miten verotetaan

miten maatilaa verotetaan. Arvelisin että esin viljan myyntilulot ja lannoiteiden ostot pyörii maatila-yrityksen kirjasnpidon mukaan, mutta entä henkiläverotus. vereotetaanko isäntää ja emäntää yksityishenkilöinä vielä erikseen ja miten heidän tulosna lasketaan. Kumpikaan heistä ei kävisi ulkopuolisessa töissä.
Entä tilanteessajossa tila olisi vain toisen nimissä?
Kyselen vain uteliasuudesta erään kinan ratkaisemiseksi
16350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

no, jos ei omista mitään on palkallinen

Äänestä

Viljelijää verotetaan ihan normaalisti, kuten muitakin kansalaisia, eli samalla viivalla ollaan.
Maatalouden verotus menee kirjanpidon mukaan tulot - menot ja loppu jää maatalouden tuloksi tai tappioksi. Maatalouden tulo tulee viljelijän henkilökohtaiseksi tuloksi, josta sitten voidaan tehdä samat vähennykset, kuin palkansaajatkin saavat tehdä mm. ammattikirjallisuus, työhuonevähennys jne. Jos molemmat työskentelevät maatilalla, jaetaan maatalouden tulo siinä suhteessa, miten kumpikin osallistuu tilan töihin, yleensä 50/50.
Tiloilla on yleensä metsää, jonka verotus on erikseen ja metsätalouden tulo tulee tietysti lisäksi viljelijän tuloihin ja tässäkin samat jakoperusteet puolisoiden kesken.
Jos toinen puolisoista on tilan ulkopuolella töissä, tulee hänen verotuksensa erikseen.

Omalla kohdallani on tilanne, että vaimoni työskentelee tilan ulkopuolella ja hän ei osallistu lainkaan tilan töihin, joten hänellä on ihan oma verotuksensa ansiotyöstä ja vuokratuloista lomake 7H. Minä puolestani teen tästä tilasta veroilmoitukset; arvonlisäveroista kausiveroilmoituksen, maataloudesta lomake 2 ja metsätaloudesta lomake 2C (ohessa 27.02.2016 palauttamani lomake http://aijaa.com/qkeXZC ), lisäksi teen selvityksen energiaveroon liittyen. Näiden em. ilmoituksen jälkeen saan aivan normaalisti veroehdotuksen, kuten palkansaajatkin ja voin korjata verotustani koskevia virheitä, jos niitä löytyy tuosta veroehdotuksesta.

Äänestä
  • Matkakulut yli 400e???

    a" 0,24c/km saahan tuossa jo ajella.

    Mitäs noi muut pää-omatuloksi luettavat sisältää??? ei ainakaan puu kaupoista, soran myyntiä, tms??

    Äänestä

  • Ai, niin joo onko tää hyvä provo, kun ei näy hankinta työn arvo laskelmaa vai keksitkö nää ihan huvikseen päästäsi???

    Äänestä

  • asiallinen vastaus oli todella sellainen, jota kaipasin. Pääsen jatkamaan romaaniani, joka sijouttuu maatilalle, vaiklla ei ole pätkän kokemusta muuta kuin palkkatyöstä. Siksi näitä tyhmiä kysymyksiä joita provoiksin haukutaan. Kiitos kaikille vastanneile. sain hyvää aineistoa.

    Äänestä

  • uteliasiitaa kirjoitti:

    asiallinen vastaus oli todella sellainen, jota kaipasin. Pääsen jatkamaan romaaniani, joka sijouttuu maatilalle, vaiklla ei ole pätkän kokemusta muuta kuin palkkatyöstä. Siksi näitä tyhmiä kysymyksiä joita provoiksin haukutaan. Kiitos kaikille vastanneile. sain hyvää aineistoa.

    Ja nauraa saa....romaanin tekijä on siis sama kuin puuta heinää kirjoittava asiallinen vastaus, aloittaja ja uteliasiita enää puuttuu tollo ja umpitollo

    Äänestä

  • lisäkysymys kirjoitti:

    Ai, niin joo onko tää hyvä provo, kun ei näy hankinta työn arvo laskelmaa vai keksitkö nää ihan huvikseen päästäsi???

    Miten niin pitää olla hankintatyön arvo?? Olen teettänyt motolla hankintakauppani ja ei silloin mitään hankintatyön arvoja kirjata.
    Matkakuluja taasen kertyy melkoisesti, kun metsätiloja on useamman kunnan alueella ja nuorenmetsän ja taimikoiden hoitoja tehdään. Kauimmaisille metsätiloille päätilalta matkaa lähes 60km.

    Äänestä

  • hahahahaaaa, motolla teetät hankinta kauppaa, Voi kuule mee sepittää noita tarinoitas muualle. Varmaan itse ajat ne tien varteen???? Kerros miten urakoitsijan laskun alv käyttäytyy tapauksessasi??

    Eikä vastausta kuulunut soranmyyntiä vai mistä tuohon lomakkeelle lentänyt ??

    Mitäs noi muut pää-omatuloksi luettavat sisältää???

    Tuntuu että jonkun vero-ilmoituksen jostain roskiksesta löytänyt koittaa päteä.

    Äänestä

  • ontämänähty kirjoitti:

    Ja nauraa saa....romaanin tekijä on siis sama kuin puuta heinää kirjoittava asiallinen vastaus, aloittaja ja uteliasiita enää puuttuu tollo ja umpitollo

    Aivan samaa mieltä

    Äänestä

Eikös se jo osoita, että maataloudessa ei paljon verotettavaa tuloa muodostu, koska viljelijä voi itse valita haluaako pääomaveroa siirtää ansiotuloksi. Vaihtoehtoja ovat, joko 20-10 %, voi myös kaiken ansiotulon siirtää kokonaan ansiotuloksi. Eli, kun on pienet tulot, tulee ansiovero edullisemmaksi kuin pääomavero.

Äänestä
  • Keksi jo uusi trolliaihe johon uusi koukku

    Äänestä

  • Ei tarvitse keksiä, tässä suora lainaus verottajan ojeesta:

    • Maataloudesta saatava yritystulo jaetaan ansio- ja pääomatuloksi. Pääomatulon enimmäismäärä on 20 % nettovarallisuudesta.
    • Maataloudenharjoittaja voi vaatia, että pääomatulo-osuuden enimmäismääräksi lasketaan 10 % nettovarallisuudesta tai että jaettava yritystulo on kokonaan ansiotuloa.

    Äänestä

  • Sentinvenyttäjät kirjoitti:

    Ei tarvitse keksiä, tässä suora lainaus verottajan ojeesta:

    • Maataloudesta saatava yritystulo jaetaan ansio- ja pääomatuloksi. Pääomatulon enimmäismäärä on 20 % nettovarallisuudesta.
    • Maataloudenharjoittaja voi vaatia, että pääomatulo-osuuden enimmäismääräksi lasketaan 10 % nettovarallisuudesta tai että jaettava yritystulo on kokonaan ansiotuloa.

    kerroppa nut vielä kuinka nettovarallisuus lasketaan
    a velattomalta tilalta
    b sika velkaselta
    c velattamalta tilalta jolla ei ole poistoja enää
    käytä laskelmassa 100 hehtaaria peltoa sekä ei mitään maalajirikkauksia eikä osakkeita

    Äänestä

Arvoisat maatalouskommunistit verratkaa itseänne oikeisiin yrittäjiin älkää palkansaajiin niin huomaatte miten negatiivistä tuo teidän puuhastelu on kansantaloudelle.

Äänestä
  • No, pää asia että se on positiivistä mulle.

    Äänestä

  • kuuleppa sinä jonka pärstä on verrattavissa lähinnä perseeseen
    maajussi on toiminimeen verrattava ellei yhtiöitä tilaa
    eli toiminimi
    maajussi
    apteekkari
    tässä 3 asiaa
    apteekkarilla on jonkin asteinen monopoli en siis vertaa maajussia siihen
    toiminimellä taas tuskin on töitä 7 päivää viikossa joten en vertaa itseäni siihen
    palkannussija saa tukea tai korvausta kuten jussi joten siihen on hyvä verrata
    -
    jokos olen sanonut että tuet pois perseen hautojiin sohvapernoihin eli työttömiin kun tue otetaan pois niin työkin alkaa maittamaan

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uteliasiita kirjoitti:

miten maatilaa verotetaan. Arvelisin että esin viljan myyntilulot ja lannoiteiden ostot pyörii maatila-yrityksen kirjasnpidon mukaan, mutta entä henkiläverotus. vereotetaanko isäntää ja emäntää yksityishenkilöinä vielä erikseen ja miten heidän tulosna lasketaan. Kumpikaan heistä ei kävisi ulkopuolisessa töissä.
Entä tilanteessajossa tila olisi vain toisen nimissä?
Kyselen vain uteliasuudesta erään kinan ratkaisemiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu