Taas uusi todiste kompetenssivajeesta! Osa 476

Benjamin Lihatorin kaatuminen Lahdessa konkurssiin on mitä selkein osoitus suomalaisen talonpojan merkittävimmästä perusominaisuudesta: ahneudesta. Ylihinnoittelu karkotti asiakkaat. Myös kompetenssivajeella lienee ollut asiassa oma roolinsa.

Samalla nähtiin se, että suomalainen kuluttajain enemmistö ei todellakaan ole valmis maksamaan mitä tahansa saadakseen niin kutsuttua lähiruokaa hinnalla millä hyvänsä. Ennustan, että ylihintaista tavaraa kaupittelevat reko-ketjut tulevat nekin kuihtumaan volyymin puutteeseen. Keksinkertaisella laadulla on keskikertainen hinta.

Suomen Puolustusvoimat osoittavat omalta osaltaan suomalaisen ruuan ylivertaisuuden myytiksi. Objektiivinen tiedonvälittäjä, mediamestari MaaseudunTulevaisuus -niminen MTK:n propagandistinen järjestölehti tietää kertoa, että sotilaidemme elintarvikehuoltoon hankitut sissipakkaukset ovat ulkomaisia sataprosenttisesti. Puolustusvoimien ruokahuollon luottamus kotimaista viljelijää ja elintarviketeollisuutta kohtaan on kohtalaisen harsomainen jo näin rauhankin oloissa...

31

431

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös--

      tuokin "että sotilaidemme elintarvikehuoltoon hankitut sissipakkaukset ovat ulkomaisia sataprosenttisesti." osoita elintarviketeollisuutemme huonon kilpailukyvyn, täällähän euroopan tuottajahinnaltaan halvimmista jyvistä onnistutaan leipomaan euroopan kallein leipä.

      EUhan pakottaa kilpailuttamaan nuo armeijankin hankinnat joten halpamyynnistähän sissmuonatkin hankkimaan joudutaan ja kuten itse totesit hintahan on laadun mitta :) Moskaa siis sissit syömään joutuu :)

    • erkki58

      Kun jopa ei käsitä lukemaansa, ei sille mitään voi.

      MaaseudunTulevaisuus -niminen lehti kirjoitti: "Kotimaisten valmistajien toimitusvarmuus ei riitä täyttämään armeijan tarpeita. Myös hinta vaikuttaa siihen, mitä pakkaukseen ostetaan.
      Kehitysjohtaja Petra Savolaisen mukaan kotimaisuus on yhtiön tärkeä valintaperuste, mutta hinta ja toimitusvarmuus ajavat sen edelle.

      ”Jos äkkiä tarvittaisiin satojatuhansia pakkauksia, ne on pystyttävä toimittamaan”, Savolainen selittää. Suomalaisia valmistajia etsitään kyllä koko ajan ja pyritään kehittämään tuotteita heidän kanssaan, hän jatkaa."

      Miten ylihinnoittelu voi olla tuottajan syy?


      Tilaston mukaan ruotsissa kaikkien muun paitsi maidon tuottajahinta on korkeampi.
      http://digi.viestilehdet.fi/epaper_MT/products/MT_-2016-04-18/pdfs/article_6_8.pdf


      Että olisikohan taas se suomen huono kilpailukyky jota hallitus nyt yrittää parantaa, syynä siihen että armeija valitsi Ruotsalaisen sissimuonan.

    • Kotikokkki

      Olisikohan syynä siihen että armeija ei luota toimitusvarmuuteen suomalaisissa ruokailutavoissa.
      Suomalaiset valmistavat vielä paljon ruokansa itse jolloin tuollaisen pussiruoan menekki on vähäistä.
      Itsekin olet erätetkillä syönyt sissimuonaa ja täytyy sanoa että kotioloissa kyllä mieluumin valmistan ruokani raaka-aineista.

      Sissimuona on kyllä niin teollinen ruoka jossa on varmaankin käytetty paljon sailöntäaineita, että uskoisin kotona raaka-aineista valmistetun ruoan olevan terveellisempää ja maukkaanpaa.

    • muidensyyttäjäluuseri

      Et sie tiiä, ne tuottajat, ne kaupat ne ne antakie

    • maistuussullekkivarmaan

      Kylläh son varmaan nii, että siss- muoona pitää olla nato- yhteensopivaa. Kapinahan siitä syntyy, jos osalla porukkaa on paremmat (kotimaiset) sapuskat.

    • uuuhh

      Tuo armeijan tilaus kertoo ainoastaan suomalaisen teollisuuden kykenemättömyydestä toimittaa haluttuja tuotteita, sillä ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa. Tuotteet joita haettiin ovat pitkälle jalostettuja.

    • voihyväsylvi

      Jopan kompetessivaje ei kykene erottamaan maatalouden alkutuotetta, teollisesti pitkälle jalostetusta tuotteesta.

      • jopavainnnnnnnnnn

        Se on tullut todistetuksi jo kauan sitten.


    • Kaurapoik

      Jopa on oikeassa tuossa kompetanssi vajeesta. Kohde on vain väärä. Maataloustuottaja pystyy tuottamaan elintarvikkeita jopa 35 prosenttia maailmanmarkkinahintaa halvemmalla. Mutta teollisuus ja työntekijät osaavat tumpuloiden tehdä halvasta raaka-aineesta kallista. Käsittämätöntä ahneutta.

      Kerro nyt lopultakin, jos suomalainen tuottaja saa leipäviljasta jopa 55 euroa vähemmän tonnilta kuin salsalainen tai puolalainen viljelijä niin miksi leipä maksaa täällä enemmän kuin keskieuroopassa?

      • suomielääviennistä

        No tämäpä kumma, miksi se 'tehokkaan tukijussin sonta' ei sitteen myy ulkomailla MASSIIVISISTA TUISTA HUOLIMATTA.


      • EiköSelväAsia
        suomielääviennistä kirjoitti:

        No tämäpä kumma, miksi se 'tehokkaan tukijussin sonta' ei sitteen myy ulkomailla MASSIIVISISTA TUISTA HUOLIMATTA.

        No minkähän vuoksi kaikki järkevästi ajattelevat maat yrittävät ensisijaisesti ruokkia ensin omat kansalaisensa. Monet myös markkinoivat ylijäämää halvalla muille, häiriten näin muiden maiden elintarvikemarkkinoita. Teollisuus ostaa mistä halvalla saa, koska osa kuluttajista ei ymmärrä teollisuuden katteen näin pysyvän samana, kunhan vain leipä on edullisempaa ja laatu huonompaa. Suomalainen kaura on kovaa valuuttaa maailmalla, ravintotietoisten ihmisten parissa.


    • On perinpohjin väärin, tragikoomisen säälittävää liioittelua uhota:"Suomalainen kaura on kovaa valuuttaa maailmalla." Sehän ei pidä nyt paikkaansa millään lailla. Suomalaisen elintarviketieteen kehittämät, kaurasta jalostetut tuotteet sen sijaan ovat läpimurtoa vailla, mutta siitä ei ole tukijussin ansioksi luettavissa ehkä muuta kuin se tunkkainen lannan lemahdus, mikä suomalaisesta kaurasiilosta nousee. Se on kirvoittanut tieteilijät suuriin saavutuksiin. He ovat lannan hajua suomalaisesta kaurasta eristäessään sattumalta tulleetkin kehittäneeksi muutamia pitkällejalostettuja terveystuotteita.

      Suomen maataloustuotannon arvo on kahden promillen luokkaa maailman tuotannosta. Niinpä on itsestään selvää, että sen jälkeen, kun suomalaisen tieteen kehittämät kauralähtöiset jalosteet todenteolla breikkaavat maailmalla, käy niin, että jalosteiden raaka-ainekin kasvaa enimmäkseen (lähes sataprosenttisesti) muualla kuin suomalaisen tukijussin tiluksilla.

      • PsykologilleTöitä

        Kannattaisi nimimerkin kiinnittää huomiota tuohon ilmaisun tarkkuuteen. Menee niin laidasta laitaan kuin humalaisen kulku tai auto tyhjällä renkaalla - pikkuasioita suurentelee aivan älyttömiksi virheiksi, maatalouden saavutuksia mitätöidään ja vähätellään, tosiasioita vääristellään lukien kuin piru raamattua. Kaikki maanviljelijät on nimimerkin mielestä vähä-älyisiä ahneita oppimattomia jne. Itsetutkiskelun paikka, jos nyt lainkaan haluaakaan olla vakavasti otettava keskustelija. Nythän sellaisesta on turha edes itsellään mielikuvaa pitää. Kai jollekin riittää elämäntehtäväksi olla mahdollisimman vähän vakavasti otettava nettikeskustelija.


