On käsittämätöntä miksi jostakin 600 eurosta kuussa maksetaan 20 % veroa??
Tuollaisista tuloista ei tarvitsisi maksaa ollenkaan veroa eikä normaalin veroasteikonkaan mukaan montaa prosenttia.
Onko tarkoitus antaa sitten veronpalautuksia?
Tuollaisista tuloista ei tarvitsisi maksaa ollenkaan veroa eikä normaalin veroasteikonkaan mukaan montaa prosenttia.
Onko tarkoitus antaa sitten veronpalautuksia?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Turha kierrättää veroja noista pikkutuloista.Taitaa olla pelkkää tappiota kaikille.
Voisi hieman pienentää ja sitten vapauttaa veroista.
Verotoimistosta voi käydä muuttamassa työttömyyskorvauksen veroprosentiksi 17%. Tai sitten voi muuttaa 0% ja perusteluina on merkittävästi heikentynyt veronmaksukyky = ainoa tulo työttömyyskorvaus.
Valitettavasti ei saa 0 %, vaikka ainoa tulo olisi työttömyyskorvaus. Juuri laskin Helsingissä asuvalle, kirkkoon kuuluvalle, työttömyyskorvausta 8500 euroa vuodessa saavalle veroprosentiksi 16 %. Pikkuisenhan tuota saa alas, kun eroaa kirkosta.
Sinänsä peruspäivärahan verottaminen on hölmöläisten hommaa. Pelkkä byrokratiakin vie osansa.
Itse sain muutettua 0% verotoimistosta työttömyyskorvauksen verokortin. Perusteluna oli merkittävästi heikentynyt veronmaksukyky, koska muita tuloja ei ole kuin työttömyyskorvaus.
No, oikeastihan sitä ei saa tuolla syyllä muutettua. Kokemusta on.
Minulla ainut tulo on työmarkkinatuki. Saan yleensä (niin, pitkään olen jo ollut työnhakijana) kolmisensataa euroa palautusta. Voisihan tuota prosenttia hiukan pienennyttää, jotta tuo raha tulisi vuoden mittaan. Varsinkin niiden, jotka saavat myös, tai pelkästään, toimeentulotukea, kannattaa yrittää minimoida palautus. Ulosotossa olevien samoin. Mieluummin säästää pieniä mätkyjä varten kuin antaa rahaa kasautua joka kuukausi ja sitten nähdä jonkun tahon sieppaavan sen itselleen, ikään kuin se olisi jotain ylimääräistä tuloa.
Australiassa kansalaisen kaikki henkilökohtaiset tulot, mukaanluettuna palkka, yritystulot, korkotulot, vuokratulot jms, ovat verovapaata 18 000 dollariin asti vuodessa, eli karkeasti tuhantisen euroa kuussa, vaihtokurssista riippuen.
En lue koko keskustelua vaan yhden tekstin, mutta nimettömän lukijan vastauksena nimettömyyteen vastauksena. Oletan, että työmarkkinatuesta maksettava vero on yleisesti keskimäärin veroprosentti, joka prosentuaalisesti noussee plussalle työtöntä ihmistä koskevassa "sosiaalitukien myöntämisen" määrityksessä vuositasolla, siksi sen tuen työmarkkinatuki veroprosentti on niin suuri, että siinä ajatellaan myös ne pesukoneiden ja kaiken maailman kummallisten sossutoimistotukien saajat samaan porukkaan tilastollisesti ihmisten kanssa, jotka ei saa yhteiskunnalta muuta kuin työmarkkinatukea, jos edes sitäkään - niin sanotusti jos kärjistää. Laissa on tietty määritelmä, jonka alle ei saa kansalaiset saada sosiaaliturvaa vuositasolla, tai muuten valtio rikkoisi ihmisoikeuksia ja Suomen maassa jokainen on niinsanotusti sosiaaliturvan saaja tilastoissa jokainen kansalainen, saa kansalainen mitään yhteiskunnan sosiaaliturvaa tai ei.
En tuo esiin faktaa tässä trollifoorumilla enkä suostu edes keskusteluun asiaperustein tässä Suomi24- foorumilla, koska lukemani aloitukset eivät edusta asiaperustaista keskustelua tässä Suomi24:ssa mielestäni koskaan- nimettömiä kun ovat - ja itsekin kirjoitan aina tietenkin nimettömästi tänne Suomi24:n, mutta EU:n päätöksistä voitte lukea mikä on minimisosiaaliturvan määrä. Itse koin raskaana melkein kymmenen vuotta olla saamatta mitään säännöllistä yhteiskunnan tukimuotoa valtiolta opintotukien loppumisen satuttua samaan saumaan vakavan fyysisen sairastumisen kanssa ja opintojen ollessa kesken ja täysin rehtinä ja vitun hyvin veroni ja velvollisuuteni hoitaneena ihmisenä, mutta minulla oli se onni, etten kuollut siksi, että lähimpäni pystyivät minua taloudellisesti auttamaan. Sitä en ikinä unohda, että Suomen kansalaisena tulottomana minulle sanottiin sossusta ei tule tukea tai alle kaksisataa euroa, ei ollut lapsiperhetukia kun ei ole lapsia, enkä ollut koskaan niissä tilanteissa edes työttömyystukien saaja. "Hyvinvointivaltio" päinvastoin, olis pakottanut akateemisen ihmisen lopettamaan opintonsakin kesken, joten elin vuosia ILMAN yhteiskunnan edes perussosiaaliturvaa. Ja sitten kun viimein menin hakemaan työttömyyskorvausta - johon sitä ennen olisin ollut oikeutettu lähemmäs kymmenen vuotta, mutta en vaan ollut hakenut, niin siellä joku lässyttäjä väitti, että jos valmistun tutkintoon yliopistosta, en saisi edes minimisosiaaliturvaa. Hyvin omaksuneet oikeiston kyykytysmentaliteetin ne. Mutta onneksi on lait!
Olisiko mukana myös kunnallisverot jotka Helsigissä ovat 18,5 % ja pienituloisella hieman pienemmät.luulisi että asteikossa on erittäin pienillä tuloilla verovapaus-
Työttömyyskorvauksesta ei mene mitään muita veroja kuin 20% suoraan valtiolle. Eli kirkollisveroa ja kunnallisveroja ei mene. Tosin tuon 20% saa laskettua 15-17% verotoimistosta ja se on noin 30 euroa kuukaudessa lisää rahaa. Veronpalautuksien verran saa työttömyyskorvauksen 20% laskettua alas 15-17%
Kumman paljon silti, koska tulot ovat niin pienet.Onko edes olemassa 0 tai esim 5 % veroa muilla kuin opiskelijoilla?
Työttömyyskorvauksesta maksetaan nimenomaan kunnallisveroa ja kirkollisveroa. Pienistä tuloista ei makseta valtion tuloveroa. Esim. itse saan soviteltua työmarkkinatukea ja pientä palkkaa. Juuri katsoin veroehdotuksesta, että minulta ei ole mennyt lainkaan valtion tuloveroa, vain kunnallisveroa ja kirkollisveroa.
Näyttää paremmalta kun voidaan ulkomaalaisille sanoa että MEILLÄ suomessa on työttömyyskorvaus NÄIN paljon.
Ei vain kerrota että sitä korvausta verotetaan hvetisti.
Oiskohan ajateltu töihin palaamista..eli ettei veroprosentti pomppaa isoksi kun palataan töihin ja siten tee töihin paluutakannattamattomaksi..pienitulosella varmasti prosentti tippuu selkeästi kun palaa töihin..