Lastensairaalakeräyksellä miljoonia tienannut mi

Lastensairaalan "Enkelille" huikeat vuokrarahat sairaalasta - 3,5 miljoonaa vuodessa vuokrina lastensairaalasta.

- suomalaisilta keräämänsä rahat saa Anne Berner käyttöönsä.

Anne Berner olikin toiminut vuodesta 2012 lähtien veroparatiisiyhtiön johtajana.

Hyväntekeväisyys näyttää olevan myös hyvää liiketoimintaa. Liikenne ja viestintäministeri on Vallila Interiorin omistajia ja toiminut yrityksen toimitusjohtajana, samassa osoitteessa toimii myös lastensairaalalta vuokratuloja saava yritys.

Ministeri Bernerin yritykset ovat ennenkin harjoitelleet julkisen rahan käyttämistä. Vallila Interior käytti tukityöllistettyjä säännöllisesti. Edellisen työttömän työllistymisjakson umpeutuessa otettiin aina seuraava.

Tällainen säännöllinen verorahoin kustannetun ilmaisen työn ketjutus on arveluttavaa toimintaa. Kyse on ollut ammattitaitoisesta työvoimasta, jota käytettiin esimerkiksi ostotoiminnassa ja toimistotöissä.

Veroparatiisi väärä paikka ministerille!

Onko moraalitonta tai/ja törkeätä, että kansanedustajaehdokas esiintyy ennen vaaleja ”lastensairaalaprojektin enkelinä”, mutta vain vajaa puoli vuotta valituksi tulemisen jälkeen kansanedustaja ja uuden hallituksen viestintäministeri Anne Berner olikin toiminut vuodesta 2012 lähtien veroparatiisiyhtiön johtajana?

Kun asia paljastuu, Berner verhoaa sen suomalaisen perheyritysten hyvinvoinnin edellytysten asianajoon. Jos suomalaisten perheyritysten asiaa on ajettava välttelemällä lainvoimaisia veroja, onko se oikein?

Tämänkö vuoksi pienipalkkaisia sairaanhoitajia, kaupanmyyjiä, turvallisuus- ja yhteiskuntarauhan puolesta työskenteleviä virkamiehiä vaaditaan luopumaan ilta-, yö- sekä muista haittalisistä?

Miksi joidenkin pitää olla rahan suhteen niin ahneita, eikö jo riitä kun on jo miljonäärikerhoon päässyt?

Ilta-Sanomien. Juttu ministeri Berneristä:

Hallituskumppanit alkavat hermostua liikenneministeri Anne Berneriin (kesk), kirjoittaa politiikan t
- - -
Keskutapuolueen ministerien taustat ovat arveluttavia, näinköhän tästä voi vielä kehkeytyä samanlainen poliittinen “skandaali”, kuin oli aikanaan Keskustapuolueen vaalirahaskandaali?

“Lastensairaala on rakennettu lähes täysin verorahoilla, mutta omistus on yksityinen.”

“Lastenklinikalle lahjoitetut varat menevät yksityiselle”

Ministeri Anne Berner (kesk) on työskennellyt johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy verosuunnittelua, Yleisradio kertoo.

Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen, mutta Ylelle liikenne- ja viestintäministeri kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä toukokuussa 2015.

Yle on tarkistanut Luxemburgin kaupparekisteristä, että Berner kuuluu yhä yhtiön hallitukseen.

Ylen mukaan tapaus on ensimmäinen, jolloin hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgilaisen yhtiö hallinnoi ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ministeri- kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu