Parien muodostus

vihalinturakrakkk

1.
Elämän essentia onnellisen syntymän ohella on parien muodostus. Miten löytää oikea kumppani? En osaa itse vastata tähän, mutta keskustella asiasta on terveellistä, jotta yllätyksiltä vältyttäisiin.
Tuhansia vuosia sitten ihminen tiesi, mitä tulemaan piti vuonna 2012. Veedoissa, Maya ennustuksissa on puhuttu kausivaihdosta ja Maailman lopusta. Pyhissä teksteissä on ennustettu se, että perhe arvot tulevat kärsimään kun lapset eivät enää tunne vanhempiaan ja suhteet ovat hujan hajan. (Kirja: Fraktaaliaika)
Nykylapset ovat itsenäisiä suuressa maailmassa, koska kasvavat yksin, kun vanhemmat ovat muualla töissä. Siksi moni ihmisen perusteellinen asia, mitä onnelliseen elämään kuuluu, on unohduksissa, tuntematon tai sille ei ollut mahdollista antaa riittävää ymmärrystä. Kuitenkin avioliitto on tärkein tapahtuma elämässä, mitä juutalaisessa perinteessä arvostetaan. Juutalaiset kuten arabit uskovat sielun veljeyteen. Asian voi hahmottaa kirjan Sielujen Matka kautta, jonka on kirjoittanut Michael Newton. Kirja kertoo kuinka tavallinen psykoterapeutti löysi hypnoositekniikan avulla uuden ennestään tuntemattoman ulottuvuuden. Potilas vaivutettiin hypnoosiin ja kyseltiin hänen menneistä elämistä, joista nykyelämän monet psyykkiset ja fyysiset traumat ovat lähtöisin. Kävi ilmi, että jokaisella ihmisellä on oma opas, joka auttaa jokaista ihmistä ja että sieluilla on sielujen ryhmä, tietty osa ensisijaisia sielutovereita ja toissijaisia, joiden turvaverkkoon sielut syntyvät. Ihminen voi olla tietämätön asiasta, mutta kyseinen sielu on ihmiselle elämässä tärkeä henkilö - tuki ja voima.
Parien muodostuksen kannalta, jokaisella on oma tarkoitettu sielun toveri. Sielu ennen kuin inkarnoituu elämään, itse oppaansa kanssa suunnittelee elämänsä pilkkuja myöten. Jos elämän sielukumppani ei synny aviopuolisokseen, niin muuksi läheisekseen tai lähipiirissä olevaksi. Kun tiedostaa henkisen kapasiteetin merkitystä ja uskoo sielutoveruuteen, niin se auttaa paljon elämässä.
2.
Toinen ratkaiseva kirja on ruotsalaisen tutkijan Elizabeth Sjö..., joka toi Pohjoismaihin teorian Amerikasta siitä, kuinka ihmisen identiteetti määräytyy sen kautta, monesko perheen lapsijäsen hän on perheessä. Ensimmäinen lapsi on aina älykkäin mutta saattaa kärsiä enemmän kuin muut mielenterveysongelmista. Samalla hän on vastuullisin ja pitää muista huoltaa. Hän ei sotkeudu pikkusisarten lailla ikävyyksiin ja saa vanhemmiltaan vähemmän arvostusta kuin pikkusisaret saavat.
Toinen, kolmas ja niin edelleen lapset ovat elämäniloisia ja tekevät kepposia. He ovat sosiaalisia, ulospäin suuntautuneita. Nuoremmat lapset haastavat aina vanhempia sisariaan.
Väliä on sillä, mikä sukupuoli on edellä ja jälkeen. Jos on poika niin tyttö saa maskuliinisia ominaisuuksia ja poika vuorostaan saa feminiinisiä ominaisuuksia. Perheessä jossa pojat ovat enemmistönä, perheestä tulee dynaaminen ja reipas. Tyttöenemmistöisestä perheestä tulee pehmeä ja naisellinen.
Väliä on sillä kuinka paljon sisaria on vanhempien perheessä ja niiden vanhemmilla.
Kirjan mukaan suurempi riski avioeroon on niillä lapsilla, jotka ovat molemmat perheensä ensimmäisiä. Silloin he kilpailevat keskenään vallasta. Toinen riskiryhmä on se, jos avioliitossa molemmat ovat nuorempia lapsia. Silloin aletaan käyttää päihteitä - sillä nuorimmilla on suurempi riski alkoholisoitua ja laiskastua: kukaan ei tee mitään perheen velvollisuuksia, koska viimeisinä syntyneet perheen lapset ovat vanhempien lellikkejä, kun aikuiset sisaret ovat muuttaneet jo kotoa pois, niin nuoremmat vielä saavat vanhempien rakkautta osakseen. On todettu, että vanhemmat suosivat perinnössään mieluiten nuorempia lapsia kuin vanhempia, vaikka nuoremmat eivät olisi ansainneet sitä, jos vertaa toisten lasten työpanokseen.
Hyvä parin muodostuksen suhdanne on esimerkiksi ensimmäinen lapsi ja toinen tai kolmas.... Huono on ensimmäinen ja ensimmäinen tai kolmas ja kolmas.
Historiasta löytyy kuuluisia esimerkkejä: Kennedy perhe, jossa molemmat vanhemmat olivat ensimmäisiä. Heillä oli paljon lapsia ja he olivat poliittisesti ja kansainvälisesti arvostettuja. Kannattaa lukea kirjaa, jossa on paljon muuta hyödyllistä perheen kannalta esimerkiksi se, että on sääntö, että äidin pitää odottaa ainakin yksi kesä, ennen kuin tekee seuraavan lapsen, niin keho palautuu, koska lapsen saaminen ottaa elimistöstä voimaa. Toki lapset antavat myöhemmin paljon enemmän mitä ottavat. Lapset ovat tärkein asia elämässä.

9

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihalinturakrakk

      Parien muodostuksessa voi olla paremmat suhteet (veikkaukseni) eka lapsi ja kolmas, toka ja neljäs. Eli 1/3 ja 2/4. ja niin edelleen matemaattisesti...

      • vihalintukas

        3.
        Horoskooppi on kolmas tärkeä seikka. Intian perinteessä vanhemmat tarkistivat lapsensa horoskooppia ja löysivät kumppania. Perinteessä kastijaolla oli tärkeä sija, sillä näin turvattiin yhteiskunnallista tasapainoa. Lapsiavioliitoilla pyrittiin siihen, että lapset tottuisivat toisiinsa pienestä iästä asti. Nykyisin Länsimaissa opiskellaan ja avioidutaan toisten lähteiden mukaan vain 34 vuotiana, jolloin lapsi syntyy. Myöhäinen asettuminen on haaste ihmiselle, koska jokainen kerkiää keräämään itselleen sievoisen karman, mikä vaikeuttaa toiseen ihmisen sopeutumista.
        Horoskoopissa on selkeät lainalaisuudet mikä Zodiac sopii mihin merkkeihin. Itse en tunne kattavasti horoskooppia, paitsi vain perusteet. Horoskooppi perustuu planeettojen suhteisiin ja on ikivanha ikuinen oppi, jonka kautta voi ymmärtää kaikkia fenomeeneja. Se on tiedettä. Horoskooppitietoa löytyy helposti kirjastosta mm. parisuhdehoroskooppi.
        On olemassa merkkejä, joiden kanssa ei tulee yhtään toimeen. Toiset merkit vetävät puoleensa mutta saattavat olla vahingollisia ja päätyvät eroon. Nuoren on saatava ajoissa tätä tietoa jo peruskoulussa. Horoskooppi oppia ja monia muita Idän oppeja pitää tuoda Länsimaiseen koulutusjärjestelmään osana Emootio Tiedettä. Länsimainen tiede on Järjen Tiedettä kun taas Idän Viisaus on Tiedettä Emootioista. Kun tiedostaa planeettojen vaikutuksia, niin voi rakentaa pitkäkestoisen ja toimivan suhteen, eikä tarvitse tehdä virheitä. Vanhempien ja ammattiastrologien on tultava apuun. Eli Horoskooppia kannattaa tutkia.
        Kun saa vahvan vanhempien välisen suhteen, joka on tasapainoinen ja ehjä, niin lapset saavat hyvän perustan elämään ja perhe kestää. Vaikeampaa on jos vanhempien yhteisymmärrys on vähäistä.
        Kiinalaisilla horoskooppi on mennyt niin pitkälle, että vanhemmat tiedostetusti suunnittelevat halutun kuukauden lapsen Zodiakille, eli he laskevat ennakkoon 9 raskauskuukautta siitä käsin, mikä sopii parhaiten perheelle.
        Uskon että viimeinen päätös on kuitenkin Jumalalla.
        Jotta elämästä tulisi täysi, niin pitää olla kaikki ihmisen elämään kuuluvat ominaisuudet, kaikki 12 kuukautta. Erilaisuus on rikkautta. Elämää ei olisi ollut olemassa, jos jokin planeetta puuttuisi. Elämä muuttuisi. Toisaalta on pitkään puhuttu siitä, että Astrokartalle olisi tulossa 13 planeetta Nibiru, joka on 13 Zodiak Käärme merkillä. Puhutaan Atlantiksen uudesta tulosta. Nasalla olisi todisteita Nibirusta, joka lähestyy kaukaa. Aiheesta on tehty pieni esitys - kirja suomeksi. Käärme vaikuttaa muihin merkkeihin, että niille mahtuu vähemmän tilaa kuin ennen, mutta he lisäksi saavat muiden merkkien ominaisuuksia. Eli horoskooppi voi mennä uudelleen punnittavaksi ja parien muodostus. Kuten sanotaan, kaikkein tärkeintä on kuunnella itseään. Vain itse ihminen pystyy tuntemaan ketä rakastaa ja mitä tahtoo. Rakkaus ja rehellisyys kaikessa.


    • vihariksa

      4.
      Yhteiskunnallinen aspekti parien muodostuksessa. Nykyinen aikuisten ja keski-ikäisten sukupolvi on tehnyt paljon töitä. 2012 on ollut jokin rajapyykki nykyiselle ihmisyydelle ja monet asiat muuttuvat ja tulevat muuttumaan. Valtion ja yhteiskunnan on opittava, mitkä arvot ovat tärkeät ja mistä pitää luopua.
      Keski-ikä luokka on jättänyt lapset ja vanhukset laitoksiin ja keskittynyt paljon työntekoon ja opiskeluun. Lapsemme kasvoivat itse. Nykyihmisen yleisin sairaus on yksinäisyys. Vastakohtaisuus säännön mukaan, lapsemme saattavat olla vanhempien edempänä ja tahtovat läheisyyttä ja huolenpitoa enemmän, vaikka ovatkin erittäin itsenäisiä.
      Nuoret tytöt ja pojat jotka Zodiakkinsa vaikutuksesta eivät pyri johtajiksi tai kaupunkilaisiksi voivat kärsiä huonommuuden tunteesta. Yhteiskunnan on yksinkertaisesti arvostettava paljon enemmän perhe arvoja. Yhteiskunnan on maksettava normaalia työmiehen vanhempainpalkkaa niille, joiden kutsumus ammatti on vanhemmuus ja lasten teko. Lasten luku voi kasvaa yli 10:llä jos pari rakastaa toisiaan ja nauttii perhelisäyksistä. Vanhempainpalkka on tae siitä, että lapset ovat onnellisia ja terveitä. Palkka menee siihen, että perhe ostaa omakotitalon, joka on edellytys perheen onnelle ja pitää huoltaa perheestään.
      Nuoret tytöt kypsyvät paljon aikaisemmin, mitä lainsäädäntö määrää. 18 ikävuotta saattaa olla liian myöhäinen ikä, vaan toiset tytöt voivat olla äidillisen sukukypsiä jo 16 vuotiaina, varsinkin maahanmuuttajat. Lain on pysyttävä vauhdissa. On todettu, että elävät pitkään ne lapset, joilla on ollut nuoret vanhemmat. Paras ikä synnyttää naiselle on ennen 25 ikävuotta. Sen jälkeen keho ei enää kehity nopeasti vaan tasaantuu ja 30 ikävuoden jälkeen alkaa hidastaa.
      Vanhin mies, josta tuli isä on Intialainen yli 90 vuotias. Lapsen teon aloitti 50 vuotiaana. (Guinnes World Record)
      Vanhin nainen joka synnytti oli yli 70 vuotias. Synnytti lääketieteellisin apukeinoin.
      Suurin lapsiluku mitä GWR kertoo on Etelä-Aasiassa elävä suku, joka asuu isossa kerrostalossa. Yksi mies ja monia vaimoja, lapsia, lasten lapsia ym. (oliko yli 200 hlö:ä...)
      Suurin lapsiluku mitä yksi nainen synnytti on ollut yli 60 kpl Venäjän Siberiassa. Syntyi kaksosia ja kolmosia.
      Nuorin äiti on ollut 5 vuotias. Todettu että tytön synnytysmekanismi on ollut kehittynyttä jo 2 vuotiaana. Tapaus Perusta.
      Mitä lasten teko auttaa?
      Kun keho ei saa ilmaista itseään biologisesti, se kärsii. Toiset kestävät lapsettomuutta paremmin kuin toiset, mutta kaikille sikäli, että ovat ihmisiä, lasten teko on normaalia. Lapset ovat elämän päämäärä. Ennen vanhaan ihmisen mitta oli lasten määrä. Rikas oli hän, jolla oli perhe. Islamissa enin vaimoluku on 4 vaimoa edelleen.
      Länsimaiden ongelma on se, että ihmiset kieltäytyvät tekemästä lapsia. Asia toimii kuin vakuumi, joka sukupolvesta toiseen, lisättynä korkea koulutus ja raskas henkinen työ tai fyysinen taakka sekä nykymaailman ikuinen kiire; nämä yhdessä pitkittävät lasten saantia ja lasten lapsilla siten aika pitkittyy vieläkin enemmän. Se tulee näkymään yhteiskunnallisena kriisinä, jos ei jo nyt näkyy. Ihmiset sairastavat, ovat älykkäitä, julmia, rakkaudettomia, kärsivät psykologisista ongelmista, seksuaalihäiriöistä ja identiteettikriiseistä, sillä psyyke ja keho eivät ajoissa kerkiä kehittyä pitkittyneiden opiskelu ja työjaksojen takia. Yhteiskunnan pitää tiedostaa tämän ja kannustaa lasten tekoon. Uskon että Maa Äidin luonnollinen lasten luku on noin 3 tai 4 paikkeilla. En ole varma asiasta, mutta tieto perustuu siihen, että Maa on 3: kivi Auringosta. Kuu on 4:s. Planeetat ennen asteroidinvyöhykettä ovat "sisäpiha" ja edustavat koti arvoja.
      Sanovat että nainen on Venuksesta ja mies Marssista. Solar Systeemissä on energiavirtoja kuin valtamerissä. Virrat kulkevat eri suuntiin omina suuntauksina ja saapuvat Maa Äitiin Navoista. Ehkäpä uusi sielu inkarnoituu äidin navasta napanuoraa pitkin. Raskauden alkuvaiheessa sielu kiertää maapalloa, perhettä, on lähellä ja opiskelee. Ja vähitelleen se asettautuu lapsen kehoon kun siellä on tilaa. Sen äiti tuntee voimistumisena ja läsnäololla. Ensimmäiset 3 kk ovat tärkeimmät, sillä se on fyysinen vaihe kun biologinen tulo tapahtuu.
      Perheellinen ihminen on terve ja tasapainoinen. Yhteiskunta on väärässä kun antaa naisen erota miehestään. Se on rikos lapsia kohtaan ja kumppania kohtaan. Lain pitää turvata perheitä, varsinkin nuoria, sillä kukaan ei ole täydellinen ja kaikki tekevät virheitä. Yhteiskunnan pitää tuktia kuinka pareja muodostetaan, jotta rauha ja onni säilyy.
      Sanovat että seuraava Messias syntyy Länsimaissa - ja toisten tietojen mukaan on jo syntynyt - Lontoo (Share International). Maitreya uskoa tukevat Maa Äidin viisauksia ja rauhaa ylläpitävät Buddistit.
      Vesimies 2000 on naisen ja lasten aika. Siksi naiset ja lapset kehittyvät itsekseen itsenäisinä - se on opiskelua, vaikka sivutuotteena on kärsimys. Päämäärä on hyvä ja oikea. Kehitys on aina hyvästä vaikka kärsimystä syntyy.
      Kun nainen oivaltaa vastuunsa ja asemansa ja it

    • vihalintu

      ... ja itseään yhteiskunnassa, silloin perhe löytää onnensa.
      Avioliittopetos on sinänsä moraalitonta. Elämä voi helpottua kun oivaltaa eri uskontojen Ikuisia totuuksia esim. kristillisyydessä 10 käskyä. Jokaisella on oma tiensä kuljettavana - karma. Uskon että kun ihmisellä on monia seksikumppaneita, se vaikuttaa raskauteen ja lapsiin. Seksuaalitutkimusten mukaan - Osmo Kontula ihmisellä on elämänsä aikana noin 4-5 kumppania. (Tieto voi olla vanha).
      Toisille lasten teko sopii paremmin kuin toisille. Perheen merkki on Rapu eli Rapu taittaa perheen arvoja. Onnellisuuden kannalta kaikki 12 Zodiakkia ovat eduksi perheelle. Silloin Perhe arvona on täysi.
      Kun työvoimatoimisto, vanhemmat, ystävät ym. tyrkyttävät työpaikkoja ja opiskelupaikkoja, vaikka nuori vaikka olisikin vasta 17 vuotias ja haluaisi tehdä lapsia, niin nuori voi masentua ja alkaa käyttäytyä huonosti ja itsetuhoisasti itseään ja muita kohtaan. Aika moni nuori teini on väkivaltainen sen takia, koulu ei maistu...Silloin vanhempien on tultava apuun ja avustettavaa nuorta perhe arvoihin, mutta kukaan ei tee niin, vaan toisinpäin pakottaa töihin ja koulutuksiin. Kun perhe aika on ohi, niin nuori ei halua enää perustaa perhettä ja asia venyy. Eli pitää kannustaa perheen tekoon niitä, jotka ovat motivoituneita, eikä sosiaalitoimistolla ja huostaanotolla ole mitään asiaa rikkoa nuoren kokemattoman äidin ja isän arkea. He kyllä tekevät virheitä, mutta niin ovat tehneet kaikki muut vanhempamme. Ihmisen on saatava kasvaa itse, niin hän edistyy ja oppii. Sosiaalitoimi voi kannustaa, mutta ei väärinkäyttää asemaansa.
      Yhteiskunnan pitää kehittää äideille lisää palveluja. Keskustaan kokonaisia Naisseurahuoneita, jossa on tilaa ja voi viettää pitkiä aikoja rauhassa lasten kanssa leikkien...Rintaruokkintahuoneita paljon kaikkialle ja WC:itä. Äitiä pitää kannustaa tosi paljon rintaruokkintaan. Se miten äidit rintaruokkivat, se määräytyy, uskon, pitkälti horoskoopin Zodiac merkkien kautta. Toiset nauttivat siitä enemmän kuin toiset. Elämä on seksuaalista ja siitä ei pidä tehdä häpeällistä. Ei ole salaisuus ja on mahdollista, että monet äidit saavat orgasmia tai nauttivat suunnattomasti rintaruokkinasta. Asia on Pyhää, kuten Äitiys maailmassa. Mies on alhaista sorttia, jos väheksyy äitiyttä, naista, elämää ja lapsia. On sanonta, että jos äiti voi hyvin, niin koko perhe voi hyvin.
      Lapset ilman rintaruokkintaa kärsivät paljon, sillä tekopurkkiruoka on samaa jos söisi pitsaa joka päivää. Lasten ripuli voikin johtua purkkiruoasta osittain sekä siitä, että lapsille syötetään liian aikaisin raskasta ruokaa kuten lihaa, kalaa, johon heidän nuori kehonsa ei ole tottunut. Luonnossa eläimet ruokkivat pitkään maidolla, niin myös ihmislapsi selviytyy yli vuoden pelkällä maidolla, jonka jälkeen hitaasti lasta kuunnelleen, siirrytään kohti hedelmä ja vihannes puuroja ja äititeetä tai vettä.
      Rintaruokkimaton lapsi huutaa ja voi sairastua. Rintaruokkinta on rakkautta, lämpöä, huolenpitoa. Se on elintärkeä lapsen kehityksen ja elämän kannalta. Rakastettu lapsi jakaa muille rakkautta ja on onnellinen. Äiti voi tehdä ihmeitä ihmiselle vain rakastamalla lastaan tosi paljon.
      Se kuinka perhettä pitää hoitaa, on tiedettä, jota ei ole helppoa seurata tai ymmärtää. Se on rikasta ja Ikuista. Se elää paikassa ja ajassa. Perhe on paras ihme mitä elämässä ihmisellä on olemassa. Länsimaisen lääketieteen pitää olla varovainen käsitellessään äitejä ja lapsia. Kun aikuinen luulee, että hän määrää ja voi tehdä mitä tahtoo lapsille, niin hän erehtyy, sillä lapset ovat kasvava voimavaara, joka palautuu monikertaisesti takaisin. Lapsen edessä ei voi valehdella, sillä se palautuu. Se on elämän parasta antia - totuus. Nainen on ensisijainen lapsen huoltaja ja siten Pyhää. Miehen rooli on kolmas pyörä.
      Nainen on kuningatar. Uskon että hengellinen Kuningatar on Äiti Ufo, joka pitää huoltaa kaikista. Se on voikamas feminiinisyyden Jumalatar, jota rukoillaan Neitsyt Mariana, Kali jumalattarena, Freijana....ym. Jokainen nainen on kuningatar esikuvan mukaisesti. Miehen rooli on avustaa naista tulemaan kuningattareksi ja naisen rooli avustaa miestä tulemaan omaksi jumalakseen, kuka se nyt onkin...Avioliitto on Pyhää. Se on elämän alku.
      Oikeastaan kaikki, mitä ihminen voi opiskella on matematiikka, fysiikka - eli tekniikka, joka on nykyajan fashion. Kaikki muu on opiskeltavissa kotona istuen ja perheestä huoltaa pitäen. (Luonnon kansat). Globalisaation haastetta ovat mittakaavat kun kaikkea on suuressa määrin, niin ihminen joutuu käyttämään järkeään tehostetusti ja sitä pitää opiskella - käydä ulkomailla, puhua kaikille ihmisille, lukea monia sanomalehtiä ym. Kuitenkin pitää muistaa Pehmeitä Perhe arvoja taas, jotta uuden terveen sukupolven tuloa voisi turvata. Nykylapset ovat uuden tyyppisiä 2000 luvun Rainbow lapsia. He eroavat vanhemmistaan, he ovat rauhaa rakastavia, hyvää toivovia, elämän iloisia...
      Kun ihmisellä ei ole lapsia, hän sairastuu, elää harhassa, on julmaa ja

    • vihalintu

      5.
      viides asia parien muodostuksessa on Rakkaus. Siitä pitää puhua ja Rakkautta pitää elää. Se on kokopitkäelämän juttu, eikä kerran hutaisua. Elämä on Orgasmia, joka tuntuu parhaalta kun se tuntuu. Jos kontrolli friikki pitää Orkku-Elämänsä pienellä vaihteella, peläten jälkiseurauksia, tai sitä, että naapuri kuulee, vaikka oikeasti ihminen ei oikein pysty pidättää huutoaan, niin kenties koko Elämä-Orkku jää pimentoon.
      Uskon että moraali ja täydellinen ihmisyys ovat yhdistettävissä. Kysyä sopii, että ovatko ihmiset toistensa tukijoita? Vaikea pala se on, jos ovat. Luopuminen yksityisomistuksestaan, joka on oikeastaan harhaa, kuten Bhaghavad Ghita kertoo, että elämme yltiöyksilöllisyyden harhassa.
      Naiset saavat orgasmia enemmän mitä miehet tietävät. Spontaaneja orgasmeja päiväs aikaan. Toivon naisille parasta. Ja miehelle toivon sitä, että mies osaa jättää naisia rauhaan, vaikka kuinka kauniita he ovat! Ja viehättäviä. Oma vaimo on paras ja parin voimavaraa on mielikuvitus. Naisen orgasmi on paineen poisto. Nainen on kokonaisvaltainen, moniulotteinen ja elää ruumillaan. Mies on jäykkä episodi....
      Feminiininen ja maskuliininen aktiivisuus vaihtuu planeettojen liikkeiden mukaan. Väliajoin nainen on päällä ja väliajoin mies.
      Rakkaus on tiedettä. Sitä suurinta ja vahvinta. Rakkaus on mystiikkaa, valoa sydämestä, joka säteilee kaikkialle. Nainen ja mies yhdessä - rakkaudesta tulee täydellistä.
      Parit sopivat paitsi mielensä ja henkensä sopivuuden kautta, mutta myös kehon kokoja vertailemalla. Kama Sutra on ikivanha oppi seksuaalisuudesta, jossa on määritelty minkä kokoiset sukupuolielimet sopivat toisilleen. Jaossa ovat hevoset, jänikset ym. Jos ihmiskunta olisi käyttämättä vaatteita, niin parin muodostus olisi paaaaaljon helpompaa ja virheiltä säästyttäisiin. Aika moni ongelmamme juontuu vaatteista. Uskon että olisimme uskollisempia toisiamme kohtaan ja enemmän omia itseämme, jos emme käyttäisi vaatteita, sillä silmillä näemme enemmän kuin osaamme ilmaista. Onko partneri sopivaa? Onko heillä tulevaisuutta? Maku ja haju aisteja kannattaa käyttää, sillä itselleen ei voi valehdella. Jos on pyytteellinen, niin on vain oma syytä, että elämässä on kipuja. Valehtelu ei kannata. Säästää aikaa ja vaivaa. Oppikoulua kaikki.

    • vihalintu

      Yllä oleva teksti on kirjoitettu 2015 v.

      Siihen tarkinnuksena lisää:

    • vihamiha

      Valkoinen ihmisen rotu eli Länsi on nuori sivilisaatio. Rainbow eli moniihmislukuisessa ja monikirjavassa uudessa ajassa ja yhteiskunnassa, varsinkin vuoden 2012 vaihdoksen jälkeen on löydettävää taas elämän perusteet. Vanhat sivilisaatiot ovat oppineet mitkä ovat parien muodostuksen kava, että perhe toimisi, kestäisi ja rakkautta olisi. Kannattaa kysellä suoraan vanhoilta oppineilta ja kirjastoista.

      Aikamme lopetti ja lopettaa sukusuhteiden pakollinen yhteenkuuluvuus, aueten sen laajemmalle Globaaliselle kansojen ystävyydelle. Sivutuotteena on yksinäisyys, jonka on tarkoitus voittaa yhteisvoimin juhlien, tapaamisien, rehellisyyden ja rakkauden siivin.

      Toistaiseksi opimme itsenäisesti toisista ihmisistä. Kannattaa puhua avoimesti, että tietoa syntyy ja tervejärkinen tulos kehittyy. Uusi aika ja uusi tulos. Ihmiset unohtivat kuinka synnyttää, pitää kaverisuhteita, valita aviokumppani. Etenemme virheiden kautta. Itse ajattelemme omasta puolestamme. Montako sukupolvea kuluu, että tieto täydentyy? Välissä voimme kärsiä avioeroista. Nuoren pitää siis tietää aika itse varhaisessa vaiheessa.

      Katkeamatonta guruketjua tarkoittavaa lainattu termi Paramparam voi kuvata naisten välistä hiljaista intuitiivista tietoa siitä, mikä on naisten voimaa: perhe, koti, huolenpito, Shakti. Kun ketju katkeaa siitä kärsivät kaikki yhteiskunnasta yksilöön. Siksi on mietittävää keinoja kuinka Paramparamia on saatava jatkumaan. Ehdotin aikaisemmin, että perustettaisiin suuria avoimia, ilmaisia naisten keskuksia, jossa naisille olisi tarjolla laajoja hoitomuotoja ja oppikouluja, jossa naiset voisivat opiskella niitä aiheita, joita he eivät enää jaa vain pelkästään kotona äidistä tyttärelle.

      Miestä pitää pasta oppimaan naisen tietoja, synnytystä - osallistumaan siihen aktiivisesti, perheen hoitoa kanssa. Mielestäni vaikka puhumme paljon naisten ylösnoususta, niin tuntuu, että Kello näyttää, että miehelle on tilaa, että viisarit pysähtyvät just miesten kohdalla kun pitää puhua siitä, että sallitaanko miehille perheen hoitoa. Teknologia edesauttaa sen, että mies jää kotiin ja opiskelee kuinka elää yhdessä vaimonsa kanssa, perheensä kanssa. Mies on mies ja nainen on nainen, molemmat erilaisia puoliskoja, jotka luovat ykseyden. Kunnioitamme toista, mutta emme jää erilleen. Puhuvat Atlantiksen paluusta. Ehkä tässä ajassa on kyse nimenomaan demokratiasta. Mutta mihin lapset ja eläimet sijoittuvat? Ja Ufot? Se nähdään.

      Kätilöopin hostoriaa kirja kertoo kuinka eurooppalainen kuningatar synnytti kaikkien ministereiden läsnäollessaan. Tulkitsen sen siten, että kuningatar otti vastuuta, ettei miesten pimeä mieli vahingoittaisi naisia. Kuningatar valisti kertaheitolla kaikki. Ajoittain mies tarvitsee täydellistä opastusta, koska aika vie miehen oppeja eri suuntaan, jonka jälkeen tarvitaan yhdentymistä feminiinisyyteen.

      Tieto, kuka olemme fysiologisesti ja psyykkisesti, mutta myös transtendettisesti eli jumalaa silmällä pitäen muokkaa kuvaamme, mikä on oikea aviokumppanivalintaa.

      Moderni perhe syntyi Juutalaisessa perinteessa. Juutalainen perinne uskoo sielun kumppaniin. Sitä edeltävä Intialainen perinne ei uskoo siihen. Sen sijaan Modernia juutalaista perinnettä avioliitto on ollut pakollinen. Nuorta naitettiin. Juutalaiset aloittivat vapauden viljelemisen, josta seurasi individualismi.

      Metafyysisesti uskon, että jokaisessa kulttuurissa on 4 ihmisen arkityyppiä rodussa kuin rodussa. Tieto perustuu Egyptin vanhoihin koko kehoa kattaviin ihmisen analyyseihin. On olemassa täyttä kolmea kehon tyyppiä, plus yksi suhteellinen, jota määrää Kuun sijainti. Islam, mielestäni, on oppinut tuntemaan Naista paljon. Siitä todisteena on Kuu Islamin logossa. Muslimeilla on aviopakko, eikä luostarijärjestelmiä suosita. Voi olla että muslimeilla on tallella Egyptin vanhoja viisauksia. Kehon tyyppejä voi avata arkisesti vanhalla kolminaisuudella: neljän ihmisen ystävyys ei sujuu, eikä kahden ystävän suhde ole täydellinen, mutta yleisesti näkee kolmea ystävystä kävelevän kadulla, jolloin yksi on pieni kovis älykäs julmaa, johtaja, kilpailullinen; toinen on hiljainen, lempeää, sopusuhtainen, kaikessa on keksimääräinen, taiteellinen; kolmas on lihavaa fyysinen sika nautiskelija pelkuri easygoing ja tyhmää. Suuren piirtein noista kolmesta syntyy variaatioita. Plus Kuu hajauttaa ominaisuuksia tehokkaasti, kuin sekoittaja koneessa, jolloin myös syntyy uusi kehon ominaisuuksia, mutta kun katselee kokonaiskuvaa, niin vanha kolmijako säilyy.

      Voin avata kehon tyyppejä lisää tarpeen vaatiessa.

      Jotta ihminen olisi itsenäinen, hänen pitää ottaa vastuuta itsestään ja muista. Itsenäisyyttä on vaikeammin oppia ilman vanhempien esikuvaa. Myös tahtoa ja taitoa pitää perhettä ja tehdä siitä onnelisen, niin se on perittävissä. Taitoa kannattaa myös kirjata ylös ja opettaa heille, joilla on tarvetta, koska onnellinen perhe tarkoittaa onnellista ihmistä. Kannattaa panostaa.

      Kärsimys on reilu peli, jotta ihminen kasvaisi. Kärsimyksessä ihminen kasvaa.

      • viamiha

        Kun nautimme kärsimyksestämme, niin osaamme elää. Kärsimys on pyhää. Rakkaus on työtä ja me kärsimme sen eteen. Se parantaa suhdetta.

        Luovuus mukautuu aikaan, paikkaan on rajaton, ikuinen. Luovuus säilyttää perheen.
        Jeesus Kristus traditio puolustaa yhtä vaimoa kun taas etelämaiden traditioille yhden vaimon politiikka voi olla onnettoman kauppaa. Voimme potea yhden vaimon traditiota köyhänä, mutta se on merkki, että meiltä puuttuu luovuutta. Onko muka valkoinen ihminen niin easygoing kuin arabi, afrikkalainen?

        Parin valinta, sen maku, pyrkimys johtuu suvun loogisista perinteistä. Kukin suku on erityinen ja kehittää tiettyjä ominaisuuksia, niin voi ajatella, että aviokumppanin valinta on teesi siitä, miten suku kehittyy. Joskus vanhemmat tietävät tasan tarkasti kuka on loogisesti sopivin kumppani, mutta joskus nuoren on tahtävä itse valintansa.

        Horoskoopista luemme lisäksi, että eri Zodiakeilla voi olla erilainen ymmärrys siitä, mikä on Rakkaus. Siitä muodostuvat suhteet. Luotamme siis itseemme, intuitioon, sydämeen.


      • vihalintu
        viamiha kirjoitti:

        Kun nautimme kärsimyksestämme, niin osaamme elää. Kärsimys on pyhää. Rakkaus on työtä ja me kärsimme sen eteen. Se parantaa suhdetta.

        Luovuus mukautuu aikaan, paikkaan on rajaton, ikuinen. Luovuus säilyttää perheen.
        Jeesus Kristus traditio puolustaa yhtä vaimoa kun taas etelämaiden traditioille yhden vaimon politiikka voi olla onnettoman kauppaa. Voimme potea yhden vaimon traditiota köyhänä, mutta se on merkki, että meiltä puuttuu luovuutta. Onko muka valkoinen ihminen niin easygoing kuin arabi, afrikkalainen?

        Parin valinta, sen maku, pyrkimys johtuu suvun loogisista perinteistä. Kukin suku on erityinen ja kehittää tiettyjä ominaisuuksia, niin voi ajatella, että aviokumppanin valinta on teesi siitä, miten suku kehittyy. Joskus vanhemmat tietävät tasan tarkasti kuka on loogisesti sopivin kumppani, mutta joskus nuoren on tahtävä itse valintansa.

        Horoskoopista luemme lisäksi, että eri Zodiakeilla voi olla erilainen ymmärrys siitä, mikä on Rakkaus. Siitä muodostuvat suhteet. Luotamme siis itseemme, intuitioon, sydämeen.

        Yleinen aika myös valitsee ihmisten käyttäytymisen massojen psykologian tasolla. Tasoa on vaikea hahmottaa, mutta kehityksellä on tarkoituksensa. Joten joskus kannattaa vain heittäytyä virtaan, eläen yhtä hetkeä reaaliajassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe