Puren

Maailmankaikkeuden liukkaalla valtatiellä
olen ruosteinen naula
jyrkässä mutkassa odotan sinua
olen pystyssä
en himosta
sinä tulet
se siitä,
paskakuski

Tulimies kirjoitti:

Maailmankaikkeuden liukkaalla valtatiellä
olen ruosteinen naula
jyrkässä mutkassa odotan sinua
olen pystyssä
en himosta
sinä tulet
se siitä,
paskakuski

Maailmaa samotessani
kera rakkaan rekan
tähyää katseeni jo kauas,
olen tulevaisuus menneisyydessä.
Sinut ennen itseäsi havaitsen
kohdallasi kehdossa kallion ja mutkan
käännän elämän pyörää
ja suistun

mutta jätän jälkeen inhoni aallon
joka tulena tuivertaa vanhat atomisi kadotukseen
- hajoa, kurja kaunomieli!
ja tielle jää vain likaista ruostetta
ja renkaanjäljet.

Lunastaja kirjoitti:

Maailmaa samotessani
kera rakkaan rekan
tähyää katseeni jo kauas,
olen tulevaisuus menneisyydessä.
Sinut ennen itseäsi havaitsen
kohdallasi kehdossa kallion ja mutkan
käännän elämän pyörää
ja suistun

mutta jätän jälkeen inhoni aallon
joka tulena tuivertaa vanhat atomisi kadotukseen
- hajoa, kurja kaunomieli!
ja tielle jää vain likaista ruostetta
ja renkaanjäljet.

Inhosi puhdistava aalto lunastaa minut iloon
Olen kiiltävin naula arkussasi
Lepää rauhassa itseltäsi muille
Sinä runoilija raakalainen

Tulimies kirjoitti:

Inhosi puhdistava aalto lunastaa minut iloon
Olen kiiltävin naula arkussasi
Lepää rauhassa itseltäsi muille
Sinä runoilija raakalainen

Jo alkaa mudalta maistua tämä kumma taisto. Tunnustan, oi Tulimies, kenties sydämellä suuremmalla ja rikkaammilla riimeillä mukana olet
mutta silti täältä arkkuni ummehtuneilta periltä (jossa päältä korea mutta tylsä,
huonosti hiottu naula hiertää mätää kylkeäni)
jaksan tarinaa ja narinaa jatkaa
sillä Aivan pakko on viimeinen sana saada

siis:

orpo rekka haudallani suree
akkuaan hyytää
tuska renkaita ravisuttaa.
Kaivautuu syvälle luokseni
sylkee moottoristaan multaa ja matoja kunnes kolahtaa arkkuni kanteen.
Silloin raivopäissään

ulvoo ja ärjyy
pimentää auringon
manaa maan
huutaa avaruuden hurjat avukseen

ja valtava lentävä tähti tulee ja tuhoaa
Maan, haudan, arkun, urhean auton
sekä ilkeän naulan joka ei suostunut häviämään.

Silloin on Lunastajan aika.

Lunastaja kirjoitti:

Jo alkaa mudalta maistua tämä kumma taisto. Tunnustan, oi Tulimies, kenties sydämellä suuremmalla ja rikkaammilla riimeillä mukana olet
mutta silti täältä arkkuni ummehtuneilta periltä (jossa päältä korea mutta tylsä,
huonosti hiottu naula hiertää mätää kylkeäni)
jaksan tarinaa ja narinaa jatkaa
sillä Aivan pakko on viimeinen sana saada

siis:

orpo rekka haudallani suree
akkuaan hyytää
tuska renkaita ravisuttaa.
Kaivautuu syvälle luokseni
sylkee moottoristaan multaa ja matoja kunnes kolahtaa arkkuni kanteen.
Silloin raivopäissään

ulvoo ja ärjyy
pimentää auringon
manaa maan
huutaa avaruuden hurjat avukseen

ja valtava lentävä tähti tulee ja tuhoaa
Maan, haudan, arkun, urhean auton
sekä ilkeän naulan joka ei suostunut häviämään.

Silloin on Lunastajan aika.

Tuhonkaniin ken naulan vienyt on
se ikuisest on onneton
Ei lunastajaa naula nää
ja olville se kiirehtää

On pakko myöntää tappio,
kai tästä alkaa rappio