suomessatänään

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ja apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo esittävät, että Ranteen kohdalla aloitetaan kuntalain 40 pykälän mukainen menettely.


Pykälä viittaa virkarikokseen tai muuten virheelliseen menettelyyn luottamustoimessa. Esityksenä on myös, että Ranteesta tehtäisiin tutkimuspyyntö poliisille. SIIS MITEN KAKSI HENKILÖÄ JOTKA OLISI TUOMITTU ELINKAUTISIIN RANGAISTUKSIIN .SIIS VOIVAT NYKYSUOMESSA VAATIA MITÄÄN.
14267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ajojahti. Missään ei ole mitään merkkiä rikoksesta. Miten noi herrat voi semmoista esittää on outoa? On hyväveli-verkoston viimeinen keino saada pätevä ja peloton Ranne pois hallituksesta.

Äänestä

Noh, Ranne tiesi koska Levin seminaari oli, mutta häntä ei sinne kutsuttu virallista tietä samoin kuin muita. Tuntuu kuin tässä olisi tuomiolla vain katkera kostaja. Varsinainen väärinkäytös josta Ranteen käytös on johtunut lakaistaan maton alle.

Äänestä

Ranteen vallanhimo ja katkeruus on loppumatonta, kun ei valittu valtuuston puh.johtajaksi. Häikäilemätön nainen, joka käyttää kaikkia, laittomiakin, keinoja kokdemin kampittamiseksi. Ei sovi yhteistyöhön kenenkään kanssa, korkeintaan toisen samanlaisen narsistin kanssa.

Äänestä
  • Kierongin vallanhimo ja katkeruus on loppumatonta, kun ei valittu edes eduskuntaan niin mikään ei riitä.
    Häikäilemätön pojankloppi, joka käyttää kaikkia, laittomiakin, keinoja Perussuomalaisten kampittamiseksi.
    Ei sovi yhteistyöhön kenenkään kanssa, korkeintaan toisen samanlaisen narsistin kanssa.

    Äänestä

  • Ei ole sopinut yhteistyöhön toisen samanlaisen narsistin kanssakaan, meinaan Kiemungin. Molemmille potku persiille niin eiköhän tämä politiikan teko siitä rauhottuisi.

    Äänestä

Ihan oikein, PITÄKÄÄ PINTANNE VAAN KARI JA LULU, voimia vaan voimme toivottaa valitsemallanne raskaalle tielle!

Teissä kahdessa on "uudisraivaajahenkeä" ja teitä kahta arvostetaan täällä kentällä!

VOIMAA TEILLE !

Äänestä

Politiikka vaatii toisten näkemysten ymmärtämistä itse omassa päässä, ei poliisien selvityspyyntöjä. Liataan oma pesä ja tehdään ahdistava tunnelma kaupunkiin. MAOLAISIA johtajia...

Äänestä
  • Tähän vielä lisään että perzuikkien suhmuroinnit ja valheet tulee unohtaa.

    Äänestä

Hienoa että Kenakkala on vihdoin käärinyt hihat ja tarttuu reippaasti töihin, mihin hänet valittiin. Näyttävä ulostulo julkisuuteen. Nyt nähtiin myös, että täällä tosiaan tarvitaan kaksi kaupunginjohtajaa. Toinen tukee toistaan ja heidän hovi kertoo mitä pitää tehdä. Nyt sujuu.

Äänestä
  • Kyllä Perussuomalaiset on vankkaa tekoa, tarvitaan oikein kaksi kaupunginjohtajaa raivaamaan " rikolliset " päättäjien poppoosta pois.
    Perussuomalaisten osakkeet nousukiidossa ainakin Hämeenlinnassa.

    Äänestä

  • Cosa Nostra hämeenlinnalaisittain.

    Äänestä

  • K.Ari ja L.Ulu.

    Äänestä

Nuo kaksi fakki-idioottia puuhastelevat mitä sattuu. Isotuho olisi potkittava pois virastaan, sillä on on esitettellyt ja ollut mukana niin monessa kaupassa, jossa kaupunki on möhlinyt oiken urakalla mm. SCC kusetuksessa ja Aulangon rantaryteikön kaupassa.

Äänestä
  • Kari on posessa. Ainut scc syytetty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OOKKONAOTAMELLIÄ kirjoitti:

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala ja apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo esittävät, että Ranteen kohdalla aloitetaan kuntalain 40 pykälän mukainen menettely.


Pykälä viittaa virkarikokseen tai muuten virheelliseen menettelyyn luottamustoimessa. Esityksenä on myös, että Ranteesta tehtäisiin tutkimuspyyntö poliisille. SIIS MITEN KAKSI HENKILÖÄ JOTKA OLISI TUOMITTU ELINKAUTISIIN RANGAISTUKSIIN .SIIS VOIVAT NYKYSUOMESSA VAATIA MITÄÄN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu