tuo ei ole tosi syy, mutta siellä olemattomat sanovat niinkin. Ja on jotenkin huonoa asia jos on siellä.niiden mielestä.
Syy kun ei ole fasebookissa että ei ole aikaa
13
187
Vastaukset
- syyhy
Miksi tarvitaan syy, oli tai ei?
- nakunaku
Minulla ei ole aikaa laittaa yövaatteita. Nukun alasti.
Onko jotenkin huonoa asia? - Fase-vanha-jäänne
Niin. Juu. Kyllä. Onko sitten helpompi poiketa esimerkiksi tässä 60 linjalla kuin kirjautua fasebookiin?
Ehkä on. En itsekään käy feississä kovin usein moikkaamassa etäkavereita. Niiden seinät voi lukea sitten kerralla kun käyn ehkä 3-4 viikon välein. Selittelemättä. Omia "kuulumisia" kuittaan 3 - 4 kertaa vuodessa. Niistäkin 2 kun toivotan juhannusta tai joulua. Ei siihen mitään syytä tarvita, jos jossain ei tule käyneeksi. Joskus olin tosi innokas , kuvia napsin ja sinne lähettelin joka päivä. Mutta nyt se on hiipunut, käyn vain kaikki puskaradiot ja vastaavat vilkaisemassa. Ehkä osa syy oli sekin, että liityin liian moneen ryhmään ja sitä tavaraa tulee niin valtavasti, ettei tahdo pysyä perässä.
- kysely
Miksi siellä ollaan ja mitä tehdään??
- ent.siivoojaparka
Stalkkaamassa toisten salaisuuksia, mitkä on levitelty koko maailman tietoon kuin tarjottimella.
- kysely
Onpa mielenkiintoista ;D Ei tarvitse sinne sitten liittyä!
- nii.mä.oon.luullu
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Stalkkaamassa toisten salaisuuksia, mitkä on levitelty koko maailman tietoon kuin tarjottimella.
Eiks facebookisivunsa saa suojeltuu liian uteliailta
- ent.siivoojaparka
nii.mä.oon.luullu kirjoitti:
Eiks facebookisivunsa saa suojeltuu liian uteliailta
Niin kai täysijärkiset tekevätkin.
Kyllä niistä silti jutut lähtevät kiertämään kavereitten kerrottua "luottamuksella" jollekin perheenjäsenelleen tai tutulleen ja sieltä kautta eteenpäin. Viisainta olisi älytä pitää sormensa kurissa, ettei ihan mitä vaan sinne näpyttele, mitä ei halua koko maailman tietävän. Tai sitten ainakin älyäisi saa olla ruikuttamatta, jos "salaisuuksia" leviää.
- Korppis1
Joka uniinsa uskoo se varjoaan pelkää sopii tähänkin aloitukseen hyvin.
Miulla ei ole aikaa kommentoida täällä mitään.
- siilimuori3
Mitä väliä on muiden mielipiteellä oletko facessa vai et. Jos sinusta se on kivaa, anna palaa vaan, tartteeko elää muiden mielen mukaan?
- hytinäx1
Heillä joilla ei ole lapsia, tai olevat kotona kaiket päivät (eläkeläiset, työttömät, muut joilla paljon vapaa-aikaa) joilla vapaa-ajan harrastuksia, kuuluvat johonkin seuraan tms. , sukua /ystäviä kaukana jotka tavoittaa facessa on varmaankin halua olla facessa. Ja hyvä niin. Kirjoitettujen, paperisten, kirjeiden aika on ohi niin kauan kuin sähköt pelaavat tai jos puhelimesta loppuu akku tai tulee niin vakavat taloudelliset ongelmat ettei voi enää maksaa netti/puhelin laskujaan.
Itse en halua olla facessa kun luin siihen liittymiseen kuuluvat säännöt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24045241Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12325996SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32515677Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011203Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy17110805Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229707Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369681Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858478Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2426824Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236491