ole vielä ajanut ihan pimeällä joten en tiedä haittaisiko valojen suttuisuus silloin, mutta päivällä ei ainakaan niin kovasti häiritse. Tietty jonkin verran, mutta pystyn kuitenkin ajamaan.
Sanottiin että noin 1-2 viikon ajan näön tarkkuus vaihtelee.
- Jermu010
Multa leikattiin eilen vasemmasta silmästä -2.25 pois SMILE-tekniikalla. Nyt vuorokausin operaation jälkeen näkö on jo todella hyvä. Pieni hassu tunne on vielä räpsyttäessä, mutta saattaa johtua vaan rähmästä mitä on vähän ripsissä ja silmäkulmassa (en ole uskaltanut suuremmin kosketella silmää pyyhkiäkseni).
Pienellä kävelylenkillä huomasin kuinka silmän "autofocus" toimii vähän viiveellä, kaiketi ohimenevä tila. Eli jos ensin katson jotain lähelle ja sitten siirrän katseen kauemmassa, silmä tarkentuu pienellä viiveellä.- 7891
Minulla oli tuo tarkennus ongelma ennen kuin leikattiin, mutta sen jälkeen ei ole ollut. Leikkauksesta on nyt 8 päivää ja tilanne on edelleen melkeinpä sama kuin tämän ketjun aloittaessani.
Toinen silmä on ihan ok, mutta ei siinä vielä ainakaan mikään "haukan katse" ole. Toinen silmä edelleen samea. Kuin katsoisi veden alla tai jonkin muovikelmun läpi. Muuten ei ole kipua tai mitään. Välillä pientä roskan tunnetta. Yritän edelleen muistaa laittaa tippoja ainakin noin tunnin välein.
- Jermu010
Muistaakseni omissa papereissani luki että näön tarkentuminen voi kestää viikkoja/kuukausiakin, joten kannattaa antaa rauhassa toipua. Toki jos hirveästi mietityttää, niin voihan sitä aina soitella ja kysellä lisätietoja/ohjeita. Itse kävin Medilaserilla ja mukaan annettiin lappu jossa oli silmälääkärin puhelinnumero mihin saa tarvittaessa soitella jos jokin askarruttaa. Tsemppiä toipumiseen! :D
- 7891
Kuinkas sulla näkö nyt tähän mennessä? Mulla on vieläkin toi toinen silmä huonompi. :/
- 7891
Minusta on ruvennut tuntumaan että tuon toisen silmän huonous johtuu siitä että siinä on hajataittoa! Voikohan vielä tasaantua ajan kanssa vai joudunko uusintaleikkaukseen? Tarkastus vasta muutaman viikon päästä.
- Jermu010
Mulla on ihan ok nyt. Välillä lukiessa tietokoneen näytöltä jotain, saattaa tuntua että jonkin vähän häiritsee näkökentässä, mutta tätä ei tapahdu joka päivä. Kontrollitarkastus piti olla tällä viikolla, mutta siirtyikin ensiviikkoon. Siellä sitten näkee lopullisen tuloksen, vaikka kovin kirkkaasti ja selkeästi muuten näenkin. Kävit varmaan jo omassa kontrollissa, miten meni?
- Anonyymi
Noi leikkaukset on oikeasti ihan täyttä kusetusta. Ok, saatat nähdä 1-2 v hyvin mutta kuinka monella näkö on pysynyt samana vuosien kuluttua. Näettekö printit lukea jos istutte taka penkeillä ? Kuinkahan terävän näön oikeasti pystyisivät leikkamaan, jos vain haluaisivat ? Aika moni varmasti päätyisi leikkauttamaan silmät, jos tulokset olisivat oikeasti hyvät eikä pelkoa laseista enään olisi.
- 7891
Kävin omassa kontrollissa ja tuossa toisessa silmässä tosiaan on hajataittoa, mikä pitää korjata. Itse luulin että pitäisi odottaa useita kuukausia ennen kuin voi tehdä uusintaleikkauksen, mutta saisinkin ajan jo kesä/heinäkuulle. Itse ajattelin että haluaisin odottaa jos silmä vaikka ottaakin enemmän aikaa parantuakseen, mutta sanoivat ettei se siitä kovin enää parane. Joten kai se on uskottava lääkäriä? Smileähän ei voi tehdä enää uudestaan, joten harmittaa.
- Toivoelää71
Moro. Itse kävin eilen smilessä eirassa. Eka vuorokausi oli täyttä helv..tiä.!! Ilm heti kun puudutus silmistä hävisi, alkoi silmien valuminen, kirvelyä (kuin saippuaa olisi silmissä), roskan tunnetta.😣. Silmien kiinnipitäminen auttoi vähän, mutta siitä huolimatta "saippuafiilis" aina välillä (vaik silmät kiinni). Eipä siitä nukkumisesta mitään tullut ja kun silmiä rupes väsyttämään, niin em oireet vaan lisäänty .....😣😵 Pitää vaan toivoa että antibiootti ja silmätipat lopullisesti nujertaa ed mainitut oireet ja elämä jatkuisi.... turha vielä sanoa että kannattiko, varmaan selviää lähipäivinä ja viikkoina.... mutta toivottavasti ja uskon siihen että asiat selvinnee parhaalla mahd tavalla.
- SyvissäVesissä
Kirjoitanpa tähän suhteellisen tuoreita kokemuksia SMILE-leikkauksesta Medilaserilla. Sanon tähän nyt heti alkuun, että en ole erityisen tyytyväinen lopputulokseen muutaman päivän jälkeen. Melkein kiroan omaa tyhmyyttäni, kun menin leikkaukseen, josta tuli vain ongelmia. En ole vielä puhunut lääkärin kanssa, mutta tekisi mieli lähteä hakemaan uusia silmälaseja, jotta saisin näköni takaisin... uudet silmälasit eivät kyllä olleet suunnitelmissa (kalliin) leikkauksen jälkeen.
Tuossa on kommenttia, että puudutusaineen loppumisen jälkeen on ongelmia; laser (smile)-leikkauksessa puhutaan traumasta silmille. Ensimmäisenä päivänä leikkauksen jälkeen silmäni vuotivat vettä ja helvetti aukesi hetkeksi puudutusaineen loppumisen jälkeen. Särky loppui kuitenkin kipulääkkeellä (burana 800) ja lasilla väkeviä.
Itse leikkauksesta on ihan turha puhua, pelkkä paha hammaskipu hakkaa tämän 100-0 tai jos erehdyt antamaan oikeuden porata hammasta ilman puudutusta. Itse Smile-leikkaus ei tunnu puudutusaineen myötä miltään ja leikkaus menee todella nopeasti ohi.
Minulla oli erittäin tarkka näkö silmälaseilla - puhutaan -4.5 / -3.5 likinäöstä - näin suhteellisen helposti 1 cm korkuista tekstiä 3 metristä silmälaseilla.. 2-3 päivää SMILE-leikkauksen jälkeen näkö oli hiukan sumuinen ja eikä tuommoista 1 cm tekstiä näe 3 metristä useamman päivänkään jälkeen. Televisiota (55") pystyn kyllä helposti katsomaan 3 metristä.
Ongelma SMILEn ja muiden silmäleikkausten kanssa on, että leikkaus tehdään sen perusteella mitä sanot kirjaimista, kun optikko ja lekuri tarkistavat näköä. "Onko tämä parempi vai huonompi?" ja pahimmillaan olet epävarma etkä pysty sanomaan täysin 100% varmasti kumpi valinta on oikein. Näitä arvoja syötetään sitten koneeseen (Laser) ja jos mittaustulokset eivät ole täysin oikein... no seuraukset voi arvata.
Minulla on tunne, että leikkaus meni vähän vihkoon, koska ennen leikkausta lekuri totesi, että 2 eri optikkoa oli mittaillut eri tavalla... ja niillä arvoilla mitä hän esitti minulle ennen leikkausta en nähnyt kunnolla alinta riviä (kaikkein pienimpiä kirjaimia).
Tajusin vasta leikkauksen jälkeen, että minullahan oli silmälasit mukana, josta olisi saanut täydelliset arvot leikkaukseen (paljonko on likinäköä) ja MediLaserin lääkäri ei edes katsonut niitä :(
Ongelma tässä on, että minulla on nyt todennäköisesti "normaali" näkö. Ongelma vain on, että olen tottunut huomattavasti tarkempaan näköön ja kaipaan sitä. Leikkaussopimuksessa sanotaan, että leikkaus on "onnistunut", jos näkö on - 0.75 sisällä. Tämä on ainakin itselle täysin älyvapaa määritelmä, puhutaan siitä, että tarvitsee yhä laseja, jos haluaa nähdä tarkasti (lähelle ja kauas).
En lähtisi suosittelemaan leikkausta kenellekään, jos laseista ei ole oikeasti haittaa tai on oikeasti reilusti miinusta tai plussaa (5 huonommalla puolella kummassakin silmässä). Laser-leikkauksissa pahimmillaan maksat siitä, että näkösi pilataan.- VVvvvvvvvvfgrc
Anteeks vaan mut oot ihan pelle jos kuvittelet näön tasaantuvan kahdessa päivässä. Toki voi olla näin, mutta steroiditipat jotka annetaan leikkauksen jälkeen turvottavat sarveiskalvon pintaa eikä näe niin hyvin.
- NiinpäNiin2
Toivossa on hyvä elää, että on turhaa hötkyilyä. En vaan uskalla edes lähteä ajamaan autolla, kun en näe kunnolla. Ei ole mitään asiaa liikenteeseen. Silmissä on selvästi reilusti miinusta. On tässä viikko kulunut leikkauksesta.
- Älkää_leikkauttako
Silmien silpomisleikkaukset ovat tosi syvältä. Huonoin itseni tekemä päätös ikinä.
- VENO
Mjooo.. minäkin näin leikkauksen jälkeen kahtena, mutta kävin puolen vuoden jälkeen korjausleikkauksessa ja nyt näköni on HD-laatua.. YES
- Blind
Kokemuksia Smile-leikkauksesta kaipaisin minäkin, mieluusti suht tuoreita. Kävin Medilaserilla esitutkimuksessa ja suosittelivat minulle Smilea femton sijaan.
- rillitön247
Ennen joulu kävin SMILE:ssä aika spontaanilla päätöksellä. Toivoin smileä femto läppä/kuivasilmäisyysongelmien pelossa. Leikkaus itessään meni tosi rennosti ja nopeasti, liukuhihnameiningillä, vaikutti hyvin arkiselta toimenpiteeltä ja koko reissu kotiovelta takaisin kesti aika tarkalleen 2h. Toipumisen hitaus sitten yllätti täysin. Sanottiin kyllä että on yksilöllistä ja ilmeisesti meikäläisen kohdalla polku on sitten ollut sieltä kivisemmästä päästä. Leikkauspäivänä ei nähnyt mitään, ihan kuin olisi kahden kontaktimuovikalvon läpi maailmaa katsellut. 2.-4 päivä oli myös näkö huono. Radíota kuunnellessa meni kun ei nähnyt katsoa telkkaria/lukea. Tarkennus oli tosi hidas ja kontrastiherkkyys oli surkea, mustaa tekstiä ei erottanut harmaalta pohjalta. Sitten alkoi pikkuhiljaa paranemaan. Ekat 2 vko jonka käytin antibiottikortisonitippaa oli näkö enimmäkseen tosi sumea eli ilmeiseti kuivatti silmiä nuo tipat. Helpotti kyllä kun ne sai lopettaa. Tämänkin jälkein sumeutta ollut etenkin aamuisin. Kosteustippoja meni eka kuukausi 5x suositeltu määrä ja ne auttoi kyllä aina hetkellisesti. Aamusta vetisemmät tipat (Artelac) 10 min välein ja loppupäivän sitten geelimäisiä oftagel tippoja. Autolla ajaminen etenkin piemeällä oli haastavaa koska valoarkuutta oli ja autojen valot ja liikennevalot olivat (ja ovat edelleen) korostuneita sekä päivällä että pimeällä. Tämäkin kuitenkin helpottanut. Eka jälkitarkastus 2vko sitten ja todettiin että ulkoisesti kaikki ok ja aamusumunkin läpi näkö hyvä kuin hävittäjälentäjällä. Nyt 6vko leikkauksen jälkeen tilanne on tämä: näkö on todella tarkka eli korjaus itsessään onnistunut ilmeisen hyvin. Silmät kuitenkin kuivuvat öisin joten näkö on aamusta sumea vaihtelevasti joskus pitkälle iltapäiväänkin, Tähän vakuttanee talven kuiva huoneilma ja etenkin kovemmilla pakkasilla eron huomaa selvästi. Kosteustippoja laitan edelleen n. 5x päivässä. Ilmeisesti myös smileen kuuluu silmien kuivumista jopa 2-4kk ja kohtahan se kevätkin sieltä jo tulee eli toivoa asian helpottumisesta on. Jos tämän olisin tiennyt olisin mennyt leikkaukseen esim. syksyllä enkä todellakaan juuri ennen pakkasaikaa. Kaikesta huolimatta olen tyytyväinen päätökseen leikkauttaa silmät ja uskon että ongelmat ajan kanssa katoaa. Lasittomuus itsessään on kyllä juuri niin hienoa kuin toivoinkin. Kannattaa kuitenkin varautua siihen, että toipumisaika VOI oikeasti olla PITKÄ. Ekat 2 viikkoa olisin ollut työkyvytön, onneksi olin lomalla. Ja jos työ edellyttäisi autolla ajoa (etenkin pimeään aikaan) olisin varmaa työkyvytön vieläkin. Lääkärit mainostaa vaan, että USEIMMITEN parin päivän saikku riittää. Toivottavasti tästä on leikkausta harkitseville jotain apua.
- rillitön247
Halusin vielä lisätä, että näille nettipalstoille kommentoimaan eksyy varmaan pääasiassa ne tapaukset, joilla hommat eivät ole menneet ihan putkeen kuten valtaosalla menee. En ollut itse juurikaan lukenut netistä kokemuksia ennen leikkauspäätöstä ja hyvä niin, olisi saattanut jäädä menemättä. Näitä on tehty suomessakin jo kymmeniätuhansia ja tarinoita huonoista kokemuksista mukaanlukien omani (joka ei siis ole edes kamalimmasta päästä) löytyy joitain kymmeniä. Lähtökohtaisesti luottaisin kyllä lääkäreihin, mutta riskit on hyvä tiedostaa.
- Paljonko.hiottiin
rillitön247 kirjoitti:
Halusin vielä lisätä, että näille nettipalstoille kommentoimaan eksyy varmaan pääasiassa ne tapaukset, joilla hommat eivät ole menneet ihan putkeen kuten valtaosalla menee. En ollut itse juurikaan lukenut netistä kokemuksia ennen leikkauspäätöstä ja hyvä niin, olisi saattanut jäädä menemättä. Näitä on tehty suomessakin jo kymmeniätuhansia ja tarinoita huonoista kokemuksista mukaanlukien omani (joka ei siis ole edes kamalimmasta päästä) löytyy joitain kymmeniä. Lähtökohtaisesti luottaisin kyllä lääkäreihin, mutta riskit on hyvä tiedostaa.
Paljonko sinulla oli miinusta tai plussaa silmissä,,,?? Leikkauksen onnistuminen riippuu kait paljolti siitä, kuinka paljon silmää joudutaan laseroimaan. ?
- neverAgainFemtoLasik
Minä olin 2kk sairauslomalla femtolasikin takia... Toipuminen on aina silmäkohtaista.
- tyytyväinen_smileen
Kävin 6 viikkoa sitten Smilessä. Hyvin samankaltainen alkutaival ja toipuminen kuin muillakin.
Leikkaus ei tuntunut missään ja lääkityksen ansiosta se meni oikein rennosti. Ei kannata pelätä ihan todella! Leikkuun jälkeen alkoi hetken päästä kova kirvely, tuntui kuin hiekkaa ja saippuaa silmissä. Lievää valonarkuutta myös. Se meni ohi pidemmillä päiväunilla. Illalla näkikin jo suht hyvin.
Toinen silmä näki välittömästi todella tarkasti, ei ollut minkäänlaista kipua eikä juurikaan muitakaan tuntemuksia. Toinen silmä näki paljon huonommin ja oli kipeä. Viikkojen aikana kipu kuitenkin laantui. Näöntarkkuus on kuukauden sisällä vaihdellut mutta pikkuhiljaa alkaa vakiintua. Toisella silmällä näen tällä hetkellä hieman paremmin kuin toisella, se jolla näin aluksi todella hyvin onkin nyt vähän huonompi. Silmien yhteisnäkö on kuitenkin erittäin hyvä ja terävä, taittovirhettä ei ole jäänyt. Ainut ongelma on vain silmien vaikea kuivuminen, joka hieman haittaa näkemistä. Myös jälkitarkastuksessa huomattiin että kyynelneste on poikkeuksellisen ohutta ja kupruilevaa. Tosin minulla oli jo ennestäänkin hyvin kuivat silmät. Siispä aika näyttää milloin tipoista pääsee eroon, melko pieni haitta kuivuus kuitenkin on!- kysymys
Tuosta silmien kuivumisesta leikkauksen jälkeen: tuntuuko se samalta kuin silmien kuivuminen piilolinssien kanssa?
En ole uskaltanut mennä leikkaukseen, kun silmäni kuivuvat piilolinssejä pitäessä nyt selvästi, enkä kuvaisi kuivumista pieneksi haitaksi. Pikemminkin silmien kuivuus tuntuu piilolinssejä pitäessä koko ajan ja tunne on niin ikävä, että se laskee mielialaa samalla tavalla kuin jatkuva pieni särky tms.
Siksi kiinnostaakin, onko tuo taittovirheleikkauksen jälkeinen silmien kuivuminen jotenkin miellyttävämmän tuntuista? Ihmiset tietysti kokevat samat fyysiset tuntemukset eri tavoin, mutta noin periaatteessa.
- Totuuksia
Eine aina nappiin mene edes Suomessa. Onnistumisprosentti on varmasti korkea, mutta kun tyhjä arpa osuu kohdalle seuraukset ovat ikäviä. Suomestakin löytyy ihminen, joka käynyt silmälaseroinnissa ja kulkee nykyään opaskoiran kanssa. Näkökyky saattaa olla "hyvä" seuraavana päivänä, mutta kyllä se paraneminen kestää useita kuukausia tai vuoden.
- sairastapelotellaihmisiä
höpö höpö, yhtään tapausta ei löydy viimesen 20 vuoden aikan missä olisi sokeutunut laserleikkauksen takia näkö.
- jepjep1
sairastapelotellaihmisiä kirjoitti:
höpö höpö, yhtään tapausta ei löydy viimesen 20 vuoden aikan missä olisi sokeutunut laserleikkauksen takia näkö.
No ei varmaan sokeunut, mutta jos näkökyky on leikkauksen jäljeltä vain muutaman prosentin niin eipä tuollainen silmä kaukana sokeudesta ole. Maailmaltakin löytyy niin paljon tuhottuja silmiä. Silkkaa rahastusta koko touhu. Leikkauksella terveestä silmästä tulee sairas.
- thomas67
mää kävin reilu vuos sitten smilessä. pakko todeta että täysin oireeton operaatio ainut pienen pieni kutina oli kun lentikkeliä irroitettiin silmästä ...muttei kuitenkaan epämukavaa...ja operaation jälkeen ei minkäänlaista punoitusta tai roskan tunnetta eikä kipuakaan yhtään..mutta mutta ....palautuminen on erityisen pitkä ainakin itselläni,,,,arpisamentumaa oli vajaan vuoden ...ja vieläkään ei näkö ole täysin balanssissa. toiseen jätettiin vanhuus ikää varten -1. toinen operoitiin nollaan...mutta en usko kyllä että ihan nollaan meni koska vahvemmalla silmälläkään en kyllä niin hyvin näe kun rillien kanssa..alkulukemat mulla oli päälle -3 molemmissa. mutta mutta jospa tää tästä vielä terävöityisi...paikoin on vielä aika sumeaa välillä ja ei tahdo telkkarin tekstejä nähä..
- semmosta
Voivoi tätä leikkaavien tahojen mainostusta... Omassa blogissa tyttö kertoo hieman erilailla mitä videolla.
http://www.enninkengissa.fi/2017/02/10-kuukautta-smile-laserleikkauksen.html
https://www.youtube.com/watch?v=MA56ByU2v1c - nytnäkee
Kävin Smile leikkauksessa viime talvena (Medilaser). Silmien lähtötilanne oli -6 luokkaa. Leikkaus meni hyvin, reilun vuorenkauden oli todella pahaa valonarkuutta, mutta sitten näkikin jo aika hyvin. Parin kolmen päivän päästä kävin jo töissä ja ajoin autoa. Kuivumista (ei mitenkään kovin epämiellyttävää) kesti pari kuukautta, luulen että ilman pakkasia olisi vähentynyt nopeammin. Kuukausikontrollissa toinen silmä nollassa ja toinen -0,25. Pimeällä näen haloja valojen ympärillä. Lääkärin mukaan se vähenisi pikkuhiljaa, mutta saa nähdä. Tosi tyytyväinen olen ollut, kohdallani ainakin onnistui hyvin.
- todtyytyväinen
6kk tarkastus tehty, toinen nollassa toinen -0,5:Eira ja Koskela. kuivumista ja tippoja ekan kuukauden, ei arkuutta sen jälkeen eikä mitään muutakaan.
- silmälaseillaterveempi
Alla on listaa riskeistä. Pahimassa tapauksessa useampi näistä toteutuu. Laserleikkaukset eivät ole niin turvallisia mitä niistä annetaan ymmärtää!
-sokeutumisenkin vaara on, mutta tosin epätodennäköinen (johtuu silmän paineistuksesta, jossa silmän verenkierto lakkaa, silmä voi mennä kuolioon)
-onnistumista mitataan vain näkökyvyllä taululle
-läppä 9mm (hermot kasvavat n.1mm/kk, jos ikinä palautuvat normaaliksi enään)
-pitkä toipuminen
-tiedosta, että leikkausfirmojen mainokset muutaman päivän sairausloman tarpeesta saattavat osoittautua täydeksi pupuksi
-mitä suurempi lähtötaittovirhe, uusinan tarve lisääntyy
-näkö heittelee useita kuukausia -> laseja ei voida määrittää
-simän tarkennus ongelmat (joutuu räpäyttelemään tarkentuakseen)
-lopputulosta ei kukaan voi ennustaa
-kun ongelmia toipumisessa ilmenee, ihminen jää huolineen yksin
-optikko ei saa määrätä leikatuille silmille laseja
- pysyvästi kuivat ja epämiellyttävän tuntuiset silmät, roskantunne
- pysyvät valonvääristymät (halo, starburst, glare, näitä ei voi laseilla korjata)
- näköä ei saa hyväksi edes laseilla (korkeamman asteen taittovirheet)
- epäsäännöllinen hajataitto tai hajataiton lisääntyminen
- kaksois, haamu, varjokuvat (mustaa tekstiä valkoisella taustalla, television teksitys)
- huono kontrastinäkö / huono näkö hämärässä tai valoa vasten
- yli- tai alikorjaus (erään yrityksen takuu on -0,75D. Esim on täysin eri jääkö jäännöstaittovirheeksi -0,75 vai 0,75
- leikkaus väärillä vahvuuksilla (jätetään käyttämättä akkomodaatio lamauttavat tipat ”sykloplegia” )
- uusintaleikkaus (smile leikkausta ei voida enään korjata smilellä, vaan pitää tehdä läppä -> LASIK, silmän rakenne heikkenee uusintaleikkausen seurauksena
- taittoisuuden regressio
- entistä pahempi riippuvaisuus laseista / ei voi käyttää piilolinssejä
- lähinäön huononeminen / hankaluudet lähinäössä
- päänsärky (migreenin paheneminen, pahimmassa tapauksessa laukaiseen kroonisen päänsäryn
- silmäkipu, pahoinvointi, huimaus, punaiset silmät, turvonnut silmä, kolmoishermokipu
- karsastuksen paheneminen (tiesitkö, että piilokarsastus voi pahentua ilmikarastukseksi)
- lasiaisen samentumat
- lasiaisen irtauma (verkkokalvon repeytyminen)
- pysyvä valonarkuus (Saat alennusta aurinkolaseista, kuuluu osana bisnekseen)
- huono tottuminen monovisioniin
- jälkikaihi
- yliherkkyys silmätipoille (loppuelämän riesana silmätipat ja nekin muuten maksavat n. 7-15e pullo)
- sarveiskalvon oheneminen ( tervettä sarveiskalvoa hiotaan pois, hermot katkeaa)
- sarveiskalvon pullistuma (keratoconus, vaatii erikoispiilolinssit)
- verkkokalvon vaurioituminen
- läppäongelmat
- epiteelin kasvu
- tulehdukset
- masennus, ahdistus, unettomuus - e-taulu
Itsellä leikattu noin vuosi sitten. Monovision leikattu, miinusta 5-6 ja hajataitot. Nyt vuosi kulunut leikkauksesta ja tulos on, että miinusta on paremmassakin silmässä vajaa 1 ja lukusilmässä noin 2. Alunperinkään en nähnyt kunnolla, vaikka leikkaustulos numeroina oli suht tyydyttävä. Mielestäni ei ollut. Nämä nykyiset arvot sain toiselta lääkäriltä, jolla kävin nyt syksyllä ja joka ei leikkaa itse. Tähän voi lisätä hämäränäön ongelmat, ilmeisen piilokarsastuksen , silmät väsyy, mustuaiset eri paria, halo-ilmiöt. Minulla on nyt lukulasit, piilolinssit, kaukolasit autolla ajaessa ja edelleen saan virallisesti ajaa vaikka autoa ilman laseja vaikka en todellakaan koe voivani lähteä auton rattiin. En tiedä lähdenkö takuuleikkaukseen ( saisin sen näiden liiallisten miinusten takia varmana melko varmasti). Pelottaa jos noi valoilmiöt. En ikipäivänä leikkauttaisi silmiä jos nyt saisin valita. Jos olisin ottanut selvää, niinä nykyään hajataittopiilareitakin olisi saatavilla, samoin kakstehopiilareita. Suurimmalla osalla leikkaus silti onnistuu ja jokainen varmaan kuvittelee siihen joukkoon kuuluvansa. Niin minunkin leikkaus onnistui teknisesti, ei virallisesti mitään komplikaatioita, helppo toimenpide sinänsä, Kannattaa kuitenkin muistaa että aina näin ei olem että näkö pysyisi tai olisi alunperinkään priima. Ja ihan omaa tuttavapiiriä katsomalla huomaa, että ne jotka ovat 10-20 vuotta sitten leikkauttaneet silmänsä, moni joutuu käyttämään nykyään mietoja kaukolaseja lukulasien lisäksi. Monovisioon leikatut ovat sitten oma lukunsa, siinähän näkö alunperinkin on sellainen välimallin näkö ja jos parempaan silmään jaa hajataittoa tai miinusta vähänkin ( saati enemmän), niin tulos ei ole hyvä.. Minulle kävi näin
- HaloStar
Itsellä myös reilu vuosi. Valo-ongelmat eivät ole poistuneet, eli ovat pysyviä haittoja. Jos saisin nyt valita en olisi leikkiin ryhtynyt. Leikkaavat kirurgit vähättelet seuraamuksia eivätkä kerro totuutta, vain raha merkkaa heille. Terveen silmän leikkaaminen on turhaa.
- Pyhävesi
Mulla kohta 2 v operaatiosta (smile) toinen silmä ajettiin nollaan ja toiseen jätettiin ikänäkö lisä...vaan ei tuo täysin nappiin mennyt.hämärässä ei näe oikein ollenkaan ja muutenkin suht heikosti...ja tippoja pitää käyttää aika paljon.alkuun lääkäri puhui että kuuluu kuvioon (hento turpeus) vaan ei kyllä ole parantunut niistä ajoista ollenkaan...eli varoituksen sanaa
- Anonyymi
samoin kohta 2v smilestä. just rajoilla oli sarvarien paksuus mutta päätin leikkauttaa. toinen meni tavoitteesta paremmaksi toinen vielä vähemmän vaille. ei kuivasilmäsyyttä ennen eikä jälkeen, muuta kuin tippoja pari viikkoa,valohaloja noin pari viikkoa, ei hämäränäköön vaikutusta, Luojan kiitos että valitsin Eiran ja Harrin.
- Anonyymi
Käykää tsekkaamassa http://silmaleikkaus.com . Siellä on mm. http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php sekä http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-hinta-vertailu.php . Varsinkin kannattaa pistää tuonne oma kokemus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käykää tsekkaamassa http://silmaleikkaus.com . Siellä on mm. http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php sekä http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-hinta-vertailu.php . Varsinkin kannattaa pistää tuonne oma kokemus.
Kiitos, hyvä sivu tuo http://silmaleikkaus.com
Ps. Mikä tuo http on, eikö ole yleensä www?
- Anonyymi
Hei, haluan kertoa oman kokemukseni:
kävin leikkauksessa 1.5v sitten ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Muistaakseni kävin juuri Smile-leikkauksessa (TMP Silmäasemalla) ja se oli silloin (toukokuu 2018) kallein vaihtoehto (tämä jäi mieleeni). Muistaakseni "kausialennuksen" kanssa hintaa tuli noin 3000-3500 kahdelle silmälle yhteensä kaikkinensa.
Olen ollut siis supertyytyväinen, leikkauspäivä itsessään jänskätti mutta sekin meni O.K. ja oli kivuton. Leikkauksen jälkeen olin pimeässä huoneessa tunnin pari ja lähdin kotiin. En olisi halunnut pariin päivään istua tietokoneella, koska jotenkin sitä hiukan jännitti onko silmät kunnossa, mutta muuten parantuminen oli hämmästyttävän nopeaa. En ole kärsinut pimeänäköongelmista tai muistakaan ongelmista mitkä liitetään leikkaukseen. Mielestäni palautteita näistä leikkauksista on liian vähän netissä. - Anonyymi
Kävin laserleikkauksessa v. 2014, Silmäsairaala, Makkaratalo, Helsinki.. (-4 ja -6).Ilmaisessa alkututkimuksessa luvattiin etten enää koskaan tarvitse kaukolaseja. 2017 näköni oli -1 kummassakin silmässä, nykyään pidän laseja taas. Maksoin ylimääräiset 600€ Silmäsairaalalle siitä että totesivat että leikkaus on onnistunut eikä näön huononeminen johtunut epäonnistuneesta leikkauksesta. Syytä näön huononemiselle en saanut vaikka kysyin useaan otteeseen.Yhteensä lasku oli 3000€ kahden vuoden silmälasittomuudesta. Harkitsin oikeusjutun nostamista, erittäin vaivalloista. HUSin silmälääkäri sanoi että 50% laserleikkauksista ei takaa silmälasittomuutta vaikka näin luvataan.
Jokainen voi itse päättää täyttääkö Silmäsairaalan toiminta huijauksen tunnusmerkit, minusta täyttää. Ei tosin ollenkaan yllättävää nykyaikana.- Anonyymi
En voi puhua kuin omasta kokemuksestani. TÄYTTÄ HUIJAUSTA. NÄKÖKYNI TÄYSIN PILALLA. TERVEISIÄ VAAN PETRI OKSMANILLE.
AJOKORTTI LÄHTI JA SIIHEN MALLIIN. ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET PILATKO SILMIÄNNE.
- Anonyymi
Kiitti vaan http://silmaleikkaus.com .. Kävin lukemassa positiivisia kokemuksia, ja sitten leikkauksessa. Ainakin vielä harmittaa, kun tartten vieläkin rillit.
- Anonyymi
Kiitti tuosta linkistä, kävin tallentamassa kokemuksen http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php ...
- Anonyymi
Smile/Eira Koskela..meni paremmin kuin odotin..ei sitten yhtään mitään ongelmia.päästiin "lähes" mihin yritettiin.ei uusintaleikkaustarvetta.
- Anonyymi
Kävim myös Smilessä. Tämän perusteella http://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php valitsin.
- Anonyymi
Kävin 4 päivää sitten Oulun Terveystalossa laserleikkauksessa, joka tehtiin Smile -tekniikalla.
Palvelu oli erinomaista ja leikkaus sujui nopeasti ja kivuttomasti.
Leikkauspäivänä näössä utuisuutta, kun höyrysaunassa olisi. Seuraavan päivän aikana kaikki kuitenkin kirkastui.
Mulla on tosi herkät silmät ja piilarien kanssa aina kuivuus oli ongelmana.
En ole havainnut kuivuutta tai roskantunnetta, mistä moni on kertonut.
Joka pennin arvoinen, suosittelen lämpimästi!- Anonyymi
Hei, itsekin asun Oulussa ja olen jo pitkään harkinnut laserleikkaukseen menemistä.
Se on juuri paljon mietityttänyt, että mistä tietää mikä olisi paras paikka/leikkausmuoto jne, mitä näitä nyt on. Rahaa olen säästänyt jo parin vuoden ajan ihan tätä varten ja sanotaanko näin, että operaation hinta ei tässä asiassa merkitse yhtään mitään, kun kyse on elintärkeästä asiasta ja lasit ovat olleet jo penikasta asti. Ovatko sulla nyt noin kuukauden jälkeen silmät "toimineet" hyvin ja onko ollut mitään merkittäviä sivuoireita tai muutoksia?
- Anonyymi
Kiitti tosta http://www.silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php - oli itellekin hyötyä..
- Anonyymi
Halusin tulla kirjoittamaan oman kokemukseni smile-leikkuksesta. Itse ainakin luin tämän ketjun viime viikolla ja näiden huonojen kokemusten pohjalta lähes pyörsin päätökseni mennä leikkaukseen.
Onneksi en kuitenkaan tehnyt sitä, vaan kävin operaatiossa eilen. Leikkauksen jälkeen illalla näkö oli hieman sumea ja silmässä tuntui pieni kaiherrus. Yö meni hyvin ja aamulla avatessani silmät tuntui jo täysin normaalilta, ei edes kuivalta. Jo tänään näköni on täysin kirkas ja silmä tuntuu täysin normaalilta. Nyt pitää tsempata että muistan laittaa tipat ja huolehtia jälkihoidosta, koska herkästi unohtaa että operaatiotaolisi edes tehty.
Näin lyhyen aikavälin kokemuksella ainakin voin suositella smilea jokaiselle sitä harkitsevalle! Kävin ensimmäisessä jälkitarkastuksessa jo tänä aamuna ja näkö oli erinomainen. - Anonyymi
muuten smile voi jopa onnistua mutta kuulema monovision näkö onnistuu harvoin....itse kuulun tähän ryhmään ..alkuun hyvät silmät ei kuivat jne ..paksu sarveiskalvo...ei hajataittoa.. -3 molemmat silmät ...toiseen jätettiin ikänäkö lisä -1.25.... nyt kolme vuotta mennyt ja lasit löytyy. ja näkö on -0,75... ja -1,75....ja hämäränäkö olematon ja silmät kuivuu kovin.alunperinkään ei tullut terävää näköä mutta tarkastuksissa sanottiin että kaikki on mennyt nappiin....eli jyrkkä ei silmien silpomisille...sillä meitä on paaaaljon joille ei homma toiminut
- Anonyymi
En ole tyytyväinen omaan intralasik leikkaukseen. Muutaman vuoden näki hyvin ja sitten alkoi näkö heiketä. Tarkastuksissa visus 1,5 leikkausten jälkeen ja siitä sitten heikennyt ja nyt näkö riittä kyllä ajamiseen autolla ilman laseja, mutta ei toivookaan nähdä palavereissä lukea powerpointin tekstejä edes eturivistä. 10vuotta leikkauksesta.
- Anonyymi
Kuinka moni leikkaava lääkäri kertoo riskeistä ja lopputuloksista ? Löytyykö jostain infoa asiasta ? Suoraan sanottuna haiskahtaa ihan rahat pois touhulta laserleikkaukset. Kannattaa harkita hyvin tarkkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka moni leikkaava lääkäri kertoo riskeistä ja lopputuloksista ? Löytyykö jostain infoa asiasta ? Suoraan sanottuna haiskahtaa ihan rahat pois touhulta laserleikkaukset. Kannattaa harkita hyvin tarkkaan.
Kyllä minulle tuli selkeät ohjeet ennen leikkausta, missä myös kaikki mahdolliset riskit oli listattu. Kohta kuukausi rillittömyyttä Smile-leikkauksen ansiosta. Leikkauspäivänä toinen silmä oli arka ja roskantunne oli koko päivän silmässä. Eka viikko kortisonitippojen takia oli silmät sumeat ja kuivat ( kostuttavia tippoja laitoin ohjeen mukaan tunnin välein). Sitten helpotti. Nyt tippoja vähintään 4 kertaa päivässä. Toiseen jätettiin miinusta tulevaa ikänäköä varten, joten vielä opetteluttaa katsominen ns. eriparisilmillä. Tästäkin lääkäri mainitsi ja selitti hyvin tarkkaan. En kadu leikkausta tippaakaan. Olen aina kärsinyt kuivasilmäisyydestä ja leikkauksen avulla ei tarvitse enää kärvistellä piilarien kanssa, esim. uimassa. Onneksi en lukenut näitä tekstejä ennen leikkausta! :D
- Anonyymi
Leikkasin -8 silmät, parantuminen kesti viikon-kaksi, oli kuitenkin yllätys, etteivät tulleet täysin tarkkaan näkeviksi ollenkaan. Silmiin tuli runsas hajataitto leikkaamisen seurauksena, eikä näkö tullut täysin tarkaksi. Lisäksi tarkka lähinäkö meni täysin ja tarvitsin siihen lasit. Mietittiin uusintaleikkausta, mutta koettiin se liian isoksi riskiksi, sillä lähinäkö saattaisi huonontua siinä lisää ja avattavissa sarveiskalvoissa on riski, että eivät umpeudu enää tasaisesti ja tarvittaisiin lisää hoitoja. Kannattaa selvittää hyödyt ja haitat ennen leikkaukseen menoa.
- Anonyymi
Smile-leikkauksesta nyt reilu vuosi ja erittäin tyytyväinen olen. -3 kolmen paikkeilla oli lasien vahvuus ja nyt näön tarkkuus 1.5 eli lähes haukankatse. Ei ole ollut mitään ongelmia hämäränäönkään kanssa. Itse leikkaus oli kivuton ja todella nopeasti ohi, sitä ei kannata ainakaan jännittää. Paranemisessa meni muutamia viikkoja, mitään suurempaa kipuilua ei ollut ollenkaan. Eli erittäin tyytyväinen ex-rillipää olen :)
- Anonyymi
Ihan aluksi. Älkää helvetissä menkö terveitä silmiä pilaamaan laserilla.
Omasta leikkauksesta kohta viisi vuotta ja siitä jäi aika kusetettu olo.
Itselläni oli arvot ennen leikkausta -2,5 ja -3.0. Ei ollut hajataittoa vaan ihan rehellinen likinäkö.
Ensimmäisessä tarkistuksessa leikkauksen jälkeen valitin lieviä oireita jotka jälkiviisaana olivat ilmiselviä hajataiton oireita, johon lääkäri totesi sen johtuvan kuivista silmistä. Vuosi leikkauksen jälkeen valitin uudestaan samoista oireista ja vastauksena taas samat lorut. Sulla on kuivat silmät ja leikkaus on onnistunut muuten hyvin. Ei komplikaatioita... Ja vitut.
Vuosi sitten oireet alkoivat pikkuhiljaa pahenemaan ja kuivioon astui päänsärky ja jatkuva jäänityksen tunne silmissä. Ei uskonut lääkäri vaikka valitin jatkuvaa väsymystä silmissä, kaksoiskuvia hämärässä ja pimeällä valonlähteiden muuttumista pilarimaisiksi pylväiksi.
Sanottiin että sulla on kuivat silmät ja kosteuta enemmän. Väitttivät että ei voi olla mitään vikaa, koska näin melkei kaikki ne saamarin kirjaimet taulussa.
Vittuunnuin ja sanoin että tippaa on mätetty silmiin 10 minutin välein naama märkänä ja oireet ei häviä mihinkään.
Firman ja lääkärin vaihto joka totesi hyvän näön, mutta varsin reippaalla hajataitolla... ja kuivat silmät.
Nyt on taas lasit ja näkö on priimaa mutta kuivat silmät jäivät vaivaamaan tosin lievempänä koska hajataitto pahensi itseni kohdalla kuivuuden tunnetta.
Että haistakoon Silmäaseman puoskarit paskan kun eivät hajataittoa tunnista.
Jäi vähän semmoinen olo, että vuikuiltiin, kierreltiin ja syytettiin kuivia silmiä hoitovirheen salaamiseksi.
Hyväuskoisena en tajunnut aikaisemmin vaihtaa liikettä ja lääkäriä. Jos jotain ongelmia ilmenee, kannattaa suoraan käydä kysymässä ihan eri puljun leivissä olevan asiantuntijan mielipidettä.
0/10 ei enää koskaan kosmeettisia leikkkauksia.- Anonyymi
Tehtiinkö sulle lasik- vai smile-tekkiikalla leikkaus?
- Anonyymi
Kävin smilessä maanantaina (9.5) sitä ennen leikkaava kirurgi oli arvoinnut että minulle ei voitaisi tehdä leikkausta koska vasemmassa silmässä on silmä värve. No päätin lähteä leikkiin ja sovittiin että jos tulee jotakin niin keskeytetään toimenpide. No menin maanantaina leikkaukseen ja en ehtinyt edes pyytää rauhoittavaa kun hoitaja työnsi sen käteen😉👍🏻 Taisin näyttää siltä että olin sen tarpeessa😉 no eipä ehtinyt edes vaikuttaa😏 no leikkaavalääkäri tarkisti vielä ennen saliin menoa sama herra siis joka oli sitä mieltä että ei tule onnistumaan. Sovittiin että aloitetaan vasemmasta silmästä siltä varalta että ei onnistuisikaan. Mutta kas onnistui jonka jälkeen rentouduin ilmeisesti niin paljon että kun lääkärin piti viimeistellä oikea silmä niin räpsäytin juuri silloin kun hänellä oli instrumentti kädessä ja hän raapaisi sillä pupilliani. Onneks ei mitenkään pahasti ja hän laittoi siihen piilolinsin suojaksi varmuuden vuoksi. Sovittiin että tulen kontrollikäynnille jo perjantaina (13.5) jolloin hän poisti piilolinssin ja totesi että leikkaus on onnistunut vielä paremmin kuin hän oli ennustanut. Lähtötilanne oli siis molemmissa -6 tai toisessa oli jotain -5 mutta kirurgi pyöristi sen -6 ja lopputulos oli -0 molemmissa eli vielä parempi mitä ennustettiin koska ennustus oli että vasempaan jäis -1. Mutta siis lopputulos oli kaiken arvoinen ja iso kiitos Silmäsairaala Valolle Helsingissä👍🏻 Eilen kun tulin ulos tarkastuksen jälkeen olisi tehnyt mieli huutaa ja hyppiä onnesta.
En ole vieläkään toipunut kunnolla ja lääkäri totesikin eilen että ensi kuussa kun tulen sille toiselle käynnille niin olen toipunut kunnolla.
Halusin kertoa oman kokemukseni siksi että olin lukenut täältä näitä negatiivisiä kokemuksia kyseisestä leikkauksesta, mutta myös siksi että silmä värveeni takia leikkausta pidettiin mahdottomana. Voin itse siis suositella SMILEä ja plussana omalla kohdalla että eilen se lääkäri totesi että leikkaus on rauhoittanut värvettäni vaikka ei pitänyt siihen mitenkään vaikuttaa suoranaisesti. Ehkä migreenit vähentyvät myös?😉👍🏻 - Anonyymi
Jaa oman kokemukseni myös tänne. Kävin lukemassa kokemuksia ennen leikkausta ja päätin lähteä Smile leikkaukseen. Leikkaus tapahtui Silmäasemalla Oulussa. Kirurgi Marko.O. Leikkauspäivä perjantai 13. Ja voin sanoa, etten enää usko siihen että se olisi epäonnenpäivä. Palvelu oli tosi ammattimaista ja minulla oli turvallinen olo, en edes jännittänyt koska tiesin että nämä ihmiset osaavat työnsä. Kannattaa silti varmuuden vuoksi ottaa rauhoittava, jotta voit keskittyä täysin olemaan paikallaan laser ajan eli n. 30sec. Per silmä. Lääkkeestä ei tule mitään sekavuutta tai muuta, sen vaikutusta ei juuri huomaa. Leikkauksen jälkeen lähdin kotiin ja valoherkkyyttä, näkö jo osittain normaali kauas. Seuraavana päivänä jo normaali näkö, näin kuin laseilla mutta minulla ei ollut niitä. Silmissä ei mitään oireita ollenkaan. Ennen minulla oli erittäin kuivat silmät ja tipatkaan eivät aina auttaneet. Nyt, minun kuivasilmäisyyskin on poissa? Toivon, että että jatkuu näin. Jälkihoito tärkeää vaikka silmissä ei tunnu ikävältä. Käytin silti viikon kahta tippaa kurinalaisesti. Erittäin kannattava käynti oli. Olisinpa mennyt jo nuorempana, mutta onneksi nyt viimein 30 vuotiaana. Silmiini tehtiin korjaus - 1,25. Aivan mahtavaa elämää ilman laseja!!!
- Anonyymi
Tosi kiva lukea hyviä kokemuksia silmäleikkauksista. Olen yrittänyt googletella mahdollisimman paljon, ennen kuin itse päätän. Katsoin myös https://silmaleikkaus.com/silma-laser-leikkaus-kokemuksia.php
Siellä oli pari negatiivista kokemusta. Silmät kuitenkin tärkeät. - Anonyymi
Ei mitään järkeä leikata terveitä silmiä. Mulla kuukausi leikkauksesta. Ekalla viikolla huomasin, etten näe läheskään siten kuin kuuluisi. Päänsäryt, oksetus, silmien kolotus/paineen tunne ja kuivuus. Silmätippoja saanut laittaa vähintään tunnin välein, myös jöllä. Viikon sairasloman sijaan piti ottaa kolme. Autolla saan ajaa juuri ja juuri. Näkö vaihdellut kuukauden aikana päivittäin. Vasemmassa silmässä selvästi hajataittoa. En näe sillä tv:n tekstityksiä. Oikean näkö vaihtelee ok:sta huonoon. Lähinäkö on huonontunut. Opiskelut keskeytin tämän takia.
Eli täysin turha operaatio, jossa viilattiin linssiin ihan kunnolla. Tulen tarvitsemaan jatkossa silmälasit. Odottelen vain, josko näkö lopettaisi heilahtelut, jotta voisi mahdollisimman oikeat voimakkuudet määrittää. Uusintaleikkaukseen en todellakaan mene "piiri pieni pyörii" puoskareille. Uusintaleikkaus ei todellakaan ole mikään pikkuoperaatio, kuten mainoksissa mainostetaan. Sen ymmärtää kyllä tavallinenkin kadun tallaaja, jos pystyy neutraalisti ja järjellä asiaa miettimään. - Anonyymi
Silmien SMILE-laserleikkaus kokemus
Kävin kesällä 2024 Silmäaseman silmäsairaalassa SMILE-laserleikkauksessa. Lähtötilanne oli -1.00 molemmissa silmissä, ja näkö on seilannut -0.50 ja -1.00 välillä viime vuosina. Ensimmäiset lasit sain 22-vuotiaana, ja olin 28-vuotias, kun silmät leikattiin.
Itse toimenpide oli nopea ja vaivaton. Ensimmäinen päivä leikkauksen jälkeen meni pääosin nukkuessa, osittain rauhoittavien ansiosta. Ensimmäisen viikon aikana silmät tuntuivat aroilta ja hieman erikoisilta, ja vasemmassa silmässä esiintyi pientä pistävää hermosärkyä, mikä tuli minulle yllätyksenä. Muuten silmät paranivat todella nopeasti.
Ensimmäisessä silmälääkärin tarkastuksessa noin kuukausi leikkauksen jälkeen näkö oli oikeassa silmässä 0.00 ja vasemmassa silmässä -0.25. Kuuden kuukauden kuluttua optikon tarkastuksessa molempien silmien näkö oli korjautunut 0.00, eli leikkaus onnistui todella hyvin.
Käytin leikkauksen jälkeen mieluummin sairaalasta saamiani silmätippoja kuin lääkärin reseptillä annettuja tippoja, ja ostin niitä myös lisää. Ilmeisesti tätä ei suositella, koska näitä tippoja ei saa reseptillä, mutta itselleni ne tuntuivat paremmilta. Nyt minulla onkin isohko paketti käyttämättömiä reseptitippoja.
Sivuvaikutuksena leikkauksesta on tullut valonarkuutta, erityisesti häikäisevien valojen suhteen pimeällä, mutta olin tämän riskin tiedostanut etukäteen. Muuten en koe, että leikkaus olisi vaikuttanut pimeänäkööni.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli 6/5, ja halusin jakaa kokemukseni, koska itse en löytänyt paljoa tarinoita tapauksista, joissa näkö ei ollut kovin huono ennen leikkausta.- Anonyymi
selvennykseksi vielä, käytin reseptillä ostetut antibioottitipat ohjeiden mukaan mutta reseptillä saadut kosteutustipat olivat epämiellyttävät.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113445MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768