MTV: Tutkintavanki unohtui vankilaan 175 päiväksi.MTV Uutiset kertoo, että tutkintavanki unohtui Vantaan vankilaan lähes puoleksi vuodeksi.Helsinkiläismiestä pidettiin laittomasti vangittuna melkein puoli vuotta Vantaan vankilassa. MTV kertoo tapauksessa Vinkkimiehet -ohjelmassa.
Tapaus selviää ohjelman mukaan Helsingin käräjäoikeuden maaliskuussa 2016 antamasta päätöksestä.
Alun perin 33-vuotiaan miehen epäiltiin pahoinpidelleen toisen miehen kanssa uhria Helsingin Mäkelänkadulla sijaitsevassa asuntolassa. Teko tapahtui tammikuussa 2014, ja hän oli tuolloin kaksi kuukautta vangittuna.
Syytteitä oli määrä puida oikeudessa helmikuussa 2015, mutta syytetty ei saapunut paikalle. Käräjäoikeus päätti vangita miehen poissaolevana, joten hänet etsintäkuulutettiin. Helsingin poliisi löysi hänet toukokuussa 2015 rutiinitarkastuksessa. Mies vietiin yöllä poliisiautolla Vantaan vankilaan.
MTV kertoo, että lain mukaan poissaolevana vangitun asia pitää käsitellä käräjäoikeuden pakkokeino-osastolla neljän päivän sisään kiinniotosta. Näin ei tällä kertaa tapahtunut. Kiinniottamisesta ei ilmoitettu käräjäoikeudelle.
Lokakuun lopussa 33-vuotias mies vaihtoi asianajajaa ja otti yhteyttä uuteen. Tämä oli sitten ihmetellyt tilannetta käräjätuomarille, jolloin kiinniotosta oli kulunut viisi kuukautta ja kolme viikkoa. Käräjäoikeus sai siis vasta tuolloin tiedon kiinniotosta ja 33-vuotias vapautettiin välittömästi.
Mies itse on ilmoittanut, ettei ole ymmärtänyt vaatia asiaansa käsiteltäväksi tai pyytää vapauttamistaan.
Lähde: MTV
MTV: Tutkintavanki unohtui vankilaan 175 päiväksi
10
117
Vastaukset
- paskasakkia
Kaikki rikolliset voidaan unohtaa autiolle saarelle!
- Vastuutonta
Viranomaisten vastuut tyyliin hälläväliä.
- kukaaneivastaa
Vielä kun mtv uutisoisi kadottaneensa hallinto-oikeuteen lähettämäni sähköpostivalituksen 175:ksi päiväksi niin hyvä olisi.
- fsdr26
Siis MTV uutisoisi kadottaneensa sinun valituksesi hallinto-oikeuteen? Kadottiko MTV kenties tämän tutkintavanginkin?
Veikkaanpa, että MTV:llä ei kummassakaan unohduksessa ole mitään tekemistä asian kanssa.
Mitä sinun valitukseesi tulee, niin monessako ketjussa meinaat sitä kitistä? Olet tyrinyt lähetyksen, ja määräaikasi on umpeutunut. Ota opiksesi, ja toimi paremmin ensi kerralla, mutta lopeta hyvä ihminen jo tuo kitinä. - kukaaneivastaa
fsdr26 kirjoitti:
Siis MTV uutisoisi kadottaneensa sinun valituksesi hallinto-oikeuteen? Kadottiko MTV kenties tämän tutkintavanginkin?
Veikkaanpa, että MTV:llä ei kummassakaan unohduksessa ole mitään tekemistä asian kanssa.
Mitä sinun valitukseesi tulee, niin monessako ketjussa meinaat sitä kitistä? Olet tyrinyt lähetyksen, ja määräaikasi on umpeutunut. Ota opiksesi, ja toimi paremmin ensi kerralla, mutta lopeta hyvä ihminen jo tuo kitinä.Luukku on sama asia kuin MTV, mutta ei si siis mitään tekemistä keskenään..
- 98765432456789
Näitä unohduksia tapahtuu poliisille tämän tästä ja pitempiäkin, mutta seuraamuksia niistä ei synny, koska asiakas suorastaan uhkaillaan vaikenemaan asioista. Tee valitus, niin "turha tulla ruikuttamaan poliisille mistään asiasta sen jälkeen!" on tyypillinen kommentti.
- Valkeakoski
Valkeakosken yli konstaapeli kehoitti tekemään kantelun poliisista eduskunnan oikeusasiamiehelle kun ei ollut halukas tekemään yhteistyötä ja jäi kiinni valehtelustaan. no enmpä tehnyt koska en halunnut päätyä silmä tikukseen ja sama ukko ei ottanut vastaan rikosilmoitusta poliisista. no näinhän se pelottelu toimii.
eikä tämä ole mitenkään poikkeus saa nyt nähdä miten poliisihallituksen uusi ylijohtja asiaan reagoi vai pitäsikö olla jokin "muu syy"
- Hölmölässä
Virka rikoksiin jotka aina tietensä tehtyjä ja siten törkeitä ei ikävä kyllä seuraa mitään ragaistusta joka rikosten laadun mukaan tulisi olla riittävän tuntuva eli aina ehdotonta vankeutta. ja tässäkin tapauksessa virkarikosten tekijöinä useita jota syyllistyivät vapauden riiistoon ym. jo yleinen etukin vaatii rikostutkintaan mitä valatakunan syyttäjänvirasto tai eduskunnan oiekusasmies tai kanslerikaan tuskin omatoimisesti saavat aikaan. eipä.
Lain valvontaa kun ei kerta kaikkiaan ole. - Tätä.mieltä
Ei ollut mikään kunnon kansalainen vaan vaarallinen väkivaltarikollinen. Hänet tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä lähes kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Jos tuo paskakasa saa jotain korvauksia niin toivottavasti ulosottomies ne ulosmittaa. Tuolla porukalla kun aina on ulosotossa velkoja. Jos jotain jää niin sosiaalitoimistolle pitää ilmoittaa, ei saa toimeentulotukea.
- Tasavertainen
Sun mielipiteelläs ei onneksi ole mitään väliä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota3332909Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?1062194En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v1201630Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin731154- 711042
- 61993
Voi nainen...
Kun luovutit meistä liian aikaisin, just kun aloin oppimaan sinua. Jos oisin alussa jo lukenut aiheesta oisin voinut toi41950Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.148934Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj290852- 41763