      • mitähähä
        PsykologilleTöitä kirjoitti:

        Kannattaisi nimimerkin kiinnittää huomiota tuohon ilmaisun tarkkuuteen. Menee niin laidasta laitaan kuin humalaisen kulku tai auto tyhjällä renkaalla - pikkuasioita suurentelee aivan älyttömiksi virheiksi, maatalouden saavutuksia mitätöidään ja vähätellään, tosiasioita vääristellään lukien kuin piru raamattua. Kaikki maanviljelijät on nimimerkin mielestä vähä-älyisiä ahneita oppimattomia jne. Itsetutkiskelun paikka, jos nyt lainkaan haluaakaan olla vakavasti otettava keskustelija. Nythän sellaisesta on turha edes itsellään mielikuvaa pitää. Kai jollekin riittää elämäntehtäväksi olla mahdollisimman vähän vakavasti otettava nettikeskustelija.

        Ottaako totuus junttipaskaa koville. Jalostaminen on juuri se jota tyhmä tukijussi ei hallitse. Tällaisessa ilmastoinnissa muutamaa menestystarinaa lukuunottamatta sontaa käsitellään pästäräännis niin paljon, että väkisellä menee suolistot ja sepelvaltimot tukkoon diabeteksen tullessa.


      • zz-

        Jopa ei selvästikään tunne viljelykasveja. Kaura on karu ja vaatimaton viljelykasvi joka soveltuu parhaiten pohjoisiin olosuhteisiin, se ei kykene hyödyntämään ilmastollisesti otollisempien alueiden olosuhteita. Sen vuoksi sitä viljellään lähinnä pohjoisessa Euroopassa ja Kanadassa. Lämpimämmän ilmaston ja pidempien kasvukausien alueilla viljellään satoisampia kasveja, siellä ei heikkosatoinen kaura kiinnosta ketään.

        Sinänsä hassua, että ketjun alussa sama kirjoittaja sälyttää sissimuonan valmistajien kilpailukyvyttömyyden alkutuotannon niskaan, mutta sitten kun teollisuus on menestyksellä kehittänyt kauratuotteita viesti on täysin päinvastainen.


    • Erkki58
      • mokomaveropakolaine

        Kukaan täyspäinen ny fazerin ropagandaa usko sen enempää kuin valionkaan


    • Näin analysoi Evira vuoden 2015 Suomen kaurasatoa:
      "Kauran keskimääräinen hehtolitrapaino 57,7 kiloa oli yli kaksi kiloa korkeampi kuin viime vuonna. Kaurasadosta 98 prosenttia eli 962 miljoonaa kiloa ylitti laatuseurannan käyttämän 52 kilon hehtolitrapainon vähimmäisvaatimuksen. Elintarvikekauran yleisen 58 kilon hehtopainovaatimuksen täytti kaurasadosta 434 miljoonaa kiloa, mikä on kahta edellistä vuotta suurempi määrä. Alueellista vaihtelua esiintyi."

      Tuossa tulee suomalaisen tukijussin kompetenssivajaus kaikessa karuudessaan todistetuksi: Vain 44 % elintarvikekauraksi kasvatetusta sadosta loppujen lopuksi onnistuttiin saamaan vaatimukset täyttäväksi. Samalla tulee todistetuksi kuinka kertakaikkisen hukkaan - suteen ja sekundaan - valuvat megalomaaniset maataloustukiaiset.

      Ei ole näillä tuloksilla maailmalle asiaa. Tragikoomisesti yrittää Evira - virastolle sopimattomaan tapaan - pehmentää totuutta, kertomalla, että kuitenkin kahta edellistä vuotta suurempi määrä tuo 44 % onnistuminen kuitenkin oli.

      • tiedoksvaan

        "Tuossa tulee suomalaisen tukijussin kompetenssivajaus kaikessa karuudessaan todistetuksi"
        Itse asiassa siinä tuli kirjoittajan kompetenssivaje todistetuksi.

        Kaura on ensisijaisesti rehuviljaa, elintarviketeollisuuteen menevä osuus on marginaalinen. Elintarvikekauraa tuotetaan sopimuspohjalta, ja käytetään lajikkeita jotka täyttävät elintarvikekauran erityisvaatimukset, mm. suuri jyväkoko, matala kuoripitoisuus ja korkea hehtolitrapaino.


      • muuhueikelpaa
        tiedoksvaan kirjoitti:

        "Tuossa tulee suomalaisen tukijussin kompetenssivajaus kaikessa karuudessaan todistetuksi"
        Itse asiassa siinä tuli kirjoittajan kompetenssivaje todistetuksi.

        Kaura on ensisijaisesti rehuviljaa, elintarviketeollisuuteen menevä osuus on marginaalinen. Elintarvikekauraa tuotetaan sopimuspohjalta, ja käytetään lajikkeita jotka täyttävät elintarvikekauran erityisvaatimukset, mm. suuri jyväkoko, matala kuoripitoisuus ja korkea hehtolitrapaino.

        Rehuviljaa se on kaikki sinun voron tuottama, tai siis lomittajien jotka valtio kustantaa.


      • VoiSaapeliNäitäPässejä
        muuhueikelpaa kirjoitti:

        Rehuviljaa se on kaikki sinun voron tuottama, tai siis lomittajien jotka valtio kustantaa.

        Kylläpä sait paljon asiavirheitä ja oman tietämättömyytesi selkeästi esille jo noinkin lyhyeen kommenttiin. Vain yhteen puuttuakseni, lomittaja tekee peltotöitä vain jos viljelijä on täysin työkyvytön ja ketään muuta, painotus sanalla KETÄÄN muuta, siis vaikka palkattua työntekijää ei ole mahdollista käyttää. Ja silloinkin vain, jos lomittaja ensiinnäkään osaa tehdä peltotöitä, ja toisekseen karjanhoito on ensisijainen tehtävä, joten vain jos karjatöiltä aikaa jää. Yhtä yrittäjää ei voi lomittaa kaksi vaikka tarvitsisikin, joten kyllä siinä mennään omillekin varoille aika paljolti, jos sekä pellolle että eläinten hoitoon apua tarvitaan.


    • Niiiinpäniin

      http://www.evira.fi/portal/fi/kasvit/viljely ja tuotanto/viljan laatu/viljasadon laatuseuranta/ajankohtaista viljan laadusta/

      Missä jutussa ilmenee että tarkoituksena oli nimenomaan kasvattaa elintarvikekauraa. Tuossa jutussahan on kaikki viljelty kaura mukana.
      Siis elintarvike että rehukaura.
      Jos jopa et satu tietämään ei kaikkien kauralajikkeiden normaali hehtolitrapaino ylitä elintarvikekauran vaatimuksia.

      Entä pitäisikö esimerkiksi saksalaiset pyytää näyttämään miten sateisena syksynä suomen oloissa he pystyisivät parenpään tulokseen kuin suomalaiset.

      Muistat jooa varmaan miten suhtauduit edellisellä kerralla kun pyydettiin saksalaisia näyttämään meille viljelyn nallia.

    • Erkki58

      http://www.peltosiemen.fi/pdf/Lajikeopas_Suomi_lowres.pdf


      Taukukosta suvulta 21 selviää että kaurijen tyypillinen hehtolitrapaino alittaa elintarvikauran yleisen hehtolitrakauran vaatimuksen.
      On viljelijän ammattitaitoa että hehtolitrapaino saadaan nousemaan yli
      lajikkeen viljelykokeissa saadun hehtolitrapainon.

      Mutta kun tarkoituksena on rehukauran tuottaminen on muitakin kriteereita kuin korkea hehtolitrapaino, kuten satoisuus, laonkesto, aikaisuus, muutamia esimerkkinä mainiten.

    • Olosuhteet-huomioon

      Suomen oloissa on ammattitaitoa että tiedostaa olosuhteet ja sopeuttaa viljelyn siihen.

      Näissä oloissa rehuviljan viljelyvarmuus on parempi kuin elintarvikeviljan.
      Mutta jos pyrkii satoon joka kelpaisi elintarvikkeeksi ja onnistuessaan siinä on mahdollista saada silloin myös parempi hinta mutta jos kasvukausi on kylmä ja sateinen ja korjuuolosuhteet huonot kelpaa vilja usein kuitenkin eläinten rehuksi eikä se silloin ole pilalla kuten jopa luulee.

      On ammattitaitoa ettei yritäkään viljellä niinkuin olisimme vaikkapa saksan olosuhteissa vaan viljele kuten näissä suomen olosuhteissa on parasta.

      Eihän meillä asuntojakaan rakenneta ottaen mallia keskieuroopan rakentamisesta. Asiaa tuntematon voisi myös sanoa että suomessa rakennetaan aivan liian kalliisti jos vertailuun otettaisiin Eteläitalian asunto eristepaksuuksineen ja kattojen lumikuormakestävyyksineen.

    • Se, että maassamme joudutaan olosuhteiden pakosta rakentamaan kalliimmin kuin esimerkiksi Italiasssa, ei ole kuitenkaan aiheuttanut sellaista ilmiötä, että rakentamista tuettaisiin juurikaan veronmaksajien rahalla.

      Tukijussi ahneudessaan osoittaa halveksuttavaa piittaamattomuutta kansakunnan rasitteesta edes yrittäessään avuttomasti argumentoiden verrata maataloustukiaisia
      riipiviä nilviäisiä rehtiin kodin rakentajaan.

      Rouheasti yli kolmeen miljardiin nousevien tukiaisten vastikkeeksi me saamme lukea näitä raportteja, joissa todetaan viljelyn menevän niin käteen, että ainoastaan 44 % sadosta on kelvollista. Ahneudella ei ole häpyä.

      [email protected]

      • uuhh-

        Tuo lause "ainoastaan 44 % sadosta on kelvollista" kertoo siitä että kirjoittaja ei ymmärrä viljantuotannosta yhtikäs mitään. Kauraa viljellään nimenomaan rehuksi, vain vähäinen osa menee elintarvikekäyttöön. Elintarvikekauralle on omat laatuvaatimuksensa, mm. suuri jyväkoko, korkeampi hehtolitrapaino ja vaalea jyvien väri. Sille on omat lajikkeensa, ja omat viljelyohjelmansa ja perustuu sopimustuotantoon. Ei niin, että syksyllä katsotaan sattuisiko rehukaura täyttämään elintarvikevaatimukset, vaan niin että päätös ja sopimukset tehdään jo ennen kylvöä.


      • KaikkiKyllästyneet

        Eihän tuo kyseinen nimimerkki ole koskaan pelännyt tuoda tuetämättömyyttään esille. Harmi vain, ettei näytä korjauksena saamiaan tietoja olleenkaan ottavan vadtaan, vaan jatkaa vain aina samojen tietämättömien luulojensa todeksi väittämistä.


      • äläjopanyt

        Kyllähän näille sisävessat, sähköt, juokseva vesi ja muu delux vedettiin valtion rahoilla. Surkeat pientilaliset jossain Liperin persereiässä laittoivat sähköt ehkä omillaan, mutta aakkees lakkees pantihi fiiniksi, vedetihi siävessat ja kaikkii kekkoset käskyst. Kaupunkilaistuminen alkoi Suomessa liian myöhään ja junttipaskat pääsi tienesteille kaupunkilaistumisen tuomista hedelmistä lantakoneiston avulla.


    • Kapppasvaan

      "kun tilan oma sato ei ole riittävän laadukasta siemeneksi
      kertoo kaiken niin laatuongelman kuin ammattitaidottomuudenkin".

      "Ammattilainen varmasti osaisi, päin vastoin kuin amatööripuuhastelija,
      ottaa huomioon kausirajat ja varautuisi. Tosin nykyään hankintoja voi tehdä (jos osaisi, ja ammtilainen osaisi) koko maapallon alueella, Suomen syksyyn ei tarvitsisi rajautua hankintatoimessaan. Ammattilaisen ei tarvitsisi
      keskustelupalstoilla uikuttaa, mistä niitä otetaan. mistä otetaan." Jopa_vain

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/10604740/kompetenssi--ja-kvalitettivaje

      Jope siis pitää sitä ammattitaidon puutteena että viljan siementä ei osteta koko maapallon alueelta.
      Siinäkin hän paljastaa että ei tiedä asiasta juuri mitään.
      Jopalle tiedoksi, suomessa viljeltavät lakikkeet on jalostettu juuri meidän kasvuolosuhteisiimme kymmeniä vuosia kestävän jalostustyön tuloksena.
      Jos nyt toisimme vaikka vehnän siemenen eteläeuroopasta, ei sato ehtisi valmistua ajoissa.

      • Vuoden--

        1962 kadon jälkeenhän jouduttiin paljon kauransiementä tuomaan Kanadasta. Sen tuonnin seurauksia kitketään ja myrkytetään vieläkin pelloistamme :(


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1220
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      724
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      682
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      490
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      446
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    20. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      12
      398
    Aihe