Alaikäisen välittäjän rangaistus

Tässä vähän tilanne päällä niin haluaisin tietoa, että minkälaisen rangaistuksen 15-vuotias saa jos jää poliiseille kiinni nuuskan, tupakan ja viinan myynnistä alaikäisille. Ei aiempia rikosmerkintöjä.
8397
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Riippuu välitetyistä määristä.

Äänestä

Olet vielä pelkkä lapsi ja jo tuossa vaiheessa olet laittamassa elämääsi pilalle. Tasan eivät näemmä käy onnen lahjat ja sinusta on vaarassa tulla todellinen luuseri.

Äänestä
  • runttakulli-kermaperse

    Äänestä

15 - 17 vuotias tuomitaan 3/4 rangaistukseen siitä, mihin 18 vuotta täyttänyt samasta teosta tuomittaisiin, tai jätetään kokonaan rangaistukseen tuomitsematta.

Äänestä
  • Ja lisäksi tulevat lastensuojelun toimenpiteet

    Äänestä

Viisitoistavuotias ei saa itsekään ostaa mitään noista tuotteista saati sitten välittää eteenpäin. Ne sun mainitsemat "paskalakit" tulee pitämään mielenkiintoiset kuulustelut, että mistä kaikki tavara mahtaa olla peräisin. Tuossa rupeaa täyttymään jo kotietsinnän edellytykset hyvinkin, siinä lähtee äkkiä tietokoneet, tabletit ja kännykät poliisin haltuun, kun ruvetaan asiaa selvittämään. Eli jos et enää vastaile tähän ketjuun niin arvaamme täällä syyn....

Äänestä
  • Jep, ei vaadi paljon päättelykykyä tietääkeen, että rikokseen liittyy ainakin myös yksi toinen ihminen, joka on aikuinen ja käy hakemassa nuuskaa ulkomailta, koska Suomesta sitä ei saa. Tästä toisesta henkilöstä poliisi on varmasti vielä enemmän kiinnostunut kuin 15-vuotiaasta lapsivälittäjästä.

    Äänestä

Vai että paskalakit pilaa kaiken? Sulla on kyllä juuri oikea asenne päästä melko piakkoin kiven sisään muiden hörhöjen seuraan. Mut kannattaa miettiä valmiiksi sitä asennetta sinne muurien sisälle uusiksi, siellä et ole enää mikään "päällikkö".

Kerran sörkän vankilaan saapui nuori pitkätukkahampuusi uutena tulokkaana ja esitti vanhemmille linnakundeille kovaa jätkää hokemalla kahvitauolla moneen kertaan, että vttu kun ne kytät on niin tyhmiä, vttu kun ne kytät on niin tyhmiä, kunnes yksi vanhempi linnakundi tuskastui kuuntelemaan ja kysyi hampparilta, että jos ne kytät kerran ovat niin vtun tyhmiä, niin mitä vttua sinä sitten täällä teet? Keltanokkahamppari sai koko joukolta paskasen naurun päin naamaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paskalakitkuseekaiken kirjoitti:

Tässä vähän tilanne päällä niin haluaisin tietoa, että minkälaisen rangaistuksen 15-vuotias saa jos jää poliiseille kiinni nuuskan, tupakan ja viinan myynnistä alaikäisille. Ei aiempia rikosmerkintöjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu